2009/05/30

Mimi wo sumaseba

Kävin tänään katsomassa Studio Ghiblin Sydämen Kuiskaus -nimisen animaation. Alkuperämaassaan Japanissa Mimi wo sumaseba ilmestyi jo vuonna 1995, mutta se suomennettiin vasta nyt. Studo Ghiblin johdossa häärivä mestarien mestari Hayao Miyazaki toimii tässä ainoastaan käsikirjoittajana, ja ohjauksesta vastaa animaattori Yoshifumi Kondo. Teos jäi Kondon viimeiseksi ohjaukseksi.


Nimi Sydämen Kuiskaus viittaa nuoren Shinzuku-tytön haaveeseen tietää, mitä tulevalta haluaa. Peruskoulun viimeistä luokkaa käyvä lukutoukka Shinzuku törmää kirjaston kirjoissa jatkuvasti samaan nimeen: Seiji Amasawa. Kuka on tämä henkilö, joka on lukenut kaikki kirjat ennen Shinzukua? Eräänä päivänä viedessään isälleen lounasta Shinzuku näkee junassa yksikseen matkustavan kissan. Tapaus herättää hänen huomionsa ja hän seuraa kissaa, löytäen lopulta mielenkiintoisen aarrekaupan. Kaupan omistaja onkin Seijin isoisä.

Seiji haluaisi viulunrakentajaksi, vaikka hänen vanhempansa patistavat häntä lukioon. Shinzuku on ajatellut menevänsä lukioon muiden mukana, mutta päättää Seijin rohkaisemana etsiä omaa tietään. Yhdessä toisiaan kannustaen he selvittävät tietään paitsi tulevaisuuden epävarmuuksien selättämisessä, myös rakkauden ensiaskelissa. Tyypillisiä aikuisuuden kynnyksellä olevan nuoren huolia siis.

Yhtymäkohtia Kissojen Valtakuntaan (Neko no ongaeshi) on elokuvan mittaan havaittavissa useita, ja molemmat animaatiot perustuvatkin yhden ja saman manga-artistin, Aoi Hiragin, tuotantoon. Elokuvat ovat yhteneväisyyksistä huolimatta itsenäisiä. Suurimpana yhdyssiteenä mainittakoon Baron-kissan hahmo.

Animaatio on sympaattinen, viaton ja täynnä todentuntuista kuvausta Japanin kaupungeista. Miyazakin tuotannolle tyypillinen fantasiaelementti oli jätetty tyystin pois. Kerronnasta ei voine käyttää sanaa vauhdikas, ja olisinkin kaivannut ehkä hieman enemmän tapahtumia tai ainakin juonenkäänteitä. Toisaalta myöskään Kissojen Valtakunta ei ole lempi-animeni. Tämä on kuitenkin yksi lisä Studio Ghiblin uskomattomalla polulla, ja suosittelen mikäli anime on lähellä sydäntä :)

*

Trailerit ovat pirulaisia. Parhaassa tapauksessa ne antavat loisteliaan kuvan loisteliaasta elokuvasta. Huonoimmassa tapauksessa traileri antaa rainasta turhan mairittelevan kuvan, ja nopeasti leikatut kohtaukset lähinnä haukotuttavat todellisuudessa. Anyhow, minut näkee leffateatterissa istumassa ainakin seuraavien leffojen osalta: Harry Potter and the Half-blood Prince nyt on ehdoton jokatapauksessa, mutta parasta on Draco Malfoyn paluu tärkeään rooliin valkokankaalla. Blondissa pahiksessa on jotain käsittämättömän puoleensavetävää, vaikkei millään tavalla oikeastaan vastaa todellisuuden ihannettani. Mutta pahissektori vaan on niin kuuma, ettei sitä muilla keinoilla pysty selittämään. Ainakin Mikaela tietää tämän ;)

Toinen toivottavasti katsomisen arvoinen on uusintaversio vuoden 1980 musikaalista Fame. Ainakin trailerin villit koreografiat vangitsevat silmäni! Hartsapotsa nähtävissä täällä, Fame täällä. Ja animen kuva on täältä.

2009/05/28

Hetkinen

Kiireiden keskellä voi kyllä ottaa päivän asu -kuvia. Inspishän iskee aina juuri silloin, kun olisi jotain tähdellisempääkin tekemistä! Tosin aivot kaipaavat pientä taukoa every now and then. Tulee mieleen se hetkinen-ruutu, jota televisiossa näkyi joskus, kun ohjelmalähetyksissä oli ongelmia. Sitä ei muuten ole tainnut näkyä sitten kultaisen yhdeksänkymmentäluvun! Lisäksi, nyt kun kirjahyllyni ja levytornini ovat väistyneet muuton tieltä, minulla on kerrankin puhtaan valkoinen seinäpinta, jota vasten kuvata. Ainakin periaatteessa...




Eilen oltiin ystävien kesken juhlimassa erään valmistumista välimerellisessä ravintolassa, jonka ruoka ei ikinä petä. Joskin olen tainnut syödä siellä vain kahta eri annosta... Venepizza, joka sisältää mm. fetaa ja paprikaa, ei voi mennä pieleen. Jälkeenpäin vielä Café Kulumaan, josta saa maailman parasta (alkoholitonta) smoothieta, mmm! Meiningeissä päällä:

* pussimekko - Only
* vyö - Pieces
* sukkahousut - Seppälä?
* kengät - Clarks
* rannekoru - Secco
* helmet - saatu kylkiäisenä jonkun lehden mukana pari vuotta sitten




Tänään kävin kampaajalla. Sivuotsis kesää varten (kiinnipidettävyys helpompaa) ja uutta väriä. Me like! Paitsi -- aiemmin päivällä olin suuresti ärsyyntynyt väriin. Se kun ei ole tippaakaan vaaleampi kuin entinen, pikemminkin päinvastoin. Mikä ei siis ollut tarkoitus -____- Mutta eiköhän tämä tästä vaalene auringon, värin kulumisen ja keltaisuudenpoistopesujen myötä. Tykkään kuitenkin siitä, että erillisiä raitoja ei juuri näy, vaan sävy on tasaisempi. Äsken suihkussa käydessäni kyllä kastelin kaikki pitkät hiukset. Meni hermo lättätukkaan, sillä kampaajan ghd'lla laittamat laineet olivat historiaa Oulun myrskytuulessa polkemisen jälkeen. Huomenna päässä on siis jälleen tuttu pehko.

