Tofusalaatti

Tämähän on kovaa vauhtia muuttumassa salaattiblogiksi! Ei vaan, tämän jälkeen lupaan hillitä rehujen popsimistani. Tai no en lupaa, mutta ainakaan en kerro niistä teille ;)


Tämänkertaiseen herkkuun tulee tietenkin rucolaa, kurkkua, tomaattia, tofua (kuutioitu, paistettu, maustettu texmex-mausteella), salaattijuustoa (fetaa), salaattisiemeniä (auringonkukan, pinjan ja kurpitsan) sekä koristeeksi cashew-pähkinöitä. Okei, myönnetään, että salaattini tuppaavat kiertämään aikalailla samaa rataa. Mutta kun se rata on niin maukas!

Green, greener, greenest

Tulipa taannoin eksyttyä vanhan ala-asteeni rakennustyömaalle, otettua 1950-luvun Neuvostoliiton henkeä uhkuvia valokuvia, paleltua syksyä lähentelevässä pimeässä illassa ja hankittua uusi jäsen tuoliperheeseen.





Vanha lasikuituinen pulpettituoli ei tarrasta huolimatta näyttänyt olevan myytävänä, vaan pikemminkin hylättynä. Katoksessa se nyhjötti suojassa sateelta - ei varmaan tuntenut oloaan kotoisaksi purkujätteen joukossa. Söpöliini on nyt eksynyt kotiini kaupungin keskelle. Pinnatuolin tavoin (joka on muuten vielä täysin työn alla, siis aloittamatta) se kaipaa pientä tuunausta ja uutta maalipintaa. Toki vihreäkin on herkullinen, mutta jälleen kerran sisustukseeni täysin sopimaton väri... Onko sinulla väriehdotuksia?

Silverchair - Ana's Song

Sountrack viikonlopulle: nostalgian pyörteissä australialaisrokkareiden tahdissa. Teiniangstin siivittäminä iltoina tätä tuli kuunneltua useasti. Eikä laulaja-kitaristi Daniel Johns ole yhtään pahempi, vaikka tämän ilmestyessä kymmenisen vuotta sitten olikin kirjaimellisesti anorektisen laiha. Miten joku kappale voi vieläkin saada hengen salpautumaan?

Tuoksahdus menneestä

Olen viime aikoina jälleen villiintynyt hajuvesistä. Se voi johtua siitä, että koko kesän käyttämäni Ralph Laurenin turkoosissa putelissa oleva tökötti alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää. Talveksi haluaa aina vaihtaa johonkin makeampaan, mausteisempaan ja jopa raskaampaan, joka ei olisi samalla tavalla kevyt tuulahdus, kuin mitä kesätuoksun toivoo olevan.

Toisaalta, jos ja kun löytää sen oman tuoksunsa, ei siitä tarvitsekaan luopua tai vaihtaa edes kausien tai vuodenaikojen mukaan. Itsellä on kuitenkin tapana kyllästyä hajuvesiin viimeistään sen yhden pullon jälkeen. Usein tuoksut sitä paitsi menettävät tehonsa ja muuntautuvat kummallisiksi ja pahanhajuisiksi parin vuoden sisällä. Tämä tietenkin riippuu säilytystavasta (kuivassa ja auringolta suojattuna!). Olen huomannut keljuuntumisen useita kertoja, kun yhteen aikaan tapanani oli ostaa Tax Freesta 50ml pulloja - ne kun ovat suhteessa huomattavasti halvempia. Tosiasia kuitenkin on, ettei puolta desiä EdT'a ehdi kuluttaa siinä ajassa, kun se vielä on kelvollista. Etenkään, jos käyttää muitakin, kuin sitä yhtä ainoaa hyväksi havaittua tuoksua.

Kävellessäni tavaratalojen kemikalio-osastoilla, pysähdyn yleensä parfyymihyllyjen lomaan, vaikka asiani ko. kauppaan koskisi jotain aivan muuta. Tänään pahviseen tikkuun tuli suihkautettua Calvin Kleinin IN2U Heat for Her -hajustetta, joka toikin mojovat flashbackit kultaisesta 90-luvusta. Tämä siitä huolimatta, että In2U on lanseerattu reilusti tämän vuosituhannen puolella, vuonna 2007. Tuoksu vain sattui muistuttamaan suuresti ysäriklassikkoa, CK Onea. Itseasiassa IN2U onkin CK-korporaation yritys saada nykysukupolvi Ö käyttämään kyseistä tuoksua yhtä antaumuksellisesti kuin grunge-sukupolvi käytti CK Onea.

