2009/09/29

New Moon

Tänään on selkeästi leffapäivä. Jos Alice in Wonderland tuntuu saapuvan teattereihin aivan liian pitkän ajan päästä, on Twilight-saagan toiseen osaan enää alle kaksi kuukautta. New Moonin trailereita alkaa pyöriä eri saiteilla yhä tiheämpään tahtiin, tässä yksi.






Trailerin perusteella minua ärsyttää jo valmiiksi kolme asiaa:
1.  Vampyyrien silmät. Ne ovat vaaleammat kuin Twilightissa, right?
2. Tietokoneanimaatiota hyväksi käyttävät kohtaukset. Kun halutaan näyttää jonkun lentävän huoneen päästä toiseen, on turvallisinta tehdä moinen tietokoneella. Silloin ilmalennon aiheuttamat vauhtiviirut vain häiritsevät minua suunnattomasti. Kun se ei vaan näytä luonnolliselta.
3.  Bella, Bella ja Bella. Argh.

Ärsytyksistä huolimatta - eihän tätä voi muuta kuin odottaa kieli pitkällä!

Alice in Wonderland

Taattua Burton-laatua luvassa - harmittavasti vasta ensi vuoden puolella, mutta hyvää kannattaa odottaa!



2009/09/28

Welcome to my Kingdom, pt. 2



Puolitoista

 

neliömetriä

 

on juuri

 

ja juuri

 

riittävästi

 

kaikelle tarpeelliselle.



2009/09/27

Rokkia ja teräshousuja

Istumista, pari tuoppia, keskustelemista Lontoon kaikista mahdollisuuksista, pohtimista wc'n sijainnista, hikistä tanssimista ja laulamista vaikka suurin osa yleisöstä tuntui olevan hiljaa paikallaan, nauramista kerrankin hyville välispiikeille, intoilemista yhdestä uudesta biisistä.




 

 

 

Manboyn keikka Loosessa oli jotain parhautta. Pojilla tuntui olevan hyvä meininki puheliaisuudesta, keikan intensiivisyydestä ja myöskin valokuvista päätellen - kun kohde ei pysy paikallaan, kuvissa näkyy lähinnä erinäistä blurrausefektiä ihan luonnostaan. Paikan päältä tuli tietenkin bongattua Stella, joka onnistuu aina näyttämään yhtä hehkeältä! Ystävällisesti hän myös esitteli minut pikaisesti poikaystävälleen, Manboyn laulajalle, Suomen kuumimmalle basistille eli Karolle. Ei sitä joka päivä idoleitaan tapaa, vaikka vaihtaisikin vain pari sanaa :) Kaiken kaikkiaan mukava ilta! Kiitos siitä kaikille asianosaisille.




 

Rokkiasuun kuuluivat wet lookit / GT, Bush-paita / reissusta 1998 + diy, neuletakki / Vila, rannekoru / Secco, kengät / Vagabond (ihme kyllä näillä jaksoi tanssia keikan ajan! Kotiin mennessä päkiöitä kyllä kuumotti kummasti), pilvi ja salama -korvikset / jälleen Marianeiti.




Eilinen meni äärimmäisessä väsymyksessä kohtuuaikaisesta kotiintulosta huolimatta. Siispä ilta ystävän tupareissa jäi vähän vaillinaiseksi, mutta ehdin kuitenkin nauttia hyvästä tarjoilusta, seurasta ja kauniista asunnosta. Kiitos emännälle!

Teräshousut eli harmaat kiiltolegginsit / Vero Moda, tuubimekko / GT, vyö / H&M, puhelinkaulakoru / Teemu Kuoppamaa, hiuspanta / joulupukilta. Ja kyllä, bad hair day.

Tänään oli tarkoitukseni suunnata jälleen Kaapelille Helsinki Vintage -tapahtumaan, jota olin odottanut kovasti. Lopulta nukkuminen ja opiskelu veivät kuitenkin voiton ja jäin tylsästi kotiin. Kenties myöhemmin kaduttaa, mutta tapahtumia tulee lisää. Sunnuntait ovat muutenkin perinteisiä löffailupäiviä, jolloin ainoa asia jonka vuoksi jaksaa kömpiä ulos ovesta, on kaupassa käyminen. Allekirjoittaneella toki kahden tunnin treenit taas tänään. Mutta urheilu vaan piristää!

 Pirteää tulevaa viikkoa harmaasta säätilasta huolimatta!

2009/09/26

Venäjä, oikeusvaltio?

Kun yrittää toipua edellisillan keikasta raahautumalla kuntosalille ja syömällä pakastimesta kaivettua soijakastiketta, voi hetkeksi uppoutua miettimään maailman pahuutta. Noustakseen illaksi jälleen hyvään fiilikseen. Tiedossa siis ystävän tuparit - niistä ja eilisestä kuitenkin lisää huomenna! Tänään ehtii vielä syventyä epäoikeudenmukaisuuteen.

Jonna kirjoitti vähän aikaa sitten samaa sukupuolta olevien ihmisten oikeuksista parisuhteeseen. Hän pohti sitä, miten 2000-luvulla luulisi ihmisten mielipiteiden kehittyneen suvaitsevaisemmiksi vuosien takaiseen nähden. Toki asiat ovatkin menneet eteenpäin aikalailla - monissa maissa samaa sukupuolta olevat parit voivat avioitua ja adoptoida lapsenkin. Mutta rankkoja mielipiteitä tunnutaan tänäkin päivänä vielä viljeltävän. Samaa sukupuolta olevien rakastamisen oikeus ja Amnesty Internationalin jäsenlehti (toimi myös lähteenä Wikipedian ohella) saivat minut pohtimaan ihmisoikeuksia ja maailman menoa. Maailman, jonka haluaisi olevan oikeudenmukainen kaikille.

