2019/10/27

Look, I'm reading

Lukeminen on tänä vuonna takunnut. Tai siis, takunnut lähinnä kesällä ja syksyllä, keväällä ja talvella kyllä tuli luettua. Kuten alla olevat kolme teosta. Ne yhdistyvät toisiinsa jollain tapaa löyhästi aiheillaan, naispääosillaan, kansien värien kautta ja sillä, että ne ovat kaikki tänä tai viime vuonna ilmestyneitä esikoisteoksia. Kerronnaltaan ne ovat kaikki hyvin erilaisia.


Ehkätänäkesänäkaikkimuuttuu


Sisko Savonlahti - Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu


”Tiedän, että minun on tehtävä tälle kaikelle jotain ja vähän äkkiä. Mutta vielä hetken ajan minä haluan maata parvekkeella ja muistella entistä poikaystävääni.”
Näin ajattelee nuori nainen asunnossaan, jonne kantautuu ihmisten kiljunta Linnanmäeltä. Kohta on kesä, ja on aika päästä erosta yli. Täytyy nousta murheen alhosta, täytyy löytää työpaikka, täytyy rakastua, täytyy käynnistää positiivisuuden kierre.

Mutta pitääkö täyttää ulkopuolisten odotuksia vai toimia sen mukaan, mitä itse haluaa? Mistä tietää, mitä itse haluaa? Niin paljon kysymyksiä, ja usein houkuttelevimmalta tuntuu huonekasvien pintamullan tarkkailu, ystäville tekstaaminen, sipsidipin sekoittaminen ja makuuasento hintavan vuokra-asunnon parvekkeella.

Kuinka hänen käy?

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu yhdistelee oivaltavasti kepeää huumoria ja melankoliaa. Se on suora ja tarkka kuvaus herkästä kaupunkilaisarjesta.




Sisko Savonlahden esikoisteos on ollut valtavan suosittu, ja syystäkin, onhan sitä sanottu sukupolvensa ääneksi. Pari-kolmekymppisten pätkätyöt ja taloudellinen turvattomuus, elämän suunnan etsiminen (aiempien sukupolvien mielestä päätön haahuilu) sekä maailman tila ovat kaikki seikkoja, jotka piirtävät meille 1980-luvulla syntyneille ääriviivoja turhankin tarkkaan. Kun tulevaisuus on häilyvä, on vaikeaa tietää, mitä haluaa.

Löysin kirjasta samaistumispintaa enemmän kuin odotin, mikä luo henkilökohtaista suhdetta kirjoitettuun tekstiin - tuo Aleksis Kiven kadun S-market, siellä minäkin kävin usein! Pelkästään takakannen maininta Linnanmäeltä kantautuvista kiljumisista nostatti valtavan nostalgian aallon. Helsingissä asuin käytännössä Lintsin takapihalla. Vaikka kahviloiden ja puistojen mainitseminen nimeltä tuo tapahtumat lähelle lukijaa ja antavat realistisen pohjan kaikelle, alkaa namedroppailu jossain vaiheessa ärsyttää ja tuntua päälleliimatulta. Haluaisin myöskin ajatella, että ihmissuhteeni eivät ole ihan sellaista soppaa, kuin kirjassa.

Teoksen kerronta ei ole mitenkään erityisen nokkelaa, mutta aina ei tarvitsekaan. Kevyehkö lukeminen vei mukanaan ja houkutti sipsien ja dipin ääreen. Mitenkään erityisenä en kirjaa kuitenkaan pidä, enkä ole varma, lukisinko sitä uudelleen. Vanhana mummona voisi kyllä olla mahtavaa palata näihin muistoihin ja tunnelmiin.


Vaimonivasenrintajamuutasairasta


Mikko With - Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta


Kolmen alaikäisen lapsen perusterveellä äidillä todetaan kuukauden sisällä kaksi eri syöpää. Miksi lapset luulevat syöpää koiranpennuksi? Perutaanko Kreikan matka? Voiko sytostaattikrapulassa imuroida? Täytyykö miehen lopettaa harrastukset? Saako seksiä ajatella? Milloin pääsee takaisin töihin? Mikä suunnistusrata kannattaa valita terminaalivaiheessa? Olisiko polttohautaus kiva? Paljonko vielä on aikaa?

