2018/11/18

The aeroplane flies high, turns left, looks right

Kukaan maailman menoa seurannut ei ole voinut välttyä tänä syksynä ilmastouutisoinnilta. Joka päivä saamme lukea artikkeleita ja kuulla lausahduksia milloin minkäkin valinnan vaikutuksista maapallon kestävyydelle. Osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että ruuantuotanto on suurin yksittäinen asia, jolla tulevaisuuden suuntaa muutetaan - kattaahan se noin kolmanneksen ihmisen ympäristökuormituksesta. Syömme yksinkertaisesti liian paljon lihaa, jonka tuotanto kuluttaa luonnonvaroja suhteessa paljon enemmän kuin kasvisten. Samalla määrällä peltoalaa, jolla nyt viljellään kasveja eläinten rehuksi, saisi ruokittua nykyistä huomattavasti suuremman määrän, jos ne kasvit menisivät suoraan ihmisten ruuaksi. Onneksi innovatiivisia kasvisproteiiniratkaisuja on tuotu etenkin Suomessa markkinoille viime aikoina, joten valinnanvaraa on huomattavasti enemmän, kuin vaikkapa 15 vuotta sitten.

Yksityisautoilu kuormittaa maapalloa turhaan, se on selvä. Suomessa on kuitenkin välimatkoja ja tilanteita, joissa ilman autoa ei pärjää. Olisiko sähköauto bensaa ja dieseliä parempi ratkaisu? Sähköä voidaan tuottaa uusiutuvin menetelmin, mutta ovatko nekään ympäristölle kestäviä ratkaisuja? Vesivoima on jo nyt tuhonnut maamme arvokkaita kalakantoja, tuuli- ja aurinkovoima eivät ole riittäviä pitämään energiantuotantoa yllä pohjoisilla leveyksillä. Ja onko energiantarve vähentymässä tulevaisuudessa? Tuskin.

Paljon puhutaan myös, mikä on pienen Suomen merkitys kokonaiskuvassa. Mitä väliä sillä on, mitä me täällä teemme, kun Kiinassa syydetään hiilidioksideja ilmakehään ja muoviroskaa meriin, ja USA taistelee ilmastosopimuksia vastaan, nokkamiehenään kasvihuoneilmiön täysin kieltävä idiootti? Ja maapallon tilanteen sijaan toisia kiinnostelee lähinnä ydinkärjillä toisiaan uhitteleminen. Tottakai pallomme suurimmilla talousmahdeilla on suurin valta myös kelkan kääntämisessä. Teollisuuden rajoitteet ja lait ovat yhtälössä suuri tekijä, eri asia on, uskalletaanko niitä talouskasvun pysähtymisen nojalla tehdä, ja kuinka moni niitä noudattaa. Fakta kuitenkin on, että yksilöinä meidänkin hiilijalanjälkemme ovat isoja verrattuna vaikkapa Aasian asukkaisiin, jotka usein elävät tiiviisti energiaa säästäen, syövät kasvispainotteisesti, eivät omista autoa, eivät lennä joka vuosi lomamatkalle toiselle puolelle planeettaa. 

On the plane

Lihansyönnin lisäksi on mielestäni kaksi asiaa, mihin länsimainen ihminen - myös suomalainen - voi tarttua. Ensimmäinen on kulutus. Kun suurin osa hyödykkeistä ja kaikenlaisesta krääsästä tuotetaan Kaukoidässä, repien pahimmillaan kertakäyttöiset tuotokset sekä maailman että työntekijöiden selkänahasta, on yksi askel yksinkertaisesti vähentää kulutusta eli turhan tavaran ostoa. Tarvitsetko sitä uutta tuikkukippoa tai hassunhauskaa naamiaishattua? Halpaa t-paitaa? Maailma tarvitsee pyöriäkseen rahan liikkumista, mutta eikö olisi mukavampi kiikuttaa roposensa vastuullisesti toimivalle, parhaimmassa tapauksessa kotimaiselle yritykselle? Ekologiset ja paikallisesti tuotetut vaatteet ja korut ovat olleet muutaman vuoden kovassa nosteessa, ja hyvä niin. Niiden täytyy kuitenkin olla vaihtoehto sille halpistuotannolle, ei vai ekstraa niiden päälle. Vaihtoehtoja onneksi syntyy kokoajan.