On helppo sivuuttaa uutiset, joissa kerrotaan ihmisoikeusrikkomuksista esimerkiksi Lähi-Idässä tai Kiinassa. Jos kyseisiin maihin ei ole minkäänlaisia kytköksiä, tuntuvat ne äärimmäisen kaukaisilta ja itseä koskettamattomilta. Lisäksi itsemurhaiskuista kuulee harva se päivä, ja näihin asioihin pikkuhiljaa turtuu. Darfurin tai Afganistanin tilanteet eivät enää hetkauta. Eri asia olisi varmasti silloin, jos kaoottisessa tilassa olevassa massa asuisi ystäviä tai sukulaisia, tai jos siellä edes olisi joskus käynyt lomamatkalla. Tietynlaista silmiensä ummistamista onnellisena elämiseen toki vaaditaankin. Maailma on niin täynnä kauheuksia, että jos jokaiseen tarttuisi ja sitä murehtisi, olisi ihminen rikki alta aikayksikön. Se ei silti tarkoita, etteikö johonkin voisi puuttua edes ajatustasolla. Nykyään liian monet tuntuvat elävän siinä omassa pikku pallossaan, välittämättä muista. Kiinnostuksen kohteena on ainoastaan se kiiltävin auto tai makeimmat kengät. Globaalisuus ei ole tuonut mukanaan koko maailman kattavaa yhteisöllisyyttä, vaan entistä voimakkaamman yksilökeskeisyyden.



Otetaan esimerkiksi Venäjän ihmisoikeustilanne. Tuon mahtavan itänaapurimme, joka on monelle varmasti vieras ja kaukainen (enhän itsekään ole maassa käynyt, vaikka kieltä hiukkasen osaankin), mutta joka on kuitenkin niin lähellä. Toimittaja Anna Politkovskajan murha parisen vuotta sitten tuskin meni keneltäkään ohi. Mutta entä tänä vuonna salamyhkäisesti kuolleet ihmisoikeusaktivistit, juristit tai toimittajat? Ehkä he eivät ylittäneet uutiskynnystä. Ehkä heitä ei pidetty tärkeinä. Ehkä ei haluttu uskoa siihen, että tällaista voi tapahtua naapurissa vielä vuonna 2009.

Venäjän valtion mielestä kyseiset aktivistit ovat ilmeisesti tärkeitä, mutta väärällä tavalla. Kansalaistoiminta on hyvää niin kauan, kun se edistää ja tukee valtion toimintaa. Etenkin Tsetsenian sodan ihmisoikeusrikkomusten tutkiminen on herättänyt närää. Kansainvälisen lehdistöinstituutin IPI'n mukaan Venäjällä on vuoden 1992 jälkeen tapettu tai murhattu 77 toimittajaa. Seitsemänkymmentäseitsemän. Sen vuoksi, että he eivät ole halunneet katsoa mahdollisia rikoksia sormien läpi. Alkaa mielestäni muistuttaa enemmän diktatuuria kuin puolipresidentillistä tasavaltaa - se, joka kehtaa asettua valtiojohtoa vastaan, saa tuta nahoissaan sen mahdin. Eipä sillä, Putin ei ole minua missään vaiheessa vakuuttanut. Tyyppi vaikuttaa kaikin puolin luihulta, vaikka diktaattorista ei kyse olisikaan. Medvedev ei valitettavasti ole tuonut muutosta Venäjän oikeushallinnon toimintaan. Toki ei voida suoraan sanoa, että valtio olisi mysteerimurhien takana. Asialla voivat olla kiihkomieliset valtion kannattajat, jotka ovat päättäneet puuttua asioihin omin käsin. Ongelmana on kuitenkin se, että valtio ei tutki näitä tappoja tarpeeksi. Viranomaiset kieltäytyvät tutkimasta rikoksia ja syytteitä hylätään. Sen äärimmäisen, hengen riistämisen, lisäksi uhkailu, toiminnan häirintä ja vaikeuttaminen sekä tahdonvastaiset katoamiset ovat ihmisoikeuksien puolesta taistelevien arkipäivää.

Tietenkään ei pidä unohtaa, että Venäjääkin voidaan vielä tietyiltä osin pitää kehittyvänä maana. Moskovan varakkailla asuinalueilla elinolot ovat täysin länsimaista tasoa, mutta maaseudulla asiat ovat toisin. Köyhiä on joidenkin arvioiden mukaan jopa 50% asukkaista. Myös oikeuslaitos laahaa perässä. Jos Venäjälle ikinä sallitaan mahdollisuus EU-jäsenyyteen, tapahtuu se vasta silloin, kun niin ihmisoikeudet kuin tasa-arvokin toteutuvat maassa nykyistä paremmin. Kannustaisiko jäsenyyden salliminen sitten näiden asioiden kehittämiseen, en tiedä.

Amnesty toimii useiden eri ihmisoikeusasioiden puolesta ympäri maailmaa lahjoitusvaroin. Jos varoja ei ole lahjoittamiseksi asti, vain muutaman hiiren klikkauksen vaativa panostus on vetoomusten allekirjoittaminen. Esimerkiksi Dmitri Krajuhinin ihmisoikeustyön turvaamista voit vaatia tästä.

*

Ihmisoikeuksiin liittyy läheisesti myös sananvapaus ja siten tekijänoikeudet, joita Maria on pohtinut esimerkiksi bloggaamisen näkökulmasta. Missä menee sananvapauden raja? Kenellä on oikeus sanoa mitä ja kenestä? Ja missä formaatissa?



