Tea Time

Keittiöön on viime aikoina tullut tehtyä pieniä hankintoja.

Teelaatikoita on kaksi. Olen moisia himoinnut jo pidemmän aikaa teehen erikoistuneissa liikkeissä, mutta niiden myyminen normaalille kuluttajalle tuntuu olevan aavistuksen verran liian nihkeää. Toisin sanoen: ei ole tärpännyt. Niinpä olin varsin iloisesti yllättynyt, kun jälleen kerran kyselin laatikoiden perään, ja ne olivatkin myytävänä. Annankadun Demmers Teehausissa on muutenkin loistava palvelu ja toki makoisia teevaihtoehtoja. Käytetty intialainen loota maksoi 6 euroa (siitä tosin puuttuu pohja, koska teet piti saada uloskin, joten se on parhaimmillaan pienenä sivupöytänä), uutta tuotantoa oleva säilytyslaatikko 10 euroa.

Hackmanin kesäkattilasarjan kaveriksi on julkaistu Talvi-sarja, jonka huokein osio eli söpö kannu lähti matkaani. Se sopii siis myös liedelle, mutta itse ajattelin sen käyvän mainioiten vaikkapa jäisten marjojen päälle kaadettavan kinuskikastikkeen tarjoiluun. Nom.

Tein viime viikolla myös Mokkamestareille teetilauksen, kun haluamiani makuja ei tuntunut kaupungista löytyvän (varmasti niitä jostain saa, mutta mistä?? siinäpä vasta pulma). Nyt kun vielä jaksaisi vähän aikaa malttaa paketin saapumista! Näin talviaikaan teetä kuluu mahdottomia määriä.

Good & other movies

Anttilan alelaarista lähinnä näyttelijöiden vuoksi valitun elokuvan tapahtumat sijoittuvat toista maailmansotaa enteilevän ajan Saksaan. John Halder (Viggo Mortensen) on niin sanotusti hyvä ihminen: hän hoitaa dementoitunutta äitiään, pitää huolen kahdesta lapsesta ja perheen taloudesta neuroottisen vaimonsa ollessa siihen liian usein kykenemätön, sekä opettaa kirjallisuutta yliopistolla. Ystävänsä Maurice Glücksteinin (Jason Isaacs) kanssa Halder pohtii kansallissosialismia, vastenmielisen Hitlerin mahdollista valtaannousua ja elämää yleensä. Kun hänen aiemmin kirjoittamansa romaani saa positiivista huomiota maan hallituksessa, saa Halder mahdollisuuden nostaa statustaan auttamalla ylempiä tahoja – tai voiko puhua oikeastaan mahdollisuudesta, kun hän vain ei  osaa sanoa ei. Asiat rullaavat lumipallon tavoin, ja yhtäkkiä Halder huomaa liittyneensä SS-joukkoihin, olevansa naimisissa entisen oppilaansa kanssa, ja yrittävänsä tasapainoilla führerin ohjeiden ja juutalaistaustaisen ystävänsä välillä…

Odotusteni mukaisesti elokuva ei ollut mikään tapahtumien hätäisellä kululla piinaava, vaan suhteellisen verkkainen ja aluksi jopa tylsä. Kokoajan oli pieni tunne, että jotain puuttuu. Viggo kyllä sopi rooliin kuin nakutettu ja Isaacsia katsoessa mielessä häilyi valkotukkainen Lucius Malfoy. Rasittavinta tämänkaltaisissa elokuvissa on kuitenkin kieli. Kun ollaan Saksassa, olisi kiva jos puhuttaisiin maan kieltä, ei englantia, jonka joukossa vain tittelit ja nimet ovat saksalaisia. Kompromissi mikä kompromissi.

En kuitenkaan kutsuisi elokuva missään nimessä huonoksi. Se antoi uudenlaista perspektiiviä vuosikymmenten takaisille tapahtumille, jotka tämän päivän haasteiden joukossa helposti unohtuvat. Good kertoo siitä, miten hyvän ja pahan rajat häilyvät - miten tekemällä toiselle hyvää voi automaattisesti tehdä toiselle pahaa. Ei mikään hyvän mielen elokuva, mutta kelpo joukossaan.

