Happy New Year !

2006 > 2007

2007 > 2008

2008 > 2009

Riemukasta Uutta Vuotta!!

...Katsotaan, millainen vuoden 2009 kuva tulee olemaan,

kun sen pääsee ottamaan hieman loistokkaammista ilotulitteista. ;)

Through the Lens of a Camera

Mitä ihmettä voi näin söpö laukku kätkeä sisälleen?

Oi, kyllä!

Nikon D3000

AF-S DX 18-55mm VR

AF-S DX 35mm f/1.8G
laukku Golla

 

 

Harjoituskuvia joululomalta. Otettu 35-millisellä, koska rakastan sitä!
Ja eron Olympus SP-560UZ'aan huomaa jo pelkästään tämän
postauksen kuvista (ensimmäiset 3 kuvattu sillä).
Olympus jää kuitenkin keikkakameraksi, sillä sen 18x optisen zoomin
korvaaminen järkkärin jättiputkella ei tule ihan heti olemaan ajankohtaista ;)

p.s. Tsekkaa otsikon biisi, jos ei ennalta ole tuttu!

LDN

London calling! Huomenna puoliltapäivin lähtee lento Helsinki-Vantaalta kohti Britannian suurinta lentokenttää Heathrow Airportia. Pakkaaminen on pahasti vaiheessa: en osaa päättää otanko suuren käsilaukun vai olkalaukun kaupungilla kiertämistä ajatellen, ja onko sateiseen säähän järkevämpää suunnata nahka- vai villakangastakissa... Tyydynkö asujen osalta mukavuuslegginseihin vai ahtaudunko farkkuihin? Missä passi, missä adapteri? Pulmia kerrakseen.

Edellisestä enklantivierailusta onkin vierähtänyt yli kaksi vuotta. Tällä kertaa matkaseuranani ei ole Ravenwaves (joka on jo vakikumppani Lontooseen matkaamista ajatellen), mutta mukava ystäväporukka kuitenkin. Pubeja, Hyde Park, Camden, Notting Hill ja uuden vuoden ilotulitukset ovat päällimmäisenä agendassa, mutta katsotaan mihin kaikkialle sitä ehtiikään. Kolme yötä hotellissa, joka sijaitsee viiden minuutin kävelymatkan päässä Portobello Roadilta - ei kuulosta kovin pahalta, eihän? ;) Nyt vain fingers crossed ettei terrori-isku osu juuri meidän reitillemme.

Palaan astialle sunnuntaina, mutta ei hätää, lukuisia ajastuksia on asetettu valmiuteen!

Lucy in the Sky with Diamonds

Beatlesia koskaan sen kummemmin fanittamatta otsikko oli lähes pakollinen valinta. Joulupukki kun toi paljon kivoja koruja, itseasiassa pitkästä aikaa! Kaikkien niiden muiden upeiden lahjusten lisäksi siis - olin ilmeisesti ollut aivan liian kiltti tänä vuonna. Parista hieman isommasta pitkäaikaishaaveesta lisää myöhemmin, keskityn nyt siihen pieneen tilpehööriin. Itsensä koristamiseen tarkoitettujen kapistusten lisäksi sain mm. astioita, teetä, lämmikettä, viihdykettä (paitsi en ainuttakaan kirjaa, oho), kasan ihanalta tuoksuvia tököttejä á la TBS, Lush ja itsetehty (!) sekä tietenkin makeaa purtavaa. Kiitos kaikille (tai siis Joulupukille) hurjasti!!

Hamsterin luonne, silmän lepääminen kaikessa kauniissa ja itsensä ilmaisu pukeutumisen keinoin johtavat siihen, että asusteita kertyy etenkin korujen ja pinssien muodossa älyttömiä määriä. Niitä on kuitenkin hyvä olla jokaiseen mielialaan ja asuun sopivia, eikä lukumäärä mielestäni voi siis koskaan ylittää liiallisuuden rajaa. Asiasta voi toki olla montaa mieltä... Kokoelma joka tapauksessa taas karttui jouluna näillä herkuilla:

(Patrick Wolf -pinssit muuten unohtuivat kuvista, damn)

Nappikaulakoru ja -pinssi (by Marianeiti, kiitos!)

Nappirannekoru (by norppa, kiitos!)

Design Ihania Tiina Ehrukainen (kiitos kummit!)

Kuulokekoru (kiitos Henskis!)

Muffinikorvikset (kiitos Noora!)

Siniset nappikorvikset (kiitos Susku!)

Pinkit hileiset salamakorvikset (by Marianeiti, kiitos!)

Muffinit ja salamat ovat jo killuneet korvissa ja tulevat sitä varmasti tekemään vielä liiankin kanssa. Kuulokekorun kanssa kävi kuitenkin kaikista hassuimmin, sillä olin lähes samanlaista hypistellyt kaupassa paria päivää ennen joulua. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin kuitenkin jättää sen ostamatta... Kerrankin hyvä päätös ;)

Kent - Hjärta

Joulun kunniaksi uutta kaunista visuaalista musiikkiviihdykettä Kentiltä. Ei voi muuta sanoa, kuin että pirun hieno idea tässä(kin) videossa! Voisinkin mennä sytyttämään kynttilän kaikkien kadonneiden muistolle. Ja toivoa, että he vielä jonain päivänä löytävät kotiinsa.

And so this is Christmas

Se on hienoa, että jätän taas vahingossa postauksia luonnoksiksi, enkä niitä julkaise ajoitettuna, kuten on aikomus. Voeeee sanon minä. No, eipä se joulu ihan vielä ohi ole joten en ole pahasti myöhässä ;)

Olen siis muualla joulua viettämässä, ollut jo keskiviikosta asti. Vastoin alkuperäisiä tarkoituksiani päätin jättää vaaleanpunaisen Vaio-lapsen kotiin. Rauhoittaa joulunpyhät netittömiksi, tai ainakin semitietokoneettomiksi (täysin en tietenkään voinut poissa pysyä, äidilläkin kun sattuu olemaan kone ja pahan tyyssija The Internet). Päiviä on kuitenkin vain muutama, ja jos ei sen vertaa kestä olla ilman blogeja, sähköpostia ja naamakirjaa, niin voi voi. Kun netin jättää pois, huomaa, miten paljon sitä onkaan aikaa kaikkeen muuhun. Aion vielä ahmia kirjoja sadan villakerroksen lämmittämänä, syödä suklaata niin että napa ratkuu, nähdä ystäviä ja yksinkertaisesti vain löhötä. Kerrankin siihen on täysi oikeus! Huomenna tosin matkaan taas jo kohti Helsinkiä.