Tiinan rinta- ja munasarjasyöpä diagnosoidaan syksyllä 2008. Pian hän alkaa kirjoittaa suosituksi nousevaa blogiaan Vasen rintani ja muuta sairasta. Leikkauksia ja hoitoja seuraa kaivattu arki, jonka uusiutuva tauti katkaisee. Perinteisten keinojen ohella kokeillaan uutta geenilääkettä. Syöpä tulee osaksi hyvää elämää aina viimeiseen päivään asti.

Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta on Tiinan miehen Mikon kirja. Tositarinaa kerrotaan kirjassa kaunistelematta sekä Tiinan että Mikon näkökulmasta kahdeksan vuoden ajan. Välillä naurattaa ja välillä itkettää. Lääkärinlausunnoista poimitut otteet tuovat mukaan myös hoitavan tahon näkemykset.




Jos olisin asunut Oulussa saadessani oman rintasyöpädiagnoosini, olisin ehkä tuntenut Tiinan. Moni tunsi. Kirja koostuu Tiinan blogimerkinnöistä vuosien ajalta sekä Mikko Within omista ajatuksista ja tapahtumien peilaamisesta. Tiina kirjoitti hersyvällä tavalla vaikeista asioista - sarkastisella, mutta samalla aidosti positiivisella meiningillä. Mieleeni tuli monta kertaa kysymys, onko negatiivisuus taitavasti piilotettu vai eikö sitä vain ole. Moni asia tuntui itselläni huomattavasti pahemmalta, kuin miltä se kuulostaa Tiinan tekstien kautta. Ajoittain teki mieli sanoa, että ei se kaikilla noin helppoa ole. Rintasyöpää pidetään yleisesti "helppona syöpänä", vaikka se on yhtälailla syöpä kuin muutkin, eivätkä kaikki siitä selviä. Hoidot ovat yhtä kamalia kuin syövissä yleensä, olkoonkin, että jokaisen tauti ja polku on erilainen. Tuntuu, että siinä mielessä tämä kirja ei muuta tuota ihmisten harhaista käsitystä. (Disclaimerina: rintasyöpähän ei Tiinaa lopulta vienyt, vaan se toinen.)

Lukiessa sai nauraa moneen otteeseen. Musta huumori on laji, jota sairastunut viljelee paljon, sillä se on selviytymiskeino. Loppu on tiedossa alusta alkaen, mutta silti viimeisiä kappaleita sai tihrustaa kyynelsilmien läpi huutoitkun säestäessä. Tärkeä kirja, ei heikkohermoisille.


Viimeinenkirjani


Astrid Swan - Viimeinen kirjani


Syöpään sairastunut äiti katsoo kuolemaa silmiin, ja pelon takaa kuultaa toivo.
Teosto-palkittu musiikintekijä Astrid Swan käsittelee muistojensa ja päiväkirjojensa kautta turvatonta lapsuuttaan, taiteilijaksi kasvamista, rakkautta sekä sitä, miten ihmeellisellä tavalla kaikkea kannattelee innostus elämästä.




Kirja on kirje lapselle, muisto, mikä jää, kun lopulta joskus tulee se viimeinen päivä. Teos ei ole elämäkerta perinteisessä merkityksessä - kerronta ei ole kronologista, eikä siinä kerrata elämän käännekohtia tai selosteta arkea pragmaattisesti, vaan enemmänkin jaetaan koettuja tunteita suodattamattomana ja pohditaan tehtyjä valintoja ja niiden seurauksia. Rehellisyys ja välittömyys ovat jopa pelottavan voimakkaasti läsnä. Syöpää sivutaan tämän tästä, mutta se ei missään nimessä ole pääosassa.

Kronologian puute aiheuttaa aluksi hämmennystä, kun ajat ja paikat hyppelevät omalla logiikallaan, omia aasinsiltojansa pitkin. Pian kerronta kuitenkin rauhoittuu ja Swanin ajatuksenjuoksuun pääsee kiinni. Yhtä tärkeää kuin itse tarinan päästäminen ulos, on sanojen muoto ja järjestys. Lukijan annetaan makustella ja nauttia kauneudesta. Asioita ei tarjoilla valmiina hopeisella tarjottimella, vaan täytyy osata lukea myös rivien välistä.