*

Elokuvatäytteisen viikonlopun aikana tuli katsottua myös muutama klassikko. Legendaarisessa Dirty Dancingissa (1987) Patrick Swayze ja Jennifer Grey pistävät jalalla koreaksi 1960-luvun lomakeskuksessa. Tarina on tyypillinen, kahden erilaisista ympäristöistä olevan ihmisen kohtaaminen, mutta sitä ryydittävät tanssikohtaukset ja tietynlainen viattomuus. Ymmärrän klassikkostatuksen, vaikkei tämä ehkä ihan minun juttuni ollutkaan (tanssista huolimatta). Miinusta visuaalisuudesta: puvustus ja ympäristö näytti enemmän nimenomaan 80- kuin 60-luvulta.

American Psychoa (2000) en ollut nähnyt kokonaan ennen kuin vasta nyt. Siinä varakas ja menestyvä pankkiiri tavoittelee täydellisyyttä elämänsä joka aspektilla, eikä kestä jos joku peittoaa hänet. Hän alkaa purkaa ahdistuneisuutta tappamalla ihmisiä ympäriltään. Elokuva on loistava kertomus ristiriidoista, jotka voivat tehdä ihmisestä sanalla sanoen hullun. Tarina ei kuitenkaan ole suoraviivainen, ja katsojalle jää paljon pohdittavaa. Mukana paljon hyviä X-sukupolven näyttelijöitä kuten Christian Bale, Chloë Sevigny, Jared Leto, Justin Theroux ja Reese Witherspoon.

Vähän muita uudempi must-see-leffa Pan’s Labyrinth (2006) tuli sekin vihdoin tutuksi. Toisen Guillermo Del Toron tuottaman elokuvan, El Orfanaton, nähneenä en pitkään uskaltanut katsoa mitään missä mainitaan herran nimi, sillä Orpokoti on ehkä pelottavin näkemäni raina ikinä. Pan’s Labyrinth osoittautui kuitenkin huomattavasti toista mainittua rennommaksi, vaikka silmät tekikin mieli sulkea useassa kohtaa. Tarinassa eletään Espanjassa toisen maailmansodan jälkeisissä fasistisissa tunnelmissa. Pieni Ofelia-niminen tyttö joutuu äitinsä uuden miehen, tylyn kapteenin, luokse asumaan ja pakenee pahuutta mielikuvitusmaailmaansa. Miten paljon tästä maailmasta on totta, auttaako se selviytymään kaikesta mpärillä tapahtuvasta pahuudesta ja miten paljon, on arvoitus, joka jokaisen on selvitettävä itse.

Kuva

Naisnäyttelijät top5

Taannoin tekemäni leffahottikset top5 -lista keskittyi lakanahommiin ja ulkonäöllisiin seikkoihin, ei niinkään näyttelijän lahjoihin, jolloin listalle olisi pitänyt päästää kasa muitakin miekkosia (puhumattakaan siitä, että tällä hetkellä listani olisi joka tapauksessa hivenen erilainen). Tasa-arvon vuoksi myös naisten oma lista on paikallaan. Järjestys ei ole kiveen hakattu – ainoastaan Natalie pysyy ykkösenä aina, muut hieman vaihtelevat päivän, mielialan ja omien kriteerien mukaan.

Natalie Portman

Keijukaismaisen siron Natalien bongasin ensimmäistä kertaa heinäkuussa 1999, kun kävelin brightonilaiseen elokuvateatteriin Star Wars Episode I’n ensi-iltaan. Israelissa syntynyt, alun perin Natalie Hershlagina tunnettu neito teki ensimmäisen roolinsa 13-vuotiaana Jean Renon vastaparina elokuvassa Léon. Hänet piti nähdä 90-luvun nuorille tutussa Romeo & Juliet -elokuvassa yhdessä Leonardo DiCaprion rinnalla, mutta lopulta Claire Danes vei Julian paikan. Upeita rooleja naisella on silti riittänyt. Natalie on ollut kasvissyöjä lähes koko ikänsä, on valmistunut arvostetusta Harvardin yliopistosta näyttelemisen ohella, eikä häntä nähdä lehtien juorupalstoilla. Tänä vuonna valkokankaalle tuleva Black Swan on yksi tämän hetken odotetuimmista filkoista. Siinä Natalie nähdään balettitanssijana – en voisi kuvitella hänen fyysiselle olemukselleen parempaa roolia :) 