Tahdon toivottaa kaikille

Erittäin Rauhallista Joulua
(kyllä nyt vielä ehtii toivotella) 

ja paljon onnen kipinöitä vuodelle 2010!! *<:)

Last Christmas

Mikä loisikaan joulutunnelmaa paremmin kuin vuosien, vuosien takainen legendaarinen hitti Last Christmas WHAM!'n esittämänä? ;)

Biisiä on jälkeenpäin varioitu useaan kertaan, mm. James Dean Bradfieldin (Manic Street Preachers) ja Coldplayn toimesta. Myös yksi 1990-luvun lopun suosikeistani, Savage Garden, on esittänyt kyseistä kappaletta, mutta täytyy sanoa, että taustabiitti on melkoisen järkyttävä. Yhtyeen oma tuotanto on huomattavasti mukavamman kuuloista, vaikka menee sekin täysin popin puolelle.

Ehkä se joulufiilis tästä siis vielä viriää, vaikka saunaan ei tänä vuonna olekaan asiaa.

Have A Very Tigi Xmas

Hihi, ihan vielä ei ole edes joulu, mutta postikusti kantaa kotiin kaikkea kivaa! Olo on kuin lapsella karkkikaupassa, ja syystä. Tänään sain Rödsögårdenin jouluarvonnassa voittamani bändipaidan (hieman heikko näkyvyys kuvissa) sekä feelunique.comin paketin. Sieltä paljastui mitäpä muutakaan kuin Tigiä.

 

Hankin siis itselleni Ego Boostia ja Eco Freakoa. Etenkin jälkimmäisen suhteen odotukset ovat korkealla, ensimmäiseksi mainittu on tuttu entuudestaan. Matkakokoiset pullot (3 kpl) eivät itseasiassa tulleet Briteistä, vaan ovat ihan oikeasti joululahja, jonka sain viime viikolla ja jonka rohmuuksissani menin jo avaamaan... Eikun oikeasti, en jaksa raahata kaikkia paketteja jouluksi äitin luo! Selityksen makuako, never. Joka tapauksessa, huumaavalta toffeelta tuoksuvat Brunette Goddessit ja Catwalk-sarjan Root Boost tulevat varmasti ahkeraan käyttöön. Postin kantamassa paketissa oli pinkkivihreiden putelien lisäksi pari muuta, jotka kääriytyvät lahjapaperiin vielä ennen aattoa. Yhteensä koko pompsi eli neljä tuotetta postareineen tuli maksamaan balttiarallaa 35 euroa. Järjetöntä, kun ajattelee, että pelkkä Ego Boost taitaa maksaa Suomessa sen kolmekymppiä.

En ole jostain syystä oikein päässyt joulutunnelmaan. Ulkona kasoiksi sijoittuneesta lumesta, kynttilöiden polttelusta ja viikonlopun jouluruokaähkystä huolimatta. Ehkä se fiilis vielä tulee. Todennäköisesti viimeistään joulukuusen myötä - havunneulojen tuoksu on ehkä kaikista jouluisin tuoksu ikinä.

The Snowman

Jo kahdenkymmenen vuoden ajan jouluuni on punaisen paprikan, savustetun kalkkunan - tai viime vuosina lähinnä kalan - sekä saunomisen ohella erottamattomasti kuulunut eräs valkoinen ukko - The Snowman. 1980-luvun alussa tehty brittiläinen animaatio perustuu muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneeseen kirjaan. Sekä kirja että lyhytfilmi taasen perustuvat äänettömyyteen: sanaakaan ei sanota (tai kirjoiteta), lukuunottamatta Howard Blaken säveltämän musiikin seassa kuuluvaa laulunpätkää. Mm. Nightwish on kyseistä biisiä coveroinut (joskaan Tarja Turusen ääntämystähän ei voi verrata ihanaan skottimurteeseen). Animaation ja kirjan viehätys onkin täysin herkässä kynänjäljessä ja tarinan kertomisessa visuaalisin keinoin. Vaikka The Snowman on aivan ihana, välttelen sen katsomista joskus. Sen loppumetreillä kun ei vaan voi pidättää kyyneliä.

Ja se kappale, jonka kaikki varmasti tuntevat: Howard Blake - Walking in the Air. Solistina Peter Auty, kuoropoika St. Paul's Cathedralista.

p.s. Lumisia maisemia löytyy myös kahdesta muusta animaatiosta, jotka nekin yhtälailla kuuluvat jouluun. Hulvaton Jack Skellington, joka päätyy joulumaailmaan Burtonin legendaarisessa The Nightmare Before Christmasissa sekä tietenkin Samu Sirkan joulutervehdys, jonka jokaisen kohdan osaa ulkoa. Check them out!

NC2U video!

Manboyn uuden cover-sinkun video on ilmestynyt! Itseä ainakin viehättävät värit sekä kuvaustaktiikka ailahtelevine kamerafokuksineen ja kikkoineen. Ei mitään turhaa, vaan rokkenrollestetiikkaa.  Täydellistä joulun odottamiseen! Tsekatkaa ihmeessä, ja muistakaa katsoa aivan loppuun asti ;)

p.s. Alla päivän toinen postaus!

The scars on our skins, they're like roadmaps

Ulkona paukkuva jättiläispakkasherra ei estänyt pienen tuskanhien nousemista helsinkiläisen ulkonäöllisiin yksityiskohtiin erikoistuneen liikkeen tuolissa. Eri asentoihin taipuva istuin ja ympäriltä kuuluva surina voisivat viitata hammaslääkäriin, mutta kyse oli kyllä hivenen vapaaehtoisemmasta kidutuksesta.

Selässä koreilee nyt psykologista Rorschachin testiä muistuttava läiskärykelmä (isi, älä järkyty, kuva on oikeasti pieni ja oikein nätti ja jäänee ainoakseni ainakin tällä haavaa). Ääriviivojen piirtäminen ohuella neulalla ei tuntunut juuri missään, mutta palasten värittäminen aiheutti lievän kirosanojen tulvan allekirjoittaneen suusta. Kiroilun kyllä sanotaan lieventävän stressiä, joten se oli ehkä sallittavaa.

Ravenwaves joutui tuskailemaan puolta lyhyemmän ajan piinapenkissä, epistä! Vaikka menihän se kokonainen tuntikin harvinaisen kevyesti (sitä värittämiskidutusta lukuunottamatta). Tatuointitaiteilijana toimi Akke Paradise Tattoosta. Kuvat olimme kyllä valinneet omista kokoelmistamme etukäteen. Tatuointia en nyt vielä aio paljastaa, vasta ihon parannuttua ;) Kelmun läpi kun on vähän kurja saada valokuvia. Loppuilta menee ansaittujen nautintojen parissa: rommiglögiä, kasa suklaata ja Käsky-leffan dvd'ltä löytyvät ekstrat!