Lopulta teos koukutti toden teolla (pidin ehkä eniten 70-luvun rock-huuruja huokuvista Amerikan-pätkistä sekä ehdottomasti lopusta). Ja koska lukijaa ei päästetä helpolla, kirjaan tekee mieli tarttua uudelleenkin. Yhtäaikaisen ajankuvan ja ajattomuuden kautta siitä voivat nauttia tulevatkin sukupolvet.



I haven't been reading much after summer, which is a huge pity. Somehow I've been drained from all energy and books haven't seemed so interesting to me, even though dark rainy evenings are just calling to snuggle under a blanket with a heavy novel. (Ok this might have something to do with the fact that I've been binging on too many tv series lately.) Here are three books I read last winter or spring, all written by first-time Finnish novelists.

2019/10/13

Maailman reunalla

Hengissä ollaan! Toistan itseäni jo surullisen paljon, mutta kesä katosi yhtä nopeasti kuin tulikin. Kalenteri täyttyi yhtäkkiä töistä, viikonlopun pakoretkistä Helsinkiin keikalle tai kohti pohjoista metsää ja kullankeltaisten lehtien ihailusta - lehtien, jotka ovat jo liian paljon leijailleet maahan. Tai lätsähtäneet räntäsateen mukana, kuten tänään.

Juttuja on kyllä tulossa, mutta tässä vaiheessa tyydyn vain jättämään tämän kuvan tähän. Yötön yö Ruotsin Abiskossa kilometrin korkeudessa, ai että.


Abisko



I'm alive! And beginning to sound like a broken record, but the summer vanished as quickly as it came. Suddenly the days were full of work, small escapes to gigs in the South or woods in the North and just admiring golden yellow leaves - only to see them fall down in clumps. Today it rained sleet. Ugh.

Getting some real posts up later, but right now I'm just gonna leave this pic here. Nightless night at Sweden's Abisko national park, 1000 metres above sea level.

2019/07/07

You don't need a key to drive

Kesäkuu valahti. Läpi sormien, jonnekin rotkoon festareiden (Sideways-postaukset on sentäs nyt ulkona, osat 01, 02 ja 03), töiden ja kaiken muun kanssa.

Kävin juhannuksena Espanjassa, aurinkorannikolla ollakseni tarkka. Lämpö ja totaalipaussi kaikesta teki terää. Kameraa en pakannut mukaan, mikäli oli sinänsä fiksu veto, että niitä kuvia saataisiin muuten taas odottaa muutama vuosikymmen.

En meinannut nytkään kirjoittaa pitkään, vaan lähteä tanssimaan ja odottaa l o m a a, joka hiiviskelee jo nurkan takana. Lomaa, joka alkaa viimevuotiseen tapaan festarireissulla Hailuotoon ja jatkuu siitä teltta takakontissa jonnekin Norjan Lappiin, tai mihin nokka nyt osoittaakaan.

Vaikka musajutut kuuluu ihan toiseen blogiin nykyisin, on kuuluneet jo monta vuotta, olen koko viikonlopun luukuttanut tätä. Joten se ansaitsee paikkansa täälläkin. Videosta en niin välitä, eikä se mielestäni liity itse biisiin, mutta sulkekaa vaikka silmänne ja antakaa rytmin ja melodian viedä.

Mukavaa alkavaa viikkoa itse kullekin!




June just melted in my hands. Dropped casually somewhere deep alongside with festivals (Sideways reports parts 01, 02 and 03 our now all out, at least), to-do lists at work and everything else.

Midsummer was spent in Spain, Costa Del Sol to be precise. Warmth and a total stop from everyday madness were needed. I didn't even pack a camera with me, which was a brilliant idea since we would've have to wait for those photos for a couple of decades I suppose.

I wasn't about to write anything now, at least not anything long, but go dancing and just wait for my summer v a c a y, which is just around the corner. It will begin with a festival trip to Hailuoto just like last year and continue with a tent packed in the back of the car towards Norway's Lapland, or wherever.

Although music stuff have their own blog nowadays, have had for quite a few years, I've been listening to this so much this weekend I just have to post it. I'm not that into the video which doesn't relate with the actual song in my opinion. But maybe just close your eyes and let the rhythm and melody take you somewhere else.

Have a nice new week!