Hetkellinen paluu teinivuosiin kohahdutti mieltäni siinä määrin, että tekipä mieleni kerrata lyhyttä ja ytimekästä hajuvesihistoriaani. Kun olin ajatuksen päähäni saanut ja kotiin koneen ja bloggerin ääreen päässyt, aloin selailemaan muita blogeja tuoksutärppien toivossa. Bisquitshan on muutamaankin otteeseen valinnut mielestään sopivia tuoksuja eri bloggareille, ja MouMou puolestaan on kuuluisa siitä, että valitsee päivän hajuveden muun asun mukaan :) Kas kummaa, myös oman ajatukseni kaltaisella mielellä oltiin jo historian siipien havinaa kuultu, Tuhlauksen blogissa. No, jokainen on oma yksilönsä ja sitä rataa, joten voinen minäkin aiheesta kirjoittaa ;)

Ihmisethän kokevat hajut ja tuoksut jokainen omalla tavallaan. Toiselle sitrusmainen kukkaistuoksu on parasta maailmassa, toinen oksentaa nimen kuultuaankin. Kaikille kaksijalkaisille on kuitenkin yhteistä tuoksujen voimakas korrelointi aikaa sitten tapahtuneisiin asioihin. Toisin sanoen hajuaistin avulla muistoja tulee mieleen kasoittain. Muut aistit eivät tähän samassa laajuudessa pysty. Myös luonnossa hajuilla on suuri merkitys esimerkiksi parin valinnassa, kuten olemme biologian tunnilla oppineet. Eipä siis aliarvioida tuoksun vaikutusta!

Henkilökohtaisesti olen käynyt läpi melkoisen tuoksujen kirjon. Toisaalta pidän raikkaista ja hedelmäisistä tuoksuista, toisaalta pehmeän tummista ja vaniljaisista. En muista koska aloin käyttää hajuvesiä vakituisesti, luultavimmin yläasteella tai lukiossa. Ensimmäiset tuoksut olivat helppoja: The Body Shopin Oceanus ja Vanilla olivat ahkerassa käytössä. Varsinainen ensimmäinen merkkituoksuni oli jo mainittu CK One, jättipullossa tottakai. Samasta sarjasta piti sitten hankkia dödöä ja jotain muutakin, ja käyttö jatkui vuosia (poikkeuksia ei sallittu). Jossain määrin minua kuitenkin häiritsi tuoksun unisex-ominaisuus - ei ollut kivaa, kun koulussa vastaan tuleva rinnakkaisluokan poika tuoksui samalta kuin itse...

Dieselin Plus Plus Feminine oli yksi ensimmäisiä Diesel-tuoksuja, ja suuri rakkauteni kohde. Paitsi makean vaniljaisen tuoksunsa, myös maidosta inspiraationsa saaneen ulkomuotonsa vuoksi sitä kelpasi suihkutella tärkeisiin rientoihin. Edelleen harmittelen pullon pois heittämistä, mutta pahaksi onnekseni en kuitenkaan keksinyt sille uutta käyttötarkoitusta. Dieselillä on muutenkin markkinoiden parhaimmat pulloideat, mutta itse tuoksut eivät aina säväytä. Kaunis pullohan on tokikin plussaa! Vaikka itse sisältö onkin se tärkein osio. Peak Performancen tuoksu kuvasi sporttisempaa ja raikkaampaa puoltani. En kuitenkaan ehtinyt käyttää pulloa loppuun, ennen kuin tuoksu meni pahaksi. Tuota tuoksua ei käsittääkseni ole ikinä saanut maista, ja omakin yksilöni oli laivalta hankittu.

Monelle tuttu Escada oli pitkään minunkin lempparini, ja kesäisiä kausituoksuja tuli hankittua useampana vuonna aina Ibiza Hippiestä alkaen. Tuoksut ovat ihanan raikkaita ja tuovat todellakin mieleen kookospalmut ja valkoiset hiekkarannat. Kyllästyminen oli kuitenkin lähes väistämätön, sillä näiden kausituoksujen pohjana on aina samantyyppinen haju-cocktail - sitä vain maustetaan joka vuosi hieman eri tavalla. Pitkään myös kuvittelin Hugo Boss Deep Redin tai Flower by Kenzon olevan niitä minun tuoksujani, mutta karvas pettymys tuli kyllä vastaan, kun hajut alkoivat voimakkuudessaan tökkiä. Vaikka ihminen turtuu omaan hajuveteensä, eikä enää pitkällisen käytön jälkeen haista sitä itse ollenkaan, alkavat jotkut tuoksut yksinkertaisesti äklöttää.

Yksi nykyisin lähes sietämätön tuoksu on Nina Riccin Nina, jota käytin vielä alle vuosi sitten. Aikoinaan se tuoksui kovinkin hyvälle, ja koin sen sillä hetkellä omakseni. Mausteinen omppupallo ei kuitenkaan enää kuuluisi repertuaariini mistään hinnasta.

Mitä sitten käytän tällä hetkellä? Mainitsin Ralph Laurenin Ralphin, joka on keveydessään ollut kesätuoksuni (vaikka sen sainkin jo talvella joulupukilta). Kyseistä tuoksua himoitsin vuosia, joten nyt, kun sitä ei enää käytä joka toinen vastaantulija, saatoin sen hankkia. Toinen veden kielelle tuova tuoksahdus on DKNY'n Be Delicious. Itsellä on tätä vain minipullo Eau de Parfumia, enkä suurta pulloa kaipaakaan - paitsi että EdP pysyy iholla puolet kauemmin Eau de Toiletteen verrattuna, on tätäkin tuoksua valitettavasti kovin monella. En halua tuoksua samalta kuin muut! Kyseisen syyn vuoksi olen hylkäämässä toivelistaltani Viktor&Rolfin ihanaisen Flowerbombin. Ystävä kun meni sitä itselleen ostamaan, enkä minä siis nyt enää voi ;)