Toinen tärkeä asia on lentomatkustus. Olemme etuoikeutettuja, kun monella meistä on mahdollisuus matkustaa lentäen lomalle (tai työnsä puolesta) joko maan rajojen sisällä tai kokonaan toiseen maahan. Matkustaminen avartaa ja on enimmäkseen ihanaa. Uudet kokemukset ovat tärkeitä. Maailma ei kuitenkaan kestä sitä, jos jokainen sen asukas lentäisi samalla tavalla kuin länsimainen ihminen. Ja keitä me olemme kieltämään muilta saman elintason, joka meillä itsellämme on? Emme me voi selittää valintojamme sillä perusteella, että me nyt vain voimme tehdä näin, tai että Kiinan teollisuuteen verrattuna olemme pieniä kärpäsenkakkoja vain. Mikään kehitys ei toimi niin. Suurten linjausten lisäksi tarvitaan yksilöiden tekoja, joiden pienistä puroista kasvaa suuri virta.

Olen itse pohtinut lentomatkustamista paljon viime aikoina. Olen matkustaja, joka lentää lyhyehköjä matkoja joskus useamman vuodessa, Euroopan mantereelta en poistu juuri koskaan. Mikään himolentäjä en siis ole - esimerkiksi työni ei vaadi jatkuvia reissuja muualle. Lyhyetkään matkat eivät kuitenkaan ole yhtään parempi vaihtoehto kuin vuosittainen retki Thaimaahan, jos niitä tulee monta. Oulusta mihin tahansa lähtiessä joutuu yleensä tekemään välilaskun Helsinkiin, mikä sekään ei ole paras mahdollinen vaihtoehto. Onko ylipäätään lentomatkustamisen rakenteet tehty sellaisiksi, että kuluttajan on liian helppoa valita ilman halki liitäminen muun matkustustavan sijaan? (Olkoonkin, että laivoja pidetään päästöiltään yhtä pahoina kuin lentokoneita.) Halpoja lentoja ei ollut vielä reilu kymmenisen vuotta sitten, vaan lentomatkustaminen oli harvinaista herkkua. Ei lähdetty ex tempore viikonlopuksi Pariisiin, Lontooseen, Prahaan, ihan vain huvin vuoksi.

On the plane

Tällä hetkellä lennän edelleen. Lennän myös Suomen sisällä. Usein valitsen junan, joissain tapauksissa auton, joissain tapauksissa ajallisesti ainut järkevä vaihtoehto on lentokone. Ulkomailla olen käynyt tänä vuonna neljä kertaa. Niistä kaksi on ollut omia matkoja, kaksi työhön tavalla tai toisella liittyneitä reissuja. Kaikkiin on liittynyt yksi välilasku kumpaankin suuntaan mentäessä. Toissavuonna lensin ulkomaille länsinaapuriimme vain kerran, mutta kotimaan lentoja toki tuli muutamia. Nyt pohdinkin, että vaikka kuinka haluaisin matkustaa myös tulevina vuosina kaikkialle, miten selitän sen omatunnolleni? Vai keskitynkö valitsemaan tarkoin, mihin sen yhden ulkomaille suuntautuvan lentomatkan teen, ja maksan päästökompensaatiota? Menevätkö ne kompensaatiot todellakin järkevään käyttöön, ilmaston pelastamiseksi, vai johonkin ihan muuhun?

Lentomatkustamisen ja koko elämäntapamme ympäristövaikutuksia voisi ruotia loputtomiin. Pelkkä ruodinta ei kuitenkaan auta, vaan jotain on tehtävä oikeasti. Edes asian ajatteleminen on kuitenkin ensimmäinen askel muutokseen. Lisää ihan loistavaa pohdintaa tästä löytyy mm. Aamukahvilla- ja Salamatkustaja-blogeista. Toivon, että kahdenkymmenen vuoden päästä maapallon tilanne näyttää jo toiveikkaammalta.

On the plane

I've been thinking about the World's environmental state a lot lately - as have probably many others as well, 'cause not a day goes by without another article in the news about what our planet is heading towards. Luckily there are lots of things especially us privileged Westerners can do. One thing on my mind lately has been the use of airplanes and cheap flights. I hope to find a balance between wanting to see the World and destroying Earth while doing it.

2018/10/21

The sky is about to cry

Sitä aina miettii, mikä järki on kirjoittaa blogiin kerran kuussa.

Hirvipata

No vaikka se, että koska tämä on minun blogini, päiväkirjani, saanen kirjoittaa miten usein tai harvoin haluan. Onko järkeä kirjoittaa useammin, jos ei tapahdu mitään?

Jos päivätyöt syövät energiat ja olet yhtä väsynyt syyskuussa kuin normaalisti keskellä pimeintä talvea?

