Between the Sheets

Paivi siis haastoi jo kesän kynnyksellä tekemään top5-listan niistä valkokankaan hurmureista, joiden kanssa ei panisi pahitteeksi vähän likempääkin tuttavuutta. Listaaminen aiheutti todellista aivosolujen käyttöä, siksi tässä vähän kesti! Vaikka kyse onkin hypoteettisesta listasta, omatuntoni joutuu jättämään pois sellaiset täydelliset tapaukset kuin suklaasilmä Johnny Deppin - herralla tuntuu jo vuosia olleen toimiva perhe-elämä Vanessa Paradisin ja kahden lapsen kanssa, enkä minä halua mennä sitä rikkomaan ;) Ja kuten Paivikin sanoi, tällaisissa tapauksissa vaaka kallistuu nuoren lihan puoleen...

Jim Sturgess

Kärjessä keikkuu kukas muukaan kuin ihana pörröpää Jim! 29-vuotias britti nousi maailman tietoisuuteen pääroolistaan musiikkielokuvassa Across the Universe (2007), ja on sen jälkeen tehnyt muutamia erilaisia ja mieleenpainuvia rooleja. James Anthony Sturgess osaa myös laulaa, mikä on aina suuri plussa ja lääh-ilmiön aiheuttaja. Juden rooli mainitussa Beatles-musikaalissa oli se, joka toi Jimin minunkin tietoisuuteeni, ja jonka ansiosta herra myös jäi sinne. Rakkaus on siis vielä nuori, mutta sitäkin intohimoisempi ;) Jos Jim kävelee teitä vastaan kadulla (myös kaksoisolento käy), antakaa hänelle puhelinnumeroni. Kiitos.

Jake Gyllenhaal

En muista mikä oli se elokuva, joka sai minut kiinnostumaan nyt kolmekymppisestä Jakesta myös hottistasolla (luultavasti Brokeback Mountain (2005)). Sitä ennen olin kyllä pitänyt herraa varteenotettavana näyttelijänä puppy eyes -katseineen, mutta elämää suurempia säväyksiä en ollut saanut. Jacob Benjamin Gyllenhaal eli Gyllis on toki näyttelijänä kasvanutkin sitten Donnie Darko -aikojen, muutenkin kuin lihasten osalta ;) Vaikka lihakset eivät olekaan se pääasia: suurten, surullisten silmien lisäksi minuun vetoavat aina tumma, sotkuinen tukka sekä pieni sänki. Jep, kelpaa!

Jared Leto

Lista ilman maailman kauneimpia sinisiä silmiä? Not gonna happen. Niin kauan kuin Jared Joseph Letoa on julkisuudessa nähty, niin kauan ovat maailman tytöt huokailleet hänen peräänsä. TV-sarjasta My So-Called Life ponnahtanut ura on edennyt elokuviin, joista mieleenpainuvin lienee Requiem for a Dream, sekä tietenkin rokkaukseen, joka on aina ollut Jaredin intohimo. Neljääkymppiä lähestyvä miekkonen vaikuttaa huomattavasti ikäistään nuoremmalta. Liekö syynä 30 Seconds to Mars, huippuunsa treenattu kroppa vai mikä... Henkilökohtaisesti pidin Jaredista enemmän jossain vaiheessa Chapter 27 -leffan jälkeen, kun pojalla oli enemmän lihaa luidensa ympärillä, mutta tärkeintä ovat ne SILMÄT. Niiden vangitseva tenho on tullut koettua livenäkin. Eikä niitä koskaan unohda. Huokaus.

Ian Somerhalder

Ne silmät, ne silmät... Ja tumma pörröinen tukka. Samalla linjalla siis jatketaan edelleen! Ian Joseph Somerhalderin tunnetuimpiin rooleihin kuuluvat Lostin Boone sekä bad boy Damon Salvatore teinisarjassa Vampire Diaries (ai miten niin teinisarja, terveisin Bubble 27v). Herra on toiminut aiemmin mallina usealle suurelle muotitalolle, mutta aloitti näyttelijänopinnot kuitenkin varhain. Ianin lukuisat urheilulliset harrastukset liittyvät ulkoilmaan ja onpa hän muutenkin kiinnostunut ympäristöasioista - esimerkiksi viemällä Vampyyripäiväkirjojen kuvausolosuhteita kokoajan vihreämpään suuntaan. Ei mikään turha jätkä. Mainitsinko jo silmät?

Robert Pattinson

Tällä paikalla oli jo eräs toinen, myöskin minua nuorempi mies, kunnes viime sekunneilla vaihdoin. Kaikesta huolimatta totesin, että herra Robert Thomas-Pattinsonin sänki, tummat kulmat ja sotkuinen tukka vetoavat minuun blondia enemmän. Felton tosin tuli tutuksi samasta elokuvasarjasta kuin Robertkin, nimittäin Harry Potterista. Näiden kahden hahmot eivät olisi voineet enempää olla eri maailmoista, ja Draco veikin sydämestäni paljon suuremman palan kuin Cedric Diggory. Ja vaikka Twilightin Edward on puupökkelö, ei se vähennä Robertin karismaa. Mainitsinko jo, että musiikki kulkee 24-vuotiaalla Robertillakin verissä? Nam.

