2009/10/30

Sinéad O'Connor - Nothing Compares 2 U

Sattuneesta syystä koko viikon on joko soittimessa tai päässäni soinut eräs kultaisten vuosikymmenien vaihteessa ilmestynyt hitti. Tämä Princen kirjoittama, irkkupopparin laulama kappale on yksi maailman vaikeimmista laulettavista, sillä se vaatii hyvää äänen hallintaa. Vaikka Sinéadilta ei tunneta juuri muita vetoja kuin tämä, on hän julkaissut soolouransa aikana 11 albumia, joista viimeisin pari vuotta sitten. Henkilökohtaisesti voisin jopa kiinnostua siitä muustakin tuotannosta. Mutta en tällä hetkellä. Juuri nyt tämä riittää hipaisuksi täydellisyydestä.







p.s. Enhän ole ainoa, jonka mielestä V for Vendetta -elokuvaa varten kaljuksi itsensä vetänyt lempparityttö Natalie Portman muistuttaa suuresti O'Connoria?

2009/10/28

Synkkä arvonta

Kelloja on käännetty kesään päin, ja vaikka siinä voitettiin ylimääräinen tunti nukkumisaikaa, hävittiin iltojen valoisuudessa. Pahin pimeys on kuitenkin vielä edessä päin marraskuisen synkkyyden myötä. Märässä asfaltissa, alastomissa puissa ja loputtomassa sateessa on toki oma viehätyksensä, mutta olisihan se valosuuskin ihan kiva. Onneksi on olemassa kynttilät, ja pohjoisimmilla alueilla myös lumi, jotka tuovat pienen pilkahduksen pimeyteen.

Mutta tähän vuodenaikaan on entistä suurempi syy synkistellä ihan kunnolla. Siihen on lupa ja se on oikeastaan jossain määrin jopa velvoite. Mikäs sen parempaa seuraa myrskyiseen yöhön, kuin synkkä elokuva ja synkkää syötävää.



Arvotaan Jake Gyllenhaalin tähdittämän, kulttileffa Donnie Darkon dvd-versio sekä Malacon Must Moods of Black -karkkipussi. Arpaonni voi suosia, kun teet seuraavaa:

♥ Kommentoi tähän postaukseen kertomalla lempparisi synkistä asioista.
♥ Linkitä omaan blogiisi, niin saat toisen arpalipun.
♥ Jos et ole bloggari, keksi nimimerkki. Anonyymien kesken on vaikea arpoa.
♥ Odota maanantaihin klo 18.00 asti, jonka jälkeen ei enää voi osallistua.


Huom! Dvd ei sisällä suomenkielistä tekstitystä!! Käy siis vallan mainiosti englannin kielen harjoitteluun ;) Ja jos leffa tai kieli ei itseä miellytä, sen voi aina antaa jouluna eteenpäin.

*

Loppuviikko menee kuplatytöllä reissatessa, joskin viikonlopun soundtrack on jo ajastettu. Tosielämässä riennän Ravenwavesin luo. Tiedossa on opiskelujen lisäksi ainakin keikkailua, leffailua ja ystävien näkemistä. Näistä kaikista ja cheer-kisoista juttua ensi viikolla. Melkoista haipakkaa tämä elo taas! Olkoon sinun viikonloppusi kuitenkin rauhallinen ja rentouttava :)

2009/10/27

For What I Feel

Olen ihan varma, että Fuksian lisäksi joku muukin heitti taannoisella paljastushaasteella, jonka olen siis jo tehnyt. Muisti palailee hitaasti ja pätkittäin, ja pätkä jossa kyseisen henkilön nimimerkki tulisi esiin, on jossain syvällä mielen pimennoissa. Anteeksi. Sen sijaan muisti ei ole huono tämänpäiväisen huomion osalta - Jalousen aistihaasteen!



1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne ylös myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.