Toinen kuva ylhäältäpäin Ravenwavesin kamerasta, muut omia.

Hair therapy

Otsikon mukaista toimintaa kaivattaisiin täällä ja kipeästi. Hiusten latvat kertovat karua totuutta siitä, että kampaajalla on käyty viimeksi aivan liian kauan aikaa sitten. Kun hiustyyppi vielä on kuiva ja luonnonkihara, josta kaksihaaraiset pysyvät leikkuun jälkeen poissa noin viikon, voi kuvitella, mitä yli neljän kuukauden tauko tekee. Tässä vaiheessa eivät latvahoitoaineet enää auta. Kosteuden jano on niin suuri, että parempi päästää irti kuivahtaneista haivenista ja keskittyä jakamaan ravintoa vähemmän kärsineille yksilöille.

Oikeasti tukan pelastus piti hoitaa jo ennen joulua, mutta yhtäkkiä päivien kiiriessä eteenpäin huomasin, että asia on jäänyt jonnekin unholaan. Noooo, ei kai pari viikkoa enää tässä konkurssissa tunnu. Aika kampaajalle siis varattu ensi vuoden puolelle! Paitsi että latvat ovat kuolemankielissä, on otsatukan karmeus päässyt yllättämään minutkin. Ylikasvaneena se lötköttää tylsistyneenä ohimolla ja vedän sen aivan liian usein kiinni päälaelle, turhautuneena. Lyhentää en sitä kuitenkaan halua, joten täytyy luottaa kampaajani älykkyyteen uusien innovaatioiden saralla.

Kolmas asia - vaikka tyvikasvuni ei oikeasti ole edes paha, ja ajattelin pitää sen lähes sellaisenaan, on muu pehko maailman tylsimmän näköinen ja kaipaa kirkastusta. Kesällä vaalennetut kutrit ovat yksi toisensa jälkeen tipahdelleet pois, ja jäljellä olevat vaihtuneet liian kellertävään sävyyn. Mistä punapigmenttiä hiuksiini tulee, en voi ymmärtää, mutta onneksi on keltaisuuden poistoon tarkoitettu sävytevaahto, joka on kyllä yksi ihmepelastaja sekin. Voisin silti vähän uutta väriäkin huolia.

Hiuspelastajia olen kyllä hankkinut sitten viimekertaisen arsenaalista kertomisen (jaa no, onhan siitä jo kohta vuosi). Useampikin bloggaja sai jossain vaiheessa kokeiltavakseen tavarataloihin rantautunutta, kohtuuhintaista Aussie-sarjaa. Positiiviset kokemukset kuljettivat omatkin jalkani kokeilemaan tuotteita, tarkemmin sanottuna mönjää nimeltä 3 Minute Miracle Luscious Long Deep Treatment. Niin ja kyllä, ostin tämän ihan itse kaupasta. Ja tykkään hulluna! Pitkille hiuksille tarkoitettu aine tekee hiuksista terveemmän oloiset, mutta ei lässäytä niitä tai tee lopputuloksesta liian pehmeää tai hentoista (annostelen toki vain latvoihin). Kaapissani on parikin hiusnaamiota, mutta niiden vaikutusaika on aina viidestä kymmeneen minuuttiin, enkä todellakaan jaksa odotella niin kauaa. Korkeintaan silloin, kun jossakin määrittelemättömässä paikassa pääsee saunaan, ja voi nauttia löylyistä samalla kun naamio hivelee hiuksia. Miinusta Aussien naamio tosin saa tuoksustaan, joka ei näin Tigiin tottuneella juuri miellytä hajuhermoja. Käytän tätä joka toinen pesukerta, joka toinen taas Tigin Fashionista conditioneria.

Tigi tigi tigi! Niin sanotaan manoksessakin. Schwarzkopf Bonacuren latvahoitoaineen hankin joskus pihiyksissäni, kun Tigin Ego Boost oli loppu ja BC'sta ilmestyi hyvä tarjous eteen. Mielestäni se ei kuitenkaan ole yhtä tehokas. Niinpä, kun tein tilauksen feelunique.comiin joka tapauksessa, nappasin samalla uuden pullon egon kasvattajaa. Hinta kun ei Suomeen verrattuna kirpaise yhtään. Edellinen puteli kesti järjettömän kauan, odotan samaa siis tältäkin ;) Egoilun ja parin joululahjan lisäksi hommasin itselleni Peace, Love & Planet -sarjan texturiserin. Myönnän, että osaksi ihan vain sen tuoksun takia. Cherry almond!! Haloo, Dr. Pepper - fanille tämä oli ehdoton. Paketti on kyllä vielä saapumatta, joten empiiristen tutkimusten tuloksia luvassa myöhemmin...

Kuvat arkistojen syövereistä, alunperin Googlen kuvahausta, Sarah Jessica Parker ja täydelliset hiukset (etenkin nuo ensimmäisen kuvan kutrit!) ♥

Fetapunasipulimuffinit

En ollut aiemmin tehnyt suolaisia muffineja, mutta haaveillut niistä monesti. Kun kyllästyin jouluisten makujen täyttämään tarjoiluun, päätin viime hetkellä tekaista DagensMuffin-sivustolta löytämäni ohjeen perusteella maukkaan oloisia fetatomaattimuffineja. Ohjeen seuraaminen kuitenkin osoittautui hankalaksi, kun lähikaupan hyllyiltä ei löytynyt kohtaa aurinkokuivatut tomaatit. Oh well, soveltamaan sitten. Toimi muokattunakin varsin mainiosti, ja esittelenkin nyt nimenomaan muokatun reseptin. Sen alkuperäisen voit tsekata täältä.

Fetapunasipulimuffinit

5 dl vehnäjauhoja

2 1/2 tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

3 kananmunaa

1 rkl pestoa

vajaa 1/2 dl rypsiöljyä

2 dl maustamatonta jogurttia

200g fetajuustoa

1 punasipuli

Laita uuni lämpiämään 200 Celcius-asteeseen. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Vatkaa kevyesti sekaisin munat, pesto, öljy ja jogurtti. Sekoita ne yhteen jauhoseoksen kanssa. Pilko sipuli ja kuullota sitä hieman öljyssä. Kuutioi feta, lisää se ja sipulit muun taikinan joukkoon.

Jaa taikina muffinivuokiin ja paista uunin keskitasolla 10-20 minuuttia riippuen koosta.

