Have a snow-filled Christmas

(Otsikon pun intended.)

On aika pikkuhiljaa rauhoittua joulun viettoon. Sanan mukaisesti nimenomaan rauhoittua - lepo ja kiireettömyys tulee hektisen syksyn jälkeen tarpeeseen, ja tänä vuonna jouluhulinaakin on normaalia vähemmän, kun olosuhteiden pakosta teimme viime hetken suunnitelmanmuutoksen ja jäimmekin kahdestaan Ouluun jouluksi. Ensimmäistä kertaa ikinä. Viime hetken hypermarkettipaniikkiruuhkat on suoritettu, kuusikin (kissojen iloksi) hankittu ja lunta on maassa. Ei tosin ihan niin paljoa, kuin Länsi-Lapissa parisen viikkoa sitten. Osuimme Muonion seudulla palloillessamme aivan sattumalta sopivaan paikkaan sopivaan aikaan niin, että näimme kun Pallakset kylpivät kirkkaanpinkissä valossa. Mielettömän näköistä, ja todellakin once in a lifetime -kokemus!

Näiden kuvien myötä toivotan kaikille Rauhaisaa Joulua, niin lumisiin kuin lumettomiinkin maisemiin.




(Header's pun intended.)

Finally step by step it's time to calm down for christmas. And what I mean is really calm down - after a pretty hectic autumn resting and chilling without any hurry surely is welcome. This year Christmas will be even more quiet than usual, since we had to make a last minute change of plans and stay home for the holidays. Just the two of us, for the first time ever. The fridge is full of food and we even got a small christmas tree (for the cats' delight). And there's snow on the ground. Not so much as in Lapland a couple of weeks ago. When driving around Muonio, we suddenly came across the most spectacular view of Pallas fjelds bathing in bright pink. Once in a lifetime view definitely!

With these wintery photos I want to wish everyone a Very Merry Christmas - wherever you are.

Forgotten Lapland

Lapissa, jos missä, riittää hylättyjä koteja. Ihmiset ovat joutuneet muuttamaan pois pienistä kylistä peltojen ja metsien keskeltä taajamiin, tai sitten seuraava sukupolvi ei ole ollut valmis jatkamaan tilallisen elämää suvun vanhassa talossa. Harmillista monelta kantilta, ja saapi nähdä, milloin kaupungistumisen vastaliike ottaa tulta alleen. Etelässä siitä on jo hieman merkkejä ilmassa. Kenties tämä on myös sukupolvikysymys: me, jotka olemme eläneet lapsuutemme temmeltäen ulkona ja samoillen metsissä, olemme saaneet nykymaailman digitaalisuudesta ähkyn, ja haluamme palata juurillemme.

Haluaisin kiertää ympäri Lappia kuvaamassa näitä yksinäisiä rakennuksia, kuulla tarinoita niiden takana. Tarvittaisiin vain aikaa ja auto alle.

Lapland. That mystical place in Northern Finland, which is quite full of abandoned houses. Unfortunately people have been forced to leave their homes in the middle of nowhere, to cities in seek of a job. Or maybe the next generation hasn't had the will to keep maintaining the family's farm. I wonder when this urbanization and migration will end. Somewhat it has already turned upside down in Southern Finland - people need to get out of the cities into the nature. Maybe it has something to do with our generation, those who have lived their childhood playing outside and wandering in forests, and who now are sort of forced to live in a digital nation.

I'd like to roam around Lapland and photograph these lonely buildings, hear stories behind them. All I'd need is some time and a four-wheeler.

Här under vattnet är jag blå

Syyskuun toinen. Toisin sanoen virallisesti syksy. Tänään tuli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan fiilis, että olisipa talvi. Todella hämmentävää! Tosiasiassa en kaipaa kylmyyttä sinänsä, enkä varsinkaan pitkää pimeää ajanjaksoa, jolloin mikään ei tunnu miltään. Mutta villapaitoja kaipaan. Sitä, että saa sadepäivänä jäädä sisälle lukemaan kirjaa. Ehkä vähän keväthankiakin. Onneksi kaikki tämä on vielä edessä, ja sitä ennen toivottavasti paljon kauniita, kuulaita syyspäiviä. Vielä täällä pohjoisessakin on yllättävän lämmin.

Mutta se säästä ja syysfiiliksistä - olkoon tämä se täydellinen hetki palata keskikesän Lappiin ja yöttömään yöhön, aamuyöllä joesta nousevaan usvaan ja hiljaisuuteen.