2019/05/26

Hamburg 2 - Wilhelmsburg

Koska viimekesäisen matkamme päätarkoitus oli tutustua paikalliseen arkkitehtuuriin, kiersimme Hafencityn lisäksi mm. Wilhemsburgin uusia asuinalueita. Kuten nimikin kertoo, Hampurin keskustan eteläpuolella oleva Wilhelmsburg on kuin ilmetty Brooklynin Williamsburg - urbaani, nuorekas, moderni ja boheemi alue, jossa kulttuuri ja rentous ovat avainsanoja. Suurin osa asukkaista on nuoria, ja hintataso on kohtuullinen. Arkkitehtuuri on vanhojen satama- ja tehdasrakennusten ohella ihastuttavan minimalistista ja aidoilla materiaaleilla höystettyä. Baarit ja kahvilat skippasimme, ja keskityimme ihmisten asumuksiin, päästen yhteen kolmikerroksiseen perheasuntoon sisällekin.

Huomionarvoinen on myös Photosynthese-talo, jonka julkisivut tuottavat energiaa levän fotosynteesin avulla. Huh.

Hamburg-93Hamburg-46Hamburg-61Hamburg-62Hamburg-69Hamburg-67Hamburg-45Hamburg-109Hamburg-162Hamburg-137Hamburg-160Hamburg-147Hamburg-135Hamburg-74Hamburg-83Hamburg-79Hamburg-72Hamburg-82Hamburg-64Hamburg-56Hamburg-58Hamburg-54Hamburg-86Hamburg-95Hamburg-102Hamburg-124Hamburg-105Hamburg-132Hamburg-122Hamburg-108Hamburg-119Hamburg-161

Because our las summer trip to Hamburg was all about local architecture, we explored for example Wilhelmsburg's new dwelling areas, in addition to Hafencity. The name already tells you all I guess, Wilhemsburg on the other side of the river is just like Brooklyn's Williamsburg, on the other side of the river as well. The are is urban, modern, youthful and bohemian, with culture and a relax lifestyle being essential. Most of the occupants are young and prices are moderate. Besides old port and factory buildings, the architecture is quite minimalistic with a bunch of authentic materials being used. We skipped all the bars and cafés and focused on the apartment blocks - and even got inside one three-storey family apartment. You might also want to check out the Photosynthese house, which provides its own energy by the use of algae-powered facades.

2019/05/21

Thank you GoT 2011-2019

SPOILER WARNING.


Muistatteko vielä sen kerran, kun pääsin katsomaan Game of Thronesin koko ensimmäisen kauden leffateatterissa? Yli kymmenen tuntia penkissä istumista tuntui takapuolessa, mutta tuo kokemus on jäänyt vahvana mieleen kaikiksi näiksi vuosiksi. Istuinluista viis, kokisin mielelläni saman milloin tahansa uudelleen.

Vähätpä tiesin tuolloin, millainen rooli GoT'lla tulee elämässäni olemaan.

Eilen nähtiin saagan viimeinen jakso. Olen puinut kahdeksatta eli viimeistä kautta jo monessa eri tuutissa viime viikkojen ajan, mutta haluan koota kaiken sanoiksi vielä tännekin. Koko kautta - kuten edellistäkin - on vaivannut suuri kiireen tuntu. Se on syönyt pohjaa useilta tarinankäänteiltä, jotka ovat siten vaikuttaneet ö-luokan ideoilta ja järjettömiltä U-käännöksiltä. Hahmot ovat ajautuneet statisteiksi, heidän tarinoitaan ei ole viety eteenpäin ja loogisuus on loistanut poissaolollaan. Pikakelaus on kaiken pahan alku ja juuri. Tarina olisi pitänyt kertoa vähintään kymmenellä kaudella, ei tunkien sisältö väkisin kahdeksaan kauteen niin, että ensimmäiset 5-6 edetään verkkaisesti ja loput harppoen olennaisuuksien yli.