Toisaalta, voi olla, että se oman tuoksun metsästys on jo loppunut. Ja toisaalta, voi olla että samalta tuntuu jokaikisen pullon kohdalla, ja myöhemmin sitä huomaa, ettei tämäkään ollut se. Omaa tuoksuaanhan ei löydä kuin kokeilemalla - hajut muuttuvat iholla, eikä pahvitikkuihin suihkiminen anna oikeaa kuvaa (tuoksua) tuotteesta. Tämänhetkisestä lempparistani, joka hyvinkin saattaa olla se oikea, on kiittäminen Nekkua. Hänen hylättyä Givenchyn Hot Couturen sain minä kauniin lasipullon sisältöineen omakseni. Makealta, mielestäni kookokselta ja hattaralta tuoksuva sekoitus on niin minua - samaan aikaan vaahtokarkkimainen mutta elegantti. Olenpa saanut tuoksusta kehuja pomolta asti! HC näyttää kuitenkin uhkaavasti loppuvan säästeliäästä käytöstä huolimatta, enkä ole tuoksua löytänyt Stockan hyllyltä. Raivoisa metsästys taitaa siis olla edessä.


Oletko sinä jo löytänyt sen oman tuoksusi, vai jatkuuko metsästys?

p.s. Toki miehisetkin tuoksut huomataan - niihin vain tulee tutustuttua esim. kaupan hyllyllä hieman harvemmin. Lisäksi lempparit riippuvat ihan ihmisestä itsestään. Mainittakoon kuitenkin Hugo Bossin Dark Blue sekä muutamat Armanin tuoksut näin kuriositeettina. Ykköspaikan taitaa kuitenkin videä CK Be, CK Onen mustanpuhuva velipuoli. Se on pehmeä tuoksu ja kerrassaan vastustamaton - oli ysäriä tai ei!

50% Wool 50% Silk

Asiat menivät hieman nurinkurin, kuten yleensäkin - lomalla ollessa ehdin kirjoitella enemmän kuin oli tarkoitus, ja nyt arkirutiineihin palattuani ei aikaa tahdo löytyä mistään (vaikka ideoita riittääkin). Ensi viikolla rytmi kuitenkin muuttuu, kun kesätreeniajoista siirrytään syys-vastaaviin. Tällöin toinen viikon kaksituntisista hikisessioista siirtyy sunnuntai-illalle. Hyvä niin, sillä esimerkiksi huomisen ohjelmaan kuuluu töiden jälkeen suoraan tanssiin meno, jonka jälkeen olen kotona uupuneena puoli yhdeksän aikoihin. Runsaasti unta vaativana painunen siis suihkun, syömingin ja venyttelyn jälkeen suoraan pehkuihin...

Mutta asiaan. Nykyään tulee yhä harvemmin shoppailtua sanan varsinaisessa merkityksessä. Kaupassa saattaa piipahtaa matkalla töistä kotiin, ja silloinkin hankinnat ovat yleensä esimerkiksi kosmetiikkaa loppuneiden tuotteiden tilalle, tai perustoppeja paitojen alla käytettäväksi. Yksittäisiä mieltä ilahduttavia löytöjä toki sopii sitten esitellä blogissakin. Viime viikolla sain kuitenkin talveksi kaksi uutta ihanaa, esittelyä kaipaavaa mekkolaista. Ja mikä parasta - itse niistä ei tarvinut pulittaa killinkiäkään ;)

Mekko numero uno on äidin peruja ja hänen kumminsa käsialaa. Se on ommeltu paksusta villakankaasta aikana, jolloin ompelukoneet eivät tunteneet kuviota nimeltä siksak. Suorat ompeleet on kyllä tehty koneella (kuten kanttinauhoissa), mutta helman käännös on ommeltu käsin. Mekkotunika on siitä ihan huippu, että se pitää jykevän materiaalinsa ansiosta muotonsa. Helma siis todella levenee alaspäin, eikä roiku epämääräisesti, kuten trikoiset vastaavat. Hieman tuunausta vaate tosin joutuu kokemaan - ensinnäkin, keskellä menevä taitoksesta johtuva ryppy on saatava pois. Toiseksi, ajattelin ommella eteen muutaman suuren ja mustan napin, sillä se tuntuu kaipaavan niitä. Vai oletteko samaa mieltä?

Toinen mekko on jonkinsortin tuliainen Ruotsin maalta. Olenpas kokolailla unohtanut ylipäätään kiittää tästä lahjasta, mutta sen antajat todnäk lukevat tätä - joten kiitos! ;) Puoliksi silkkiä, puoliksi puuvillaa oleva henkäyksenohut tunikamainen ilmestys on onnen omiaan lämpiminä kesäiltoina. Ja vaikka kesä onkin jäämässä historiaan seuraavan 10 kk ajaksi, ei tätä voi kaapin perälle muiden kesävaatteiden kanssa haudata. Silkki on paitsi kuumalla säällä viilentävä, vastaavasti viileällä säällä lämmittävä materiaali. Talvella alle voi laittaa pitkän topin ja päälle neuleen, ja toimivuus on taattu. Kaupunkiprinttikin sopii minulle kuin nakutettu. Lisäksi tunika sopii täydellisesti TopShopin batiikkihenkisten legginsien kanssa - nekin ovat tuliainen, Brittien maalta tietenkin.