+ Bonus

Samuli Vauramo

Kotimaan toivo, syksyllä 29-vuotissyntymäpäiviään viettävä Samuli tuli minulle tutuksi ensimmäisen suuren elokuvaroolinsa kautta muutama vuosi sitten. Tyttö Sinä Olet Tähti -leffan räppäri Sune on käsittääkseni kaukana IRL-Samulista, Käskyn Aaro Harjula ehkä hivenen lähempänä. Mutta Lieksa!n Kasper on näistä kaikista herkullisinta eyecandya (Markku Pölösen elokuva ei mielestäni muuten ole kummoinen). Erilaiset urheiluharrastukset surffauksesta akrobatiaan näkyvät kropassa, ja myös Samulin kohdalla toteutuu tärkein seikka: silmät. Puhelinnumeroa saa ihan vapaasti jakaa tähänkin suuntaan.

Paljon kauniita kuvia ja daydreamingia - that's my day! Siitäkin huolimatta, että moni könsikäs jäi pois syystä tai toisesta (esim. tälle nimenomaiselle listalle muka liian laihat (Joseph Gordon-Levitt, Gael García Bernal) tai muka liian vanhat (Ralph Fiennes, Kevin Spacey) henkilöt, vaikkei kyseisillä asioilla tosielämässä ole mitään väliä). Jo haastamattomista nakkaan tehtävän Riehulle, Ravenwavesille, J'lle, Oolalle, Joalle, Sarakissalle ja Hepa-Neidille! Tehkää tai olkaa tekemättä :)

Kuvat omista arkistoista ja muokattuja, ei tietoa alkuperästä.

Interpol - Barricade

Viikonlopun soundtrack on jotenkin jännästi onnistunut venymään myös maanantaiaamuille. No eipä haittaa ainakaan minua! Maanantait nimittäin kaipaavat aina pientä piristystä. Tänään sitä tarjoaa Interpol, jonka tulevan neljännen pitkäsoiton tarjonnasta ollaan jo saatu nauttia Lights-maistiaisen kautta. Toinen platalta julkaistu kappale, Barricade, jatkaa videoineen samalla linjalla. Valitettavasti nämä kaksi eivät ainakaan vielä tunnu lainkaan bändin parhailta vedoilta, vaikka tarttuvia ovatkin.  Odotukset loppulevyä kohtaan siis kasvavat...

p.s. Maailman hassuinta, kun vokalisti Paul Banksilla on videossa ylikasvanut tukka eikä lainkaan silmälaseja tai hattua!

Seikemut vol. 3

Maailmanhistorian kolmannet seikemut järjestettiin Helsingin Ruoholahdessa, ja minäkin sain kutsun tähän ruodottomaan ja ruokottomaan juhlatapahtumaan. Neljän ruokalajin sei-illallinen, ruokajuomat ja erilaiset ohjelmanumerot onginnasta karaokeen oli kaikki hoidettu isännän ja emännän osalta moitteettomasti, maukkaasti ja tietenkin aihetta tarkasti noudattaen. Tällä hetkellä tosin tuntuu vähän siltä, että voisin vampyyrien tavoin karttaa päivänvaloa ja painua takaisin peiton alle. Hauskaa siis oli, antaa kuvien puhua puolestaan!

Kaapistani ei valitettavasti löytynyt kala-aiheista asua (ja hain evä -hatutkin olivat jääneet askartelematta), mutta seilori nyt liippaa tarpeeksi läheltä fisuja. Tuosta takista muuten - hankkiessani sen keväällä totesin sen ainoaksi huonoksi puoleksi taskujen puuttumattomuuden. Kunnes eräänä päivänä löysin ne helman poimuista...

PAITA/MEKKO NEW LOOK, HAME SECOND HAND, TAKKI ASOS.COM, KENGÄT CAMPER LULU ♥

Jotenkin mystisesti pitäisi jaksaa orientoitua taas uuteen viikkoon. Huok. Onneksi on vielä monta tuntia aikaa.

Les fil sous la neige

Valojen sammuessa tunnelma Suvilahden Huvilateltassa oli jännittynyt. Seitsemän ristiin rastiin aseteltua nuoraa odottivat tanssijoiden askelia, mutta sitä ennen maneesin keskiöön asteli Antoine Rigot, toinen ranskalaisen Les Colporteurs -nykysirkusryhmän perustajista. Rigot oli nuorallatanssija itsekin, kunnes joutui onnettomuuteen ja halvaantui. Rakkaus taiteeseen ei silti ole sammunut. Kävellä on täytynyt opetella uudestaan, mutta palo on olemassa.