Olin tänään ahkera leipomusten kanssa, sillä töihin vien gluteenitonta suklaakakkua ja illalla tiedossa pientä illanviettoakin. See you later ;)

2009/05/26

Blog award

TaiNalta blogini sai ensimmäisen awardinsa, kiitos! ^___^


Ja eteenpäin se lähtee seuraaville ihanille:
Field of Poppies
The Pope's Egg Hat!
Kootut Murut
Heijastuspinta
Norpan sekoitus

Type: negative

Sain Norpalta blogeissa pyörineen negatiivisuushaasteen. Ideanahan on keksiä huonoja asioita numeroiduista kohdista. Kuten muutkin ovat toitottaneet, älkää ottako vastauksiani ihan tosissaan ;) Joskus tämänkaltainen marmatus on kuitenkin tarpeen, jotta tajuaisi, miten paljon positiivista sitä elämään mahtuukaan! (näin sanoo neiti peruspessimisti, eh..)


1. Nimessäni:
Mielestäni se on hieman tylsä. Okei, toinen nimi ei ole tylsä - tänäänkin pankkitäti sitä päivitteli. Toista nimeäni taitaa Suomesta löytyä joku parisenkymmentä. Etunimi oli vielä ala-asteella kohtuu erikoinen, kun sitä ei löytynyt suomalaisesta nimipäiväkalenterista. Koko nimessäni (miinus toinen etunimi) on myös alliteraatiot eli alkusoinnut, vähän niinkuin joku värssy. No, ainakin nimi jää kai mieleen. Oho päädyin kertomaan myös positiivisia asioita :D No koitetaanpa tehdä muidenkin kohtien kanssa niin!

2. Kasvoissani:
Pyöreät posket, iso nenä, arght! Musta tulee vanhana mummona niin kauhea roikkuposki ettei tosi. Tämä on fakta. Nenä ei ehkä oo itsessään niin iso, mutta purentani vuoksi sivuprofiilissa leuka jää sen verran taakse, että nenä pääsee oikein kunnolla esiin. Lisäksi minulla ei ole otsan kaarta. Toisinsanoen en pidä sivuprofiilistani. Sen sijaan silmät ja pisamat on enimmäkseen jees.

3. Vartalossani:
Tyypillinen nuoren naisen dilemma: se heiluva hyytelö luiden päällä, ja ei, sitä ei kutsuta lihakseksi. Kestän töppökoipeni, kierot polveni ja nakkisormeni, jos saisin vähän tota ylimäärästä pois. Ja siihenhän auttaa kermaisen suklaajäätelön mussuttaminen, kyllä... Enimmäkseen yritän olla ajattelematta peilikuvaa tai käyttää vaatteita, jotka tuntuvat hyvältä ja näyttävät edes siedettävältä (aina ei jaksa sitäkään). Yläselkä on lempikohta vartalossani. Se on yksi harvoista kohdista, jotka ruskettuvat, ja siellä voi pilkottaa lihaksiakin jos oikein tihrustaa.

4. Luonteessani:
Ujous ja tietynlainen saamattomuus, yhdistettynä. Kaipaisin enemmän uskallusta ja rohkeutta. Spontaaniutta. Toisaalta harkitsevaisuus on vain osa minua, enkä varmaan osaisi olla ilman sitä ominaisuutta.

5. Vaatekaapissani:
Aivan liian pieni, todellakin! Nykyisessä asunnossani on kaksi vaatekaappia, toinen hyllyillä ja toinen tangolla varustettu. Needless to say että eihän niihin mahdu mitään... Tosin yhdet täydelliset farkut niihin mahtuisi kuitenkin. Ihan varmasti.

6. Kotonani:
Lattiat. Rumimmat muovimatot ever, kylpyhuoneessa myös seinät ovat muovia. Yök. Ja niin, kun suuret ikkunat tuijottavat etelään päin, olisi kiva jos niiden jatkeena olisi parveke... Vaan eipä tämä ole kotini edes kauaa enää.

7. Työssäni:
Ailahtelevaisuus. Juuri kun luulet, ettei sinulla ole kiirettä minkään projektin kanssa ja erehdyt viettämään rennommin yhden päivän, kostautuu sen ensi viikon hyperpäivillä jolloin pää ei pysy enää minkään perässä. Lisäksi työnäkymät vievät aina vain hyvin lyhyen matkan päähän - ei voi tietää, onko syksyllä enää töitä. Kolmanneksi, en tiedä haluanko tehdä tämän alan töitä lopun ikääni, tai ainakaan samalla kaavalla. Niin ja aina parempi palkkakin olisi jees :D

8. Ystävissäni:
Ovat aivan liian hajallaan! Toisaalta on kivaa, kun voi matkustaa ympäri Suomea nähdäkseen ystäviä ja tutustuakseen eri kaupunkeihin. Lähes mille tahansa festareillekin mennessä löytyy joku, jonka luona mahdollisesti yöpyä. Mutta se ei ole kivaa, kun monia ystäviä näkee niin kovin harvoin :(

9. Perheessäni:
Perhe on niitä asioita, joita ilman ei osaa olla, mutta jotka käyvät hermoille yleensä varsin helposti. Ja tottakai sekin olisi kivaa, että perhe olisi koossa sellaisena, kuin se joskus oli.

10. Harrastuksissani:
Jotenkin en nyt osaakaan selkeästi marmattaa :D Joten pitää tsempata sillä saralla. Harrastukset... Ovat kurjia kun vievät liikaa aikaa. Kun mielenkiinnon kohteita on niin paljon. Kun ei kuitenkaan ehdi tehdä kaikkea sitä, mitä haluaisi. Olisi kätevää, jos kiinnostaisi vaan joku yksi asia.

11.Kumppanissa:
Se ei aina tajua, miten jotkut asiat on suuria ja vaikeita ja elämää suurempia. Mutta miehillä nyt vaan on putkiaivot.

12. Lemmikissäni/lemmikeissäni:
Briillä on vähän taipumuksia kovaan sirkuttamiseen! (tämä on inside, anteeksi)

13. Kielenkäytössäni:
Ääripäät. Olen monesti liian hiljaa, ja asioita jää sanomatta, kun en saa suutani auki. Toisaalta, kun pääsen vauhtiin, suustani tupsahtelee ihan mitä sattuu.

14. Musiikkimaussani:
Siinä ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että se on liian laaja. Ei ehdi kuunnella kaikkea sitä mitä haluaisi! :D

15. Kotikaupungissani:
Kaupungin päättäjät. Kaupunkikuvallisissa, rakennustaiteellisissa ja muissa arkkitehtuuripoliittisissa kysymyksissä tämä kaupunki on osoittanut uppiniskaisuutensa ja tietämättömyytensä moneen kertaan. Tai sitten se on vain äärimmäistä typeryyttä.

16. Ruokavaliossani:
Mässäys. En oikeasti aina edes tykkää kaikesta semmoisesta, mutta kun sitä on pakko saada! Olisi kivaa syödä tosi terveellisesti. Olisi ja olisi.