Hiuksista on pakko sanoa sen verran, että kuvissa ne ovat harvinaisesti ojennuksessa. Se johtuu siitä, että kiharat eivät tällä kertaa olleet omiani... Lauantaisiin häihin minulle tehtiin kampauksen pohjaksi korkkiruuvit piippausraudalla (onko tällä joku oikeakin nimi? kiharrin?), jotka sitten suuren lakkamäärän ansiosta olivat sunnuntaiaamunakin vielä varsin siistit. Koska hiukset eivät tuntuneet likaisilta, turhaan niitä heti pesinkään :) Tykkään tosi paljon kohotetusta tyvestä, joka ei lässähtänyt edes pyöräilykypärän alla, sekä selkeistä kiharoista. Tällä hetkellä olen kyllä taas jo oma leijonanharjainen itseni.

Koska olen väsynyt päivän riennoista, eikä äsken syöty isukin ystävällisesti kokkaama tomaatti-lohi-papukeitto ole vielä täysin saavuttanut niitä hermoja, joiden mukaan vatsani on täynnä, himoitsen jotain ultramakeaa... Neettan tekemä piirakka kelpaisi mainiosti. Kuka tulee leipomaan?

Selvisin!

Sinne se hävisi - kesäloma. Kolme viikkoa reissaamista niin kotikaupungissa kuin kotimaassakin, opiskelut ja miljoonat hääasiat jättivät jälkeensä hienoisen väsymyksen. Aivan kuin koko lomaa ei olisi ollutkaan. Tänään oli siis hyvä palata töihin palautumaan, vaikka se herääminen aamulla ei nyt sujunutkaan ihan tarkoituksenmukaisesti...

Vaikka kyseessä eivät olleetkaan omat hääni, olin kaason ominaisuudessa täysillä mukana. Olo voi tuntua hieman tyhjältä nyt, kun ei ole enää lukuisia taulukoita, puheluita ja askarteluja joita tehdä iltaisin, ja kun hääparikin möllöttää tällä hetkellä Santorinin auringon alla. Sen verran kerrottakoon, että juhla sujui kuin sujuikin suunnitelmien mukaan, ja kaikilla tuntui olevan hauskaa :) Kukaan ei kaatunut kirkon käytävällä, tiputtanut juustosta ja mustaherukoista tehtyä hääkakkua päälleen, tallonut morsiamen hunnun päälle tai sammunut alkuillasta. Hääauto meinasi temppuilla, mutta toimi h-hetkellä moitteettomasti. Allekirjoittanut nappasi kimpun ja kesti kuin kestikin 10 tuntia yhdeksän sentin koroilla - sen verran säälin jalkojani, että jossain vaiheessa lisäsin päkiätyynyt, jonka jälkeen turvonneet jalat piti ehkä ihan vähän sulloa niihin kenkiin. Lopputulos: varpaani ja puolet päkiöistäni ovat toista vuorokautta tunnottomat :D Siis puutuneet, pisteleväiset, verenkierrottomat ja niin edelleen. Toinen jalka alkaa kyllä tällä hetkellä jo osoittaa palautumisen merkkejä. Vinhaa!

Mutta kyllä jalkaparkani paljon kestivätkin, jopa kolme valssia tanssahtelin korkeissa koroissa (on muuten mainiota pohjetreeniä), kunnes loppuillan pompin Apulannan tahdissa paljasvarpain. Jatkoilla baarissa sentäs pidin varakenkiä, samalla kun huulille eksyi Corona-pullo (ja minähän en kaljaa juo) ja yhdessä kailotimme mikrofoneihin niin Antti Tuiskua kuin Bon Joviakin ;) 24 tunnin valvominen jätti jälkensä ja univelkaa on vieläkin, mutta väliäkö hällä. Jos asianosaiset tätä lukevat, kiitos ihanasta päivästä! Ja tsiljoonasti vielä onnea hääparille :)

Parempia ja blurraamattomia kuvia on tulossa sitten, kun niitä kätösiini saan. Tässä kuitenkin pientä esimakua. Morsian ja sulhanen keskellä, bestman ja kaasot ympärillä. Tässä vaiheessa on varsinainen ruoka jo syöty, minkä huomaa tuosta vatsan seudusta. Tai köh, siis sehän johtuu vain tuosta mekon mallista...

Lohta ja leipäjuustoa

Niistä ruokaisista salaateista puheenollen...

Villirucolalla, kotimaisilla tomaateilla ja kurkulla, Pirkan salaattisiemensekoituksella, leipäjuustolla ja paistetulla lohella ei vaan voi mennä pieleen.

Borgbacken

hame / Sugarbabylove, toppi / Es:ti:ci, ballerinat / Clarks, kaulakoru / Marianeiti, käsikoru / lapsuudesta, sormus / Kookygems, irtoparta / hattarasta, ystävä / Oulusta

Sillä päivä, se on kaunis

Eilisillan lähes kaikki sosiaaliset menot missanneena (lukuunottamatta Nekun vierailua, kiitos siitä!) lähdinkin tänään sitten kaffelle keskustaan. Pienet ihmisten näkemiseen tähtäävät menot ovat mahtavia piristyksiä muuten antisosiaaliseen viikonloppuun. Sen sijaan, jos muutama päivä on mennyt kovassa tohinassa ihmisten seurassa, tekee yleensä mieli viettää edes se yksi ilta ylhäisessä yksinäisyydessä.