(En pidä tunnustuksen kuvasta, mutta menkööt.)



n ä k ö

♥ Mustavalkovalokuvat. Lautalattia. Vahvasankaiset silmälasit. Suuret, jykevät puut. Tähtitaivas. Alaselän kaari. Punaiset kengät. Ruska.

Olen esteetikko. Vaikka silmäni ovat eriparia (0 & -6), stereonäköni on olematon ja noin niinkun muuten vaan en yleensä näe yhtään mitään, rakastan katsella kauniita ihmisiä, paikkoja, esineitä. Rakastan kauniita valokuvia ja taideteoksia, koruja, valon leikkiä niin rakennetuissa paikoissa kuin luonnossakin. Ilman näköä olisi mahdotonta olla siinä ammatissa, johon pian valmistun.





k u u l o

♥ Brian Molkon ja Karo Bromanin lauluäänet. Basso. Sateen ropina. Tuulen ujellus. Ystävän ääni puhelimessa. Piano. Sello. Rakkaan ihmisen hyräily.

Elämääni on aina kuulunut musiikki - niin itse tuotettuna kuin muiden tuotoksia kuunneltuna. Se on yksi tärkeimmistä asioista minulle, jotain, jonka vuoksi olen juuri minä. Voisin olla mykkä tai sokea, mutta kuuro en ikinä. Tulisin yksinkertaisesti hulluksi.



t u n t o

♥ Villa. Pehmeä iho. TBS'n vartalovoi. Käden upottaminen pussilliseen jelly beaneja. Hiusten pörröttäminen. Jalkakylpy. Kesäsade.

Olen kova hipelöimään tavaroita. Pelkät mp3't eivät riitä minulle siksi, että fyysisiä levyjä kansilehtineen on ihan pakko päästä hiplaamaan. Pidän villasta materiaalina, koska se on pehmeä ja karhea yhtäaikaa ja tuntuu lämpimältä iholla. Villa ei jostain syystä kutita, mutta lähes kaikki muu kyllä. Hierojalla olo on yleensä huudon ja hihityksen välimaastoa, kun kipeitä lihaksia hierottaessa tekisi mieli kiljua, mutta polvitaipeet ja jalkapohjat kutiavat voimakkaidenkin painallusten alla.



m a k u

♥ Suklaa. Tuoreet mansikat ja kirsikat. Kookoskaakao. Latte. Pähkinät. Vuohenjuusto. Paprika. Ruisleipä. Viinietikkasipsit. Punaviini. Loimulohi.

Rakastan hyvää ruokaa ja hyviä makuyhdistelmiä. Ruokana pidän mausteisesta tai raikkaasta, jälkiruoan pitää ehdottomasti olla (ällö)makeaa. Suolan himo iskee aina välillä, mutta yleisesti ottaen en käytä ruoanlaitossa suolaa oikeastaan ollenkaan.



h a j u

♥ Kookos. Vanilja. Minttu. Kirsikka. Kahvi. Givenchy Hot Couture. Tuore pulla. Lakritsijäätelö. Mansikat. Ulkoilma sateen jälkeen. Permanenttitussi. Juustokakku. Sammunut kynttilä.

Tuoksukynttilät palavat usein, enkä osaa lähteä ulos ilman hajuveden pirskautusta iholleni. Hajut ja tuoksut tuovat kaikista helpoiten mieleen muistoja. Joskus muistojen alkuperää ei osaa jäljittää, ja se on kummallinen tunne.



Haastan kaikki, jotka ovat 24h sisällä syöneet jotain maku-kohdassa luettelemaani!

(Onnistuin muuten hukkaamaan kuvien lähteet bittiavaruuteen, pahoitteluni. If you recognise your picture here, let me know. I lost the source of these photos.)