17. Lapsissani:
En tiedä negatiivista, positiivista on tällä hetkellä se, ettei niitä ole.

18. Naapureissani:
Alakerran Limp Bizkitiä ja Fintelligensiä täysillä kuunteleva urpo. Tämän ihanan ihmisen jumputuksesta saivat nauttia myös lauantaiset vieraani. En tiedä millaiset subwoofferit herra omistaa, mutta sietäisi nipsasta pari piuhaa poikki. Muut naapurit ovatkin sitten enimmäkseen harmittomia.

19. Nykyisessä elämäntilanteessani:
Stressi. Nyt on hyvin monta asiaa päällekäin, ja kaipaan pientä seesteisyyttä. Toisaalta tämäkin on tietyllä tapaa luontaista minulle. Jos on pitkään liian hiljaista, alan haalia käsittämättömiä määriä tekemistä. Se pitää virkeänä. Siihen asti, kunnes uupuu.

20. Tulevaisuudessa:
Epävarmuus töistä, valmistumisesta, ihmissuhteista, kaikesta. Tietenkään tällaisia asioita ei pitäisi ajatella liikaa - ne pahatkin asiat tulevat jos ovat tullakseen, ei niihin voi varautua.


Tästä meemistä käy kyllä hyvin ilmi diplomaattisuuteni, jota on mielestäni monesti hieman liikaa. En osannut edes marmattaa kunnolla, vaan heti piti käydä puolustelemaan ja katsomaan asiaa eri näkökulmista! :D

Haastan kaikki, joilla on huono päivä ;)

2009/05/24

Nightlife

Olipa melkoinen hurlumhej-viikko ja ikävä bloggausta kohtaan alkoi kasvaa sietämättömäksi! Nyt kuitenkin ruotuun paluu ainakin ensi viikoksi. Sen jälkeinen nettiyhteyteni on vielä kysymysmerkki.


Perjantaina käväisin Helsingissä, kun Nosturin täytti synkkä elektrorock - toisin sanoen ihana brittiläinen IAMX. Hikeä, kimallusta, erotiikkaa ja mieleenpainuvia saundeja tihkuva show ei suinkaan ollut ensimmäinen Suomessa, vaan bändi esiintyi samaisessa paikassa myös viime vuoden marraskuussa. Terminä bändi on kyllä väärä valinta tässä tapauksessa - kyse kun on trip-hop-yhtye Sneaker Pimpsin perustajan Chris Cornerin sooloprojektista, jota livenä täydentävät Janine Gezang, Tom Marsh ja Dean Rosenzweig.


Settilistan osalta keikka ei eronnut juurikaan marraskuisesta, muuten kuin uuden Kingdom of Welcome Addiction -lätyn biisien suuremmalla määrällä. Suuri pettymys oli toisen encoren kokonaan pois jättäminen. Siihen kun olisivat sisältyneet kaksi tuotannon parhaimmistoon yltävää kappaletta: Your Joy Is My Low ja After Every Party I Die. Samaiset biisit missasin marraskuussa, kun piti rientää viimeiseen majapaikkaan vievään bussiin. Vaan eipä tässä pettymyksessä jaksa kauaa velloa - energisyys, läsnäolon tunne ja kokonaisuudessaan hyvä fiilis yksinkertaisesti vievät voiton. Kipeistä pohkeista ja hieltä haisevista vaatteista ei puhuta.


Tällä kertaa majapaikkaan ei tarvinut kiirehtiä, sillä se sijaitsi puolivälissä päärautatieasemaa ja Hietalahden toria. Vanha kivitalo, tummat parkettilattiat, ylellisen pehmeä sänky - luksusta! Puhumattakaan violetista eteisen seinästä, jota vasten oli niiiiiin kiva toteuttaa omaa narsismiaan.





Illan asun virkaa toimittivat:
* wet lookit - Gina Tricot
* valkoinen pitkä toppi - Ellos
* valkoinen tuunattu t-paita - H&M (kätevästi näkyy peilin kautta otetussa kuvassa väärinpäin tuo teksti)
* nahkaranneke - H&M for men
* korvakorut - Romeo&Julia
* pinssi - IAMX


Ulos sateeseen mennessä nahkarotsi, valkomusta huivi ja Askot. Mustaan glittermeikkiin tälläytymisen mahdollisuuksia ei kaikesta huolimatta tule usein eteen, joten tilaisuudet on käytettävä hyväksi. M.A.C.'n luomiväri (black tied), musta glitterkajal, musta tavallinen kajal ja Make Up Storen twinkle eyeshadow on havaittu toimivaksi yhdistelmäksi tunnelman luomisessa - joskin hikisen hyppimisen myötä värin pakkautuminen viiruiksi luomivakoihin on väistämätöntä.

Kuvista huomaa, että päässä möllöttää melkoinen reuhka. Onneksi synttärilahjaksi luvattu kampaajakäynti odottaa ensi viikolla. Nyt kuitenkin painun luentomuistiinpanojen inventaarion mielenkiintoiseen maailmaan, ettei tarvitsisi jokaista seitsemää paksua mappia raahata toiselle puolelle Suomea siinä toivossa, että niiden sisältöä joskus jopa vilkaisisi. Kaveriksi raskaaseen projektiin tarvitaan Ben&Jerry'sin Chocolate Fudge Brownieta. Nam!

...Ja enhän minä malta olla laittamatta videotakin tänne. Edelliseltä levyltä, mutta nam tällekin!

2009/05/20

Madness

Kun seuraavan kerran olen aikeissa muuttaa ihan vain muuttamisen halusta, voisiko joku ystävällisesti sanoa minulle kolme sanaa: älä edes kuvittele. Kyllä tämä on ihan järjetöntä puuhaa, se on taas huomattu. Sen sijaan, että tavarat olisivat nätisti laatikoissa ja/tai säkeissä ja hyllyt puhtaina rojusta, on joku tuntematon henkilö ja/tai pyörremyrsky ripotellut omaisuuteni pitkin poikin 34 neliön asuntoa. Valehtelematta tuosta neliömäärästä noin viisi on tällä hetkellä puhdasta lattiatilaa.

Käyn siis lievästi sanottuna ylikierroksilla, enkä voi pysähtyä, sillä sinä hetkenä lamaannun. Tänään on vielä kokoustamista ja huomenna lähdemme illalla saapuvan isukin kanssa kohti kotikontuja, josta reissaan perjantaina Helsinkiin, jossa luvassa hetkellinen rentoutus, josta luvassa lisää myöhemmin, jonka jälkeen lauantaiaamuna suuntaan kapsäkkieni kanssa takaisin Uleåborgiin, jossa järjestän pienet kemut. Puuh! Bloggailua luvassa siis todennäköisesti vasta sunnuntaina - sitä ennen turha toivo että ehtisin kirjoitella mitään tai edes lukea muiden juttuja! Kurjuus!