Chloë Sevigny

Chloën ensimmäinen rooli (ja ensimmäinen elokuva jossa hänet näin) oli New Yorkin köyhien nuorten rajusta elämästä kertovassa elokuvassa Kids. Sen jälkeen useita indiepätkiä tehnyt nainen tunnetaan käsikirjoituksen, ei rahan, perusteella tekemistään roolivalinnoista. Hän on edelläkävijä myös pukeutumisen saralla ja koristaakin naistenlehtien sivuja useasti. Chloë vaikuttaa persoonalliselta oman tiensä kulkijalta, joka kuitenkin havaitsee vahvasti ympäristönsä ja julkisen asemansa luomat mahdollisuudet. Hänet voi bongata mm. elokuvista Dogville ja Boys Don’t Cry sekä tv-sarjasta Big Love.

Evan Rachel Wood

Nähtyäni Evanin jossakin tuntemattomaksi jääneessä pikkuroolissa aiemmin, vasta Thirteen avasi silmäni. Yhdessä toisen ihanan ladyn, Nikki Reedin, kanssa hän etsi teiniyden iloja kenties vähän vääristä paikoista. Elokuva on peittelemätön ja Evanin lahjakkuus selkeästi nähtävissä. Nykyään punatukkainen, 23-vuotias nainen on tanssinut ja laulanut koko ikänsä. Laulajantaitojaan hän pääsikin todistamaan musikaalissa Across The Universe. Evan tunnetaan myös goottirokkari Marilyn Mansonin on-off-tyttöystävänä sekä True Blood –sarjan vampyyrina.

Helena Bonham-Carter

Kuka voisi kiistää tämän naisen lahjakkuuden? Tim Burtonin luottonäyttelijänä (ja kihlattuna) Helena on päässyt antamaan elämän mitä erilaisimmille hahmoille, ja vielä käsittämättömän uskottavasti. Parhaiten hänelle tuntuvat sopivan pientä verenhimoa vaativat roolit kuten Bellatrix Lestrange tai Mrs Lovett, mutta herkkyyttäkin löytyy. 1980-luvulla näyttelemisen aloittanut Helena taisi tulla minulle tutuksi kulttileffa Fight Clubin kautta. Sittemmin useita elokuvia filmannut näyttelijätär on saanut työpanoksestaan tunnustusta erilaisten palkintoehdokkuuksien kautta, mutta vielä ei merkittäviä pystejä ole takanreunalle kulkeutunut. Olen kuitenkin varma, että vielä jonain päivänä Oscar löytää tiensä Helenan luo.

Kate Winslet

Kate on yhtä kuin English Rose. Klassisen kaunis, englantilainen näyttelijätär, jolla riittää lahjoja vaikka muille jakaa. Titanicista suuren maailman tietoisuuteen noussut neito on tehnyt useita mieleenpainuvia rooleja, saanut kuusi Oscar-ehdokkuutta ja napannutkin yhden tällaisen patsaan The Readerista (2008).  Hän on ollut kaksi kertaa naimisissa ja on äiti kahdelle lapselle. Kate näyttelee usein vahvoja naishahmoja, joilta ei tosipaikan tullen puutu tahtoa tai uskallusta. Vaikka Katea ollaan nähty varsin hoikkanakin, on hän Hollywoodin mittapuulla terveen kurvikas ja siten mielestäni loistava esikuva. Jos pitäisi suositella yhtä tämän naisen tähdittämää elokuvaa, osuisi valintani luultavasti Revolutionary Roadiin.

Bubbling Under: Kirsten Dunst, Nikki Reed, Deborah Ann Woll, Lily Cole,  Bonnie Wright, Claire Danes, Carrie Fisher, Cate Blanchett, Zooey Deschanel, Audrey Hepburn, Penelope Cruz, Gillian Anderson.

Stay tuned – sama lista on tulossa musiikin puolella vaikuttavista mimmeistä!

Pictures are taken from all around the Internet & photoshopped by me. Sorry, I don't have any idea who took the original photos!