2009/10/25

Muse @ Hartwall Arena

Torstaina 22.10.2009 noin kello 21:07 räjähtivät Helsingin Hartwall Areenan sisätilat liekkeihin toistaessaan Musen Euroopan kiertueen ensimmäisen konsertin ensimmäistä teatraalista introa. Täpötäysi halli puhkui intoa ja odotusta, kun Euraasian tasavallan pääkaupungin pilvenpiirtäjien päällä olevat lakanat otettiin alas, torneihin syttyivät valot ja aaltoileva äänimaailma täytti joka kolon ja sopukan. Matthew Bellamyn hopeanvärinen hapsuvaate sopisi itse kuninkaalle, mutta nöyrin elkein bändi otti yleisön haltuunsa. Aloitus The Resistancen ensisinglellä, Uprisingilla, tuskin jätti kenellekään arvailujen varaan, mitä tänne oltiin tultu tekemään. Rokkaamaan.




Vaikka huhuja valokuutioista ja muista hulppeista lavarakennelmista olikin kiirinyt pitkin maita ja mantuja, en villeimmissäkään kuvitelmissani osannut ajatella niiden olevan totta. Kolmen massiivisen valotornin keskellä soittivat Matt, Dom ja Chris aivan kuin tämä olisi täysin arkipäiväistä. Tornien alimmat osat olivat liikkuvia niin, että pojat pääsivät välillä normaalin lavan tasolle ja Matt kuuluisan flyygelinsä kimppuun. Avonainen rakennelma ja joka sivulla sijaitsevat screenit takasivat näkyvyyden myös hieman syrjäisemmille katsomopaikoille.

Itsellähän kävi järjetön tuuri lipun suhteen. Tästä saisi jo huonon komedian tai vaihtoehtoisesti kyyneleidentäytteisen draaman aikaiseksi, vinkkinä leffamoguleille. Kenttälippu tuli hankittua jo kauan sitten presalesta kaverin avustuksella. Hallin läheisyyteen tuli siirryttyä viiden aikoihin tihkusateesta huolimatta - eturivi ei edes siinnellyt tavoitteessa, sillä se on Musen osalta koettu, ja tällä kertaa halusin nähdä show'n paremmin kokonaisuutena. Vähän ajan päästä sain kuulla, että 100 km päästä tuleva kaverini seisoi edelleen siellä 100 km päässä, koska bussi ei koskaan saapunut. Toisen kaverin isä oli lähtenyt hakemaan tätä ensimmäistä, joten hän myöhästyisi siis jonkun verran ovien aukeamisajankohdasta. Ei se mitään. Ovien aukeamisen jälkeen soitto, että saapuneesta kyydistä oli puhjennut rengas, eikä vararengasta ollut. Uuden kyydin odottamista siis. Puoli kahdeksalta soitto, että vasta nyt pääsivät liikkeelle 100 km päästä. Siinä vaiheessa meinasi itku päästä, kun jalat eivät tunteneet mitään ja olin jo varma, että koko Muse jää tällä kertaa väliin. Hörppiessäni kuumaa kaakaota Pasilan asemalla sain kuitenkin ilouutisen: lippu saapuisi määränpäähänsä kera parin muun fanin puoli yhdeksäksi. Jippii! Takaisin areenalle, hermostunutta odottelua, vihdoin kaveri joka oli jo aivan hajoamispisteessä, lippu, sisään, ei-jaksa-mennä-narikkaan-fiilis eli kamat kassiin, kentälle, soitto toiselle kaverille missä hän lienee, monta anteeksi- ja kiitos-sanaa ihmisten läpi puikkelehtiessa, pääsy massan keskelle.