Itse käytin silikonisia muffinivuokia, merkkiä Lékué ja hyvin toimivat. Käytin tosin ensimmäistä kertaa joten voitelin ne ennen käyttöä. Myöhemmin niitä ei tarvitse voidella, vaan irtoavat paistetusta leivonnaisesta helposti. Vuoat ovat melko pieniä ja muffineja taisi tästä satsista tulla parisenkymmentä (kuvassa muffinit lepäävät Teema-sarjan suurimmalla lautasella, näin vertailukohteeksi). Paistoaika oli noin 12 min, sen verran, että saivat pintaansa vähän väriä. Jogurtti teki muffineista meheviä ja vaikka itse sanonkin, näistä tuli tajuttoman hyviä :) Teenpä siis toistekin! Resepti on onneksi yksinkertainen ja sitä on helppo varioida erilaisten makumieltymysten mukaiseksi.

30 Seconds To Mars - This Is War

Niin se vaan menee: kun ei ole suuria odotuksia, voi lopputulos olla yllättävänkin positiivinen. Myönnän, että 12-vuotiaiden teinityttöjen Jared-ihkutus sai mielenkiintoni 30 Seconds To Marsia kohtaan hieman katoamaan. Kuitenkin alkusyksystä luotsattu sinkku Kings and Queens vaikutti niin huipulta, että levyä lähdin kaupasta hakemaan heti, kun se ilmestyi. Enkä kadu.

This Is War on tietyllä tapaa aiempaa kahta levyä kevyempi ja herkempi tuotos. Se ei kuitenkaan missään nimessä ole mikään Air, sillä kuten nimikin kertoo, myös paatosta ja synkkyyttä löytyy. Siitäkin huolimatta, että infernaaliset kitaroinnit ovat poissa. En tiedä, vaikuttaako entisen nelikon kutistuminen kolmeen skittojen heikentyneeseen asemaan, hmm. Joka tapauksessa koneellisuus, sodan traumat, uhma ja yhteiseen päämäärään pyrkiminen ovat levyltä irtoavia teemoja. Vokaaleissa on paljon korkeita ääniä, jotka houkuttelevat mukaansa. Intro toimii suorastaan kuin veden nymfi, huumaannuttaen kuulijan seuraamaan mukaansa syvyyksiin. Myös käheyttä löytyy - en tiedä, onko Jaredin jatkuva keikoilla riehuminen vihdoin vaikuttanut lauluääneen, vai onko se vain tarkoin harkittu raspikurkkuefekti.

Musiikillisesti levy on hienojakoisempi kuin edelliset, ainakin kappaletasolla. Tokikaan samojen soittimien käyttäminen biisistä toiseen ei tuo loputtomiin monipuolisuutta, mutta biiseissä on kerrostuneisuutta ja paljon pieniä kulmia. Olisi mielenkiintoista purkaa ne osiin ja kuulla jokainen äänitaso erikseen. Sekametelisoppaa ei kuitenkaan synny, sillä vastapainona käytetään lähes täysin hiljaisia kohtia - aivan kuten sodassakin on. Koneita käytetään runsaasti hyväksi, mutta lopputulos tuo muistumia enemmän Nine Inch Nailsista kuin esimerkiksi ah-niin-trendikkäästä indiepopista Editorsin tyyliin (ei mitään vikaa Editorsissa siis, toim. huom.). Suuruutta tavoitellaan huutokuoro-osuuksilla (fanit laulamassa) ja taputusrytmeillä esimerkiksi Vox Populissa. Itseä tällaiset eeppisyyteen kurottavat sovitukset ovat aina viehättäneet. Tässäkin ensimmäinen mielikuva on ehdottomasti Queen, vaikka mielestäni 30stm ei yritä samankaltaisuutta tavoitella.

This Is Warin parasta antia ovat eniten koneita hyödyntävät rankat vedot. Night Of The Hunter, Hurricane (sinkkuversiossa on Kanye West höpöttämässä väliin, aivan turhaan mielestäni) ja Stranger In A Strange Land huokuvat paniikinomaista tunnelmaa, sotaa modernin kaupungin kaduilla. Vastavuoroisesti perinteisiin soittimiin turvautuvien biisien sotatantereeksi sopii paremmin luonnonmukainen maasto. Tummasta vedestä noustaan ylös hetkellisiin valonpilkahduksiin Closer To The Edgen ja Alibin kannustamina. Itse ajattelen levyn tarinana, vaikka lyriikat eivät kappaleiden mukaan etenekään kronologisesti. Siksi viimeinen raita L490 on tietyllä tapaa pettymys. Siitä ei saa irti sitä, miten sota päättyi, eikä se jostain syystä muutenkaan kerro mitään. Ja tarinallahan täytyy olla loppu! Toisaalta tällä kertaa loppuratkaisu jääkin täysin kuulijan tulkittavaksi, joka voi johtaa mielenkiintoisiin ajatuskulkuihin ja jopa keskusteluihin. Silti lopun munkkikuorolta kuulostava ahdistava pätkä on hieman liikaa. Kone-efektit ja muut uudistukset ovat varmasti karkottaneet joitakin faneja, mutta eivät minua. Platta on yksinkertaisesti paras marsilaisilta ilmestynyt.

To the right to the left we will fight to the death.

KB

Uskomatonta, Helsingissäkin on maa valkoinen! Eilenkin oli ihana pakkaspäivä - niiden muutamien metrien aikana, jotka ulkona tepsuttelin, imin keuhkoihini raikasta talvi-ilmaa. Ah. Tämähän tarkoittaa sitä, että paksummat talvitakit saa vihdoin kaivaa esiin. Itse kyllä tein sen jo muutama päivä sitten, kun kyllästyin hyisen kosteaan viimaan ja siihen, että raitiovaunut päättivät joka ikinen päivä ajaa suoraan nenäni edestä jättäen minut odottamaan seuraavaa kylmyyteen. Argh.

Talvitakkeihin siis. Pinkistä rusetti-ihanuudesta ja paljon kulutetusta nahkarotsista huolimatta musta pitkä villakangastakki on kaikista rakkain minulle. Se on hankittu heräteostoksena Pariisista vuonna 2006 ja on toiminut täydellisesti monessa eri tilanteessa. Kyllä jokaisella nyt pitäisi yksi siisti, musta pitkä takki olla!