2009/09/25

Manboy - For Another One

Koska tänään on pienen tauon jälkeen taas tiedossa keikkalointia (Manboy @ Bar Loose!), taipuu myös viikonlopun soundtrack Mänkkäreiden puoleen, kuinkas muuten. Lähes tasan kaksi vuotta sitten Oulun Kuusisaaren paviljongissa koettiin keikkahistoriani top kolmoseen yltävä spektaakkeli, kun parin paikallisen bändin lisäksi lavan otti haltuun viime hetkellä Magenta Skycodea paikkaamaan tullut Miespoika. Nyt esiteltävällä videoklipillä kuultiin ensimmäistä kertaa biisi nimeltä For Another One, joka sittemmin on löytänyt tiensä viime keväänä julkaistulle Deus Protector Noster -albumille. Kuvan/äänen laatu tai yleisön määrä eivät kenties ole huipussaan, mutta tunnelma sitä vastoin kyllä. Etenkin alun spiikkaus jaksaa aina herättää hilpeyttä allekirjoittaneessa. Enjoy!





p.s. Tsekkaahan tämä uutinen. Hälyttävää, eikö? Eniten pelottaa se, missä vaiheessa kaikki luonnonvarat on oikeasti kulutettu loppuun - slut, finito. Muuttaako ihmiskunta silloin Kuuhun? Vai Marsiin? Vai maan alle? Vai tajuammeko me tehdä jotain ennen kuin on liian myöhäistä?

2009/09/24

Matkalla Manalaan

Tähän mennessä kertyneiden kokemusten perusteella ruokaravintoloiden top3 kuulostaa tältä: Pannu (Oulu), random ravintola jossain päin Pariisia (nykyisestä olemassaolosta ei takeita) ja Helsingissä kansallismuseon takana sijaitseva Manala. Paikasta saa niin pihvejä, keittoja, salaatteja kuin jättimäisiä pizzojakin. Tällä viikolla sinne eksyi kuuden hengen kaveriporukka, joiden nassujen edestä löytyi tietenkin niitä pizzoja, toasteja ja grillattua kanaa.











Päädyin itsekin poikkeamaan perinteisestä valinnastani eli taivaallisesta vuohenjuustosalaatista. Vegetoast oli maukasta sekin. Jälkiruoan osalta tyydyin tällä kertaa vihreään teehen (tarpeeksi maitoa ja hunajaa, niin kyllä se jälkiruoasta menee!), mutta suosittelen ehdottomasti suklaakakkua. Sen hinta-laatusuhde on sen verran kohtuullinen (3.50e), että herkun ohittaminen vaatii tonneittain itsekuria. Myös ystävän lautaselta testattu tyrnijuustokakku mansikkamelballa upposi ja köyhiä ritareitakin kehuttiin. Ehkä ensi kerralla tilaan alkuruoaksi kevyen keiton ja keskityn pääasiallisesti erilaisten makeiden viettelysten kombinaatioon...




 

Päivän asukin tuntui kuvaamisen arvoiselta, kun keksin uuden kokonaisuuden. Harvemminpa jaksan normaalia arkipäivän asua kuvata. Hyvä kun jaksan sitä edes aamuisin miettiä. Silmät ristissä tulee valittua välillä kaikennäköistä... Nyt kun vielä on ilmoja pyöräillä, pitää vaatteet katsoa vähän senkin mukaan. Liehuvainen hame ei ole se kaikista paras vaihtoehto.

Tunika / Ruotsista, neuletakki / Vila, legginsit / GT, saappaat / second hand, nahkatakki / second hand, huivi / Es:ti:ci?, myssy / self made, kaulakoru / TitiMadam, päärusetti / lapsuudesta

Oikeastaan ravintoloiden laittaminen järjestykseen tuntuu jotenkin epäreilulta. Paikkojen, joissa on käynyt kerran ja viettänyt mukavan illan, perustelut listalle pääsemiselle ovat täysin erilaiset kuin vakkaripaikkojen. Suurimmassa osassa esimerkiksi hotelliketjujen ravintoloita ruoka on aina maukasta. Niistä kuitenkin jää puuttumaan sitä jotain, jonka vuoksi ne jäisivät erityisesti mieleen. Jos menisin mainittuun Pariisin ravintolaan toiste, voi olla, että mielikuva sen mahtavuudesta murenisi.

Mutta koska tämä touhu ei ole niin vakavaa ja minulla on oikeus muuttaa tai olla muuttamatta mielipidettäni, ei perusteluilla ole mitään väliä. Nautinto on tässä tapauksessa pääasia!

2009/09/22

Cheerios-moka

Jokin aikaa sitten naureskelin Photoshop disastereille, eli luonnottomille tai muuten piloille menneille kuvanmuokkauksille. Nytpä ovat suomalaisetkin päässeet noloilemaan (kuka tunnustaa lähettäneensä vinkin sivustolle?). Nestle-murojen silmäefekti löytyy täältä.

Kerrankin kaksi postausta yhdelle päivälle, mutta selitettäköön se edellisen ajastamisella ja tämänhetkisellä tylsyydellä... Päätin jäädä toimistolle hengailemaan kotiin menemisen sijasta (!), sillä illemmalla on tiedossa kulinaristista nautintoa maailman toiseksi ...eikun kolmanneksi parhaimmassa ravintolassa. Namskis ja maiskis!

Autumnly

Syksyisiä kuvia sunnuntaiaamulta.