Yhteensä seitsemän taitavaa sirkusammattilaista hallitsi nuoria piittaamatta niiden alapuolella siintelevästä kovasta lattiapinnasta. Jo ensimmäiset askeleet aiheuttivat epäuskon tunnetta: miten noin kapealla, ailahtelevalla narulla voi kävellä? Kevyeen käyntiin oli tosin syytä tottua, sillä paljon sykähdyttävämpää oli luvassa. Tanssijat juoksivat, hyppelehtivät, kantoivat toisiaan ja kulkivat milloin tossuilla, paljain jaloin tai korkokengillä nuorilla tasapainoillen. Spagaatit, nuoralta toiselle pomppimiset tai diagonaalit kulkureitit eivät olleet liian kovia haasteita. Nähtiinpä myös kärrynpyöriä, flikkejä ja voltteja. Siis voltteja nuoralla. Ei ihan joka naisen tai miehen juttu... Välillä lattian kanssa piti toki ottaa osumaa, mutta tippumisistakaan ei aina osannut sanoa, kuuluivatko ne esitykseen vai eivät.

Puolitoista tuntia oli rankkaa teltan kovalla penkillä istuvan ahterille, mutta mielentila säilyi kokoajan kiinnostuneena esitystä kohtaan. Kyseessähän ei ole pelkästään fyysistä taituruutta esittelevä show, vaan mukaan on yhdistetty teatteria ja laulua. Tarinalla oli kokoajan joku pohja ja suunta. Itse tanssijat ovat maailman eri kolkista, mutta kaksi suomalaistakin on mukana - Sanja Kosonen ja Ulla Tikka. Myös Rigotin vaimo, Agathe Olivier, on yksi esityksen tähdistä.

Huumoria löytyi hauskoista takaa-ajokohtauksista ja etenkin Florent Blondeaun hahmosta. Lopussa silmät kostuivat - asia, joka tapahtuu lähes jokaikisessä esityksessä jota seuraan keskittyneesti. Taiteilijoiden hymyt ja hyvä fiilis onnistuneesta show'sta saavat minut liikuttuneeksi joka kerta. Les fil sous la neige pyörii Suomen kamaralla vielä ensi viikon. Suosittelen ehdottomasti! Jos olet jo menossa katsomaan nuoraa lumessa ja haluat säilyttää jännityksen, kannattaa ehkä jättää video väliin. Sen sijaan huikeita kuvia voi käydä katselemassa täällä.

Kuvat helsinginjuhlaviikot.fi

Björk - The Comet Song

Muumi ja Punainen Pyrstötähti -animaatioelokuva tuli teattereihin jo hetki sitten, ja nyt on päivänvalon nähnyt elokuvan tunnuskappaleen musiikkivideo. Islantilaisen menninkäisen Björkin säveltämä ja esittämä The Comet Song vaatii kuuntelijalta useamman toistokerran, ennen kuin se uppoaa. Musiikkina biisi on valloittava, mutta sen yhdistäminen pehmeisiin Muumeihin on aluksi jotenkin vaikeaa. Ehkä pitäisi nähdä itse elokuva ensin. Rakastan noita vanhoja, nukkemaisia Muumi-hahmoja, joten filmin näkeminen on vain ajan kysymys.

Fin de Semaine

Torstai on jo huomattavasti lähempänä viikonloppua kuin keskiviikko, ja perjantaina on suorastaan lähes vapaapäivä... Ainakin meille nine-to-five-työtä tekeville. Jos tämän luvattoman pitkään kestävän viikon päätteeksi ei kuulu seikemuja niinkuin eräille, voi aikaa kuluttaa muutenkin.

♣ Lapset ja lapsenmieliset voivat suunnata leffateatteriin, kun Toy Story 3 putkahtaa eetteristä.

♣ Myös töllöttimen power-nappulaa kannattaa painaa. Lauantai-iltapäivänä alusta alkaa ihana ysäriteinisarja Dawson's Creek, ja sunnuntaina saamme nauttia Suomen omasta SYTYCD-sarjasta, jonka nimi on lyhennetty Danceen. Molemmat Neloselta. Can't wait!

♣ Helsinki Design Week on käynnissä, ja sen myötä jälleen Design Market Kaapelitehtaalla. Varaa mukaan käteistä ja varaudu sen hupenemiseen.

♣ Kaapelilla niin ikään sijaitsevassa Suomen valokuvataiteen museossa on muutamakin mielenkiintoinen näyttely meneillään. Tsek myös muut, oman kaupunkisi taidemuseot!

♣ Keikkoja on varmasti monella paikkakunnalla, itse olen havainnut meteli.netin hyväksi saitiksi tapahtumien etsimiseen - niin päiväyksen kuin paikankin perusteella. Helsingissä ainakin PMMP ja Disco Ensemble, Jyväskylän Lutakko Liekeissä -tapahtumassa mm. Meadow Island ja Lapko.

♣ Oulun Musiikkivideofestivaaleilla palkitaan parhaita kotimaisia musiikkivideoita. Finaali eli Pumpeligaala käydään lauantaina, mutta jo eilisestä alkaen on videoita näytetty kansalle nonstoppina Kulttuuritalo Valveessa.

♣ Tämänvuotiset Helsingin juhlaviikot ovat nekin käynnissä. Huomenna perjantaina on Taiteiden Yö, mutta muutakin ohjelmaa löytyy laidasta laitaan kulttuurin saralla. Itse kävin eilen Les Colporteurs -nykysirkusryhmän Le fil sous la neige -esityksen ensi-illassa, ja en voi kuin suositella! Lisää tästä aiheesta luvassa myöhemmin.

Kipinöivää viikonlopun odotusta!