Edelliseen postaukseen lisäystä sen verran, että löytyihän sieltä Tuubista sitten se meidänkin ohjelma - joskin alusta puuttuu parisen sekuntia. Allekirjoittanut on se, joka alkukuviossa on yleisöstä katsottuna kaikkein vasemmanpuolimmainen eturivissä. Se, jonka selkä vilkkuu kokoajan, jonka ensimmäinen toe-touch-hyppy on sanoinkuvailemattoman surkea (joskin se jälkimmäinen, josta mennään suoraan maahan, on parempi kuin olisin luullut!). Enjoy ja toivottelen näin etukäteen riemukasta viikonloppua!


2009/05/18

Huisk huisk!

Huh! Kisat kisattu ja seuran kevätnäytöksestäkin selvitty - tänään treeniä ja huomenna myös... Reidet huutavat hoosiannaa. Vaan on se kivvaa :)

Kisat meni hyvin, paremmin kuin ainakaan allekirjoittanut osasi odottaa. Tanssi avoin -sarjassa kilpaili seitsemän joukkuetta, joista me päihitettiin viisi! Eli hopeaa tuli että napsahti :) Suurin osa meistä kilpaili joko ensimmäistä kertaa ikinä, ensimmäistä kertaa tanssin puolella tai ensimmäistä kertaa pitkän tauon jälkeen, joten kolmen kuukauden ja kahden viikkokerran treenillä suoritus oli aika huima. Itsehän väitin kolmisen vuotta sitten, etten ikinä tule kilpailemaan eikä se minua kiinnosta. Mutta kas kummaa, kun siihen jää koukkuun...



Joskus mietin, että onko minulla olemassa muita ilmeitä kuin
pällejä sellaisia. Tässä viikonlopun asu kuitenkin ;)
Topissa kasa strasseja ja kultainen teksti lights,
jonka olen kätevästi peittänyt noilla pomskuilla.
Edit----Ehdin tässä välissä jo saada yhden kommentin
että minua ei tunnista tästä kuvasta - se johtuu
hilittömästä sotamaalauksesta ja omituisesta jakauksesta!


Kahden viikon päästä lopetan treenaamisen tässä seurassa ja joukkueessa, joka on minulle opettanut cheerleadingin saloja ja auttanut löytämään uusia lihaksia Joka on aina nostanut minut jaloilleni hetkittäisen motivaatiopulan syövereistä. Jonka pystyssä pitäviä voimia ja joukkuekavereita minun tulee mieletön ikävä. Tällä hetkellä en ymmärrä, miksi olen täältä pois lähtemässä. Vaan aikansa kutakin...

Viikonloppuna ehdin jutella pikaisesti myös uuden tulevan valmentajani kanssa. Hän vaikutti todella mukavalta, joten uskon sopeutuvani myös uuteen joukkueeseen kohtalaisen mainiosti. Jo kesäkuussa on tarkoitus mennä tirkistelemään heidän meininkiään. Vaikka joukkueeni, niin tuleva kuin nykyinenkään, ei harjoittele A-tasolla, voi tulevaisuus tuoda jotain muuta tullessaan. Siitä pientä maistiaista - ehkä HAC'n naisten tanssin edustusjoukkue on uusi tavoitteeni!*




* Tämä sikäli mikäli paikat kestävät, vanha ja raihnainen kun olen ;)

2009/05/14

Please don't drive me blind

Pistelen banaania poskeen ja yritän saada kirjoitettua muutaman rivin eilisestä. Kaksi nimeltämainitsematonta ystävääni olivat päättäneet järjestää minulle synttäriäksöniä. Pahaa aavistamattomana pyöräilin keskelle Oulun suurinta puistoa, jossa silmäni sidottiin ja minua lähdettiin taluttaen kävelyttämään kohti tuntematonta. Näytimme mitä ilmeisimmin lähinnä polttariporukalta.


Yritin toki arvailla mihin suuntaan olimme menossa, mutta aistini väittivät meidän olevan täysin päinvastaisessa suunnassa, kuin minne lopulta päädyimme. Tietomaahan! Niille, jotka eivät tiedä, Tietomaa on mini-Heureka, täynnä ihmeellisiä vimpaimia ja faktoja. Olin käynyt siellä kerran aiemmin, mutta oli kiva mennä uudestaan :)


Tässä piti tuijottaa lasien läpi, jotka peilasivat kaiken mukavasti ainakin kertaalleen väärinpäin. Samaan aikaan piti kävellä mustavalkoruutuista lattiaa niin, että astuu vain mustille laatoille. Oli muuten aluksi kohtuu vaikeaa :D Kun ajatteli nostavansa vasemman jalkansa automaattisesti astuakseen mustalle ruudulle, näkyikin lasien läpi että olit nostanut oikean jalkasi astuaksesi valkoiselle ruudulle...


Olin pelottava kukka. Olin myös naurava kukka ja kuoleva kukka.



Tietoiskujen ja itsensä ähkyyn pizza-buffetissa ahmimisen jälkeen piti suunnata vielä jälkkärille. Lempikahvila Bisketti on ihana, mutta aina niin kovin täynnä! Piti siis suunnata vastapäiseen Coffee Houseen, jossa S-kortilla sai halvennusta cappuccino+muffini-yhdistelmästä, njam. Iltapäivä ja ilta meni harvinaisen nopeaa ohi!


Kotimatkalla poikkesin Prismassa hakemassa halvat esiintymishousut, koska en omista ainoitakaan tilanteeseen sopivia urheilupökiä. Samalla päädyin kuvaamaan päivän asun sovituskopin peilistä, voi nolous. Tästä kun melkein saa selvän.

* farkkulegginsit - Pieces
* mekko - H&M
* pinkki toppi - H&M
* neuletakki - Vila
* nahkatakki - second hand
* huivi - Pieces
* laukku joka ei näy - Puma
* bambikoru - TitiMadam
* rusetti - Romeo&Julia


Tietomaan sisäänpääsyn ja Silverchairin Tomorrow-singlen lisäksi lahjuksista paljastui ihana Alice in Wonderland -henkinen kaulakoru, miniatyyriteekuppi! On kyllä söpis.

Ompelin äsken esiintymistopin kiinni toiseen toppiin. Kohta lätkin takareisiin kuumageelit, kerään huiskat ja vesipullon kassiin ja hilppasen kenraaliin. Huomenna nokka kohti Kuopiota ja cheer-/tanssikisoja! Siellä menee lauantai, ja sunnuntaina on näytös, joten palatkaamme todennäköisesti ensi viikolla. Wish me luck :)

2009/05/13

Cappuccino

Kiire, kiire, kiire on!