Tämä ajanpuute nimenomaan aiheutti sen, että perusteluita usealle juonenkäänteelle ei ollut laisinkaan - minkä vuoksi taasen useat fanit ovat olleet järkyttyneitä ja pettyneitä ja ihmetelleet käänteitä. Mikäli ei olisi kiirehditty maailman valmiiksi saattamisessa, olisi voitu keskittyä henkilöiden taustoihin ja nimenomaan luoda sitä pohjaa ja perusteluja tietyille päätöksille. Kaaret olisivat olleet loogisia ja ymmärrettävissä. Mukaan oltaisiin saatu henkevää dialogia ja enemmän harmaan sävyjä, juuri niitä hienouksia, joista GoT tunnetaan. Olen varma, että siten myös tarinan loppu olisi ollut monen mielestä uskottavampi. George R. R. Martinhan kertoi tv-sarjan luojille sen, miten kaikki päättyy, mutta ei reittiä sinne. Luojat valitsivat siten omat polkunsa, joissa tekivät turhan paljon oikomista, jättäen ammottavia aukkoja jälkeensä.

Itse pidin loppua ainoana oikeana. Game of Thrones on ollut hyvin pitkälti Starkin perheen tarina, ja sellaisena se loppuikin. Jokainen Starkin lapsi sai sen, mitä alusta saakka halusikin. Useiden sivuhahmojen suhteen en ollut samoilla linjoilla kuin käsikirjoittajat (esim. Varysin kuolema oli turha, ja olisin halunnut nähdä hänet uudessa kuninkaan neuvostossa), mutta Sansan ja Jonin lopputulemat olivat juuri sitä, mitä toivoinkin. Romantisoin pohjoista erakkoutta toki ehkä aavistuksen liikaa, mutta Jon ehdottomasti kuuluu pohjoiseen. Jos Aegon Targaryen olisi päätynyt valtaistuimelle, olisin ollut valtavan pettynyt.

Kauas on tultu siitä, kun Ned lähti etelään vain menettääkseen henkensä. Kauas on tultu siitä, kun Arya oli miekkailua opetteleva pikkutyttö, Lannisterit juonivat valtakuntansa eteen minkä ehtivät ja perheet olivat ehjiä. Matka on ollut mieletön, ja pari huonompaa kautta eivät sitä pilaa. Visuaalisesti ja äänimaailmaltaan sarja on vain parantunut loppua kohden, mutta kuten tässä on jo hoettu, se on valitettavasti tapahtunut tarinan ja hahmojen kustannuksella.

Silti, yksi hienoimmista sarjoista tv-historiassa. Kiitos GoT.


Picture by HBO


Do you still remember the time I got to see GoT (haha) from the big screen? Over ten hours' sitting still was tough, but I'd do it again anytime. Little did I know then what role Game of Thrones would play in my life.

Yesterday the World saw the final episode of the saga. The eight and final season has been somewhat a flop in many senses and fans have criticised heavily all those weird U-turns and unlogical decisions throughout the way. The same goes with the 7th season as well. Many great characters have been diminished into nothing.

To me, the biggest problem is TIME. There isn't any. Everything had to be crammed into a few episodes when the last couple of seasons should've been spread into two more (making ten seasons in whole, at least). Then we might've gotten some logic to the stuff by giving justification for plot twists so totally against characters' natures. We would've gotten some great dialogue and lots of shades of grey instead of black and white. We wouldn't have been in doubt and in shock about every turn since they'd been natural outcomes. That goes with the ending as well. Sure, George R. R. Martin told the creators of the series how the story was going to end, but the creators took their own paths to get there. A path with many leaps over critical points, with leaving huge gaps behind.

But I liked the ending. I don't think there could've been any other way. GoT has always been about the Stark family, and all the Stark kids got what they truly wanted. I didn't feel the same about some of the minor characters (Varys for example, he should've been on the king's council), but Sansa and Jon, oh I'm so happy for them. Yes I might romanticise the North a bit too much, but wandering in the true North with the free folk is the only way for Jon. If Aegon Targaryen would've sat on the throne, I'd be disappointed.

We've come such a long way since Ned travelled to the South just to lose his life. Such a long way since Arya was just a little girl learning how to sword fight, when Lannisters were scheming how to take over the World and families were still intact. It's been a hell of a journey, and a couple of not-so-good seasons won't take that away from me. Visually, alongside with music, the series has gotten better and better towards the end - even though, as said, at the cost of characters and the actual plot. Still, one the best tv shows ever.

Thank you GoT.