Kahvin lisäksi tuli syötyä jäätelöä vesisateessa. Ben&Jerry'sia himoinneena olimme pettyneitä, kun Kampin pulju oli jo mennyt kiinni. Kahvilastakin poistuimme alunperin sen kiinnimenemisen vuoksi, pöh. Suomalaisten pitäisi ottaa mallia niinkin läheltä, kuin naapurimaamme pääkaupungista, jossa suurin osa liikkeistä ja kahviloista on auki juuri niin myöhään, kuin asiakkaat haluavat.

Jokatapauksessa, vuoroin sateessa ja paisteessa tuli tallusteltua seuraavissa vetimissä: mekko / Gina Tricot, sukkahousut / H&M?, neule / VeroModa, vyö / H&M, kengät / Vagabond, hiuspanta / Stockmann, korvikset / self made.



Viime viikolla tuli sitten vaalennettua niitä hiuksiakin. Lopputulos on juuri sitä, mitä hain - juuri ja juuri vaaleanruskeaksi luokiteltava, joskin alta entisten värjäysten vuoksi tumma, pehko. Vaikka olisihan tuo voinut toki vaaleampikin olla ja kampaajakin itseasiassa ihmetteli, miten se ei kohtuuvoimakkaasta hapetteesta ja ainakin 45 minuutin vaikutusajasta huolimatta vaalentunut tuon enempää. Vaan ehkä ensi kerralla sitten.

Alla Oulun kirjaston wc:ssä otettu kuva (hee), jossa olen siis juuri kampaajalta tullut. Joskus on kivaa vaihtelua pitää suoristettua tukkaa! Mutta kyllä se kiharapilvi taitaa olla enemmän minua. Ylempi kuva koettaa havainnollistaa kännykkäkameraa enemmän hiusten sävyä, vaikka kampaus onkin hyvin pitkälti bad hair dayn tulosta. En nimittäin ehtinyt lenkin jälkeen käydä suihkussa ennen kaupungille kirmaamista. (edit---Niin siis kyllähän minä nyt suihkussa kävin, mutta en hiuspesulla!)



Kävelin tänään lähes tunnin kaasonkengilläni, enkä edes pitänyt kuin yhden tauon! Vaan täytyypä katsella, josko kipskopseihin saisi päkiätyynyt nätisti aseteltua, etteivät jalat ihan täysin kuole... Olen kyllä huomannut, että kun joskus tänään jalassa olleet mustat avokkaat tuntuivat matalasta korostaan huolimatta korkokengiltä, vaikuttavat ne nyt jalassa aivan tavallisilta popottimilta. Koroilla kävelyn opettelu on siis tuottanut hieman tulosta, ja ehkä osaan sitten talvella kävellä jo varaamillani Vagabondin killerikoroilla! ;)

Häähumua, osa 3

Tänään on sitten askarreltu paskarreltu erinäisiä asioita liittyen aiheeseen parhaan ystävän häät. Huoh. Koko ensi viikko menee vielä taiteellisia ambitioita toteuttaessa, joten tietyllä tapaa on hyvä asia, että kelit eivät meikäläisen kesälomaa oikein suosi. Ruiskurusketusajatuksesta olen kyllä silti luopumassa - en miellä itseäni niin turhamaiseksi, että moisesta viitsisin maksaa... Ehkä omiin häihin korkeintaan. Rusketusta otetaan siis pullosta, ja sen kuivuessa ehtii kätevästi hoitaa pöytäkartan, nimilaput, hääauton koristelut, oman lahjan ja kortin... Ainiin, ja se asukin on vielä vähän vaiheessa. Köh.


Tarkoituksenani oli siis teettää itselleni juhlamekko häitä varten. Olen vain kerran teettänyt itselleni puvun, wanhojen tansseihin, ja siitä on aikaa lähemmäs 10 vuotta. Olisin saanut unelmiani vastaavan mekkosen. Vaan miksi teettää, kun sopiva löytyi valmiinakin? Eivätkä Vilan hinnat yleensäkään päätä huimaa - päätös oli siis helppo. Värin kanssa meinasin mennä temppuilemiseksi: normisti valitsemani vaaleanpunainen päätyi takaisin rekkiin, sillä eihän se olisi käynyt alkuunkaan yhteen aiemmin hankkimani käsilaukun tai ylipäätään häiden teemavärien kanssa! Ruskea it is then. Ei yhtään minun värini, mutta kirkkaanväriset asusteet sopivat hyvin ja asu on siten monikäyttöisempi, kuin vaaleanpunainen. Ja öh, ehkä omistan jo yhden vaaleanpunaisen iltapuvun... Kuten karmaisevasta muovilattiasta huomaa, asukuvat on itseasiassa otettu jo keväällä Uleåborgissa.



Ensimmäinen hankinta häihin oli tosiaan käsilaukku/pussukka, joka sattui tulevaan kirpparilla vastaan ja oli a) sopivan kokoinen ja muotoinen ja b) täydellisen värinen. Pussukkaan mahtuu tärkeimmät, eli nenäliina, huulipuna ja särkylääkkeet. Kaikki muu tavara tungetaan kangaskassiin ja piiloon julkisilta katseilta. Päivästä tulee hektinen, joten myös myslipatukan saa pussukkaan mahdutettua - verensokeria ei saa päästää vajoamaan liian alas!