White Lies - Bigger Than Us

White Lies saapuu keikkailemaan Tampereelle ja Helsinkiin huhtikuussa, ja lippukin toki jo löytyy tästä osoitteesta. Odotan paljon! Musen lämppärinä nähty (ja Helsinki Livessä ulkopuolelta kuultu, eh) brittiupeus on varmasti kesäistä ulkolavaa intensiivisempi klubiolosuhteissa. Uusi levy Ritual julkaistaan tammikuun puolessa välissä. Kakkoslevyltä on napattu jo yksi sinkku, Bigger Than Us, jota soiteltiinkin kesän keikoilla. Ja kyllä biisi lämmittää ainakin minun mieltäni.

All we have is snow

Ulkona on pari päivää näyttänyt melko …mielenkiintoiselta. Mutta meikätyttöäpä ei palele!

Kun tiistaiaamuna meteorologit lupailivat pitkään jatkuvaa lumisadetta, harmittelin, että varaukseen laittamaani talvitakkia saapuu maahan vasta ensi viikolla, kun sitä juuri nyt kipeimmin tarvitsisi. Mutta kukapa sitä nykymaailmassa kuvittelisikaan marraskuun lopulla satavan valkoisia hiutaleita sellaisella syötöllä kuin tällä viikolla. Samaisena päivänä kuitenkin Retkiaitasta soitettiin: yksi ainoa kappale oli haluamaani kokoa ja väriä tullut liikkeeseen jo nyt. Tein kuten käskettiin ja kipitin kauppaan. Käsitin, että en ollut edes varauslistalla ensimmäisenä, joten olin kuin hangon keksi todettuani, että kyllähän se takki varsin mukavasti istuu. Ja mikä tärkeintä – lämmittää!

Pohdiskelujen jälkeen päädyin siis Fjällräven Nuukiin. Toki tämäkin, näin arktisiin ilmoihin tarkoitettu vaatekappale tuo lisäkiloja, mutta jokainen varmaan tajuaa, että ilman paksua toppausta lämmöneristävyydestä ei olisi tietoakaan. Musta toimii värinä hyvin, taskuja löytyy tsiljoona ja hupun ollessa päässä pipo on lähes turha. Hieman pidempi helma saisi olla, mutta hyvä näinkin. Joka sentin väärti :)

Rakastan lunta, joulua ja jopa pakkasta, enkä vaihtaisi talvea pois. Se kuuluu olla yhden kerran vuodessa (vaikka käsitteet pimeä ja hämärä saavatkin silloin ihan uuden merkityksen). Rakkaudesta talvea kohtaan huolimatta täytyy todeta, että kyllä joillain elikoilla on kissanpäivät, kun eivät joudu ulos tarpomaan kinoksissa tai kuivaamaan tuulesta vuotavia silmiään. Pitäisikö alkaa sisäkissaksi? Ehkä ei, koska sitten tämä pitäisi muuttaa kissablogiksi. Ja sellainen löytyy jo Alpon ja Ellin tontilta! (Oli ehkä maailman huonoin aasinsilta mutta menkööt.)

...Ja ei, tämä ei ollut Stockmannin maksettu mainos, vaikka viihdyinkin rakennuksen ympäristössä (ja käytin sovituskoppia häikälemättömästi hyväkseni kuvassa, jonka toisen puoliskon tarkennus on taas ihan missä sattuu). Satun vain pitämään vanhasta Argoksen julkisivusta valaistuine ikkunapuitteineen nyt, kun rakennustyömaan parakit ovat poistuneet Manskun puolelta rakennuksen edestä. Luulen kyllä, että tuon risteyksen keskelle jumahtaneen rekan kuljettajaa eivät ympäröivien rakennusten julkisivut olisi voineet vähempää kiinnostaa.

Pikkujouluilua

Lauantaiset pikkujouluiltamat lähtivät liikkeelle pienenä miittiajatuksena kera viime kesänä pikniköineiden bloggareiden. Jossain vaiheessa homma kuitenkin paisui, ja lopulta kolmisenkymmentä ihanaa neitokaista kokoontui BaariBaariin nauttimaan juomasta, ruuasta, lahjakasseista ja tietenkin toistensa seurasta.

Meininkeihin lähdettiin viimevuotisella pikkujoulumekolla (Cristelle&Co), Camperin kengillä, itsetehdyllä kaulakorulla ja Seccon rannerenkaalla. Sukkikset vaihtuivat vihreisiin ennen lähtöä. Meikistä tuli kiva, oranssia ja vihreää, mutta en saanut sitä kuvattua.

 Spock!