(Testaan samalla kuvien uploadaamista Flickristä, joten en takaa lopputulosta...)


Hugging

Collision

Mrs. Duck

A moment

The grass is always greener...


p.s. Marilla on arvonta!

2009/09/20

Rojo

Rauhalliseen lauantai-iltaan ei kuulu naapurin omituinen käyttäytyminen, mutta ystävät ja hyvä ruoka kyllä. Sunnuntaikin on kulunut yllättävän leppoisasti karkkien ja nachojen ylijäämiä naposteltaessa. Lisäksi vielä kookosteetä niin opiskelu sujuu kuin rasvattu! No, almost.






 

Minulle on muodostunut suuri ongelma punaisten vaatteiden käytöstä. Erilaiset korut, kengät, huivit, hiusrusetit menevät kyllä, mutta vaatteet? Na-a. Yritys käyttää pitkää punaista toppia kuitenkin onnistui sutjakkaasti, enkä tuntenut oloani orvoksi. Totutteleminen on aina hyvä tehdä hitaasti ja pikkuhiljaa ;) Villasukat ovat muuten pakollinen varuste läpi vuoden, mutta etenkin nyt, kun ulkona jo viilenee eivätkä lämpöpatterit pysy perässä. Tosin tänään ei viileydestä ole ollut tietoakaan, ulkona tarkeni hihattomassa topissa...
Legginsit / Pieces, toppi / GT, neuletakki / VeroModa, kaulakoru / Marianeiti


 

Fajitojen lihankaltainen täyte: paistettua soijarouhetta, tomaattikastiketta, tulinen fajita-mausteseos. Lämmin kasvistäyte: kuullotettua paprikaa, punasipulia ja valkosipulia. Näiden lisäksi raikasta jääsalaattia, kurkkua, tomaattia, fetaa ja guacamolea. Tulista, mutta maukasta!

Parin tunnin tanssisessioon voikin sitten mennä kuluttamaan taas kaikki mätetyt kalorit...

2009/09/19

Welcome to my Kingdom, pt. 1

Tiedän, tiedän, asuntokuvat ovat pahasti jäljessä aikataulusta - mutta niin on sisustaminenkin. Jostain syystä se valokuvien teettäminen seinälle tai taulupohjan hakeminen taideliikkeestä (ja inspiraation odottaminen) ovat ylivoimaisia, vaikka ne vaatisivat vain pienen pientä panostusta. Ehkä vielä joku päivä. Lähdetään kuitenkin liikkeelle sieltä, missä on valmista.



Astu sisään, älä pelkää, vaikka ovia löytyy lukuisia,
eikä tietoa niiden takana olevasta maailmasta ole.



Kuka on käyttänyt minun kumisaappaitani? Suuri karhu kysyi.
Kuka on käyttänyt minun rokkitossujani? Keskikokoinen karhu kysyi.
Kuka on käyttänyt minun juoksukenkiäni? Pienin karhu piipitti.


 
Huivien kasvualustana toimii parhaiten rikkoutunut,
omistajan laiskuudesta johtuen korjaamaton
kangaskassi. Muista kastella tarpeeksi usein.



Ei, se ei ole sauna.
Eikä varasto.
Mikä se on?
Se on minun kylpyhuoneeni.


 
Yksi piskuisen eteisen viidestä ovesta aukesi
vierailijan takana niin hiljaa, ettei hän kuullut
painikkeen naksautusta. Hänen kääntäessään päänsä
olikin jo liian myöhäistä, ja ystävämme oli
imaistu uppo-outoon maailmaan...


2009/09/18

Muse - Uprising

Juuri eilisen postauksen jälkeen tuli tieto Uprisingin virallisen videon ilmestymisestä. Mutta koska Bloggerilla on jotain minua vastaan, en lähtenyt editoimaan jo kirjoitettua tekstiä. Jäsentely riviväleineen kaikkineen olisi nimittäin mennyt taas ihan ketuilleen. Ja vaikka biisikään ei ole Musen top kympissä, on video nalleineen sen verran hauska, että se ansaitsee pienen linkittämisen. Viikonlopun soundtrackin hengessä ;)


2009/09/17

Muse - The Resistance

Kun aikaa sitten tilattu levyboksi ei mahdu postiluukusta sisään, ja löytää lattialtaan hae-tämä-lähimmästä-postistasi-lapun, voi hieman kiroiluttaa. Musen uutukainen ilmestyi maailmalla maanantaina (Suomessa eilen), mutta vasta tänään ehdin kiikuttaa sen postikonttorista kotiin asti. Eipä sillä, tietokoneelta sitä on kuunneltu toki jo muutamia päiviä.



The Resistance on omituinen yhdistelmä kaikkea. Jo aiemmin tänä vuonna kiiri huhuja sekä tanssittavuudesta että megalomaanisista orkestraalisista kyhäelmistä, ja molempia lätyltä löytyykin. Erästä tuoretta aviomiestä lainatakseni: Kuulostaa samaan aikaan tutulta, tuoreelta, Muselta ja kaikelta muulta. Kappaleissa voi kuulla viboja niin Queenilta, Depeche Modelta kuin System Of A Downiltakin. Silti Muse onnistuu kuulostamaan aina itseltään. Suurimpana syynä lienee Matthew Bellamyn omintakeinen laulutapa mielettömine falsetteineen. Korviini ei ole Matt-kopiota koskaan kantautunut, enkä usko (halua uskoa) sellaista olevan olemassakaan.