Kuva Flickr/Stéfan

White Sheets

Sisustuksellisista seikoista lakanat ja pyyhkeet ovat sellaisia, jotka jäävät helposti paitsioon ainakin allekirjoittaneella. Ehkä osittain siksi, että hyvät tekstiilit kestävät vuosikymmeniä eikä niitä tarvitse uusia usein, tai siksi, ettei niitä kukaan vieras tunnu paljoa katselevan (etenkin kun nukkuu ylhäällä parvella). Lisäksi niitä saadaan usein lahjaksi eikä välttämättä pääse itse valitsemaan kaupan hyllyltä parhaita päältä. Kauniit pyyhkeet ja vuodevaatteet tuovat kuitenkin kaivattua pientä piristystä arkisen harmaaseen päivään. Omasta kaapistani löytyy parit Marimekon lakanat, muutamat ihanat retrot ja kaikkea siltä väliltä. Halinalle- ja Hello Kitty -lakanat ovat edelleen käytössä, Nalle Puheista ja Darth Mauleista olen sentäs jo luopunut. Äidin luona yövyttäessä vanhat 80-luvun My Little Pony -lakanat ovat vakiokamaa. Värikkyys ja leikkisyys ovat siis keskeisiä! En pystyisi nukkumaan täysvalkoisissa lakanoissa muualla kuin hotellissa.

Pari viikkoa sitten tein kuitenkin hankinnan, joka kuuluu kaikista värittömimpiin lakanoihini ikinä. Finlaysonin Iltamuumi (vas.) oli pitkään toivelistallani, ja sarjan erillisiä tyynyliinoja löytyykin yöunia siivittämään. Itse lakanasetti tuntui kuitenkin aivan liian mustavalkoiselta. Siispä törmättyäni harmaasävytteiseen Retkimuumi-printtiin (oik.) olin myyty. Se on niin kaunis!! Punaisine yksityiskohtineen kaikkineen (haaveilen jo saman kuvioinnin mekosta...). Samaan syssyyn mukaan lähti kolme karkkimaailmasta karannutta Muumi-keittiöpyyhettä. Näitä en tosin varmaan edes raaski käyttää, sillä kokemus on osoittanut, että minulla eivät keittiöpyyhkeet järin kauniina säily. Erinäiset ruokatahrat harvoin lähtevät kunnolla edes pesussa pois. Mutta voihan pyyhkeitä roikkua naulassa kaksi - toinen raakaan käyttöön, toinen silmäniloksi ;)

Retkimuumin ja Ruusumuumin (ylin kuva keskellä) välillä piti kaikesta huolimatta hetkinen arpoa. Ne ovat täysin eri maailmoista, mutta molemmat niin ihania. Luulenpa jälkimmäisen hankkiutuvan kotiini viimeistään Joulupukin kontin kautta, nimenomaan turkoosi-pinkki-vihreä-sävyisenä. Samoin hoksasin omistavani yhden ainoan kylpypyyhkeen, jota oikeasti tykkään käyttää, joten silläkin saralla olisi rahan tuhlausta tiedossa. Muumi-pyyhkeiden omituisista ommelreunuksista en pidä, mutta ehkä selviydyn kammostani tahdonvoimalla, sillä pinkki Mymmeli huutaa nimeäni. Samoin sekä vaaleanpunainen että -sininen Rakkausmuumi kelpaisivat. Vaikka eipä sillä, Benettonilla on varsin raikkaita pyyhkeitä myös, enkä lakanaosastolla panisi pahitteeksi muutamia H&M Homen yksilöitäkään... Esimerkiksi söpöt sydänkuvioiset ovat luomupuuvillaa.

Ehkä kuitenkin hankkiudun jälleen kerran äidin kaapille ja rohmuan lisää retrokamaa omaan käyttööni - after all, vuosien ja vuosikymmentenkin jälkeen suurin osa on vielä täysin kelpoa kamaa.

p.s. Lakanoista puheenollen, Paivi haastoi ajat sitten listaamaan viisi kuumaa leffastaraa, joiden kanssa voisi peuhata lakanoiden välissä. Listani on vielä työn alla, sillä viides sija tuottaa tuskaa... Mutta postaus näkee päivänvalon asap, promise!

Kuvat Finlayson

Thinking 'Bout Somethin'

Kahdeksankymmentäluvulla syntyneet muistanevat vuonna 1996 ilmoille kajahtaneen MMMBop-biisin. Kolme nuorta poikaa Tulsasta, Oklahomasta, saivat muun maailman vihdoin huomaamaan lahjakkuutensa musiikintekijöinä ja muusikkoina - ärsytykseen asti, tottakai. Elämän lakeihin nyt vain kuuluu aina reaktio ja vastareaktio. 13-vuotias Bubble rakastui tietenkin päätä pahkaa, ja Hanson piti otteessaan lujasti muutaman vuoden ajan.