Muuten asustan puvun valkoisella. Jotta mekko erottuisi luultavasti tusinasta muusta samanlaisesta, joita häissä näkee (hope not), laitan rinnan alle levän valkoisen satiininauhan, joka sidotaan takaa rusetille. Kuvissa mekkoa ei näy takaa, mutta selässä on rypytys, joka pitää sen paikoillaan. Nauha on vielä ostamatta, mutta muut asiat alusvaatteista mekkoon mätsäävään kynsilakkaan alkavat olla hankittuina. Valkoinen neilikka rintapieleen, kirkkoon olkapäiden suojaksi morsiamelta lainattu kullankimalteinen huivi ja kristallit korviin - ainiin, ja ne kengät...




...Operaatio opettele seisomaan ja kävelemään ostamillasi kengillä on vielä vaiheessa. Jokin kumma hääintous sai minut morsiamen pukua sovitettaessa hankkimaan morsiusliikkeestä kaipaamani valkoiset juhlakengät. Yhdeksän sentin korolla. Ei luoja. Voisiko joku kertoa, miten jalkansa saa pysymään ehjänä näissä? Pitänee testata vielä päkiätyynyjä, vaikken usko, että ne tällaiseen sandaalimalliin sopivatkaan. Korko on onneksi oikeassa kohdassa kantapäähän nähden, joten pienellä harjoittelulla se puolen tunnin seisominen kirkossa pitäisi onnistua. Ja mainitsinko, että kaasot on pistetty myös kävelemään hääparin perässä pitkin sitä käytävää.? Tsiis. Mitä todennäköisimmin vedän komeat lipat kaikkien nähden, mutta onneksi kaikki tuijottavat kaunista morsmaikkua ja komeaa sulhasta. Joohan?

Kengät ovat merkkiä Meadows ja siitä kätevät, että niiden satiinipinta on värjättävissä jopa neljään kertaan - toki aina edellistä tummemmalla sävyllä. Näin ollen ne saa tulevaisuudessa värjättyä esimerkiksi sen kirkkaanpinkin juhlamekon sävyyn. Samaan hintaan sai siis oikeastaan neljät eri kengät! Sen verran epäilen päkiöideni ja pohkeitteni suorituskykyä, että otan loppuillaksi mukaan matalammat kengät. Ne tulevat olemaan mustat, joten niiden pariksi täytyy ottaa mukaan musta bolero viileän illan lämmikkeeksi, jotta kokonaisuus olisi harmoninen. Päivällä ajattelin kaikista tiukimpien etikettien vastaisesti olla ilman sukkahousuja, sillä kengistä pilkottaviin, lakattuihin varpaankynsiin ne eivät sovi. Illaksi sen sijaan ne voi, ja silloisten kenkien rajoissa pitääkin, vetää jalkaan. Kaikki, jotka sukkahousuja joskus käyttävät, tietävät, että ne eivät ole vaatekappale sieltä mukavimmasta päästä. Joten jos on mahdollisuus jättää ne pois, se tehtäköön.

Kauheata pulputusta tulee taas. Huomaa, että elämäni on pari viime päivää koostunut enemmän tai vähemmän häävalmisteluista - ja tulee sitä tekemään vielä viikon ajan. Kahden viikon päästä on myös toiset häät, joissa ajattelin toteuttaa samaa asukaavaa asustamalla mekon mustalla ja kenties pinkillä tai punaisella. Onneksi silloin saa vain juhlia, eikä tarvitse välittää ohjelman eteenpäin sujumisesta tai morsiamen puvun kiristysnarujen solmimisesta. Vaikka kivaa sekin kaikki on :)

15.11. <3

Huh. Oulusta on palattu, pää muutamia asteita viisaampana sisältä ja vaaleampana päältä. Kampaajan tuolissa istuminen tosin meinasi olla kovastikin kutkuttavaa hetki aiemmin saamani tiedon vuoksi - 15.11. räjähtää jälleen Helsingin jäähallilla, ja on hyvin mahdollista, että jokin Angkor Watin keikalla kuulluista biisiversioista koetaan myös Suomessa. Itsehän olen tokikin sitä mieltä, että Placebo tulee jälleen kerran Suomeen vain sen takia, että laulaja-kitaristi Brian Molko unohti kesäkuun Provinssikeikan yhteydessä kosia minua. Sillä mitään muuta järkevää syytä toiselle keikalle saman vuoden aikana ei ole, eihän?

Halloumi-salaatti

Olen koettanut vähentää all-time favourite foodini, eli pastan, syömistä. Vaikka syön aina tummaa pastaa sen maukkauden vuoksi (vaalea ei oikeasti maistu miltään), tuntuu se edelleen turvottavan turhan paljon. Erilaisten pastamössöjen lisäksi lempiruokaani ovat ehdottomasti ruokaisat salaatit. Ruokavalioni nimissä sanalla ruokaisa tarkoitetaan juuston, tofun tai kalan lisäämistä vihanneksien ja hedelmien joukkoon. Tulipa tässä kerran, pitkästä aikaa, käytettyä halloumia!