Takaisin tapahtumien keskipisteeseen. Keikan parasta antia olivat Cave ja Unintended, joista jälkimmäinen jäi harmikseni kuulematta vuonna 2007 ja joka oli jotain paljon odotettua. Vanhat hitit kuten Plug In Baby ja Time Is Running Out hypittivät ihmismerta keskiverron urheilusuorituksen verran, eivätkä uudetkaan biisit kuten ihanainen Undisclosed Desires jääneet yhtään vähemmälle. Heikkoutena oli Guiding Light, joka ei mielestäni toiminut livenä ollenkaan, vaan lässähti pannukakun tavoin, mutta onneksi vain hieman. Lisäksi koko keikkaa vaivasi pieni hätiköinnin tunne. Se kertoi mitä luultavimmin epävarmuudesta - olihan tämä kiertueen ensimmäinen esiintyminen, ja koreografian ja settilistan yhteensovittamisessa päästiin vasta nyt tositoimiin. Muutamien jo mainitsemieni lisäksi kohokohta oli kaikessa upeudessaan encore, joka koostui Exogenesiksen ykkösosasta, ikisuosikistani Stockholm Syndromesta sekä sci-fi-länkkäri Knights Of Cydoniasta. Exogenesis oli sanoinkuvailematon ja kaiken lisäksi suuri yllätys - en odottanut kuulevani sitä ikinä livenä. Kaiken kaikkiaan huikea show pilvenpiirtäjineen ja vihreine laservaloineen, joka pennin arvoinen. Matthew'n sanoin: kiitos paljon!

Setlist:

Uprising
Resistance
New Born
Map Of The Problematique
Supermassive Black Hole
Guiding Light
Hysteria
United States Of Eurasia
Cave
Unintended
Undisclosed Desires
Starlight
Plug In Baby
Time Is Running Out
Unnatural Selection
--
Exogenesis: Symphony part I (Overture)
Stockholm Syndrome
Knights Of Cydonia


19 biisin pomppimisen jälkeen toin tuliaisina kotiin kipeiden jalkojen ja The Resistancen kansitaidetta kantavan kassin lisäksi paperihileitä sisältävän ilmapallon (tyhjänä, of course) ja täydellisen äänenmenetyksen. Vieläkin kuulostan enimmäkseen varikselta, mutta kun jo valmiiksi käheänä ja semiflunssaisena ensimmäinen reaktio hallin valojen sammuessa on kiljuminen, voi kuvitella, että seuraavana päivänä pihisin ja puhisin kuin mikäkin, saamatta kurkusta ulos kuiskausta kummempaa.

Pääsitpä paikalle tai et, suosittelen tsekkaamaan seuraavat:

Intro & Uprising


Exogenesis: Symphony part I (Overture)


Knights Of Cydonia (Chris ja huuliharppu!)

Tukholma-syndrooma


Mikä siinä on, että jos asukuvat onnistuvat muuten, niin vähintään jaloista tai päästä leikkautuu osa pois? Oh well, off with her head anyway. Jos minun pitäisi valita yksi asukokonaisuus jossa viettäisin koko tulevan talven, olisi se tämä. Kuvat ovat tiistailta, mutta päivällä ei niin väliä, kun pidän näitä ihania villavaatteita varmasti vielä useasti (kyllästymiseen asti). Olenko muuten jo kertonut, että ra-kas-tan noita maihareita? Niillä on tukeva kävellä, ne pitävät jalat kuivina ja lämpiminä ja näyttävät törkeän hyvältä. Lisäksi nostalginen 1990-luvun lopun fiilis on taattu. Ja minä jos kuka osaa arvostaa nostalgiaa. Nimimerkillä kaksisataakuusikymmentä My Little Ponya nurkissa, eh.

villatunika - Filippa K, trikoomekko - Panik, legginsit - Gina Tricot, villasukat - mummu, maiharit - Molt's, nahkatakki - kirppis, kaulahuivi + myssy - self made, tumput - no idea.

Tämä juttu piti kovastikin ajastaa, mutta jossain välissä homma kusi ja teksti kuvineen jäi vain luonnokseksi. Torstaina rokannut MUSE ja perjantaina startannut kisamatka Uleåborgiin veivät huomioni sataprosenttisesti. Molemmista lisää myöhemmin, mutta mainittakoon, että tulaisina tuotiin bändin livevetojen tavaramerkki eli jättimäinen ilmapallo täynnä hileitä, hopeamitali, sekä järjettömän kokoinen päänsärky. Viimeisimpään ei tunnu auttavan nelisatanen ibuprofeiini, mutta ehkäpä suklaa...? Kaupparetki edessä siis!