Olen saanut kuulla niin suoria haukkuja bändistä kuin ihmettelyjäkin siitä, miten voin kaiken muun hyvän musiikin ohessa kuunnella sellaista huttua. Tänä päivänä en bändiä juuri enää kuuntele, se ei tunnu tyydyttävän melankolista puoltani tippaakaan. Mutta lahjakkuutta ei yksinkertaisesti voi kiistää! Teinivuosina sain bändin kautta paljon uusia ystäviä, joista osa on säilynyt rakkaina tähän päivään saakka. Kiertue-elämästä kertovat VHS-pätkät on kulutettu loppuun ja oheistuoteittakin löytyi enemmän kuin oli sallittua. Koska bändi koostui pojista ja musiikki oli popin ja rockin välimaastossa, poikabändileima lyötiin heihin sekunnissa. Mielestäni heissä ei kuitenkaan ole mitään poikabändimaista - Hansonia ei ole kasattu kykyjenetsinnän kautta, he tekevät itse omat biisinsä, soittavat instrumenttejaan, eivätkä keskity lavalla ainoastaan tanssimaan, laulamaan playbackina ja näyttämään hyvältä. Perus rokkibändi siis, ei poikabändi sellaisena kuin se ainakin 90-luvulla ajateltiin. Voisin paasata tästä aiheesta kyllä loputtomiin, mutta säästän korvianne.

Vaikka Suomessa Hansonin veljeksistä ei olla kuultu aikoihin, bändi elää yhtä vahvasti. Pojat ovat aikuisia miehiä, heillä on perhettä ja ainakin Taylorilla sivuprojekteja (Tinted Windows). Tänä vuonna ilmestyi uusi levykin, Shout It Out, jonka ensimmäinen sinkku sopii hyvin semikurjaan maanantaiaamuun. Jos eivät poikien hulvaton tanssi ja riemukkaat soundit saa hyvälle tuulelle, niin ei sitten mikään! Ja jos tanssijalkaa alkaa vipattaa, voi muuvit opetella täältä ;) Railakasta viikon alkua!

Cold Day in the Sun

Haluaisin edelleen olla sitä mieltä, että kesä ei ole ohi. Aamuinen pyöräily töihin kymmenessä plusasteessa kuitenkin herättää siihen tosiasiaan, että shortsit ja toppi eivät yksinkertaisesti enää riitä. Yhtäkkiä vaatekaappi tuntuu äärettömän tyhjältä. Stella kirjoitti osuvasti vaatesesongeista, niiden kiertokulusta ja shoppailuhysteriasta (tiesittehän, että Earth Overshoot Day oli tällä viikolla? Loppuvuoden ihmiskunta siis kuluttaa maapallon luonnonvaroja velaksi). Monella halpisketjukaupalla kun on enemmän sesonkeja kuin on vuodenaikoja, ja mainoksissa he lupaavat uutta tavaraa tulevan putiikkiin joka viikko tai jopa joka päivä. Se jos mikä houkuttelee kuluttamaan, vaikka todellista tarvetta sille miljoonannelle pikkumustalle ei olisi.

Tietoisuus liiallisesta kulutuksesta ei kuitenkaan poista sitä tunnetta, että oman kaapin vaatevalikoima kaipaisi pientä päivittämistä. Useinmiten kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö hyllyiltä ja rekeiltä löytyisi vaatteita - pikemminkin niitä ei vain osaa löytää. Muuttuneet lämpötilat pakottaisivat kaivamaan legginsit ja pitkät housut kaapiston syövereistä, ja tuntuu, ettei kyseisiä vaatekappaleita ole siellä alkuunkaan. Mutta kyllä niitä on. Tottuminen uuteen vuodenaikaan vain vie oman aikansa. Kun nilkat peittävät kuteet ujuttautuvat jokaiseen arkipäivään, ei pukeutumisongelmaa enää ole, vaan vaatteet löytää kaapista helposti. Sama kohtaa jokaisen vuodenajan kanssa: kesän alussa tuntuu aina, ettei omista yhtä ainutta toppia tai hametta jota voisi laittaa päällensä. Virheellinen luulo sekin.

Toki joitain oleellisia asuja voi kaapista puuttua aina. Hankintoja voi kuitenkin tehdä muualtakin kuin peruskaupoista. Itse löysin lapsuudenkodin kaappeja siivotessani kahdet pitkät housut, yhden jakun, yhden villapaidan talven pakkasia varten sekä yhdet mustat shortsit, jotka olin muutamaa kiloa painavampana hylännyt pari vuotta sitten äidin huomaan. Eikä muutoksen lämpimämpiin vaatteisiin tarvitse tapahtua kertaheitolla - esimerkiksi mainitut shortsit menevät vallan mainiosti vähän viileämmälläkin säällä, kun alle pukee sukkahousut sääriä verhoamaan. Neuletakkeja voi heittää kesämekon päälle vaikka kaksin kappalein. Syksyssä ehdottomasti parasta onkin kerrospukeutumisen mahdollisuus, kun vilpoisat aamut vaihtuvat auringonhehkuisiin iltapäiviin.