September 2nd. Officially autumn. Today, for the first time in a long time, I kind of wished it would be winter already. Weird! Actually I don't wish for a killing coldness and definitely not for the long, dark period, where you can't get yourself around anything 'cause you're just too tired and numb. But I miss chunky knits and staying inside reading a book when raindrops beat into the windows. I even might miss sunny spring slopes too. Good for me all this is still ahead, and many crispy and beautiful autumn days before that, I hope. It's surprisingly warm still even here up North.

But that's enough about the weather. I guess this is the perfect timing to throw ourselves back to midsummer in Lapland. The nightless night, misty river at 4 a.m. and all the stillness.

A long time running

Kulunut viikonloppu on ollut raskas, mennyt aikalailla sumussa. Silti samalla touhuten, yrittäen paeta todellisuutta. Tai ketä oikeastaan huijaan - samalla tahdilla on menty jo muutama viikko. Pääsiäisestä asti on varovaisina ja kauhulla odotettu suru-uutista, joka saapui eilen. Elämä jatkuu, mutta juuri nyt ei tee mieli kirjoittaa mitään, vaikka kovasti olin aikonut ottaa blogeja kiinni tänä viikonloppuna. Pääsiäisestä kuitenkin muutama kuva.

The past weekend has been tough and gone in a haze. Still, to escape reality, I've been trying to keep myself busy. Or who am I kidding here - the same has gone on for a few weeks now. Since Easter we've truly been cautiously waiting for a message of grief to arrive. It came yesterday. Life goes on, but right now I don't feel like writing anything really, even though I had it in my mind to catch up with blogging this weekend. Here's a few pics from Easter anyway.

Into the wild

Lapissa ruska on juuri nyt kauneimmillaan, ihan pohjoisessa lehdet ovat jo tippuneet kokonaan maahan. Tänäkin vuonna Lapin ruska jäi minulta kokematta, mutta kesäinen Käsivarren erämaa ei. Kävimme kesälomalla käppäilemässä pienen reissun yhden elämäni fyysisesti rankimmista matkoista Kilpisjärveltä kohti itää ja Salmivaaroja. Säät eivät olisi voineet suosia enää yhtään enempää, sillä pohjoiseen iskivät helteet juuri pikku vaelluksemme ajaksi ja ainoa pieni sadekuuro saatiin keskellä yötä. Toki patikoiminen maastossa rinkka selässä elämänsä ensimmäistä kertaa (lukioaikojen vaellusreissua en nyt laske tähän, sillä sen tein reppu, en rinkka, selässä) olisi voinut hoitua aavistuksen helpommissakin olosuhteissa kuin ylämäkeen porottavan auringon alla vailla tuulenvirettäkään. Lämpöaalto kyllä piti ötökät loitolla - siis sen muutaman tunnin ajan, mitä kävely kesti. Illalla hyttyset aloittivat korvia huumaavan konserttinsa, ja rytmisektiokin naputteli tahtia kopisemalla kuoritakin kangasta vasten.

Yhtenä päivänä haikkaus leiripaikalle veden ääreen, toisena päivänä päiväretki vaaroille ja hieman kalastusta, kolmantena päivänä pois. Paluumatka oli lyhyempi kuin meno, johtuen alamäestä ja turhien kiertelyiden puuttumisesta. Pari viimeistä kilometriä selvisin ainoastaan sisun avustuksella, sillä jokaikinen lihas huusi hoosiannaa ja edellispäivän rakot tuntuivat kantapäistä niskavilloissa asti. Olen ylpeä, että selvisin paitsi rinkan kantamisesta, niistä öttiäisistä! Hyttysten lisäksi kiusana olivat nimittäin myös paarmat, ja meiksi ei kyllä ole millään tavalla yhdenkään hyönteisen (enkä varsinkaan hämähäkkien) ystävä. Sen verran hyvä fiilis jäi, että lähden kyllä uudelleenkin. :)

In Lapland the autumn colours are at their best right now. Didn't and won't experience that this year either, but during the summer we made a little hike up in the Käsivarsi wilderness area near Swedish and Norwegian borders. We walked for one day, did a small day trip from the camp on the second and hiked back on the third day. This was my first proper hike with a big backpack and in total wilderness. The weather couldn't have been better with a heat wave all over Lapland, and even though all my muscles were aching and the final kilometers back to our car seemed to last for ages, I would surely go again sometime. Heck, I even survived all the mosquitoes!