Takki on Kanabeachin Elegant-mallistosta. Se on paksua, tiheää ja laadukasta villakangasta, kiinnitettävissä neljällä napilla ja vyöllä. Hihansuissa on tiiviit resorit, isossa hupussa mustaa tekokarvaa ja olkapäissä sotilaalliset poletit. Vuori on hauskaa retrokuviota ja mikä parasta, toisessa taskussa on yksityiskohtana huopakankaasta tehty lintu! Se on valitettavasti nyppyyntynyt kovassa käytössä, ja lisäksi takin niskassa oleva kannatuslenkki kaipaa korjausta. Muuten vaate ei näytä minkäännäköisiä kulumisen merkkejä. Se ei ole venähtänyt edes takapuolesta, vaikka pyöräiltyäkin tällä on tullut melkoisen paljon. Musta takki on ehdoton siinäkin mielessä, että se antaa anteeksi paljon. Se kaventaa silhuettia ja antaa kantajalleen itsevarman tunteen - näin ainakin minulla tämän takin kanssa.

Kanabeach on Suomessa melko tuntematon merkki. Se on lähtenyt muutaman ranskalaisen surffarin ideasta tehtailla kunnollisia kyseiseen harrastukseen sopivia vaatteita. 1980-luvulla ensimmäiset tekeleet olivat itse kotona painettuja t-paitoja. Ne kuitenkin poikivat mahdollisuuden ihan oikean malliston tekemiseen. Omasta mielestäni Kanabeach on vähän kuin nümph - rentoja perusvaatteita, joissa on aina jokin pieni, leikkisä jippo.

Jos musta takki on turvavaate, niin samaa voi sanoa tästäkin kokonaisuudesta. Peruskuteet eli mustat legginsit, jättimäisestä bändipaidasta tuunattu tunika ja musta neuletakki - ei ihminen kovin paljon muuta kaipaa. Antti Asplundin ristikoru on sekin majaillut kaulassani lähes joka päivä tällä viikolla. Kylmä ja kostea sää vaatii jalkoihin lämmikettä, joka hoituu helpoimmin villasukilla ja paksuilla maihareilla. Luultavasti samat rytkyt viskaan päälleni tänäänkin, kun pitäisi lähteä tarpomaan lumisateessa kohti Merihakaa, jossa tunnetusti tuulee muuta Helsinkiä kahta kauheammin. Illemmalla taas tanssimaan - on se hyvä, että joukkueurheilussa tulee jopa lähdettyä sinne treenipaikalle, kun muuten liikunnalliset elämykset eivät ole viime aikoina jaksaneet kiinnostaa pätkän vertaa. No, ensi vuonna sitten. (Ja juu, pitkästä aikaa suoristetut hiukset.)

Rentouttavia viikonlopun viimeisiä tunteja! :)

p.s. Perjantaina ystävän kanssa Kaisaniemen metroasemalla nautittu thai&sushi-buffet kummittelee päässäni vieläkin - tahtoo sushia ja nyt!! Täytynee silti tyytyä jääkaapissa paistamista odottavaan lohifileeseen...

Fame

Etukäteen ostetuilla leffalipuilla on paha tapa mennä vanhaksi - tai minulla paha tapa unohtaa niiden olemassaolo ja ennen kaikkea, käydä liian harvoin elokuvateatterissa. Opiskelijaliput kun pitää ostaa neljän setteinä ja voimassaoloaikaa annetaan puoli vuotta. Viimeinen hallussani ollut lippu meni vanhaksi sunnuntaina, ja kävin käyttämässä sen tsekkaamalla päivänäytöksessä Famen.

Alkuperäinen Fame-elokuva näki päivänvalon vuonna 1980, ja tämän vuoden uusintaversio seurailee löyhästi vanhaa tarinaa. Joukko nuoria pääsee sisään New Yorkin School of Performing Arts -kouluun, jossa opiskelijoista koulitaan kaikenkestäviä esiintyjiä. Tähteyttä ei kuitenkaan saavuteta ilman raakaa työtä - eikä valitettavasti välttämättä edes silloin. Monilla musiikkipätkillä siivitetty elokuva oli varsin viihdyttävä. Juoni oli kuitenkin mielestäni liian köykäinen, eikä päähenkilöiden ongelmiin tai sielunmaisemiin paneuduttu kunnolla. Sen vuoksi ne eivät edes jaksaneet juuri kiinnostaa, vaan huomion veivät upeat esiintymiset (mikä varmasti oli tarkoituskin). Tanssikohtauksissa ainut häiritsevä asia oli, että filmiä oli selkeästi nopeutettu joidenkin piruettien kohdalla. Ei kaikkien, eikä paljon, mutta juuri sen verran, että allekirjoittanut sen huomasi.

Normaalien ihmisten silmät eivät edes yrittäisi kostua näinkin pinnallisessa elokuvaelämyksessä. Olenkin kaukana normaaliudesta siinä mielessä. Olen itkenyt niin Kauniita ja Rohkeita kuin useita animaatioitakin katsellessa, eikä esimerkiksi ihana tanssiohjelma So You Think You Can Dance? sekään ole poikkeus. Niinkuin ei Famekaan. Jokin siinä on, kun näkee ihmisten esiintyvän täysillä ja rakastavan sitä kenties vielä kovempaa. Se tunne valtaa mukaansa. Enkä voi väittää, etteikö hippunen minusta toivoisi, että itsekin pystyisin moiseen.

Elokuvaa voin suositella kevyehköksi ajanvietteeksi show-meininkiä rakastaville. Itse ainakin tuijotin silmä kovana mahtavia piruetteja ja huimia loikkia! Vaikka toki siis muutakin kuin tanssia löytyy. Hahmot esitellään vain pintapuolisesti, mutta lemppariksi silti muodostui hieman reppana wannabe ballerina Kevin.

Tunnaribiisi ei musiikillisesti ole kummoinen, mutta se tanssi... Esiintymässä tietenkin leffan päähenkilöt. Toimikoot nyt sitten viikonlopun soundtrackinakin samalla :)