2009/10/23

Kent - Töntarna

Läntisen naapurimaamme suurin rock-lupaus kent julkaisee uuden Röd-albuminsa kuudes päivä marraskuuta. Edelliseltä albumilta tutulla kevyehköllä linjalla jatketaan, mutta koska olen myös koneiden ystävä, tämä ei minua haittaa. Siitäkin huolimatta, että vanhat Isolan ja Hagnesta Hillin aikaiset biisit ovat sitä parasta antia. Platan kansitaidekin miellyttää silmää, joten pahasti vikaan ei voi mennä. Kent.nu-sivustolla on myös tämän viikon loppuun asti käynnissä kilpailu, jossa voi voittaa matkan Rödin julkaisubileisiin New Yorkiin. Arvatkaa, tarvitsiko kahta kertaa käskeä tätä tyttöä osallistumaan...

Ilokseni voin myös todeta, että kannattihan niitä kenttäpaikkoja maaliskuiselle Hartwall Arenan keikallekin kytätä, kun lippu saapui pdf-muodossa sähköpostiin alkuviikosta. Hiphei! Viikonlopun kunniaksi siis uusi sinkku ja video, Töntarna.






2009/10/21

Rocking Five

Kategoriaan ROCK osuvien biisien parasta antia ovat yleensä aloitukset. Jos ensimmäiset sekunnit tökkivät, tulee kappaleesta vain kertosäebiisi - tekele, jonka keskinkertaisten säkeistöjen ja loistavien kertsien väliin isketään vähän sooloa tai herkistelevää bridgeä. Apulanta-yhtyeen mukaan leipis. Sillä ansaitsee paikan lauletuimpien kertosäkeiden listalla, mutta erityistä musiikillista ansiota kappale ei välttämättä saavuta. Listasinpa siis mielestäni parhaat rokkilaulelmat, jotka toimivat kokonaisuudessaan taivaallisesti, mutta joissa alku merkitsee kenties eniten. Kitarasäröaloitusten top viisi liveversioina, olkaa hyvät.




Muse - Plug In Baby (Glastonbury 2004)
Mattin alun kitaravinkumiset eivät kuulu albumiversioon, huom. Vaikka en listaa näitä biisejä varsinaisesti järjestyksessä, on tämä ehkä kaikkien aikojen ykkönen. Aloituksen lisäksi koko biisi kantaa läpi niin uskomattomalla voimalla, että kaikki irtaimisto kannattaa liimata tai naulata paikoilleen. Tätä kuullaan taas huomenna!!




Placebo - The Bitter End (Paris 2003)
...Tai sitten tämä yltää sinne ykköspaikalle. Anyhow, Soulmates Never Die -dvd'ltä löytyvä pätkä, jossa bändi pistää parastaan ja hiki virtaa. Niin, ja Brian. Need I say more.




Weezer - Perfect Situation (ei tietoa liven ajankohdasta tai paikasta)
Täydellinen biisin aloitus! Vaikka Weezerin hohto omissa silmissäni on hieman laskenut parin uusimman levyn myötä, jaksaa tämä aina olla ihanista ihanin kappale. Ja Rivers Cuomo on hänkin varsin symppis, kaikkien nörttirokkarien isä :)




The Smashing Pumpkins - Zero (Rockpalast 1996)
Legendaarisista legendaarisin biisi, ja ko. livessä Billy Corganilla myös yllään legendaarisista legendaarisin outfit - musta ZERO-paita ja hopeanhohtoiset housut. Vuonna 1996 myös D'Arcy oli vielä mukana kokoonpanossa. Ei kenties paras liveversio biisistä, mutta silti. Ah.




Blur - Song 2 (Provinssirock 1999)
Täydellinen pomppubiisi, myös Manboyn coveroimana! Provinssissakin siis muinoin nähty. Hempeää, että Yle on nähnyt vaivaa ja suomentanut lyriikat x) Hihhihhii.