Oli kyllä parasta nähdä tuttuja tyyppejä muutenkin kuin näyttöpäätteen kautta! Osa oli ennestään tuntemattomia, osan tunsi hyvin ja osan jotenkin. Mikaelan, Nooruskan, Heidin ja Anzin kanssa muodostimme järkkäilytiimin, jonka puitteissa käytiin massiivisia sähköpostikeskusteluja ja kokoustettiinkin pariin otteeseen. Ravenwaves avusti juhlapäivänä, ja Salka laitettiin puhumaan alkusanat ;) Oli ihana nähdä ensimmäistä kertaa myös Riehua, Chatrinia, Paivia, Marjaa, Ainia ja kaikkia muita huippublogien kirjoittajia!

Ilta sujui hyvin esittelyjen, tietokilpailun ja syömisen merkeissä. Ruuat ja pienet alkumaljat saimme kustannettua Eero Kilpiäinen Oy’n ystävällisellä avustuksella, eikä lahjapussukoidenkaan sisällöstä tarvinut tinkiä. Lähdimme huvin vuoksi kyselemään sponsoreita joululahjoja varten - kun nyt kerta näinkin suuri joukko bloggareita yhteen paikkaan kokoontuu. Suurimmalla osalla meistä ei ole kytköksiä mihinkään, tai sponssisopimuksia kenenkään kanssa muutenkaan, joten emme todellakaan odottaneet saavamme kovinkaan paljon vastakaikua. Wrong! Kun lauantaipäivänä saavuimme Heidin kotikoloon kasaamaan pussukoita, meinasi epätoivo viedä voiton moneen kertaan sen tavaramäärän kanssa. Suuri kiitos siis kaikille bägien sisältöä hankkineille, sekä Mikaelan siipalle kuskina olemisesta ja yleisestä kärsivällisyydestä! Kaikki kamat saatiin kuin saatiinkin vietyä kohteeseen asti.

Lähdimme siltä pohjalta, että ketään goodiebagiin tavaroita lahjoittanutta tahoa ei tarvitse mainostaa, jos ei halua. Haluan kuitenkin kiittää allekirjoittanutta koko seuraavan vuoden kahvissa pitävää Pauligia, joulusuklaat tarjonnutta Fazeria, leffakamaa lahjoittanutta Sandrew Metronomea, Disneyta, Finnkinoa, Makuunia, Nansoa, Sisustus Adellaa sekä kosmetiikkahärpäkkeillä lahjoneita Keunea, Korresia ja FaceHelsinkiä. Erityiskiitos avokätiselle Koruharakalle, jonka ihanat korut taisivat olla illan hehkutetuimpia :) Omat roinani ovat jo ympäri ämpäri kämppää enkä niitä nyt erityisemmin kuvaa. Arvonnassa kuitenkin voitin vielä leffan ja paidan ja tietokilpailussakin vaikka ja mitä. Ihanien tyttöjen eli Reiskan, Sarakissan ja J’n kanssa muodostimme lähes täydet pisteet saavuttaneen joukkueen, ja runsaasta voittokassista paras pala oli Owls of Ga’Hoole –kassi. Voi ne pöllöt! ♥ (Olen kyllä äärimmäisen kateellinen Ainin voittamasta pöllöpiposta, pirun Onnetar kun et vetänyt minun nimeäni lapusta ;)

Ilta jatkui pilkkuun asti (mikä on suuri ihme tällaisilta uneliailta vanhuksilta kuin minä), ja seuraavana päivänä huomasi, että oli juhlittu. Oli kivvaa, lisää tällaisia! Tosin ehkä joku muu voi hoitaa järjestelyt ensi kerralla ;) Toivottavasti kaikki viihtyivät!

Nonparellikengät

Picture by Alix/The Cherry Blossom Girl

En nykyään jaksa kovin paljoa hehkuttaa vaatteita täällä - olen huomaamattani alkanut inhota shoppailua (ulkomaita ei lasketa) ja siten pärjännyt vaatekaappini antimilla melko loistavasti. Perushankinnat kuten pitkät topit, sukkahousut ja legginsit ovat kyllä karttuneet, mutta en nyt laske niitä.