Me luvs CTRL

Syysinspiraatiota etsiessä huokailin erään mahtavan värikkään neuletakin perään. Budjetti olisi kuitenkin roimasti ylittynyt, joten äksönin sijasta tyydyin vain haaveilemaan. Parisen kuukautta sitten törmäsin kotimaisen CTRL'n sivustolla lähes samankaltaiseen yksilöön. Raikkaus, kontrastit, huppu - se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Yli satasen hinta pakotti kuitenkin edelleen jättämään upeuden pois hankintalistalta, mutta päätin, että jos se joskus tulee alennukseen, harkitsen sen ostamista noin nolla sekuntia. Lähdin sitten eilen huvikseni vilkaisemaan josko kyseistä neulehupparia olisi enää edes jäljellä (siinä toivossa, että sen joulun jälkeisestä alesta hankkisin). Ja voi onnea! Sehän olikin jo nyt alennettu lähes siedettäviin lukemiin! Ja koska postikulut olivat pyöreä zero, hiiri sanoi klik klik ja hupparia odotetaan saapuvaksi postissa. Toivottavasti koko on oikea, oli vähän paha mennä arvuuttelemaan. Yksi ainoa CTRL'n paitani on kyllä samaa kokoa, mutta malli on muutenkin jättimäinen (ja superihana, jos en ole muistanut mainita) eikä sikäli ole verrattavissa. Joten peukut pystyyn :)

p.s. Valmistuminen ja joulu ovat näköjään ihan järjellisiä syitä ostaa itselle kaikenlaisia lahjoja. Hankin nimittäin itselleni joululahjankin jo kolmisen kuukautta sitten, ja kuten synttärilahjan kanssa, onnistuin hautaamaan sen komerooni luvalliseen avauspäivään asti... Enää pari viikkoa odotusta ;)

p.p.s. Lahjoista puheenollen - syysinspiraatiopostauksessa puhuin myös mustasta nahkalaukusta, joka sekin pitäisi löytyä pukin kontista. Sitä täydellistä ei vain ole vielä tullut vastaan. Erään Tiger of Swedenin yksilön jo lähes kelpuuttaisin, mutta vain lähes. Etsinnät siis jatkuvat ja vinkkejä otetaan vastaan. Kaikenlisäksi olen horjumassa periaatteistani - luopumassa olkahihnasta ja tyytymässä myös konjakinruskeaan tai tummanharmaaseen nahkaan. Hjälp!
p.p.s. Vieläkin lisää lahjoja - Noora arpoo symppiksen sormuksen :)

Jouluinen juustokakku

Pikkujouluvalmistujaisiin valmistin siis elämäni ensimmäisen juustokakun, koska vuosien aikomisen jälkeen olin jopa saanut irtopohjavuoan ostettua. Äiti on aina tehnyt erilaista juustokakkua - sellaista, jossa pohja leivotaan, paistetaan erikseen ja sen jälkeen uudestaan juustotäytteen kanssa. Juustopiirakka siis ehkä enemmäkin kyseessä, jenkkityyliin. Kuuluu syödä itsetehdyn kirsikkahyytelön kera, ja kenties voisin sen ohjetta tännekin joskus pukata. On meinaan todella juustoista ja taivaallista! Ja täysin erilaista, kuin liivatteen avulla tehdyt juustokakut.

Glögijuustokakkuun törmäsin ensimmäisen kerran joskus viime talvena. Pari viikkoa sitten kaivoin ohjeen uudelleen esiin ja löysinkin sen MTV3'n sivuilta. Tässä se kuitenkin siten, kuin minä sen tein.

Glögijuustokakku

Pohja:

200g pipareita

75g margariinia

Täyte:

1 dl sokeria

1 kananmuna

500g maustamatonta tuorejuustoa (kevyt käy)

2 dl kuohukermaa

1 tl kanelia

2 tl vanilliinisokeria

6 liivatelehteä

2 rkl kiehuvaa vettä

Päällinen:

2 dl glögiä

3 liivatelehteä

- Murskaa piparit pieneksi muruksi ja sulata voi. Laita irtopohjaisen (itsellä halkaisija 24 cm) vuoan pohjalle leivinpaperi. Sekoita murskatut piparit ja sulatettu voi keskenään ja painele seos kakkuvuoan pohjalle. Anna jäähtyä kunnolla.

- Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa sokeri ja kananmuna keskenään kovaksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita juustoa esimerkiksi haarukalla ja lisää se sitten muna-sokerivaahtoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen mausteet. 

- Ota liivatteet vedestä ja purista niistä ylimääräinen neste ja sekoita ne kiehuvaan veteen. Kaada sulaneet liivatteet kermaan. Sekoita huolella. Yhdistä kermavaahto juustoseokseen. Kaada täyte kakkuvuokaan piparipohjan päälle. Tasoita pinta nuolijalla. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.

- Valmista glögikiille muutama tunti ennen tarjoilua. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä kymmenen minuuttia. Kuumenna glögi kiehuvaksi. Ota liivatteet vedestä ja purista niistä ylimääräinen neste. Sekoita liivatteet kuumaan glögiin ja kaada neste tasaisesti kakun päälle. Siirrä kakku taas jääkaappiin.

Siirrä valmis kakku tarjoiluastiaan ja koristele esim. kohmeisilla marjoilla, itse käytin punaherukoita.

Varsinaiseen ohjeeseen verraten vaihdoin siis voin suosiolla leivontamargariiniin ja tuorejuustokin oli kevyt-versiota. En myöskään käyttänyt aitovaniljasokeria, vaan vanilliinisokeria, ja muistini mukaan huomattavasti vähemmän kuin mitä ohjeessa sanottiin (muisti temppuilee hieman). Kakusta tuli maukas muttei liian makea tai äklö. Kiille oli pieni pettymys, sillä glögistä tuli todella vaaleaa. Olisi pitänyt laittaa joukkoon tilkka viiniä tai ihan kunnon mehua väriä antamaan. Lisäksi koko komeus olisi voinut olla tasaisempi. Mutta melko hyvin näin ensimmäiseksi tekeleeksi :)

The Smashing Pumpkins - A Song For A Son

Tajusin juuri, että viime viikonlopun soundtrack jäi kokonaan välistä muiden häslinkien viedessä huomion. Tulee siis näin jälkikäteen!

Onpahan nimittäin yhdeltä 1990-luvun vaihtoehtorockin suurimmista nimistä ilmestynyt uusi kappale tulevalta uudelta levyltä. The Smashing Pumpkins kuului vuosituhannen vaihteen ehdottomiin lemppareihini, ja tulihan jäähyväiskiertuekin tsekattua eturivistä vuonna 2000. Myös parin vuoden takaisella uusintakeikalla olin, vaikka bändin paluuplatta Zeitgeist ei niin säväyttänytkään. Tällä hetkellä bändissä ei ole enää muita alkuperäisjäseniä kuin ylijumala Billy Corgan, mutta uusi kappale kuulostaa siitä huolimatta tajuttoman hyvältä. Ihanaa, pitkästä aikaa SP tekee jotain oikeasti korvia hivelevää! Toivottavasti koko levy jatkaa samaa linjaa. Ainakin raitoja sille luvataan järjetön määrä, joten joukkoon on pakko mahtua jotain mahtavaa (ja valitettavasti myös ei-mahtavaa). A Song For A Sonin voit käydä kuuntelemassa täältä. Samaisesta paikasta sen saa myös ladattua itselleen.