Kolahtiko joku säröilyistä?

2009/10/20

Welcome to my Kingdom, pt. 3



Cups and cakes, cups and cakes

 

Oh what good things mother makes!

 

You've gotta take tea, won't you take it with me?

 

What a gay time it will be

 

Cups and cakes, cups and cakes

 

Please make sure that nothing breaks

 

The china's so dear and the treacle so clear

 

And I'm glad that you are here

 

Milk and sugar, bread and jam

 

'Yes, please, sir' and 'Thank you, ma'am'

 

Here I am

 

Cups and cakes, cups and cakes

 

I'm so full my tummy aches

 

How sad it must end

 

But I'm glad I'd a friend

 

Sharing cups and cakes with me

 

And cakes with me.


2009/10/19

Wrapped inside

Flunssan juhliminen jatkuu... Päivä on kulunut hoitaen pikkuasioita siinä määrin, kun päässä oleva jatkuva humina on antanut myöden. Tulipa katsastettua muutama jakso Gilmore Girlsia (mitä sanoin siitä dvd-boksien lainaamisesta ystäviltä?) ja kulautettua tölkillinen Cherry Colaa kofeiinin toivossa. Lounas koostui enimmäkseen tomaattikeitosta. Kunnon ripaus chiliä ja aimo annos valkosipulia, niin johan aukeaa röörit ja pöpöt kaikkoavat!



Kotona möllöttäessä myös musiikin kuuntelu nousee suureen rooliin. Itse en osaa olla hiljaisuudessa jos olen yksin ja sisätiloissa, joten mikäli tv tai radio ei ole päällä, täytyy koneen syövereistä nousta jokin musiikillinen elämys. Tänään kuuntelussa on ollut muun muassa seuraavia suositeltavia tapauksia:

Nyt ei tästä arkusta lähde enää yhtään sanaa. Harkitsen suurta teekupillista, hetkellistä hairahdusta opiskeluun ja sen jälkeen vajoamista jälleen peiton alle. Myös Donnie Darkon siirtäminen hyllystä dvd-soittimeen houkuttelee. Adios, huomenna keittiöasiaa!


2009/10/18

An American Girl In Paris, part une & deux

Flunssapöpöisenä on lupa maata lattialle asettamallaan patjalla sohvan puutteessa, litkiä kuumia nesteitä ja tuijottaa tv-ruutua. Ehkä vähän itkeä pillittää Kinkkuelämien kaksiosaiselle päätösjaksolle, vaikka sen on nähnyt tsiljoona kertaa. Eikä ehkä niin vähääkään.

Sex And The City on kuulunut lempitv-sarjoihin jo vuosia. Olen sikäli huono töllöntuijottaja, että kynnys alkaa seurata uutta sarjaa on melko korkea. En halua jäädä television orjaksi. Toiseksi, kaikki parhaimmat tv-sarjat on jo lopetettu. Toki hyvät sarjat ovat loistavia vielä sillä 8. katselukerralla, mutta ei pelkkiä uusintoja jaksa seurata. Enkä ole yhtään varma, olisiko Dawson's Creek kuitenkaan kestänyt aikaa niin paljon, että se olisi tänä päivänä yhtä mainio, kuin 10 vuotta sitten... Tämän hetken tv-seuraamiseen kuuluvat ainoastaan Muodin Huipulle ja Harper's Island. Onneksi on DVD't! Lukuisista hyvistä sarjoista omistan ainoastaan yhden kaikki kaudet, kauniissa shoeboxissa. Mutta se yksi on niin ylitse muiden, että riittää vallan mainiosti ♥ (ja ainahan bokseja voi lainata ystäviltä)




 