Halloumi-salaatti kahdelle

* ruukullinen rucolaa
* 3-4 tomaattia
* iso puolikas tai 1 pieni kurkku
* cantaloupe-melonia pala (ei tietoa grammoista)
* n. 100g cashew-pähkinöitä
* halloumi-juustoa (ei tietoa grammoista.. sopivasti)
* mustapippuria
* halutessa oliiviöljyä tai viinietikkaa

Kaikki ainekset pilkotaan, ja kasataan kerrokseksi lautasille
niin, että rucola tulee alimmaiseksi. Myös cashew-pähkinät
puolitetaan. Halloumi-viipaleet paistetaan paistinpannulla
ja kasataan keon päällimmäisiksi. Voilá!

Minä itseasiassa suosin halloumin sijasta vuohenjuustoa. Halloumi on makuuni hivenen liian suolaista. Cashew'iden sijasta voi käyttää muita pähkinöitä tai siemeniä, esim. auringonkukan ja kurpitsan siemenet ovat nannaa. Myös cantaloupen voi korvata jollain muulla makealla, kuten hunajamelonilla tai näin kesän korvin mansikoilla. Niin tai näin, makoisaa on :)

Lintuja

Uusi ulkoasu on täällä! Jo nyt kyllästyttää hieman, joten voi olla, että hienosäätöä on luvassa vielä myöhemmin. Tällä hetkellä kuitenkin mennään tällä.

The pictures in the header are from Mike Bailey-Gates and hannah/honeypieLiving. Thanks a lot for the use of the pics! :)

Suosittelen molempien harrastevalokuvaajien tuotantoon tutustumista Flickrissä. Ensimmäiseksi mainittu on vasta 15-vuotias...

Meds

Tällä hetkellä en tiedä mitään kauniimpaa, kuin musiikillisen listani ykkösijalla keikkuvan yhtyeen Angkor Wat -live biisistä, joka on kuulunut lemppareihini sen ilmestymisestä lähtien reilu kolme vuotta sitten. Pakko jakaa tämä teidän kanssa. ♥

Alkuperäinen levyersio kuunneltavissa täällä. Brianilla oli tuolloin selkeästi joku hiuskompleksi, kun kaikki piti ajaa pois. Onneksi hän tuli järkiinsä ja kasvatti jälleen pitkän letin. Oh yes I'm a sucker for long hair, muahaha.

Kuningattaret Ihmemaassa

Lupaamani puna-musta-valko-teemainen postaus liittyy Queens of Wonderland -kuvaussessioon, joka ajoittui tämän viikon keskiviikkoon. Kuvauspaikkana toimi Ihmemaan Versailles'n virkaa toimittama Helsingin kaupungin puutarha, itse olin Red Queen ja ystävä Queen of Hearts. Kuningattaret sekoitetaan usein keskenään, ja Tim Burtonin ensi vuonna tulevassa Alice in Wonderland -elokuvassa Helena Bonham Carterin hahmo on käytännössä yhdistelmä näitä kahta. Täytyy kyllä sanoa, että rrrakastan pukeutua jonkin teeman mukaisesti! Haluaisin enemmän pukuteemaisia juhlia/illanviettoja, mutta yleensä meininki menee siihen, että kukaan ei viitsi pukeutua. Tylsää, sanon minä. Kutsuja moisiin kekkereihin siis otetaan vastaan ;) Lisää kuvia Flickrissä.

Korjaamo

Eräänä päivänä aikaisen elokuvanäytöksen jälkeen jalat veivät Töölöön, Korjaamo-nimiseen rakennukseen, joka pitää sisällään niin kaupan, kahvilan/baarin kuin esiintymispuitteetkin. Jostain kumman syystä Korjaamossa käynti oli jäänyt minulta kaikkina näinä vuosina paitsioon. Mutta tilanne tuli nyt korjattua, kera ystävän ja suuren latte-mukillisen.

Ystävän kanssa pukeuduimme lähes sattumalta molemmat puna-musta-valkoiseen. Seuraavana päivänä vedimme väriteeman vielä enemmän överiksi pienen photoshootin yhteydessä, mutta siitä lisää myöhemmin.

Minä / mekko - GT / legginsit - ? / kengät - Clarks / rannekoru - Secco / kaulakoru - Paraphernalia / päärusetti - Romeo&Julia
Ystävä / hame - second hand / paita - Circular Accessories / kengät - Donna Girl / helmet - Romeo&Julia / korvikset - Kooky Gems

Matkalla Korjaamolle törmättiin myös uuteen lempikauppaani, Mereijaan. Putiikin sisällön huolisin kotiini kokonaisuudessaan milloin vain - tekijöitä löytyy paitsi omistajista itsestään, myös muista kotimaisista suunnittelijoista. Juttelimme pitkään toisen perustajan, Eijan, kanssa, ja siinä sivussa tuli tehtyä pari hankintaakin.

Vanhasta puhelimesta disainatun kaulakorun tekijä ei vastaa kenties kaikkein tyypillisimmän kierrätyskoruvalmistajan profiilia. Kyseessä on nimittäin 17-vuotias Teemu Kuoppamaa. Toki tämänkaltainen koru olisi verrattain helppo tehdä itsekin, mutta kuten on ehkä tullut ilmi ennenkin - tykkään tukea suomalaisia yrittäjiä. Lisäksi kuulemma näitä pyörivällä numerovalinnalla toimivia puhelimia alkaa olla jo hankala löytää varastoista tai kirppiksiltä. Vanhoja puhelimia on jokainen varmasti nähnyt hyödynnettävän käsilaukuissa, ja saman tekijän eli AjasTaikan käsialaa on vetoketjuista väkerretty rannekoru. Koru on mielestäni simppelin rämäpäinen. Se on juuri sopiva piristämään talvisia mustia tunika-asuja, eikä muuta korua tarvita!