En vielä tiedä, miten meinaan selvitä seuraavasta kolmesta viikosta. Korjaus, kahdesta ja puolesta viikosta. Viimeiset hetkeni asukkaana Oulu-nimisessä kaupungissa vaativat huomiotani niin työ- ja harrastetoiminnan kuin itse muuttoprosessinkin kannalta. Täytyy imeä kaupunkia sisäänsä. Vaikka toki käyntejä täällä tulee ainakin siihen asti, kunnes saan arkkitehdin paperit käteeni.

Tänään oli normaalista poikkeava päivä klo 14:sta eteenpäin, mutta siitä ehdin toivottavasti kertoa lisää huomenna!



Ignore the kaksari.


p.s. Suurkiitos kaikille edellisessä postauksessa onnitelleille!! :)


2009/05/11

Bubble, ikuisesti 21v.

Happy Birthday to Me!



Vanhaksihan tässä tulloo. Myös Coffret de Maquillage -blogi viettää tänään syntymäpäiviään, joskin 25 nuorempana kuin allekirjoittanut. Juhlan kunniaksi Jossu järjestää arvonnan!

Cupcake

2009/05/10

My Style

Ensinnäkin, ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!! Oma äitini sai toivottavasti postissa kortin, sillä en pääse matkustamaan 530 kilometrin matkaa tänä viikonloppuna.

Toiseksi, huomista päivää ajatellen voisin vihdoin saada tänne asti historian havinaa - valokuvia, jotka kertovat tyylistäni. Vanhojen valokuvien penkominen pääsiäisen aikoihin osoittautui vaikeammaksi kuin luulin, ja siksi kuvasaldo lapsuudesta on harmillisen pieni. Lisäksi tyylini säilyi melko samana vuosien ajan. Vasta viime aikoina on tapahtunut suurempaa vaihtelua, kun olen 'kasvanut' ja siinä samalla etsinyt myös ulkoista minääni.



Kesä 1990. Vauva- ja leikkikoulukuvat jätin suosiolla pois, sillä vaatteeni olivat vanhempien valitsemia. Väriin varmaankin vaikutin myös itse jossain vaiheessa - melkoisen paljon pinkkiä näkyy ainakin valokuvissa... Tässä leikitään selkeästi poneilla naapurin pihamaalla pikkusiskon kanssa. Kuva otettu kertakäyttökameralla, jotka oli tosi cool. Huomatkaa, että ponit ovat feikkejä - aitoja My Little Ponyja ei todellakaan viety ulkoleikkeihin, nehän olisivat likaantuneet... Kaikille ysärilapsille lienevät tuttuja vaatekappaleita nuo vilpoisat ja monikäyttöiset trikoomekot, kaikissa sateenkaaren väreissä! Päässäni ajan tyyliin uskollisena muhkea hiuspanta.



Kevät 1991. Olen aina pitänyt pukuleikeistä ja ala-asteella naamiaisia pidettiin ahkerasti kavereiden kesken. Tässä on pääsiäisnaamiaiset menossa - tipun, noidan ja pupun lisäksi joukkoon eksyi yksi henkilö, joka ei oikein tiedä olisiko noita vai vampyyri. Ainakaan muovihampaat eivät näytä mahtuvan suuhun kovin hyvin. Äiti ompeli jonkin verran vaatteita ollessamme pieniä. Tässä kuvassa noitapukuni sekä pikkusiskon punainen pupupuku ovat äidin tekemiä.



Ala-asteella käytin samoja vaatteita mitä kuka tahansa 90-luvulla - värikkäitä collegevaatteita sekä tietenkin niitä ihkuja toppahaalareita. Näiden violettejen haalareiden muistan olleen melkoisen kestävät. Kuvan ottamisajankohtaa en tiedä, mutta sen täytyy olla joskus neljännen luokan tietämillä, koska minulla on lasit mutta pikkusisko näyttää vielä kovin pieneltä. Sain lasit muutamaksi vuodeksi piilokarsastusta korjaamaan. Valitsin tietenkin suurimmat ja karmeimmat lasit valikoimasta - koska ne olivat vaaleanpunaiset!



Ah, yläaste... Vai ala-asteen loppu? Vuotta ei tiedossa tästäkään kuvasta, mutta vetimet vaikuttavat juurikin sentyyppisiltä, joita tuli käytettyä paljon 1990-luvun puolivälin tienoilla. Jalassa lienevät Stockerin perusfarkut, päällä hemaiseva Rednex-paita ja vyötäisillä suuri neule. Neuleita käytin paljon ja Benetton oli lempimerkkini. Myös ruudulliset flanellipaidat olivat toki äärimmäisen pop!



Vuosi 1998. Kaverin kotibileet ja päällä yhdet lempivaatteistani: sähkönsiniset, löysät housut sekä valkoinen t-paita, jossa sammakkoprintti. Collegetakki taisi olla Levi'ksen. Hiuksille ei tässä vaiheessa jaksettu tehdä vielä mitään muotovaahtoa kummallisempaa, eikä värien yhdistelemisen tajukaan tainnut olla ihan hallussa...



Sama vuosi, kuoromatkalla Pärnussa. Jalassa suoralahkeiset tummansiniset lempifarkut. Eagles-merkkiset jos muistan oikein, ja isän vanhat. En voi käsittää miten isä on näihin mahtunut, sillä ovat olleet tiukat jo tuolloiselle varrelleni ja nykyään ei ole puhettakaan, että mahtuisivat jalkaan... Hiukset luonnollisilla kiharoilla.



Teenage angst! Vuosi 1999 ja taisin olla toisen vuoden lukiolainen. Kuvissa ei tietenkään saanut missään tapauksissa hymyillä, saatika näyttää tyttömäiseltä. Mitä suuremmat housut ja suurempi huppari, sitä parempi! Siniset sammarit ostin kielimatkalta Englannista. Carharttit ovat vieläkin tallessa ja odottavat jonkin sortin tuunailuja. Kova sana oli tiukka nahkanauha kaulan ympärillä Jordan Catalanoa mukaellen (Jared Leton hahmo iki-ihanassa sarjassa My So-Called Life).



Vuosi lienee vielä sama. Tässä tosin ollaan visiteeraamassa Mietaalla (Bomfunk MC'sin keikka!) ja oli jo kylmemmät säät toppatakista päätellen. Hiukseni olivat lukion kaksi ensimmäistä vuotta lähes poikkeuksetta aina kahdella letillä. Yläasteella hiukseni olivat kuin pommin jäljiltä ja sainkin kyseenalaisen lempinimen ruudinkeksijä. Tässä vaiheessa letittäminen tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta saada kutrit kuriin.