Kuvassa vielä alkuperäinen kurpitsapändi vuosien, vuosien takaa.

p.s. Onnetar selkeästi pitää minusta - voitin Rödsögårdenin jouluarvonnassa levyn logolla varustetun paidan! Jee! Valitsin tietysti miesten XL-koon, jotta pääsen vähän tuunailemaan ;)

Weezer - Ratitude

Sain kuin sainkin Weezerin uutukaisen käsiini jonkin aikaa sen ilmestymisen jälkeen. Tosin eipä muutama päivä ole saamattomuuslistalla yhtään mitään, Manic Street Preachersin viimeisin on edelleen hankkimatta... En enää edes kehtaa kutsua itseäni faniksi, huok. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Weezer on julkaissut uusia plattoja ihan kohtalaisella tahdilla viime aikoina. The Red Albumiksi ristitty punakantinen levy näki päivänvalon vain reilu vuosi sitten. Sinisen ja vihreän albumin tasolle se ei missään nimessä yltänyt, ja kun ottaa huomioon bändin muutkin hieman uudemmat tuotokset, odotukset Ratituden suhteen eivät olleet korkealla. Samalla kaavalla toistettua pirteähköä rallatusrokkia ei jaksa kuunnella loputtomiin, vaikka erinäisiä helmiä on The Green Albumin jälkeenkin sadellut.

Ratitude kuitenkin yllätti positiivisesti. Uudelta platalta julkaistu ensimmäinen single (If You're Wondering If I Want You To) I Want You To on pitkälti perus-Weezeriä, mutta ei kerro läheskään kaikkea pitkäsoitosta. Se on täynnä vaihtelua: intiahenkisiä vokaaliosuuksia (Love Is The Answer) ja bändin alkuajoilta tuttuja raskaita kitaroita. Yleinen fiilis ei kuitenkaan ole kadonnut. Vaikka normaalisti pidän kauniista ja melankolisesta musiikista - ja Weezer ei kyllä mahdu kunnolla kumpaankaan kategoriaan - viehättää musiikissa sen ristiriitaisuus. Yksinkertaisilta ja iloisilta kuulostavat kappaleet saavat lisäpontta masentavistakin sanoituksista, jotka Rivers Cuomo laulaa hassun flegmaattisella tyylillään. Tai ehkä laulu itsessään ei ole laiskaa tai alakuloista, se vain tuo mieleen alistuneen opiskelijanuorukaisen, joka ei ujoudessaan uskalla lähestyä koulun kauneinta tyttöä. Ja sitähän Weezer nimenomaan on - nörttirokkia. Kopio saataisiin luotua helposti iskemällä parille geekille jenkkiopiskelijalle kitarat käteen. Lopputulos ei tietenkään olisi yhtä laadukas.

Weezer on perustettu vuonna 1992. Itse kiinnostuin bändistä kunnolla nähtyäni sen livenä vuoden 2001 Provinssirockissa. Tuolloin vihreäkantinen levy oli juuri ilmestynyt, ja Hash Pipe -single paitsi herätti kohua, myös laulatti yleisöä. Vaikka yhdistän bändin suurimmilta osin lukion jälkeisiin aikoihin ja 2000-luvun alkuun, viehättää se nostalgiahuuman lisäksi myös tänä päivänä. Ratitude on kelpo lätty ja olen iloinen, että se tehtiin. Missään nimessä se ei korvaa sinistä tai vihreää Weezer-albumia, mutta henkilökohtaisella listallani se yltää samalle tasolle Make Believen kanssa. Aiemmin mainitsemani party-biisin lisäksi voisin suositella biisiä nimeltä I Don't Want To Let You Go.

Can't Stop Partying

Pitihän sitä valmistumista sitten hieman juhliakin, kohtuullisen hillitysti. Kiitos kaikille mukana olleille, oli kivaa! Joulupukin toivelistalta voi nyt vetää yli Asplundin ristikorun, musta sellainen matkasi eilen luokseni. Samoin Stockmannin lahjakortti tulee tarpeeseen. Taidanpa joulun jälkeen hankkiutua astiaosastolle tuhlailemaan ;)

 

Rommilla terästetty glögi hoiti janon sammuttamisen, kurnivan vatsan taas hillitsi kasa erinäisiä syötäviä. Elämäni ensimmäinen juustokakku sai kehuja, mutta itse pidin eniten hieman ex tempore tehdyistä fetamuffineista. Reseptejä luvassa myöhemmin.

 

Asukuvista tulee tähän aikaan vuodesta järkyttäviä. Paitsi että luonnonvaloa ei ole, on olohuoneen lamppu posahtanut, enkä osaa vaihtaa sitä uuteen... Eh. Tähän on siis tyytyminen. Ja kyllä, oli mitkä tahansa bileet, niin jalassa on villasukat ♥ Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että puen vielä päälleni paljetteja ja röyhelöitä yhtäaikaa, olisin nauranut sanojan maan rakoon. Mutta pikkujoulumekko on ihana! Mekko Cristelle&Co, koru TitiMadam.

 

 

 

Meikki hoitui pitkästä aikaa harmaan eri sävyillä. Inspiraatio tuli kuolaamastani MACin hopeaisesta luomiväristä, jonka kuitenkin jätin kauppaan kun turhauduin jonottamaan.Varastoja kaivamalla löytyi sitten ikivanha, metallinen harmaa omasta takaa. Lopputuloksesta tuli harvinaisen kiva. Villi veikkaus silti, että käyn vielä hakemassa sen MACin pois kummittelemasta...

Minulla oli muka paljonkin sanottavaa, mutta jotenkin nyt tuntuu siltä, että haen jääkaapista kakun rippeet ja hautaudun tyynyjen keskelle tuijottamaan linnan juhlia sekä siellä vilahtelevia asuja. Olen kyllä tänään jo imuroinut, tiskannut ja käynyt leffassa - siinä lienee tarpeeksi ohjelmaa yhdelle sunnuntaille? Mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille!

p.s. Sen vielä sanon, että hiuspehko alkaa olla melkoisessa kuosissa, huh. Termi kaksihaarainen latva on saanut täysin uuden merkityksen. Mutta siitä lisää joskus myöhemmin. Luvassa myös Weezerin levyarvio, joka vähän venähti. In the meantime, kannattaa tsekata levyn parhaimmistoon kuuluva tsipale, joka toimi innoittajana tämänkertaiseen otsikkoon.

