Forgotten Lapland

Lapissa, jos missä, riittää hylättyjä koteja. Ihmiset ovat joutuneet muuttamaan pois pienistä kylistä peltojen ja metsien keskeltä taajamiin, tai sitten seuraava sukupolvi ei ole ollut valmis jatkamaan tilallisen elämää suvun vanhassa talossa. Harmillista monelta kantilta, ja saapi nähdä, milloin kaupungistumisen vastaliike ottaa tulta alleen. Etelässä siitä on jo hieman merkkejä ilmassa. Kenties tämä on myös sukupolvikysymys: me, jotka olemme eläneet lapsuutemme temmeltäen ulkona ja samoillen metsissä, olemme saaneet nykymaailman digitaalisuudesta ähkyn, ja haluamme palata juurillemme.

Haluaisin kiertää ympäri Lappia kuvaamassa näitä yksinäisiä rakennuksia, kuulla tarinoita niiden takana. Tarvittaisiin vain aikaa ja auto alle.

Lapland. That mystical place in Northern Finland, which is quite full of abandoned houses. Unfortunately people have been forced to leave their homes in the middle of nowhere, to cities in seek of a job. Or maybe the next generation hasn't had the will to keep maintaining the family's farm. I wonder when this urbanization and migration will end. Somewhat it has already turned upside down in Southern Finland - people need to get out of the cities into the nature. Maybe it has something to do with our generation, those who have lived their childhood playing outside and wandering in forests, and who now are sort of forced to live in a digital nation.

I'd like to roam around Lapland and photograph these lonely buildings, hear stories behind them. All I'd need is some time and a four-wheeler.

A pile of old metal, a radiant blur

Kun viime syksynä järjestimme noitabileet, oli yksi tärkeä agendalla ollut asia visiitti hylättyyn pikajunavaunuun. Perinteisen sinisiä istumapaikkoja täynnä olevan pikajunavaunun lisäksi kokonaisuudesta löytyi ravintolavaunu ja - tattadaa - discovaunu! En edes tienny moisia ikinä olleen olemassakaan. Onneksi menimme paikalle valoisaan aikaan. Luurankonaisen hiippaileminen epäilyttävissä maisemissa keskellä yötä olisi saattanut tuoda kuvaajallekin sydärin.

Last autumn when we held a witch party, we had a very special visit on our agenda - abandoned train coaches. Besides a traditional old Finnish train coach with blue seats and a restaurant coach there was also a disco coach. I never even knew such thing existed! Thank goodness we paid the visit when the Sun was still up. Otherwise even this photographer would've probably gotten a heart attack from the skeleton woman lurking in the shadows.

Blub

Huh, lähes kolmen vuoden takaiselta Berliinin reissulta on vielä muutama kuva näyttämättä! Nimittäin hylätyn kylpylä-slash-vesipuiston, Blubin, otokset. Tosin kovin montaa niitä ei olekaan - vartija hääti meidät pois paikalta, ja ehdimme tsekata ehkä neljäsosan koko paikasta. Joka sekin tosin riitti kuvittelemaan paikan entisen loiston. Blub oli jakautuneen Saksan aikana (ja vielä hetken muurin kaatamisen jälkeenkin) läntisen puolen suosituimpia uintipaikkoja. Jossain vaiheessa kuitenkin myös rotat hoksasivat paikan mukavuuden, ja invaasio vei lopulta tilanteeseen, jossa puisto jouduttiin sulkemaan 2005 (saunoja käytettiin vielä vuoteen 2012 asti). Vuonna 2016 riehunut tulipalo tuhosi suuren osan rakennuksista. Aikomus on kehittää ja kaavoittaa alue uuteen käyttöön, mutta ilmeisesti vielä asia ei ole sen kummemmin edennyt.

Phew, after almost three years back we were in Berlin and a few shots from that trip are still unpublished! As I say few, I really mean few - we weren't able to photograph long at the abandoned waterpark Blub when the security guard decided we should leave the place. We probably saw one fourth of the park, but even that was enough to see how glorious it had once been. Before the Wall fell (and even some time after that) Blub was the place to go swimming and relaxing. Unfortunately rats picked it up too, and the location had to be closed down in 2005 due to the rodent invasion (the saunas were in use until 2012). A fire destroyed most of the buildings in 2016. Nowadays the whole area is (as far as I know) still waiting to be redeveloped.

Kinderkrankenhaus II

Kinderkrankenhaus Berliinissä ei ole pelkkää tomua ja tuhkaa. Sisältä löytyy värejä, muistumia siitä ilosta, mikä pilkahteli sairaalan väistämättä ikävän arjen lomasta.

Kinderkrankenhaus in Berlin isn't just ashes and dust. Inside there are colors, reminders of the joy that was occasionally seen through the inevitably mundane everyday life inside hospital walls.

Kinderkrankenhaus I

Berliini yli kaksi vuotta sitten. Jotenkin nämä urbex-kuvat jäivät aiemmin julkaisematta, mutta syksyisiin päiviin karut, hylätyt tilat sopivat paremmin kuin koskaan. Siis siitä huolimatta, että kuvien ottamisen hetkellä Berliinissä vallitsi mieletön helle.

Kinderkrankenhaus Weissensee (tai The Säuglings- und Kinderkrankenhaus Preussens) on vanha lastensairaala, joka aloitti toimintansa vuonna 1911 ja suljettiin 1990-luvun lopulla. Sen jälkeen rakennus on päässyt hurjaan kuntoon - graffiteja ja epämääräisiä spreijauksia on kaikkialla, tuhopolttoa on yritetty lukemattomia kertoja ja askeliaan saa toden teolla varoa, jollei halua tipahtaa lahonneen välipohjan läpi pari kerrosta alaspäin. Oman aikansa loisteliaimpiin kuuluneesta sairaalasta on jäljellä vain haalistunut muisto.

Berlin, over two years ago. Somehow all these urbex photos were left unreleased, but what could fit the chilly autumn days more than pictures of abandoned places? Even still the weather at the time when the pics were taken was boiling hot.

Kinderkrankenhaus Weissensee (or Säuglings- und Kinderkrankenhaus Preussens) is an old children's hospital, inaugurated in 1911 and left by itself in the late 1990s. Since then the building has not been taken care of, but just left to decay. Every wall is full of graffiti, arsons have been started for numerous times and one must check where to land their foot - in case you don't want to fall down a couple of stories. The structure, which back in the day belonged to the most glorious hospitals there was, is now just a faded memory.