SATC'ssa on hyviä ja huonoja jaksoja, molempia sekaisin eri kausilla. Tyllimekkojen, Pariisin, romantiikan ja suurien kiharoiden ikuisena kannattajana viimeistä viimeisin jakso on kuitenkin se eniten sydäntä pompauttava. Hurmaavat helmat, valloittavat maisemat ja suussasulavan näköiset leivokset saavat silmät ja mielen koukkuunsa pitkäksi aikaa. Vaikka ensimmäisen elokuvan käsikirjoitus oli kököistä kököin, oli siinä runsaasti kuolattavia kenkiä ja asuja. Luulenpa siis, että tämä kirja joutaa joulupukin toivelistalle ;)



Kuvat Googlen kuvahausta. Valitettavasti viimeisestä, vaaleanvihreästä tylliunelmasta ei löytynyt parempaa kuvaa.

2009/10/17

Carnevale

Linnanmäen valokarnevaali, yhtäaikaa pimeyden ja valon juhla, tuli tutuksi eilisiltana. Ravenwaves piipahti pikavisiitillä ja vietimme muutaman tunnin ihmetellen, valokuvaten ja ravaten laitteissa. Lempparini Salama oli valitettavasti huollossa, mutta onneksi muutama muu tuttu härveli oli auki yleisölle. Hyiseen syysiltaan piti varautua usealla vaatekerroksella, mieluiten villalla. Ja kyllä, olen tänään kipeä. Mutta huomautettakoon, että flunssapöpö teki tuloaan jo eilen ja ilmoitti itsestään kipeyttämällä kurkkuni perjantaiaamun kunniaksi. Muutamassa plusasteessa hilppailulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa ;) Viikko aikaa parantua tanssikilpailuihin, ja toivon totisesti sen riittävän. Tässä kuitenkin muutama kuva eiliseltä - lisää Flickrissä!








 

 

 



 

 


p.s. Kylläpä maiharit voivatkin näyttää hyvältä ;)

2009/10/16

Smells Like Teen Spirit



With the lights out it's less dangerous



Here we are now entertain us



I feel stupid and contagious

 

Here we are now entertain us

 


Circa 1997 kuuntelin monien muiden ohella Nirvanaa, vaikka Mr Cobain oli menehtynyt ennen faneuteni syntymistä. Ruutupaidatkin olivat historiaa, mutta maiharit eivät. Kyllästyttyäni ensimmäisiini, Dr. Martens -kopioihin (no taisivat ne käydä pieneksikin), listattiin toiveisiin uudet ja päheät saapakset. Katu-uskottavuutta ei ollut ilman teräskärkiä, joten mummonpotkintakengät olivat ainoat oikeat.

Molt'sin laadukkaan oloisesta nahasta tehtyjä popoja käytettiinkin sitten ahkerasti. Ovatpa eksyneet muutamia kertoja jalkaani myös yläasteen jälkeen, mutta kengät ovat tuntuneet aivan liian pieniltä. Onpa niitä yritetty venyttää suutarillakin - tuloksetta, tietysti, eihän teräs mihinkään veny... Joko olen tuijottanut liikaa Stellaa, tai sitten paluu omille juurilleen vain on juuri nyt ajankohtaista. Koko syksyn olen nimittäin himoinnut väliversiota jalkojen suojaksi syyskeleihin. Kumisaappaat ja ratsastussaappaat kyllä löytyvät, mutta aina eivät kummatkaan ole tilanteeseen soveltuvia. Bikerit tai maiharit ovat tyylistäni poiketen olleet haaveissa. Toivon pilke silmäkulmassa lapsuudenkodin eteisen kaapille yks, sen koluaminen väärinpäin kaks, etsinnän positiivinen tulos kol. Jalkani ovat selkeästi kutistuneet vuosien aikana, kun maiharit yhtäkkiä mahtuivatkin jalkaan. Voi sitä riemua!