Ensimmäinen maistiainen levyltä, Queenia mukaileva United States of Eurasia, saatiin kuultavaksi aarteenetsinnän lopputuloksena muse.mu-sivustolla kesällä. Aarrerasteja oli yhteensä kuusi. Yhden arvoituksen ratketessa lähti joku tietyssä Euroopan tai Aasian kaupungissa vastaanottamaan USB-tikkua agentilta. Tikun käteen saatuaan tehtävä oli yksinkertainen: lataa tikulla oleva biisi nettiin, niin USOE kasvaa pätkä pätkältä, kuudesta eri osasta ehjäksi kokonaisuudeksi. Nine Inch Nailsin ja Radioheadin henkeen faneille toteutettu aktiviteetti sai ainakin minun huomioni ;) Varsinainen ensimmäinen levyltä lohkaistu single on Uprising. Biisiä on luukutettu radioissa ahkeraan, ja varmasti joku muukin on huomannut mielleyhtymän Black Holes & Revelations -albumin ensisinkkuun, Supermassive Black Holeen. Tanssittavaa, hämmentävää ja ennen kaikkea radiokelpoista. Mutta sellaista, joka ei kerro mitään kokonaisen levyn linjauksesta.


Tähän mennessä olen kuullut täysin ääripäistä olevia kommentteja The Resistancesta. Osa tykkää, osa ei - niin käy aina, kun bändi tai artisti haluaa jollain tapaa uudistua ja muuttaa linjojaan. Parempi niin, kuin joutua 'tää kuulostaa aina samalta' -kastiin, jonka vuoksi artistin leivän määrä pöydässä saattaa olla heikohko. Lisäksi Musen kunnianhimo ei sallisi saman biisin tekemistä kahdesti. Yhtye haluaakin jatkuvasti valloittaa sille uusia musiikin alueita. He eivät halua lokeroitua mihinkään genreen. Siksi uutukaiseltakin löytyy tunteita ja korvanruokaa laidasta laitaan. Sen verran taitavia pojat ovat, että kokonaisuus ei monipuolisuudesta huolimatta ole sekasorto, vaikka ulkopuolista tuottajaakaan ei ole ollut näppejänsä soppaan tyrkkimässä.








Tanssittavia pätkiä löytyy jo mainitun lisäksi nimibiisi Resistance, ihanainen Undisclosed Desires (jonka aikana ei vaan voi pysyä paikallaan) ja rennon letkeä I Belong to You. Hillitöntä, alkuaikojen Musen kaltaista bassolainia voi kuulostella Unnatural Selectionissa. Levyn heikoimmaksi anniksi jäävät Guiding Light ja MK Ultra, joista jälkimmäinen toimii livenä varmasti mainiosti. Guiding Lightia on helppo seurata ja laulaa mukana, mutta osaksi nimenomaan sen takia yhdistän sen edellisen levyn Starlightiin, joka sekään kaikessa söpöydessään ei ole musiikillisesti Musen parhaimmistoa. Vaikka puhun levyn heikoimmasta annista, olisivat nämä kaksi sopineet täydellisesti jollekin Musen kolmesta ensimmäisestä levystä. Tällä levyllä ne kuitenkin tuntuvat olevan eksyksissä muuten niin korkealle kurottaneiden teosten seassa. Soittimia on platalla käytetty perinteisen three-piecen lisäksi kaikenlaisia uruista saksofoniin ja sinfoniaorkesteriin asti, ja löytyypä sieltä myös 'football hooligan noises'. Eri elementtejä on kuitenkin käytetty harkiten. Viime Suomen keikalla lahjaksi antamaamme suomalaista kanteletta en valitettavasti kyllä levyllä kuule ;)


Kuitenkin yksinomaan kolmesta viimeisestä raidasta muodostuva teos on se, jonka vuoksi tätä levyä on kannattanut odottaa ja jonka vuoksi se on soinut repeatilla monta päivää. Exogenesis Symphony part I (Overture), part II (Cross-pollination) ja part III (Redemption) ovat nimenomaan sitä luvattua, täysmääräisellä orkesterilla kuorrutettua sinfoniaalista musisointia. Säveltäminen on aina säveltämistä, mutta rockissa ja klassisessa musiikissa on hienoisia sävyeroja. Muse on onnistunut yhdistämään nämä kaksi vaivattoman kuuloisesti (koko levystä puhuttaessa, Exogenesis toki painottuu selkeästi jälkimmäiseen). Satuinpa eräänä päivänä löytämään part III'n nuotitkin Internetin ihmeellisestä maailmasta, mahtavaa!


Tietyllä tapaa Exogenesis Symphony toimisi omana julkaisunaankin. Toisaalta, ilman sitä The Resistance olisi helmistään huolimatta voinut jäädä latteaksi. Vaille sitä jotain täysin uutta, jota Muselta odotetaan. Ja tästä lähtien odotukset ovat varmasti kahta kauheammat eli jättikokoiset. Kaukana ovat ne ajat, jolloin Helsingin Tavastialla kuultiin Sunburnin kaltaisia rokkipläjäyksiä, kun Musesta on kasvanut stadionit täyttävä kolmen hengen yritys. Suomessakaan jäähalli ei enää riitä. Reilun kuukauden päästä saamme jälleen ihastella välkkyviä valoja, eeppisiä kitarariffejä ja Domin neonvihreitä housuja - tällä kertaa Hartwall Arenalla. Exogenesis on listan ykkösenä livenä kuultavissa toiveissa, mutta todennäköisesti sitä ei hallissa kuulla. Toivossa on kuitenkin hyvä elää. Viva la Resistance!

2009/09/15

Vuohenjuusto ♥


Kuinka monta eri versiota voi samasta salaatista tehdä? 


Vastaus: monta.