Architect

Huh! Parempaa sanaa ei tähän tilanteeseen löydy. Sillä niin uskomatonta kuin se onkin, seitsemän ja puolen vuoden opiskelu-urakka on nyt takana. Ensimmäistä kertaa sitten peruskoulun pääsen viettämään joululomaa. Sekä iltoja ja viikonloppuja ilman takaraivossa jyskyttävää ajatusta siitä, että pitäisi tehdä vähän kouluhommia. Voin kaivaa ompelukoneen ja virkkuukoukut esiin. Kenties maalata. Toteuttaa vihdoin valokuvakollaasin seinälle niin, että olohuoneesta kehtaisi ottaa kuvia blogiinkin. Nähdä ystäviä. Jättäytyä tv'n orjaksi. Tai kouluttautua lisää (absurdi vaihtoehto, kyllä, mutta sekin on ollut ajatuksissa).

Viimeiset viikot ovat olleet kohtalaisen stressipitoisia. Jättihali kaikille, jotka tsemppasivat mukana! Viime viikonloppuna väkertämäni pienoismalli (toimii kuvituksena tässäkin) oli siis osa diplomityötäni, kun sen funktiota ihmeteltiin ;) Kävin esittelemässä koko roskan kaikkine suunnitelmineen keskiviikkona opiskelupaikkani osastoneuvostolle ja kouralliselle ulkopuolista väkeä - ystäviä, muita opiskelijoita ja työtovereita - ja koska työ meni läpi, pääsin nauttimaan pinkkiä skumppaa. Virallinen paperi tulee postissa vielä ennen joulua. Olen nyt Arkkitehti, SAFA. Melkoisen hurjaa.

Arkkitehtuurin opiskelusta pyydettiin juttua jo blogin ensimmäisen arvonnan yhteydessä, ja se on kyllä tulossa viimeistään ensi vuoden alussa. Silloin nimittäin alkaa taas pikkuhiljaa pääsykoerumbat joillakin raukoilla. Tai onnekkailla - he voivat vielä valita, mitä aikovat tehdä isona ;) Vain aika näyttää, haluanko minäkään tehdä tätä työtä loppuelämääni. Tällä hetkellä se kuitenkin on vahva osa nykyisyyttäni ja tulevaisuuttani.

Onnea kaikille muillekin tänä syksynä ylioppilaaksi tai ammattiin valmistuneille/valmistuville!! Ja niille, jotka pakertavat vielä ahkerasti opiskelujen parissa, toivotan suuret kasat jaksamista :) Lopussa se aina palkitaan.

p.s. Huomenna vuoden ensimmäiset pikkujoulut! Sitä varten pitäisi hieman leikkiä kodinhengetärtä leipoen ja raivaten kaaoksen keskelle tilaa. Päälle pääsee myös muutama viikko sitten hankittu pikkujoulumekko, joka on aivan ihana, kuinkas muuten ;)

Musiikillisia lahjoja

Kuvittelenko vain, vai ovatko ihmiset tänä vuonna normaalia enemmän joulumielellä? Ehkä heikko taloustilanne ajaa ihmiset muistamaan toisiaan vilpittömästi ja aineettomasti. Turha kulutus jää taka-alalle. Tai ehkä olen vain ollut niin orientoitunut muihin asioihin, että nyt kun joulu on oikeasti jo lähellä (3 viikkoa!), ehdin vihdoin ja viimein edes huomata koko asian.

Niin tai näin, Placebolla on oma adventtikalenterinsa, josta heti alkajaisiksi tupsahti uuden sinkun, Bright Lightsin, video. Sen voi siis tsekata luukusta nro yksi - mielestäni on hauskaa, että sinkkuversioon on lisätty albumilta puuttuva 'bright lights and black holes' -kohta. Jokin siinä luo mielleyhtymiä The Arkiin.

Myös Rödsögården on tehnyt joulubiisin, sille videon ja arpoo kivoja pieniä Rödsö-aiheisia juttuja faneilleen (fingers crossed!). Lisäksi biisistä on ladattavissa nuotit, mikä on mielestäni aivan huippua :)

Puhumattakaan aiemmin mainitsemastani Manboyn joulusinkusta, joka ei kyllä varsinaisesti (onneksi) kuulosta jouluiselta, mutta joka toimii silti tottakai mainiona lahjana.

Että meitä nyt lahjotaan! Ja ihania lahjoja ovatkin ♥ Mutta kyllä minulle silti kelpaisi myös joku näistä...

Uppoavatko 'aineettomat' musiikkilahjat?



New York -kuva nyysitty viime vuonna jostain päin Googlen hakua.

p.s. Jos luulet naapurisi jouluvalojen olevan järkyttävimmät ikinä, think again. Olet onnellinen, mikäli ikkunastasti ei näy tämän tai tämän kaltaista loistoa.

Pikku matka Tokyoon

 

 

Tulihan sitä viikonloppuna piipahdettua myös Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden eli TOKYOn joulumyyjäisissä Arabiassa. Sopiva aloitus muuten askarteluntäyteiseen lauantaipäivään! Paikalla oli runsaasti erilaista härpäkettä myynnissä - kaikkea printeistä keraamisiin kulhoihin ja heijastimiin. Kuten tällaisissa tilaisuuksissa yleensä, lähes jokaikisestä pöydästä olisi löytynyt jotain mieltä kutkuttavaa. Onneksi olin taktisesti nostanut vain tietyn summan käteistä mukaan. Eipähän tullut tuhlattua liikoja. (Joskin sama menetelmä voi aiheuttaa myös katkeroitumista, kun löytää jotain täydellistä eikä pankkikortti tai pahimmassa tapauksessa Visa käy maksukeinona.)

Matkaan lähdin Minni Hiirenä, joka oli päättänyt hankkiutua armeijan leipiin. Kontrastit rocks!

Ystävät olivat hillitympiä, mutta tyylikkäitä.

Parin joululahjan lisäksi itselle tarttui mukaan ihana kierrätysnahasta tehty hiuspanta. Musta rusetti erottuu harmittavan vähän tukastani, mutta onneksi valkoinen loistaa kauas. Panta pääsi sitten heti illaksi päähän, kun suuntasin toisella ystäväporukalla kotoisaan illanviettoon naapurikaupunkiin. Sen lisäksi, että ahdoin vatsan täyteen torttuja ja juustokakkua, onnistuin kiperän kilpailun päätteksi voittamaan elokuva-aiheisen Buzzin. Jee!

Tämä on ajastettu, sillä postaushetkellä vaikutan jälleen kerran Uleåborgissa. Seitsemän tuntia junassa eestaas, voi huok. No ehkä tämän jälkeen voisi pitää pienen tauon noissa pohjoisen visiiteissä.