Jos kävit kyllä lomalla etelässä, mutta sekin loma meni enimmäkseen stressissä ja noroviruksessa?

Alkusyksyn inspiroiva aika meni jotenkin ihan ohi. Nyt useat puut ovat jo täysin lehdettömiä, sadepisarat kolisevat ikkunapeltejä vasten ja tuuli ulvoo lohduttomana hormeissa. Ajattelin silti alkaa järjestelmällisesti käydä vanhoja matkakuvia läpi. Tarvitaan vain aikaa, hermoja ja aivosolujen aktivoimista, sillä en todellakaan enää muista, mistä kaikkialta kuvia on napsittu. Lisäksi voi olla, että tarvitaan myös rautakuurin vaikutuksen alkamista. Joskus voi käydä niin, että elimistön rautavarastot ovat ehtyneet, vaikka hemoglobiini olisi täysin viitearvoissa. Selittää ainakin osan siitä meikäläisen väsymyksestä, ja nyt vaan napsin rautaa purkista useamman kuukauden ajan. Onneksi ferritiiniarvot voidaan mitata helposti yhdellä verikokeella. Asia on ollut jo jonkin aikaa "trendikäs" ja tapetilla, ja ehkä osittain siksi lääkärit ovat hieman nihkeitä määräämään arvoja tarkistettavaksi. Jos kuitenkin koet olosi epätavallisen väsyneeksi pitkään, suosittelen, että vaadit itsellesi testiä! Tai käyt mittauttamassa vaikka itse yksityisellä, ei maksa paljoa. Ei ole hyvä velloa väsymyksessä, jos asiaan onkin ihan selkeä ratkaisu.

Tänään kuitenkin aion jatkaa keskeneräisiä neuletöitä (ja ehkä aloittaa uusia listan jatkoksi) ja nauttia syysruuasta - padassa hitaasti kypsytetystä riistasta kotimaisilla kasviksilla ja sienillä ryyditettynä. En usein syö lihaa, mutta kun syön, se on mieluusti riistaa. Ohje tähän pataan löytyy täältä. Ja kun kuukauden lihantarve on taas tyydytetty, koko ensi viikon voikin sitten syödä maailman parasta linssikeittoa (johon löytyy resepti täältä).

Hirvipata

You always wonder, what's the point in keeping a blog if you only write once a month. 

Then again, it's my blog, my diary, I can post how often or rarely as I feel. And what's the point in posting nonsense if nothing interesting has happened?

If your energy is eaten away by day-to-day work and you're as exhausted in September as you normally are midwinter?

If you actually went for a week's holiday to Southern Europe, but that holiday was mainly spent with stress and stomach flu?

The inspirational time of a just begun autumn went by without even noticing. Now many trees are already lacking leaves, raindrops fall heavily into windows and the wind howls longingly all around. I still thought that at some point soon I'd get to go through all my travel photos and upload them, photo by photo. All I need is time, nerves and activating some brain cells, 'cause I definitely can't remember where all those pics were taken. In addition, it might just be that a person's iron levels aren't up where they should be. I finally go to get them measured and it turns out my ferritin level is low, even though my haemoglobin is fine. So now I'm eating extra iron. Maybe some day its effects can be seen and I'll have energy again.

Today I'm planning to continue some forever-not-finished knitting projects (or maybe start a couple of new ones) and enjoy some autumn food = game hot pot with season's veggies. It's a gray and dull Sunday, perfect for doing nothing (or baking a pumpkin pie).

2018/09/09

Forgotten Lapland

Lapissa, jos missä, riittää hylättyjä koteja. Ihmiset ovat joutuneet muuttamaan pois pienistä kylistä peltojen ja metsien keskeltä taajamiin, tai sitten seuraava sukupolvi ei ole ollut valmis jatkamaan tilallisen elämää suvun vanhassa talossa. Harmillista monelta kantilta, ja saapi nähdä, milloin kaupungistumisen vastaliike ottaa tulta alleen. Etelässä siitä on jo hieman merkkejä ilmassa. Kenties tämä on myös sukupolvikysymys: me, jotka olemme eläneet lapsuutemme temmeltäen ulkona ja samoillen metsissä, olemme saaneet nykymaailman digitaalisuudesta ähkyn, ja haluamme palata juurillemme.

Haluaisin kiertää ympäri Lappia kuvaamassa näitä yksinäisiä rakennuksia, kuulla tarinoita niiden takana. Tarvittaisiin vain aikaa ja auto alle.