Tyyliasiat ovat jonkin verran vähentyneet tämän blogin alkuajoista. Ne kyllä edelleen kiinnostavat, etenkin, kun koen pukeutumisen samanlaiseksi itsensä ilmaisuksi kuin lähes minkä tahansa taiteen. Lisäksi luen useita tyyliblogeja lähes päivittäin. Päivän asuja en silti jaksa kuvata, ellei niistä mielestäni löydy jokin juju tai jos olen kerrankin onnistunut asuvalinnassa. Maailma on pullollaan pukeutumista ja ostoksia esitteleviä blogeja, enkä henk.koht. aina ymmärrä, miten kyseiset blogit keräävät lukijoita moninkertaisesti niihin verrattuna, jotka kirjoittavat joskus jotain asiaakin (palataanko tässä taas kulutusta ihannoivaan maailmaan?). Onneksi lukijat eivät ole tässä hommassa pääasia. Tai korjaan, lukijoiden määrä ei ole pääasia. Lukijat itsessään ovat joka tapauksessa tärkeitä, ja teiltä on aina ihana saada kommentteja. Ilman ainuttakaan kommenttia homma voisi tyssähtää heti alkuunsa, ja siirtyminen takaisin suljetun Livejournalin pariin olla ajankohtainen. Ilkeitä anonyymejakaan ei ole tainnut kertaakaan vielä tulla vastaan. Joten kiitos teille!!

Tällaista pohdintaa tällä kertaa :) Asukuvat parin viikon varrelta. Kaksi ylintä töissä käytettyjä asuja, kaksi alinta hippa-asuja (vasemmanpuolimmainen Manboyn keikalla, oikeanpuolimmainen Flow'ssa).

p.s. Suosittelen tsekkaamaan mainion Himoshoppaajan krapula -blogin! Antaa vähän perspektiiviä tälle ainaiselle kulutukselle.

p.p.s. Ai miten niin huomaa, että koen pientä morkkista tämän viikon ostoksista? :D Tosiasiassa hankin siis yhden töihin käyvän hameen, yhden lämpimän neuletakin talveksi sekä ne Lulut. Ei ehkä kovin paljoa, mutta ihan tarpeeksi tällä erää.

Movie on your eyelids

Viikonloppu alkoi tehokkaasti eilisiltaisella lenkillä, jonka aikana ylämäkitreeni ja penkkidipit tulivat tutuiksi - yritin pitkittää stadikan liepeillä hengailemista, koska U2 oli teknisten ongelmien vuoksi myöhässä. Vihdoin ensimmäiset sävelet tulivat ilmoille, ja komealtahan Beautiful Day toki kuulosti, vaikken bändistä muuten niin välitäkään (paitsi Hold Me, Thrill Me, Kiss Me, Kill Me on loistoralli!). Lopun keikasta kuulin täydellisesti koti-ikkunasta. Tänään uusintana sama, lukuun ottamatta lenkkiä, koska jalkani maitohappolukemat ovat pilvissä. Penkkiurheilu sen sijaan ei rasita fyysisesti muuta kuin korkeintaan silmiä ja äänihuulia. Kävin aamusella Rockfutiksen SM-kisoissa auringonpaisteessa kannustamassa Seinäjokelaisia böönia ja böönajätkiä, ja juttelemassa säteilevän Marin kanssa. Neidoilla tänään vielä yksi peli, pidetään peukut pystyssä! :)

Ohjelmassa olisi tänään myös jonkinnäköistä leffailua kera elokuvan, jota ei ole vielä päätetty. Valitettavasti se ei (vielä) tule olemaan yksikään näistä, jotka edellisten lisäksi ilmestynevät jossain vaiheessa tulevaa syksyä. Black Swan on psykologinen trilleri, jossa lempparityttö Natalie Portman ja Mila Kunis yrittävät tanssia tietään tähtiin. What's not to love? Myös Joaquin Phoenixin I'm Still Here -dokumentti tai "dokumentti" näkee piakkoin päivänvalon. Tästä miehestä ei kyllä ota mitään selvää - pari vuotta sitten hän ilmoitti lopettavansa näyttelemisen ja keskittyvänsä räppärin uraan, ja tästä uran kehittämisestä on nyt Casey Affleck ohjannut dokumentin. Se, onko dokumentti oikea vai ei, jäänee arvoitukseksi. Myös Johnny Depp ja Angelina Jolie ovat olleet kuvaushommissa, The Touristille ei valitettavasti löytynyt vielä traileria, mutta odotettu se on silti!

Beach House / JG-L

Tällä kertaa viikonloppua siivittää parikin eri biisiä. Ensimmäisenä Flow'ssa ihastuksen aikaan saanut jenkkiläisduo Beach House, jonka dream pop -meininki antaa luvan laittaa silmät kiinni ja siirtyä toiseen maailmaan. Vuonna 2008 ilmestyneeltä kakkoslevyltä valitsin ehkä hieman apaattisen biisin Heart of Chambers sen suloisen videon vuoksi.

Ja toinen, jota en vaan voinut vastustaa ;) Joseph Gordon-Levitt laulamassa Aretha Franklinia yhdessä kitaran kanssa. Ihana, ihana ääni!

Shoe Nightmare

Kenkäunelmat ovat monelle arkipäivää sukupuoleen katsomatta (vaikkakin naisilla taitaa olla tähän seikkaan läheisempi suhde). Sitten on niitä päiviä, kun unelmat muuttuvat painajaisiksi. Kun tajuaa ettei osaa valita.