Jossain vaiheessa pääsin hamekammostani eroon, ja suostuin vaihtamaan lökäpöksyt sukkahousuihin! Huppari silti oli ja pysyi, ja skeittikengätkin sopivat mielestäni älyttömän hyvin tiukan hameen ja säärystimien kanssa. Hiuksia uskalsi pitää jo auki pinnien avulla ja kamat kulkivat kirkkaanoranssissa Eastpakissa. Kuva otettu kuoromatkalta Helsinkiin vuonna jotain. Ihmeteltiin muuten tossa tuomiokirkon portailla istuskellessamme, että mitähän noi yhdet hyypät tuolla kuvaavat, kun riehuvat kameran kanssa ja juoksevat portaita ylös alas. Jälkeenpäin selvisi, että Daruden Sandstormiahan siinä kuvattiin! Harmi, että videossa näkyviltä portailta on muokattu kaikki ihmiset pois, muuten olisimme toki pääseet kuvaan mukaan.



Wanhojen tanssit, talvi 2000. Sekä minä että ystäväni teetimme pukumme ompelijalla. Itse halusin tietenkin senaikaisen värimakuni mukaan sinisen puvun. Pidin myös linnanneito-lookista, joten eteen tuli nyöritys. Kaula-aukko oli leveä, hihat levenivät ja vyötärö oli matalalla. Mekko on vieläkin olemassa. Eipä taida tosin mahtua enää päälleni ainakaan rintamuksen kohdalta, mutta tyllillä muhkeutetun alaosan olen ajatellut jotenkin tuunata käyttööni. Mekko on siis yksiosainen, joten pientä ompelua pitäisi suorittaa. Koru kuvassa on Aarikan.



Uuden vuoden aatto 2000. Jalassa äidin ikivanhat kevyttoppahousut, jotka hohtivat mukavasti. Oranssinpunainen hupparitoppi pöllitty pikkusiskolta. Helmet taisivat sentään olla omat, sillä omistin erivärisiä puuhelmiä melkoisen läjän. Tässä taisin ensimmäistä kertaa kokeilla kirkkaanpunaista luomiväriä, vaikkei oikein kuvasta näykään. Mielestäni sopii minulle mainiosti!

Jossain vaiheessa lukioaikoina käytin ahkerasti leveähkölahkeisia stretch-housuja, joita sai Vero Modasta ja joita oli kaikilla. Yhdistin ne tietenkin skedeihin, violettiin trikoopaitaan tai johonkin kivaan trikootakkiin ja kiharoihin hiuksiin. Valitettavasti näistä ajoista en löytänyt kuvia (ehkä parempi niin).



Ensimmäinen provinssini 2001! Farkkuhame, villapaita ja skedet: lyömätön yhdistelmä. Windstopper-pipoa pidettiin päässä myös helteisillä päiväkeikoilla, joskaan tämän festarin jälkeen en ole moiseen enää sortunut... Eastpak vaihtui jossain vaiheessa Da Kineen. Pinkki alko soluttautua vaatekaappiini lähes 10 vuoden tauon jälkeen.



Kesä 2002. Lontoon Hyde Parkissa pikkusiskon kanssa. Päällä lempparifarkut, jotka myöhemmin revetessään löysivät tiensä MLP-hameeseen (rullaa pari kuvaa alemmas). Vaikka käytin edelleen löysähköjä vaatteita, tiukkuus oli valttia etenkin paidoissa. Myös kerrospukeutuminen on aina ollut minusta kiva asia ;)



Ruisrock 2003? Veikkaisin. Perussettiä, mangatoppi niskalenkillä oli ehdoton lempparini. Tämä kuva siksi, että hiukseni taitavat olla jokseenkin naturellin väriset.



Kesällä 2005 hankin pitkään himoitsemani kuiturastat. Tuttu teki nämä kampaamoja halvempaan hintaan kuminauha&letitys-tekniikalla (olettaisin että sillä on jokin parempikin nimi). Otsiksen olin leikannut jo edellisenä talvena, senkin ensimmäistä kertaa yli 15 vuoteen. Pidin paljon väreistä, lapsekkuudesta, Paul Frankista ja Fruitsista.



Samaa linjaa. Rastoja pystyin pitämään päässä maksimiajan eli 3kk - purkamisen jälkeen omat hiukset tuntuivat olevan yhtä haperoa ja myös päänahka kärsi kunnollisesta pesemättömyydestä. Nopeasti ne kuitenkin tokenivat koettelemuksesta. Tykkäsin ja tykkään edelleen tästä asukokonaisuudesta paljon, sopii vähän päivetystä saaneelle iholle hyvin.



Kevät 2006. Karkkiväreihin ja yltiölliseen dekoratiivisuuteen kyllästyy jossain vaiheessa, ja välillä tulee halu palata luonnollisempaan ilmeeseen. Etenkin jos on keskellä erämaata, poissa muiden ihmisten ja tekniikan ulottuvuudesta ja kosteus on sitä luokkaa että hiuksia on turha edes ajatella suoristavansa... Kuva otettu safarimatkalta Etelä-Afrikasta. Housut taisivat olla ainoa maastoon uppoava vaatekappaleeni - ainakin kuvan toppi ja sängyllä lojuva kuoritakki ovat jotain ihan muuta... Ellei joku tiedä, missä olisi vaaleanpunaista savannia?



Kevät 2007. Teen vatsalihaksia Oulun teatterin takana. Placebo oli maailman kovin juttu ja Suomen keikka tulossa. Vaatetus oli vaihtunut mustemmaksi ja rokimmaksi. Harmittaa maailman eniten, että rakas liituraitableiseri on käytössä niin kulunut, ettei sitä oikein mihinkään enää voi päällensä laittaa .____.



Syksy 2007. Tämä on vain kiva kuva :) Korkkareita vierastaneena hankin vihdoin ihanat korolliset nahkasaapikkaat. Pussimainen kultahame on Seppälästä ja yksi lemppareitani, tosin sekin kaipaa pientä korjausta. Suoraan otsikseen tuli kyllästyminen jo joskus vuosi aiemmin ja leikkautin sen vinoksi.