Helsingissä asumisen hyviin puoliin kuuluu ehdottomasti kotimaisen kierrätysmuodin laaja valikoima. Oulussa pidin Non Boutiquesta ja Kaupasta, mutta tokikaan kaksi putiikkia ei vastaa sitä määrää, jota pääkaupunkiseudulla on. Vaan muutama vuosi taaksepäin, eikä pohjoisesta merenrantakaupungista löytynyt sitä kahtakaan! Koska ekologisuus ja nostalgia ovat pinnalla, on erilaisille vanhoista käyttöesineistä valmistetuille tavaroille kysyntää. Hyvä niin - meille joilla on hyvä maku (köh) löytyy tarjontaa, ja kenties ne matalan palkan maissa suurissa tehtaissa valmistetut halpiskorut jäävät hankkimatta.

Secret Meeting

Olisihan se pitänyt arvata - jo ensimmäisinä lomapäivinä sattuu ja tapahtuu niin paljon, että asiaa riittäisi useampaankin postaukseen. Tuskin tulevat järjestyksessä, ja osanhan voin ajastaa ensi viikkoisen pohjoisen reissuni ajaksi, mutta aloitetaan nyt kuitenkin Ankkarockista.

Vantaan Korsoon tuli lähdettyä kasarihenkisissä vetimissä. Onneksi päärusetti hieman pehmensi lookia, ja erotuin rokkiäijistä edes jotenkin. Sadetta luvattiin koko sunnuntaipäiväksi, mutta me suuntasimme festareille vasta kuuden aikaan illalla, ja saimme niskaamme muutamia pisaroita menomatkalla. Paikan päällä säilyttiin täysin kuivina. Siis sateesta, hiki on eri juttu.

Tehosekoitin olisi ollut lauantaina kiva, samoin pari muuta, mutta köyhyyden ja laiskuuden vuoksi otettiin kohteeksi ainoastaan sunnuntaina rokannut The National. Settilistaan sisältyi lemppareita ja yksi uusikin biisi. Sinänsä keikka ei tunnelmaltaan vastannut viimekesäistä Ruisrockin telttakeikkaa, mutta viimeinen biisi ratkaisi kilpailun Ankkarockin hyväksi. Mr November räjäytti pankin paitsi yksinkertaisesti ihanuudellaan, myös vokalisti Matt Berningerin päätöksellä astua alas lavalta suoraan eteemme. Matt tarttui ojennettuun käteeni ja minun ja muiden fanien avustuksella nousi laulamaan loppubiisin sille korokkeelle, joita turva-aitoihin on järjestysmiesten työn helpottamiseksi laitettu. Ah ja voih.

Jälkeenpäin Matt ja Dessnerin veljekset nähtiin TV on the Radion keikalla - artistien puolella aitaa tokikin. Itse en eri tyylejä sekoittelevalle jenkkiyhtyeelle kovasti lämmennyt, joten lähdimmekin muutaman biisin jälkeen kotia kohti - välttäen viisaasti pahimmat ruuhkat.

Suomalaisilla suurilla festareille on jokaisella täysin oma henki. Provinssirock on 'ihmisten juhla', joka yleensä toimii kaikilta osin hyvin. Lisäksi Provinssissa harvoin on huono sää. Ilosaarirockissa on oma letkeä tunnelmansa, Ruisrockin miljöö ja tarjonta ovat usein huipputasoa, mutta järjestelyt eivät niinkään. Ankkarock on aina itselle ollut se pääkaupunkiseutulaisten festari. Se, joka päättää festarikesän, ja jonka tarjonta ei yleensä vastaa omaa makuani, kuin korkeintaan parin bändin osalta. Tänä vuonna muutama muukin oli päättänyt, ettei tarjonta vastannut omaa kysyntää. Kävijämäärä kun romahti melkoisesti. Itse en myöskään pidä Ankkarockin ympäristöstä paljoakaan, enkä jossain määrin miellä sitä festariksi ollenkaan. En tosin ole ikinä Korson festareilla viettänyt kuin päivän kerrallaan, kolmesti elämäni aikana.

Vaikka festarikesä taitaa olla virallisesti ohi, on syksyllä tulossa paljon odotettu Musen keikka, sekä varmasti monia muitakin varteenotettavia ehdokkaita saapuu Suomeen. Huomiseen Madonnan konserttiin minua ei saa kirveelläkään - taidan pysytellä täällä omilla hoodeilla, niin eivät ihmisten sankat joukot häiritse menoani. Viimeistään tammikuussa voi kuitenkin taas herätä siihen piinaavaan tunteeseen, että miksi festarit eivät jo julkista esiintyjiään ;) Ja sitten voi taas kirota sitä, miten suomalaisilla järjestäjillä ei taaskaan ollut rahaa Coldplayhin tai Radioheadiin...


p.s. Jutalla on ihana arvonta kaikille sisustuksesta kiinnostuneille!