Uusien kenkien hankinta syksyksi/talveksi/kevääksi/lumeen/rapakeleille on tiedostettu jo vajaa vuosi sitten. Nyt, kun aihe alkaa olla ajankohtainen syysmallistojen rantautuessa putiikkien hyllyille, kasvaa myös paniikki sen oman parin löytymisestä ennen varastojen hupenemista (kuten usein on käynyt). Heti Vagabondin FW10-maistiaisten tullessa tavan tallaajien tietoon Internetin ihmeellisessä maailmassa iskin silmäni muutamiin tiettyihin yksilöihin. Niistä kahdet buutsimalliset on jo kaikessa kauneudessaan todettu istuvuudeltaan kehnoiksi vähän ihmeellisen malliseen jalkaani (korkea ja tasaisesti leveä mutta kuitenkin lyhyt), kaksia odotellaan saapuvaksi kauppaan ja ankaran testauksen kohteeksi.

Mutta jotta valinnasta ei tehtäisi liian helppoa, iskin viime viikolla silmäni myös Camperin upeuksiin. Kaksi mallia täysin eri maailmoista, ulkonäöllisenä yhdistävänä tekijänä vain musta nahka. Näiden ongelmana on hinta. Parisataa euroa kyllä sinänsä löytyy budjetistani, mutta onko sen käyttäminen kenkiin järkevää? Tarvitseeko sen ylipäätään olla järjellä selitettyä? Ja eikö iloa tuottavat popottimet ole aina satsaus omaan mielenterveyteen (sanokaa kyllä)? Camperin perinteiset, nauhalliset saappaat loppujen lopuksi hylkäsin, mutta livenä huomattavasti kuvia kauniimmat Lulut saattavat odottaa minua varattuina huomiseen iltaan asti. Jalkoja hivelevä lesti, liukumaton kumipohja ja tukeva korko takaisivat käytön myös talvella, mutta semiantikorkoihmisenä pelkään, että ihanuudet eivät kuitenkaan eksyisi jalkoihini tarpeeksi usein arvoonsa nähden. Vai olisiko tämä se kenkäpari, joka toisi korot mukaan arkielämääni?

Eipäs nyt myöskään unohdeta niitä vuosia kestäneitä haaveiluja, jotka odottavat toteutumistaan luultavasti vielä seuraavallekin vuosikymmenelle. Dr. Martensin legendaariset maiharit ovat lukuisissa väri- ja mallivaihtoehdoissaan supermaukkaat, vaikka kohtaloksi saattaisi koitua nimenomaan sen värin ja mallin valitseminen. Lisäksi todellista tarvetta ei ole - omistanhan jo yhdet vuosikertamaiharit, jotka eivät ehkä ole kauneimmat maan päällä, mutta joiden nostalgia-arvo on huipussaan. Pitkävartiset huopikkaat taas olisivat ekologiset ja suomalaista tuotantoa, mutta tuleeko viime talven kaltaisia pakkasjaksoja enää lähitulevaisuudessa, ilmaston lämmetessä? Loskassa huopikkailla ei tee mitään.

Lopputulos: jos ostan Camperin Lulut, pitäisikö niiden seuraksi hankkia pitkät tyttömaiharit, rouheat prätkäsaappaat vai pehmoiset huopikkaat (olettaen, että kaikki tuntuvat mukavilta jalkaan)??? Päätöksiä, päätöksiä. Muutama huokaus välissä.

Kuvat Vagabond, Camper, Dr. Martens, Huopaliike Lahtinen

Flow 2010

Flow-kuvien raakaaminen ja ymppäys yhteen postaukseen vaatii hermoja. Mutta koska olen tänään myös lepuuttanut aivosoluja mm. lohtushoppaamalla, selvisin urakasta lähes kunniakkaasti. Festarina Flow oli jotain erilaista - urbaani ympäristö ja elokuun pikimustat illat, joita ei yleensä festarikeikoilla koeta. Valoshow't siis puolustivat paikkaansa, samoin kuin alueen muukin valaistus. Järjestelyt toimivat vaihtelevasti eikä jonottamiselta tietenkään voinut välttyä, plussaa kuitenkin hyvistä ruuista joiden vuoksi kannattikin seistä paikallaan ikuisuuksia (Ben&Jerry's, Nakki Tehtaanmyymälän villa lobos -tofuhodarit, jotka valitettavasti loppuivat kesken - pari mainitakseni). Leppoisten päivien viimeiset keikat muuttuivat reiviklubeiksi. Tuli vahvasti mieleen Koneisto, edesmennyt konemusiikin festivaali, jossa kävin kerran vuonna 2002. Flow'ssa tämä oli siis ensimmäinen visiittini, oli kivaa!