Kuvista saa sen käsityksen, että käyttäisin vain hameita. Jostain syystä helmat eksyvät päälleni aina silloin, kun on tiedossa jokin kiva tai tärkeä tapahtuma. Arkena housut ovat kuitenkin yleensä kätevämmät. Tässä syksyllä 2007 otetussa kuvassa päällä mustat rakkausfarkut. Jalassa tietenkin myös Askot, sillä Conssit ovat yksinkertaisesti paras jalkinemalli keikoille! The Ark rokkasi tällöin Teatrialla. Rakas Hello Kitty -laukku kaipaa vetoketjun vaihtamista, muuten käyttäisin sitä jatkuvasti edelleen. Myös kuvassa näkyvä Onlyn talvitakki (joita myös on lähes jokaisella) on nyt pois käytöstä - neljä vuotta se palveli uskollisesti ja on nyt hajoamassa liitoksistaan.



Syksy 2008. Työpaikan pikkujoulut Riika-nimisessä kaupungissa (en ole varma taipuuko se Riiassa vai Riikassa :D) ja ihana puhelimella otettu peilikuva. Saappaat, värikkäät sukkahousut ja tunika - toimii! Suora otsis palasi viime syksynä mutta lähtee kyllä kohta taas pois, kun menee hermot tähän kuontaloon. Etenkin kesällä on vaan kivempi, jos hiukset saa helposti pois kasvoilta ja auringon siihen tilalle!

Huh, siinäpä kuvia ja tylsää tarinaa. Loput tyyliasiat sitten tiedättekin! Jos nyt olet nukahtamispisteessä ja kaipaa piristystä, tsekkaa ihmeessä Stellan juttu Vagabondin syksyn mallistosta. Oikeasti, hehkuttamieni korkonilkkureiden menettäminen ei haittaa yhtään, jos saan nuo kuvan nro 4 kengät! Tai kuvan nro 2! Tai tai tai!

2009/05/08

Kaapin perältä

Sain Innalta jokin aika sitten haasteen, jossa piti esitellä jokin kaapin perällä lojunut vaate. Koin haasteen hankalaksi, sillä vein juuri kasan potentiaalisia ehdokkaita kirpparille... Tänään kuitenkin juuri, kun olin löytänyt mustat rakkausfarkkuni uudestaan pitkän hame- ja legginssikauden jälkeen, totesin, että ne ovat sisäreisistä kohta täysin revenneet. Kiitos kierojen jalkojeni ja hitusen paksujen reisieni, sisäreiteni hinkkaavat yhteen ja housut tuppaavat kulumaan ensimmäiseksi juuri sieltä. Onneksi moiset paikat on helpohko korjata, eikä kukaan katsele millaista ompelujälkeä lahkeiden sisäsaumoissa on.

Kaivoin aamulla lääkäriin mennessäni siis hetken mielijohteesta kesän 2005 alennusmyynneistä ostetut, elämäni ainoat Miss Sixtyt. Käytin farkkuja noin vuoden ajan todella paljon, mutta sittemmin ne ovat lähinnä lojuneet nimenomaan siellä kaapin perimmäisinä. Syitä niiden viimeaikaiseen käyttämättömyyteen on useita.


Tiukkuus.
Nämä taitavat olla ainoat tämänhetkiset farkkuni (eipäs, eivät olekaan, mutta ainoat todella paksua farkkukangasta olevat), joissa ei ole yhtään stretchiä. Suurimman osan vuodesta farkut ovat minulle aivan liian tiukat - tuppaan nimittäin aina lihomaan talvea vasten ja vastaavasti laihtumaan kesää kohti mentäessä, vaikka en tekisi asialle juuri mitään. Tavallaan nämä ovat ne farkut, joihin kun mahdun suuremmitta ponnisteluitta, koen olevani sopivan kokoinen. Testasin näitä aamulla tuskastuneena mustien farkkujen kohtalosta ihan vain huvin vuoksi. Ja nehän sujahtivat jalkaan!

(Tiukkuus ei kuitenkaan tunnu poistuvan reisistä, vaikka vyötärö ei puristaisikaan.)


Lahkeet.
...Ovat tämänhetkiseen makuuni liian leveät. Eivät kuitenkaan niin purjemaiset, että näitä voisi kutsua kunnon hippifarkuiksi. Liekö varsinainen lahje suora vai boot cut, en ole täysin varma, sillä ne ovat myös liian pitkät minulle eikä malli tule helposti ilmi. Vielä silloin neljä vuotta sitten saatoin käyttää näitä möhkäle-skeittikenkien kanssa (rakkaat DC'ni ovat nyt kenkien hautausmaalla), jolloin lahje asettui nätisti. Conversejen tai ballerinojen kanssa näistä on turha edes unelmoida - pitkä, leveä lahje joutuisi armotta kantapäiden alle kulutettavaksi. En vielä tiedä, raaskinko näyttää niille ompelukonetta ja tuunata kapeammiksi. Ulkosauma on farkkusauma, joten sisäänotto täytyisi tehdä sisäsaumasta. En tiedä onnistuuko vain toispuoleinen kaventaminen siististi. Kokemuksia?

Lahkeista huolimatta käyttö onnistuu kuten tänään - aamulla sulloin puntit kumisaappaisiin, iltapäivällä sukkiin niin, että Reebokien kanssa pussimaisuus ilmeni hauskana kasari-hiphopina.


Vyötärö.
Viisi senttiä lisää korkeutta, niin olisin onnellinen! Tanssiharrastuksen myötä persukseni on kasvanut niin sanotusti syvyyttä, ja muhkeus yhdistettynä housujen matalaan vyötäröön ei oikein toimi. Onneksi on olemassa pitkät paidat, joiden ansiosta persvako ei vilku jokaiselle takana kulkevalle. Sen sijaan nimenomaan pyörällä kulkiessa (paitsi sen faktan lisäksi, että housut ovat tiukat reisistä eivätkä reisilihakset pääse kunnolla liikkumaan, toisin sanoen pyöräily ei ole niin hurjan hauskaa) vyötärö saattaa painaa lonkkaluita ikävästi.

Pidän farkkujen väristä ja kulutuksesta melko paljon, joten en ole näitä raaskinut poiskaan laittaa. Jos jotain olen oppinut niin sen, että mitään ei saisi ikinä heittää pois - parin vuoden kuluttua voin olla taas ihan in lööv!

----edit.
Niin kai mun olisi pitänyt haastaakin joku :D Kaappia haastan penkomaan... Llauran, Marian ja Yo Sistah! -tytöt!

2009/05/07

DJBB

En tiedä mistä tätä räkää riittää, mutta jostain sitä tulee jatkuvasti. Muistutan niistäessäni erehdyttävästi elefanttia. Voi naapuriraukkoja. Toisaalta, joskus pitää antaa takaisin samalla mitalla. Viimeksi eilen heräsin päivänokosilta suomiräppiin - eikö teistäkin musiikki ole hitusen liian kovalla, jos kiviseinien läpi kuulee sanat omalta soittimelta soivan musiikin yli?