Villirucolaa
Kurkkua
Tomaattia
Salaattisiemeniä
Suolapähkinöitä
Mansikoita
Paistettua vuohenjuustoa

2009/09/14

Bloodsport

Käväisin tänään Vantaalla, jossa puiden lehdet hohtivat vihreyttään. Helsingissä puut ovat jo alkaneet kellastua. Vaikuttaako meri-ilma syksyyn edistävästi? Tai sitten vain kuvittelen, mutta ainakin aamulla oli kylmä ja selkeästi syksyinen ilma. Iltaisin on kuitenkin lämmin niin kauan kuin aurinko paistaa, ja juoksulenkillä tarkenee capreissa ja t-paidassa. Tänään juokseminen meinasi vaihtua kävelyyn, kun eilisissä tanssitreeneissä nivunen/sisäreisi päätti venähtää. Sen siitä saa, kun toukkarit tuntuvat kerrankin menevän hyvin, mutta keho on vanha ja raihnainen...

Kuulun siihen kastiin, joka vihasi urheilua läpi kouluvuosien. Koululiikunta oli pahinta mitä tiesin. Ala-asteella sentään hairahduin pelaamaan tennistä reilun vuoden (söpön pojan takia tietenkin, en minä siitä urheilusta). Olin melkoisen surkea, kuten kaikessa muussakin sporttisuudeksi laskettavassa. Olin luokkalaisiani vuoden nuorempi ja pienikokoinen - en yltänyt mihinkään, osunut mihinkään tai ollut nopea jaloistani. Uinti oli ainoa laji, jossa olin keskitasoa tai vähän sen yläpuolella. Uimakouluja en ole käynyt, en osaa sukeltaa silmät auki ja nenästäkin pitää olla kunnon ote painettaessa pää veden alle, mutta luokan hitain pulikoija en ollut. Pesäpallo ja hiihto olivat suurimpia inhokkejani ja ovat edelleen. Olen tainnut saada elämässäni yhden ainoan juoksun tehtyä pesiksessä. Ne, jotka ovat aina tulleet valituksi viimeisenä joukkueeseen, tietävät, miltä se tuntuu.



Yläasteella angsti liikuntatunteja kohtaan vain kasvoi, ja muutamia kertoja piti terveydenhoitajalle valitella vatsakipuja saadakseen vapautuksen siitä kamalasta oppiaineesta. Silloinen liikkamaikka oli sama vielä lukiossakin, ja niinpä jatkui myös sama meininki - hyvällä ilmalla pesäpalloa tai yleisurheilua, sisäliikuntana sählyä tai lentistä ja talvikeleillä hiihtoa tai luistelua. Tylsä lajikirjo ei innostanut urheilemaan. Jos olisi halunnut tehdä jotain erikoista, kuten ratsastaa tai kiipeillä seinillä, olisi lukujärjestyksestä pitänyt löytyä valinnainen liikuntakurssi. Mutta kuka hullu nyt vapaaehtoisesti moista kurssia ottaisi?

Lukiossa pakollisia liikuntakursseja oli vain kaksi, jotka molemmat kestivät puoli vuotta. Näiden lisäksi oli toki itsellänikin tanssikurssi Wanhojen tansseja varten, mutta sitä ei urheiluksi lasketa (vaikka se kympin suorituksella nostikin liikunnan keskiarvoani mukavasti). Säännöllisen epäsäännöllisen liikkumisen loputtua sitä kai jotenkin heräsi todellisuuteen. Hei, tässähän pitäisi ehkä jotenkin liikkua, ettei löydä itseään viiden vuoden päästä viisikymmentä kiloa painavampana. Aloitin varovaisesti käymällä kerran viikossa ohjatussa aerobicissa. Sitten kaksi kertaa viikossa. Aloitettuani opiskelut tutustuin yliopiston liikuntaohjelmaan, jonka tarjontaa tuli kokeiltua latinobicistä pumppiin ja joogaan, kolmisen kertaa viikossa. Jossain vaiheessa urheilua enemmän harrastaneen ystävän kanssa tuli ilmoittauduttua kickboxingin alkeiskurssille. Harrastus jatkui säkin hakkaamisena kuntonyrkkeilyn puolella. Laji on äärimmäisen tehokas, avaa hyvin hartioiden lukkoja ja saa hien virtaamaan! Harmikseni ajanpuutteen takia nyrkkeilyhanskani ovat sittemmin unhoittuneet kaapin perälle. Kuntonyrkkeilyllä saa muuten kohtalaisen kivat hartiat ja käsivarret, vink vink ;)



Eräs suuresti inhoamani urheilumuoto, juoksu, saavutti ihmeellisellä tavalla lähes vakiintuneen aseman elämässäni muutama vuosi sitten. Aloitin hyvin kevyesti: minuutti juoksua, viisi minuuttia kävelyä, yhteensä puoli tuntia. Sama rutiini toistui pari-kolme kertaa viikossa, ja joka viikko juoksuaikaa pidennettiin minuutilla. Sitten kävelyaikaa alettiin vastaavasti lyhentää. Kohta sitä jaksoi hölkätä koko matkan putkeen! Eniten pontta juoksu sai kesällä 2005, kun epähuomiossa lupasin lähteä seuraavana vuonna juoksemaan puolimaratonia. Minä, joka en eläissäni ole juossut. Talvi tuli ja meni, ja harjoitteluni alkoi vasta huhtikuun alussa - silloinkin varsin verkkaiseen tahtiin. Kesäkuun viimeisenä lauantaina Turussa oli +24 astetta lämmintä. Moisiin lämpötiloihin alkukesän Oulussa tottumattomana olen sitä mieltä, että se hieman laski suorituskykyäni (köh), mutta selvisin kuin selvisinkin 21 kilometristä juosten. Ja pysyin tavoitteessani, eli matka taittui alta kolmen tunnin :)