2019/05/12

Hamburg 1 - The City

Vajaa vuosi sitten vastaanotin kollegoideni kanssa kesää Hampurissa, tutustuen paikalliseen arkkitehtuuriin ja kaupunkirakenteeseen. Keski-Euroopan maiden pääkaupungit ovat tunnettuja matkailukohteita, mutta osa niiden pikkusisarista on sellaisia, jotka eivät tule ensimmäisenä mieleen matkakohdetta valittaessa. Kuin tulisi Suomeen kaupunkilomalle, ja Helsingin sijaan matkustaisi Tampereelle.

Merenrantakaupunki Hampuri tunnetaan paitsi keskeisestä roolistaan Hansaliitossa satoja vuosia sitten, myös Reeperbahnista ja siitä, että muuan The Beatles breikkasi kansainvälisesti juuri Hampurissa. Se on Saksan toiseksi suurin kaupunki ja edelleen tärkeä satamapalvelujen tuottaja. Mutta kuten useat satamakaupungit, myös Hampuri muuttuu - kaupungin kasvaessa keskeisimmät rahtiliikennealueet kaavoitetaan muuhun käyttöön, ja teollisuus siirtyy sivummalle. Tällainen alue on esimerkiksi Hafencity, jonne rakentuu kokoajan uusia asuinkortteleita ja kivijalkakauppoja. Entisellä satama-alueella sijaitsee myös uusi, moderni, ja suurinvenstointina toteutettu konserttitalo Elbphilharmonie, jossa sijaitsee musiikkisalien ohella myös mm. hotelli ja asuntoja.

Itse keskusta on keskieurooppalaisittain kivinen ja kylmähkö. Ketjuliikkeitä, kahviloita, kansainvälistä meininkiä, mutta ei juurikaan paikallista uniikkia kulttuuria, vaan sliipattua saksalaista tarkkuutta. Hieman samaa edusti Radisson-hotellimme, joka sijaitsi keskustan laitamilla liikenteen solmukohdassa, erottuen ympäristöstään melkoisena möhkäleenä. Vieressä sijaitsi kuitenkin suuri kasvitieteellinen puisto japanilaisine puutarhoineen ja metrien korkuisine rhododendroineen, ja olihan korkealta kohtalaisen kivat näkymät kaupungin ylle.

Pidän paljon satamista, niiden teollisuusfiiliksestä ja punatiilirakennuksista. Hampuri on mukava matkakohde Eurooppaa esim. autolla tai junalla kiertäessä. Mikäli kaipaat paikallista boheemiutta, sitäkin löytyy - myöhemmin on tulossa postaukset hipsterialueista.


Hamburg-4Hamburg-12Hamburg-41Hamburg-288Hamburg-10Hamburg-163Hamburg-171Hamburg-31Hamburg-180Hamburg-172Hamburg-201Hamburg-254Hamburg-262Hamburg-225Hamburg-166Hamburg-242Hamburg-6Hamburg-2Hamburg-195Hamburg-279Hamburg-427Hamburg-424Hamburg-212Hamburg-295Hamburg-291Hamburg-213Hamburg-320Hamburg-435Hamburg-307Hamburg-316Hamburg-332Hamburg-430Hamburg-304Hamburg-340Hamburg-44


Little less than a year ago I celebrated summer with my colleagues in Hamburg, getting to know local architecture and urban spaces. Usually people are familiar with capitals of several Central European cities, but some of the smaller ones might get unnoticed. It's like coming to Finland and not staying in Helsinki, but in Tampere.

As a seaside city Hamburg is known for its role in the Hanseatic League some centuries back, Reeperbahn and for The Beatles making their international break in Hamburg. It's the second largest city in Germany and to this day an important harbour. But like other cities alike, Hamburg too changes through time. Ports are relocated further from the centre of the city, and old harbouring areas are redesigned as living and commercial districts. One of those areas is Hafencity and the new, modern, hella expensive concert hall (with also a hotel and apartments on top) Elbphilharmonie.

The city centre itself is like most European ones - cold and made of stone. Chain stores, cafés, international feeling, but not much of a unique touch in it. A bit of the same style was seen in our Radisson hotel, which was located on the outskirts of the city centre, rising to the sky as a huge concrete block. It had great views though, and a huge park next to it with a Japanese garden and huge rhododendrons.

I like port cities a lot, their industrial feeling and red brick buildings. Hamburg is a nice stop-down to anyone travelling across Europe by car or train. And if you're more into the local boho or hipster areas, there are those too - just wait for the next posts!