Musiikista puheenollen, harmittaa vietävästi että räkäpääni vuoksi täytyy jättää Don Johnson Big Bandin keikka tänään väliin. Jonkun toisen yhtyeen ollessa kyseessä voisin harkita keikkailemista sairaanakin, mutta DJBB laulattaa ja jamittaa niin paljon, ettei paikalla olosta tulisi mitään. Hytkymisen seurauksena ennestään heikko hapensaanti varmaan lakkaisi kokonaan. Enkä kuitenkaan halua kuolla ihan vielä.

Uusia biisejä voi kuitenkin kuunnella kotonakin, esim. MinunAvaruudessani. Vielä muutama päivä sitten kuunneltavissa oli koko uusi levy (joka ilmestyi eilen!! rahanpuutteessa en tosin voi ostaa sitä vielä), mutta nyt enää vain muutamia uusia veisuja. Taattua tavaraa, entiseen verrattuna ehkä rosoisempaa ja mausteisempaa. Ripaus erilaisia kulttuureja ja industrial-henkeä. En kyllä koskaan tule ymmärtämään, paitsi Tommyn maanläheistä ja nöyrää suhtautumista siihen mitä tekee, myöskään hänen kielensä taipumista riimittelemään niin käsittämättömän nopeaa tahtia! Herraa on muuten kiittäminen siitä, että liityin aikoinani Amnesty Internationaliin. Tommyhan on työskennellyt Amnestyn tiedottajana, ja luin erään haastattelun asiasta (muistaakseni Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä), joka oli se viimeinen niitti liittymiseeni.

Uusimman sinkun video on myös varsin viihdyttävä. Mutta tuleeko teillekin tästä mieleen Fatboy Slimin Weapon of Choice?



ps. Ei unohdeta Fffridan maukasta arvontaa!

2009/05/06

Uupuneet opiskelijat

MTV3 tiedotti tänään uutisissaan, että joka viides lukiolaistyttö kärsii uupumuksesta. Tutkimus on tehty Suomen Akatemian oppimisen ja motivaation tutkimisen huippuyksikössä. Tytöt kuulemma pyrkivät poikia enemmän täydellisyyteen ja ottavat ulkoiset paineet liiankin tosissaan. Saanen kysyä, tuliko tämä kellekään yllätyksenä?

Depressed (4649749639)
Picture by Sander van der Wel via Creative Commons License

1990-luvun alun laman jälkeen suorituskeskeisyys yhteiskunnassamme tuntuu kasvaneen huimasti. Lisää tulosta halutaan tahkoa hinnalla millä hyvänsä, ja yleensä hinta on nimenomaan työntekijöiden terveys. Viime vuosina henkiseen jaksamiseen on onneksi alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota. Näin ainakin työelämässä, sillä etenkin yksityisellä sektorilla työterveys voi toimia yllättävänkin hyvin. Toki asioiden havaitseminen vaatii tarkkanäköisyyttä pomolta ja työkavereilta, ja kenties pientä nöyrtymistä henkilöltä itseltään. Ja tietenkin 24/7 töitä huhkivat yksityisyrittäjät ovat asia erikseen - heillä kun ei ole erillistä työterveyttä, vaan asiat täytyisi hoitaa kunnallisten terveyspalvelujen kautta. Ja kaikkihan tietävät, millaiset jonot niihin on.

Kuitenkin yhä nuoremmat oppilaat ja opiskelijat kärsivät uupumuksesta ja masennuksesta. Valtion ja kuntien resurssit eivät riitä esimerkiksi tarpeeksi monen koulukuraattorin, saatika koulupsykologin, palkkaamiseen niin, että he voisivat olla yhdessä koulussa kahdeksasta neljään viitenä päivänä viikossa. Usein oppilashuollon palvelut on järjestetty siten, että sama kuraattori kiertää useampia kouluja ja on tavattavissa yhdessä paikassa kenties vain kerran viikossa. Sama pätee psykologiin ja lääkäriin, terveydenhoitaja sen sijaan on yleensä paremmin paikalla.

Itse muistan suorituspaineiden alkaneen jo ala-asteella. Olin keskivertoa parempi oppilas, vaikka toki minullakin on ollut ne heikot aineet, joista ei saanut kasia parempaa vaikka teki mitä. Olisin varmaan saanut kaikesta kymppejä läpi kouluhistoriani, mikäli olisin vähän ahkerampi lukemaan. Kun todistus silti oli hyvä, saattoi saada jonkun lelun 'palkinnoksi'. Tottakai hyvästä suoriutumisesta pitää kehua, enkä muista että huonoja numeroitani olisi koskaan moitittu.

Silti olin kai aina vain liian kiltti ja tunnollinen, enkä ole päässyt niistä eroon vieläkään. Sana ei tuntuu liian vaikealta lausua. Vastuullisia asioita on kiva hoitaa, mutta jossain vaiheessa niitä aina huomaa ottaneensa hartioilleen liikaa, ja tuntuu kaatuvansa niiden alle. Ei osaa sanoa mielipidettään mihinkään, koska pitää muiden mielipiteitä totuuksina. Kuvittelee muiden vaatimusten olevan mahdottomia, vaikka tosiasiassa kukaan muu kuin sinä itse ei vaadi mitään. Uhrautuvaisuus (älä sekoita marttyyriuteen) ja perfektionismi eivät myöskään ole toivottuja ominaisuuksia, mikäli haluaa pitää itsetuntonsa kasassa. Käsi ylös, kuulostaako tutulta?

Uupumus ja liian suuret vaatimukset/odotukset, joita ei tunnu pystyvän täyttämään, johtavat ennenpitkää masentumiseen. Vaikka näihin asioihin onkin kiinnitetty huomiota viime aikoina, tuntuu minusta edelleen siltä, että asiat mainitaan mediassa ja unohdetaan seuraavana päivänä. Vaihtoehtoisesti vaaditaan kouluampumisia, jotta asioille herätään. Sittenkin asiat unohdetaan vuoden sisällä, tai byrokratian rattaat vain pyörivät tuskastuttavan hitaasti.

Jos sekä puolustusvoimat että Yle mahdollisesti tulevan mediamaksun myötä saavat Suomen bruttokansantuotteesta n. 1% kumpainenkin (valtion budjetti vuodelle 2009 on n. 46 miljardia euroa), niin mitä tapahtuisi, jos molemmat luopuisivat 1/10 omasta osuudestaan lasten ja nuorten mielenterveystyön hyväksi? Ja aikuistenkin?



Tasaa kaikki
p.s. Olen itse tällä hetkellä jälleen kerran kaamean flunssan kourissa, joten hourailuni ovat kyllä juuri sitä luokkaa. Viikonloppuna häät ja ensi viikolla tanssikisat - parempi olisi parantua pian...