Tuon pyrähdyksen jälkeen juoksumotivaatio hävisi täysin. Muutamia lenkkejä on toki tullut tehtyä, vaihtelevalla menestyksellä. Juoksu on siitä kummallinen laji, että pahimmillaan se on ääretöntä tuskaa. Parhaimmillaan siitä saa niin kovat endorfiinit, että haluaisi parin tunnin päästä lähteä uudestaan. Lenkin miellyttävyys riippuu täysin päivästä - siitä mitä on syönyt, miten nukkunut, mitä on syönyt edellisenä päivänä ja millainen mielentila on yleensäkin. Tänään olin äärimmäisen väsynyt ja torkuin lattialla puoli tuntia, juoksukiinnostuksen ollessa tipotiessään. Lopulta raahasin itseni ylös ja ulos ja lenkille. Lopputulos: vedin lyhyen peruslenkin normaalia kovemmalla vauhdilla ja fiilis oli mainio. Joskus se ylös nouseminen vaan oikeasti kannattaa :)



Tänä kesänä otin urheilun löysästi, koska oli paljon muutakin ajateltavaa. Elokuussa ryhdistäydyin, kun tanssi alkoi taas tauon jälkeen. Myös juoksu maittaa pitkästä aikaa! Nämä yhdessä normaalia suuremmalla määrällä korkkareilla kävelyä on tehnyt gutaa pohkeilleni ;) On ihanaa, kun voi nähdä työnsä tulokset. Toki pohjelihaksien muotoutumisella on ne miinuspuolensakin - saappaiden on parasta mahtua vielä jalkaani.

Tällä hetkellä pyrin liikkumaan viisi kertaa viikossa - 2 x kahden tunnin tanssitreenit, kaksi lenkkiä (toinen pidempi ja toinen lyhyempi + lihakset) sekä yksi salitreeni. Kuntosaleilua yritin aloittaa vuosia, mutta vasta viime syksynä sain oikeasti kimmokkeen siihen, ja olen jatkanut tähän päivään asti pientä kesätaukoa lukuunottamatta. Tanssista puhuttaessa tarkoitan cheerdancea, josta olenkin kirjoittanut jo aiemmin. Siinä tavoitteena on tällä hetkellä lokakuussa pidettävät harrastetason kilpailut. Olen päässyt hyvin mukaan uuteen joukkueeseen, ja ilokseni pääsen tosiaan jo kilpailemaankin :)

Urheilun hyvistä vaikutuksista paasataan jatkuvasti. Huolenaiheena on erityisesti lasten ja nuorten liikkumattomuus - iltojen viettäminen tietokoneella sipsipussi kourassa ei ole terveydelle järin hyvästä, sen ymmärtää jokainen. Mutta lasten ja nuorten motivoiminen onkin se suurin haaste. Tässä vaiheessa pitäisi liikunnanopettajien tulla mukaan kuvaan, mikäli vanhemmat eivät ole sitä urheilullisinta sorttia. Onneksi nykyopettajat tajuavat lasten eri tarpeet ja kiinnostukset ehkä paremmin, kuin ne nyt jo eläkkeelle jääneet, jotka ovat minuakin opettaneet. Toisaalta, lapsia ja nuoria on erilaisia, eikä kaikkia voi kiinnostaa samat asiat. Itsekin voisin sanoa, että musiikki pelasti minut urheilulta - harrastukseni lapsena liittyivät kaikki musiikkiin. Myöskään vanhempani eivät patistaneet minua liikunnan pariin, kun en siitä kerta innostunut ollut. Toisaalta toivon, että minut olisi laitettu vaikka sirkusryhmään. Ihan mihin tahansa, että olisin jo vuosia sitten ehtinyt hankkia hyvän kunnon enkä selluliittiä. Kenties ne koulun liikuntatunnitkin olisivat sujuneet sutjakammin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Jos mikään urheilu ei tunnu kiinnostavan, voin sanoa, että kaikille oikeasti löytyy se oma lajinsa. Olen elävä esimerkki siitä, miten traumoista voi päästä eroon ja löytää liikunnan ilon. Koska ilman sitä ei voisi elää :)


Niin... Mites ne sinun liikkumiset?




Kuvat 01, 02, 03.

2009/09/13

Resistance

Vaikka viikonlopun tuparikutsu peruttaisiinkin sairastapauksen vuoksi, ei silti tarvitse yksin murehtia. Voi myös saada paljon aikaan, kuten koko läävän siivoamisen lauantaiaamuna kello 11 mennessä, reippaan salitreenin jonka vuoksi seuraavan päivän tanssitreenit saattavat tuntua kivuliailta sekä liian harvoin tapahtuvan perseen ylös kirpparikierrokselle nostamisen. On kirjoitettu niin blogia kuin lopputyötäkin ja tavattu parit kavrut.


Perjantai-iltana piti piipahtaa kesän viimeisen kerran oululaisittan patiolla. Pohjoisesta saapuneen entisen joukkuetoverin kanssa tuli juteltua siiderin ääressä. Vaikka ilman lämpötila tuntui kylmenevän nopeasti, ainakaan vielä en sitä kuuluisaa syysflunssaa napannut. Fingers crossed.

