Joskus vuosia... who am I kidding, siis vuosikymmeniä sitten mielsin sarjakuvat Aku Ankaksi, Mustanaamioksi, Karvikseksi ja Tintiksi. Vanhat, rommia juopottelevien merirosvojen ja auervaarojen kyllästämät Muumit olivat jotain muuta, vaikken sitä silloin osannut sanoiksi pukeakaan. Kolme viimeksi mainittua kävivät hyvin tutuiksi, kun joku sarjiskirja tai kokoelma oli kokoajan kirjastosta lainassa.
Myöhemmin aikuisiällä opin, että sarjakuvat voivat olla muutakin. Ne voivat olla kokonaisia romaaneja, kertoa tarinaa samanlaisin yksityiskohdin ja kaarin kuin tekstimuotoisetkin teokset. Sarjakuvilla on yksi kiireiseen elämäntahtiin soveltuva, ehdottoman hyvä puoli: ne ovat nopealukuisia. Yhden kirjan lukee helposti yhdessä illassa. Toisaalta sarjiksissa on kerroksia, niitä voi lukea uudelleen painottamalla tulkintatapaa - lukeeko nopeasti yrittäen hahmottaa kokonaisuuden, keskittyykö nyansseihin vai kuvalliseen kerrontaan. Siksi ne voi myös kahlata läpi uudelleen ja uudelleen.
Lauri Ahtinen - Homepäiväkirja
Jo (ainakin omassa kuplassani) jonkinlaiseen kulttimaineeseen noussut Homepäiväkirja kertoo Ahtisen omakohtaisesta kokemuksesta hometalon kanssa kamppailusta, väritettynä toki. Aihe on suomalaisessa kirjallisuudessa toisaalta uniikki, mutta samaan aikaan se koskettaa tavalla tai toisella valitettavan montaa suomalaista. Kerronta on pikkutarkkaa, polveilevaa ja sekopäistäkin, siis tyyliä, joka on sekä kirjailija- että kuvaitaiteilija-Ahtiselle ominaista. Ja samaan aikaan se myös sopii aiheeseen loistavasti. Nimittäin elämän rakoillessa homekurjuudessa, missään ei ole mitään seesteistä.
Lauri Ahtinen - Elias
Päivittäisessä arkielämässään Ahtinen opettaa maahanmuuttajia valmistavalla luokalla yläkoulussa. Omat kokemukset ja haastattelut (niin turvapaikanhakijoiden kuin asiantuntijoidenkin) ovat olleet pohjana teokselle, joka kuvaa Suomeen tulevan sotaa pakenevan pojan yritystä sopeutua kylmään pohjoisen maahan, joka ei ole erityisen luokseen kutsuva. Koti-ikävä ja toisaalta sotaan palaamisen pelko syövät ihmistä helposti sisältä. Kuvitus tukee tunteiden myllerrystä, sillä se on tummanpuhuvaa ja koskettavaa.
Lauri Ahtinen - Eropäiväkirja
Mitä tapahtui hometalosta selviämisen jälkeen? Tuli ero, uusi rakkaus, pelko lasten selviämisestä, huumaannuttavat kesäyöt, syyllisyys ja miljoona muuta erilaista eri suuntaan repivää tunnetta. Niin ikään autofiktiota oleva, tänä vuonna ilmestynyt teos on vieläkin samaistuttavampi kuin Homepäiväkirja - kaikki eivät ole kärsineet epäonnistuneista asuntokaupoista, mutta lähes kaikki ovat joko eronneet tai rakastuneet tai molempia. Sarjakuvaromaani on paljas, vaikka täytyy muistaa, että jokaikinen lause ei ole totisinta totta. Se helpottaa lukemista myös silloin, kun tuntee kirjan päähenkilöt oikeassa elämässä.
Ulla Donner - Sontaa
Alunperin ruotsiksi ilmestynyt teos kuvaa mainostoimistossa myllerryksen keskellä olevia nuoria tyyppejä, jotka alkavat hankalan päivän jälkeen afterworkeilla pohtia töitään ja koko elämäänsä. Mihin he voivat itse vaikuttaa ja mihin kaikki johtaa? Onko tulevaisuus yhtään loisteliaampi? Onko kaikki pelkkää uutta innovaatiota, vai samaa vanhaa? Minkälaisen osan annamme työlle ja ammatille identiteettiä rakentaessamme? Takakansitekstin mukaan "Sontaa kertoo kapitalismista, perunoista ja halusta vetää itsensä vessasta alas". Mainostoimisto on tässä tapauksessa kulissi, jonka tilalle voi vaihtaa lähes minkä tahansa luovaa ja/tai siistiä sisätyötä tekevän työpaikan. Siksi kirjasta löytyikin hulvattomuutta tällaiselle arkkitehdille, joka painii joka päivä alati kiristyvien aikataulujen kanssa.
Here are a few Finnish graphic novels I've read recently (or a year ago, or something). There's three from Lauri Ahtinen - Homepäiväkirja ("mould diary") is about a real estate deal gone bad when the family home turns out to be mouldy and unlivable, Elias is about a refugee boy who tries to fit in a Northern European country (the story is based on interviews from both refugees and specialists) and Eropäiväkirja ("divorce diary") is sort of a sequel for Homepäiväkirja, except this time it's all about divorcing despite all efforts and finding a new love. Both the diaries are part fictional autobiographies. Ulla Donner's Sontaa ("crap") is about a bunch of workers at an advertising agency. It awakes questions about what kind of work is meaningful and how much space do we give our professional lives in forming our identities.
Too bad they're not translated into any other languages, although the last one is originally written in Swedish ("Skiten"). Maybe one of these could still work as a Christmas gift for a Finnish-speaking friend, yes?