Neljätoistavuotias minäni kadehti luokkatoverien maihareita, jotka loistivat ties missä väreissä ja kuvioissa - kloriittivärjätyt, punaiset, siniset, union jackeilla päällystetyt... Punk ja grunge olivat pop, joillakin äärimmäisinä, joillakin kesympinä versioina. Kenties oma tyylini jo silloin oli hillitty aikuisgrunge, aikuispunk tai jopa aikuisgoth - mustat saappaat kun sopivat kaikkiin tyyleihin. Erilaisuuden hakuisena päätin kuitenkin maalata kärjet ja kannat senhetkisellä lempivärilläni, kirkkaan sinisellä. Lopputulos toimi ehkä 12 vuotta sitten. Tällä hetkellä kengistä kuitenkin tulee mieleen lähinnä pimeän puolelle kääntynyt klovni - ei kovin tavoiteltava mielleyhtymä.

Ymmärtänette nyt, miksi tarvitsin mustaa nahkamaalia ;) Sininen nahka on enää muisto vain ja plankattukin on. Kiillotusta vielä odottavat ennen tämän illan koekäyttöä. Lintsille suuntaan tieni, ja toivoa sopii ettei sada. Ja väliäkö sillä vaikka vähän ripottelisikin. Oh well, whatever, nevermind.

2009/10/15

Earth Song

Tehokkuus jäi työpäivän jälkeen päälle, ja isken nytkin kolme kärpästä yhdellä iskulla: ilmastonmuutoksen, kesällä kuolleen popin kuninkaan muistamisen ja viikonlopun soundtrackin.

In other words: tänään on blog action day, jokavuotinen päivä järjestetty bloggareille ympäri maailmaa. Aiheena on usein jokin kaikkia koskettava ja ajankohtainen asia, jota jokainen voi käsitellä omalla tavallaan ja omasta näkökulmastaan. Tänä vuonna globaalia keskustelua haluttiin herättää aiheesta nimeltä ilmastonmuutos. Koska olen siitä jo jonkin verran kirjoittanut, päätin välikäden kautta vain vähän muistuttaa maapallon tilasta. Välikätenä toimii kukas muukaan kuin Michael Jackson. Itse en ole koskaan king of popin suuri fani ollut, vaikka 1990-luvun albumit Dangerous ja HIStory olivatkin ahkerassa kuuntelussa. Jälkimmäiseltä löytyvä Earth Song kertoo siitä, miten välinpitämätön ihmiskunta on esimerkiksi luontoa ja alkuperäiskansoja kohtaan. Joten viikonlopun soundtrack MJ'n hengessä, may he rest in peace.

Varsinaisen musiikkivideon sijasta nähtävillä on vuoden 1996 Brit Awardsien legendaarinen liveversio, joka ainakin teini-ikäiselle allekirjoittaneelle syöpyi mielen sisuksiin. Lapset lavalla saavat kyyneleet silmäkulmiin, oli itse musiikki kuinka playbackia tahansa.





2009/10/14

Villa ja nahka ne yhteen soppii

Syksyn ehdottomat lempparit:



 Grafiitinharmaa villa



Pikimusta nahka


Do you agree?

2009/10/13

Enter Sandman


EI NAURATA
työstressi
opiskelustressi
tanssikisastressi
pimeys
huonot lounasvaihtoehdot
soijamaito
kipeät penikat
jatkuva jäätymisolotila
sotkuinen asuinhuoneisto
kentin keikkalipun unohtaminen



NAURATTAA
päivän asu
pesto leivän päällä
valkosuklaa
hierojalla käynti
hassu kissa
musen keikka
brittiläinen ribena-mehu
tukkani, josta ei huomaa 2kk tyvikasvua
villaiset vaatteet


SEILORIHAME JA VILLABOLERO, H&M
PAKSUT SUKKIKSET, SEPPÄLÄ
RAITATOPPI, JC
PINKKI TAKKI, HALONEN
HUIVI, KIRPPARI
SAAPPAAT, ÄIDIN VANHAT


p.s. Sekin pistää hymyn naamalle, että sain myös Paivilta edellisessä postauksessa nähdyn haastetunnustuksen. Koska ehdin haasteen jo tehdä, tyydyn vain kiittämään ^___~