Ensimmäinen päivä eli perjantai alkoi ihan lievällä väsymyksellä, kun edellisen illan Manboy-keikan jälkeiset neljä yöunituntia ja raskas ensimmäinen loman jälkeinen työviikko vaativat veronsa. Kohtuullisissa määrin sitä kuitenkin jaksoi hyppelehtiä :) Ensimmäinen keikkakohde oli Ulver. Norjalainen, kenties ambient-suunnan edustajaksi lokeroitava bändi on ennen soittanut black metalia, mikä näkyi yllättävän raskaassa setissä. Tai ainakin setin alussa, sillä valitettavasti kuulin vain ensimmäiset 20 minuuttia Voimalan ylikuumalta parvelta, kun piti jo suunnata Broken Bellsiä tsekkaamaan. Näin jälkeenpäin täytyy sanoa ettei ehkä olisi kannattanut - Ulver kuulosti ja näytti niin mielettömältä, että BB jäi kirkkaasti kakkoseksi. Broken Bells siis aloitti päälavalla hieman hitaasti lämpenevin ottein, mutta nousi kuitenkin varsin mukavalle tasolle. Olisi tosin ehkä kaivannut pienempää lavaa ja klubiolosuhteita, ja minulta hieman pienempiä odotuksia. Airin näin nyt ensi kertaa ja täytyy sanoa, että koska en ole sitä pariin vuoteen aktiivisesti kuunnellut, en odottanut keikalta paljoa. Ja se yllätti varsin positiivisesti! Oli ihanaa heilua mukana ranskalaisduon hempeiden ja ajoittain rajujenkin konevetojen tahtiin.

Lauantaina väsymystä ei juurikaan enää tuntenut. Owen Pallettin keikalle Voimalaan oli odotettavissa paljon populaa, joten suuntasimme paikalle ajoissa. Sisälle kun mahtui ainoastaan tietty määrä ihmisiä. Pieni jonotus ja kevyt juoksupyrähdys johtivat parhaaseen paikkaan ikinä - ensimmäinen penkkirivi, suoraan Owenin edessä. Täydellistä. Etenkin, kun kuulimme että 20 minuuttia ennen keikan alkua sisälle ei enää päästetty ollenkaan (myöhemmin sitten taas kyllä). Itse keikka - tai konsertti - oli käsittämättömän upea. Miten kukaan voi olla noin lahjakas, en ymmärrä! Pääasiassa Owen lauloi ja soitti viulua moniäänisesti toistonauhurin (mikälie) avulla, välillä mukana oli toinen muusikko rumpukapuloiden tai basson varressa. Yksi Mariah Carey -cover ja tsiljoonasti kylmiä väreitä. Ah.

Owenista suoraan suuntaus Junipin keikalle. Pari ep'tä julkaissut bändi saa pitkäsoittonsa ulos kuukauden sisällä. Loistavaa tavaraa se tulee olemaan, vaikka henkilökohtaisesti Junipin nokkamiehen José Gonzálezin soolotuotanto iskee lujemmin. Beach House on uusi tuttavuus ja menin katsomaan keikkaa kahdesta syystä: a) sain suosituksia bändistä ja b) eipähän tarvinnut kuunnella M.I.A.'a. Unenomainen mutta tempoileva keikka sai mukaansa ja bändin talven ihmemaata muistuttava lavarekvisiitta oli juuri tarpeeksi. Lisäksi vokalisti Victoria hurmasi paitsi kiharapehkollaan, myös intensiivisellä esiintymisellään. Kaikesta huolimatta ehdin nähdä M.I.A.'n encoren, josta viimeinen kuva on.

Sunnuntai oli kukkamekkopäivä, siitäkin huolimatta, että uhkailin koko festareita boikotilla Jónsin peruuttamisen takia. Leppoisaa nurtsilla istumista siivitti mm. The Radio Dept.'n keikka, joka oli mukavaa tunnelmointia ja chillailua. Laulu jäi mielestäni turhan vaisuksi levyversioihin verrattuna. Caribou oli täysin tuntematon bändi, mutta jalat veivät lavaa kohti silti. Voimakkaat rytmit tanssittivat ja keikasta jäi oikein mukava mieli! Ei vähiten sen vuoksi, että juuri ennen törmäsimme Owen Pallettiin jätskikiskalla. Itsehän en paniikiltani saanut sanottua sanaakaan tai kaivettua edes kameraa esiin, mutta aina voi ottaa salakuvia keikalla ;) Marina and the Diamonds jäi tällä kertaa väliin, kun se meni roimasti päällekkäin The xx'n kanssa. En tiedä olisiko ensimmäiseksi mainittu ollut fiksumpaa tsekata livenä, sillä The xx oli valitettavan laimea. Löytyi sieltä menoakin, etenkin tanssittaviksi sovitetuista nopeatempoisista biiseistä, mutta muuten olisin kaivannut jotain enemmän. Kenties pääesiintyjän paikka suurella lavalla ei vain sopinut bändille, vaan se olisi toiminut paremmin esimerkiksi teltassa. Sama juttu Cariboun kanssa, senhän pitikin alunperin olla teltassa vasta myöhään illalla. Jónsi-tapaus kuitenkin sotki aikatauluja.

Flow'n kotisivuilla pyydetään sunnuntaina paikan päällä olleita säilyttämään lippunsa/tositteen siitä, sillä järjestäjät suunnittelevat asiaan liittyvää syysyllätystä. Toivon sydämeni pohjasta, että ranneke oikeuttaisi pääsyn tulevalle Jónsin keikalle, mutta ehkä se olisi vähän turhan suureellista ;) Fingers crossed anyway! Kiitos kaikille festaroijille, paljon tuli tuttuja vastaan, myös bloggareita :) Ensi vuonna taas.