Kenkiä kuitenkin kuolaan aivan yhtä paljon kuin ennenkin eli vähän liikaa. Yhdessä kauneimmista blogeista, The Cherry Blossom Girlissä, törmäsin niin syötäviin klopottimiin, että pakko vähän ihistellä niitä omankin blogin puolella. Nonparelleilla kuorrutetun näköiset, Dolce & Gabbanan peep-toe-korkkarit ovat jotain niin herkullista, että kuolen! Omnomnonmmmmm.

----

Alix from The Cherry Blossom Girl posted some beautiful pictures of a pair of D&G shoes that are absolutely edible. Oh dear. I just drooled over my laptop.

Trailer Trash

Tiistai eli traileripäivä! Syksyn monista odotetuista leffoista osa on vielä näkemättä, Elisaviihteen boksille on tallennettuna nelisenkymmentä tv'stä tullutta rainaa (joista osa on sentäs jo nähty aiemmin, toim.huom.) ja dvd-hyllyssäkin taitaa komeilla muutama katsomaton pätkä. Mikään ei silti estä tutkailemasta vielä julkaisemattomien elokuvien trailereita...

Punahilkka on yksi lempisatujani. Olen odottanut kieli pitkällä, että Tim Burton toisi tarinan valkokankaalle kera kontillisen eyecandya ja suloisia hahmoja. Valitettavasti hommaan on ryhtynyt Twilight-ohjaaja Catherine Hardwicke, eikä traileri anna osviittaa juuri muusta tyylistä. Visuaalisesti elokuva on varmasti ihan miellyttävä, ja onhan siinä mukana Gary Oldman, mutta ne lienevätkin ainoat syyt tämän katsomiseen. Tietysti aina voi yllättyä positiivisesti.

Not my cup of tea, mutta jos näin moni hieno näyttelijä on tarttunut käsikirjoitukseen, täytyy siinä joku juju olla, eikö? No ehkä ei, mutta vuokrattuna aivot narikkaan -illan viihteenä tämä varmaan toimisi mainiosti. Natalie Portman, Zooey Deschanel sekä James Franco, jei.

Edellisen tavoin Love and Other Drugs on jo nimeltään sellainen, että normaalisti kiertäisin kyseisen elokuvan kaukaa. Jake Gyllenhaalin vastustaminen on kuitenkin sen verran rankkaa, että luultavasti luovutan helpolla ;)

Best things last. Vähän epäilyttää, että tämäkin leffa saattaa tukehtua omaan eeppisyyteensä, mutta ainakin näyttelijät ovat kärkiluokkaa. Ed Harris on konkari, alan aivopesun jälkeen lämmetä Colin Farrellille niin, että katselen häntäkin ilomielin, puhumatta tietenkään Jim Sturgessista. Ai miten niin valitsen elokuvani näyttelijöiden perusteella? Köh.

Sytyttikö mikään?

Harry Potter and the Deathly Hallows, part 1

Harry Potter -elokuvat kuuluvat siihen kastiin, joita ei voi arvioida normaalein silmin. Sitä on ikään kuin jäävi. Sama pätee Star Warsiin ja musiikillisesti Placeboon sekä Manboyhin - mikä tahansa asiaan liittyvä on superia, rakkaus sokeaa eikä kriittisyydelle ole jalansijaa. Se on se kokonainen maailma, johon voi uppoutua korviaan myöten, eikä itse elokuvien taiteellisella laadukkuudella ole mitään merkitystä.

Harry Potter and the Deathly Hallows (part 1) eroaa edellisistä selkeästi. Kahden ensimmäisen, lähinnä lapsille tarkoitetun, elokuvan tunnelmasta ei ole tietoakaan, vaan pimeä synkkyys on vallannut valkokankaan. Horcruxien eli Hirnyrkkien etsintä Dumbledoren pyynnöstä vie Harrya, Ronia ja Hermionea pitkin maita ja mantuja, ja aiempien Hogwarts-vuosien läksyihin, huispauskisoihin ja ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat tuntuvat lastenleikiltä. Tunteet kuohuvat ja epätoivo kasvaa.