Forgotten LaplandForgotten LaplandForgotten LaplandForgotten LaplandForgotten LaplandForgotten LaplandForgotten LaplandForgotten Lapland

Lapland. That mystical place in Northern Finland, which is quite full of abandoned houses. Unfortunately people have been forced to leave their homes in the middle of nowhere, to cities in seek of a job. Or maybe the next generation hasn't had the will to keep maintaining the family's farm. I wonder when this urbanization and migration will end. Somewhat it has already turned upside down in Southern Finland - people need to get out of the cities into the nature. Maybe it has something to do with our generation, those who have lived their childhood playing outside and wandering in forests, and who now are sort of forced to live in a digital nation.

I'd like to roam around Lapland and photograph these lonely buildings, hear stories behind them. All I'd need is some time and a four-wheeler.

2018/09/02

Här under vattnet är jag blå

Syyskuun toinen. Toisin sanoen virallisesti syksy. Tänään tuli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan fiilis, että olisipa talvi. Todella hämmentävää! Tosiasiassa en kaipaa kylmyyttä sinänsä, enkä varsinkaan pitkää pimeää ajanjaksoa, jolloin mikään ei tunnu miltään. Mutta villapaitoja kaipaan. Sitä, että saa sadepäivänä jäädä sisälle lukemaan kirjaa. Ehkä vähän keväthankiakin. Onneksi kaikki tämä on vielä edessä, ja sitä ennen toivottavasti paljon kauniita, kuulaita syyspäiviä. Vielä täällä pohjoisessakin on yllättävän lämmin.

Mutta se säästä ja syysfiiliksistä - olkoon tämä se täydellinen hetki palata keskikesän Lappiin ja yöttömään yöhön, aamuyöllä joesta nousevaan usvaan ja hiljaisuuteen.

Midsummer18-19Midsummer18-43Midsummer18-3Midsummer18-20Midsummer18-10Midsummer18-24Midsummer18-1Midsummer18-22Midsummer18-27Midsummer18-39Midsummer18-41Midsummer18-46Midsummer18-40Midsummer18-2Midsummer18-12Midsummer18-21Midsummer18-34Midsummer18-37Midsummer18-15Midsummer18-49

September 2nd. Officially autumn. Today, for the first time in a long time, I kind of wished it would be winter already. Weird! Actually I don't wish for a killing coldness and definitely not for the long, dark period, where you can't get yourself around anything 'cause you're just too tired and numb. But I miss chunky knits and staying inside reading a book when raindrops beat into the windows. I even might miss sunny spring slopes too. Good for me all this is still ahead, and many crispy and beautiful autumn days before that, I hope. It's surprisingly warm still even here up North.

But that's enough about the weather. I guess this is the perfect timing to throw ourselves back to midsummer in Lapland. The nightless night, misty river at 4 a.m. and all the stillness.

2018/08/19

Pastel reads

Heihoi! Arki on alkanut. Kesälomani loppui tiistaina, ja vaikka työviikko jäi vain nelipäiväiseksi, onnistui se silti imemään minusta kaikki mehut. Liikunnat ja kaikki muut aktiviteetit jäivät siis tällä viikolla melko vähälle. Jonkin verran kuitenkin olen saanut kirjoitettua ja editoitua kuvia viikonlopun aikana, kun vain ensin sain itseni kammettua sängystä ylös. Tänään aion myös tehdä maukasta tomaattipohjaista kalakeittoa ja mennä leffaan katsomaan BlacKkKlansmanin. Jei!

Kesällä luin harvinaisen vähän kirjoja. Ne hetket, kun makasin puistossa auringon alla, käytin lähinnä päikkäreihin tai podcasteihin tai ystävän kanssa jutteluun. Toki myös kesälukemisena minulla oli pääasiassa eräs self-helpiin lukeutuva opus, joka oli osittain vähän raskasta luettavaa. Nyt minulla kuitenkin on suuri vimma tarttua taas kirjoihin! Ja muutenkin, harvinaisen lämpimän kesän jälkeen vastaanotan syksyn ilomielin - raikkaat aamut, teekupposet ja villasukat.

Asiasta siihen varsinaiseen, eli muutamaan opukseen, jotka tuli luettua jo kevään puolella.