Käsikirjoitus on varsin uskollinen kirjalle muutamia pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta. Mutta nekin poikkeukset hyväksyn mielihyvin, sillä ne tekevät tarinasta jouhevamman ja vähentävät hivenen sitä päämäärätöntä haahuilua, jota kirjassa tuntuu olevan lukukaupalla. Eipä sillä, kyllä se haahuilu on osittain ihan tarpeellista ja perusteltuakin. Sumuiset maisemat salpaavat hengen ja tekisi mieli pysäyttää filmikela tiettyihin kohtiin. Elokuvasarjan pelottavimmassa osassa allekirjoittanut oli saanut silmänsä kosteiksi kaksi kertaa ensimmäisen viidentoista minuutin aikana, mutta huumoriakin löytyi enemmän kuin odotin - juuri sellaisissa yllättävissä kohdissa, joissa vitsit eivät olleet ilmiselviä, vaan tulivat puun takaa ja saivat hihityksen kumpuamaan jostain sisältä.

Dracoa (Tom Felton) on elokuvassa aivan liian vähän, mutta jostain syystä hillittömän hauska, silminnähden tuskastunut ja ränsistynyt Lucius (Jason Isaacs) korvasi menetyksen. Samoin aina ihana Snape (Alan Rickman) sekä tulevaisuudessa varmasti paljon nimeä niittävä Ronia esittävä Rupert Grint. Myös Daniel Radcliffe on kehittynyt näyttelijänä, vaikkei vielä kovin kummoinen olekaan. Tässä elokuvassa Harryn hahmo sai kuitenkin enemmän liikkumatilaa ja vapautta ilmaista itseään.

 

Kirjan jakaminen kahteen osaan tuntuu sujuneen kohtalaisen hyvin ainoassa järkevässä kohdassa. Part 2'sta ei millään jaksaisi odottaa ensi kesään asti!

p.s. Harry Potteriin liittyvä arvonta luvassa lähiaikoina, pysykää kuulolla :)

Kuvat allmoviephoto.com

You looked like me on sunday

Huomentapäivää. Pikkujoulukausi korkattu, ja olo on sen mukainen. Vanha ei jaksa! Onnekseni pienen joulun juhlistamisia ei tänä vuonna ole näiden lisäksi tiedossa kuin toiset, ja nekin vasta ihan sen oikean joulun kynnyksellä. Muutama viikko lepoaikaa siis. Ei sillä, etteikö eilen olisi ollut hauskaa - illan viettäminen lukuisten tuttujen bloggareiden kanssa on ajan kuluttamista parhaimmillaan :) Kiitos kaikille! Kuvia luvassa sitten hivenen myöhemmin, Blogger on ollut hyvin epäyhteistyökykyinen tänään. Puhumattakaan tästä aivotoiminnasta.

Onneksi glögistä ja piparisuklaasta saa energiaa, joiden avulla jaksaa raahautua treeneihin. Myös Jaredin ääni on ihan kivaa kuunneltavaa, ja voisi sitä laittaa The Vampire Diariesinkin pyörimään kalakeiton tekemisen ohessa.

Mukavaa sunnuntaita, huomenna sitten taas uusi viikko!

Owen Pallett - Honour The Dead Or Else

Kanadalainen multitaituri Owen Pallett (formerly known as Final Fantasy) julkaisi syyskuussa EP'n jatkoksi vuoden alussa ulos tulleelle albumille. Biisiksi A Swedish Love Storylta valitsin Honour The Dead Or Elsen, vaikka kokonaisuutena Heartland on miellyttävämpi ja no, kokopitkänä jonkin verran ehjempikin. Alla lisäksi herkkä Arcade Fire -cover sekä muuten vaan yksi live viime kesän Flow Festivalilta. Kovasti toivoisin tämän(kin) herran vierailevan Suomessa uudelleen, sen verran sanaton oli Flow'n setin jälkeinen olotila!

Tänään VIHDOIN Hartsa Potsa ja huomenna pientä kivaa bloggariporukalla :) Palataan langoille siis joskus myöhemmin tulevaisuudessa...

Just one more Cherry Cola

Kirsikkameemin jälkeen sain vielä kasan lisää noita ihania hedelmiä kolmelta huipulta tytöltä, nimittäin Riehulta, Paivilta ja Suvilta. Suurkiitos! Koska en jaksa tehdä koko hommaa uudestaan, tyydyn täyttämään lopun tämän postauksen tilasta randomeilla syyskuvilla. Niillä, jotka on otettu syys- ja lokakuun aikana, jolloin aurinko vielä pilkahteli harmaan pilvimaton riekaleiden välistä.