Pastel reading

Kathleen Glasgow - Girl in Pieces
Osittain omaelämäkerrallinen teos kertoo teini-ikäisen itseään vahingoittavan Charlien tarinan, jossa kuljetaan epätoivon ja selviytymisen rajamailla. Teos alkaa Creeleyn suljetulta osastolta, joka on tarkoitettu Charlien kaltaisille - tytöille ja nuorille naisille, jotka ovat vaaraksi itselleen. Terapiasessiot ja erilaisten persoonien yhteenotot värittävät muuten yksitoikkoisia päiviä. Todellinen seikkailu alkaa, kun Charlie joutuu lähtemään pois turvallisten seinien sisältä. Tässä kohtaa kirja kävi mielestäni aavistuksen tylsäksi, sillä pidin jostain syystä eniten psykiatrisella osastolla tapahtuvista asioista. Pian pääsin kuitenkin taas vauhtiin. Romaani on helppolukuinen, mutta silti mielenkiintoinen, ja pitää hyvin otteessaan. Sitä on vain pakko lukea kokoajan. Jos pidät Girl, Interruptedista, pidät tästä.

Henriikka Rönkkönen - Mielikuvituspoikaystävä
Mainetta niittänyt sinkkunaisen elämässä eteen tulevista erilaisista kommervenkeistä kertova humoristinen teos saa kuin saakin nauruhermot värähtelemään. Opuksessa käsitellään säätöjä ja sydänsuruja tavalla, jossa paljastetaan hieman enemmän, kuin ehkä haluaisitkaan tietää. En ole koskaan elänyt mitään villejä sinkkuvuosia, joten tarinoihin oli osittain vaikea samaistua. Romaanina tämä ei myöskään ole mikään mestariteos, mutta varsin hauska välipala.

Anni Saastamoinen - Depressiopäiväkirjat
Ote Twitteristäni: "Alotin eilen lukemaan Depressiopäiväkirjoja. Pääsin sivulle 24, kun tuli itku ja mietin, että KAIKKIEN pitäis lukea tää kirja." Twiitti kertoo ehkä kaiken olennaisen. Omasta masennuksestaan, byrokratian kanssa taistelusta, päivittäisistä arkiaskareista selviytymisestä ja avun pyytämisen vaikeudesta kertova Saastamoinen tavoittaa ulosannissaan sen olennaisimman - masentunut ei ole laiska, tyhmä ja saamaton, vaan masentunut. Se ei silti tarkoita, etteikö masentunut voisi jaksaa laittautua, jaksaa harrastaa, jossain määrin kenties jaksaa käydä töissäkin. Toivon, että masennuksen ja muiden mielenterveyden häiriöiden aiheuttama stigma vihdoin häviäisi tästä maailmasta. Kenties Depressiopäiväkirjat voi olla osatekijänä rikkomassa tätä tabua.

*

Hello there! Back to basics, should I say. My summer vacation ended on Tuesday, and even though the week at work was only four days long, I've been hella tired. No energy to do much activities on my free time, no-oh. On this weekend though I've gotten to do some photo editing and writing, as long as I actually got out of bed first. Today I'm gonna cook (gasp!) and go see BlacKkKlansman, yay.

Summer went by with a very small amount of reading. Didn't really feel like it, or maybe I was just reading the wrong book which didn't engage me that well. But now I'm al ready for lots of reading again! And all and all this summer in Finland has been so hot that I'm welcoming autumn with a bright mind. All the crisp mornings, woolly socks, cups of tea. But here's a few words about some books I read earlier in spring.

Kathleen Glasgow - Girl In Pieces. This novel is a semi autobiography and tells the tale of Charlie, a teenage girl who lives in Creeley, a psychiatric ward for girls and young women who self-harm and are thus a danger to themselves. Therapy sessions and different personalities clashing colour the otherwise similar days at Creeley. The true adventure begins when Charlie has to leave the safety of the ward. At this point I think the book got slightly boring, but it didn't take long for me to get back on track. The novel is easy to read but still interesting. One just can't stop reading it. If you like Girl, Interrupted, you'll like this one too.

Henriikka Rönkkönen - Mielikuvituspoikaystävä (= imaginary boyfriend). This is Finnish light novel about life as a single woman, all the ups and downs and details you really didn't want to know about. It's about how every single gal should have an imaginary boyfriend. This isn't a Nobel prize winner, but a great snack read which makes you laugh.

Anni Saastamoinen - Depressiopäiväkirjat (= depression diaries). This too is autobiographical and is about depression. What depression really is, how hard it is to ask for help, deal with bureaucracy and try to take care of your life when really you don't want to live. I think Anni Saastamoinen puts into words quite perfectly the fact that a depressed person isn't lazy or stupid. He/she is depressed. And that doesn't mean one can't still have energy to look tidy, have activities and maybe even go to work. Like I said on my Twitter account, everyone should read this book. I started crying for the first time on page 24.