Ulos mennessä ratkaisin kaksi ongelmaa: Missyjen yhdistämisen ilman, että lopputulos olisi liian fiini, sekä talvisten neuleiden kaipuun. Lyhythihainen mutta lämmin, angoraa sisältävä BikBokin Mymmeli-neule täytti kolon täydellisesti. Popojen lisäksi ensimmäistä kertaa ulkoilemaan pääsi myös turkoosi pikkulaukku, joka on tuliainen Kreikan saaristosta ja kuulemma aivan minun näköinen.


Eilen näin myös erästä ystävää pitkästä aikaa. Nyt kun molemmat olemme muuttaneet pohjoisesta etelään ja jopa samaan kaupunkiin, luulisi tapaamisten toteutuvan hieman tiheämmällä tahdilla kuin kolmen vuoden välein :) Vaikka ilta venyi myöhään ja haukotusten tahti kiiventyi, pääsin silti kohtalaisen ajoissa ylös Valtterilla piipahtamista varten. Kirppistely sujui merihenkisessä perusasussa. Vaikka en ole ikinä pitänyt merta uhkuvista vaatteista tahi sisustuksesta, alkaa minustakin näemmä kuoriutua esiin pieni sailor. Fiftarityylistä pitävälle se toki sopiikin.



Kirpparilla oli tungosta, etenkin Lauran ja Nadjan pöydässä. Ohitse kulkeneet pikkutytöt päivittelivät toisilleen, miten eräässä pöydässä oli ihan kaaaaamalasti ihmisiä :D Pääsin kuhinan keskelle vasta sitten, kun tyttöjen pöytä oli rankasti tyhjentynyt. Mukaan tarttuivat silti pinkit mokkaiset kenkiin laitettavat klipsikoristeet eurolla ja Michelangelo-pinssi 50 sentillä (menee lahjaksi myöhemmin). Muista pöydistä kotiin lähtivät musta villainen hattu (!! 1e) sekä raidalliset purkit (4e/kpl). Purkkien keräilyarvo huitelee kympin tienoilla, joten löytö ilahdutti peltipurkki-intoilijaa suuresti. Punaraidallinen menee omaan hyllyyn ruskearaidallisen kaveriksi, ja sininen Marimint-purkki matkustaa jossain vaiheessa Ouluun Ravenwavesin* luo. Monta halpaa houkutusta pystyin kuin pystyinkin vastustamaan, sillä totesin että en yksinkertaisesti tarvitse niitä. Pahoitteluni muuten Laura, tunnuin olevan aamujäässä ja hyvä kun sain mitään ulos suustani ;)

Tänään vielä kaksi tuntia tanssahtelemista, jonka jälkeen saakin suoraan kaatua (minun tapauksessani kiivetä) sänkyyn ja nukkua toivottavasti makiasti, ollakseen taas valmiina seuraavan viikon koitoksiin. Rentouttavia viikonlopun viimeisiä tunteja!



* Jos joku ei ole vielä hoksannut, tässäkin blogissa useammin kuin kerran nähty ystävä on viimein avannut oman bloginsa ;) Ja tehdäänpäs tämä yhdennäköisyys nyt selväksi kertaheitolla. Meitä luullaan usein kaksosiksi tai vähintään siskoksiksi, eivätkä luulot kovin kauaksi menekään - ystävyyden lisäksi meitä yhdistää verisukulaisuus vanhempiemme sisaruuden kautta. Mitä serkumpi sen herkumpi... Eräällä saattaa olla jotain tekemistä blogin ulkoasun kanssa, mutta sisältö on tottakai korpinkutrin omaa käsialaa. Sinne siis hophop!

Onko jollain muulla muuten ongelmia Bloggerin rivivälityksen kanssa? Ei tunnu toimivan ei sitten millään.

2009/09/12

Garbage - Stupid Girl

Viikonlopun soundtrack pyörii jälleen nostalgisissa tunnelmissa. Garbagea ihanine solisteineen ei ole kuopattu, mutta voimakkaimmin yhdistän sen 1990-lukuun. Shirleyn tummat silmät, leiskuvat hiukset ja cherry lips ovat aina pinnalla. Tässä pätkä vuotta 1995:

2009/09/11

London Calling

Mainitsemani New Yorkin matka siirtyi yllättäen hamaan tulevaisuuteen erinäisten aikataulu- ja finanssijärjestelyjen vuoksi. Vaan mikäpä siinä - eiköhän NYC terrorismista ja merenpinnan kohoamisesta huolimatta pysy paikallaan vielä jonkin aikaa, ja matkaa varten perustettu rahastokin ehtii karttua killingeillä (olenkin muuten miettinyt, miten rahaa ei ikinä tunnu olevan tilillä - olin täysin unohtanut rahastoon menevän suoraveloituksen!).

Suurta reissua suuren lätäkön taakse suureen maahan saa siis odottaa vielä. Sitä ennen voi hoitaa pari pienempää reissua pois alta... Näillä näkymin vuoden vaihtuminen nykyisestä yhdeksiköstä pyöreämpään lukuun tulee vietettyä ah-niin-ihanalla saarella, jota Britanniaksikin kutsutaan. Lontoon luulisi olevan New Year's Evenä kaunis ja tulvillaan kaupungin valoja. Tarkoitus on varata pöytä porukalla ravintolasta ja viettää iltaa oikein aikuisten ihmisten tapaan. Tai mistä minä tiedän, miten aikuiset viettävät tällaisia aattoiltoja.

Enihau, Lontoo on kaupunki, jonka voisin jälleen kerran mieltää omakseni. Vaikka Briteissä asumisestani on parikymmentä vuotta, on se jättänyt jälkensä kenties vahvemmin, kuin luulisi. Jos muuttaisin sinne uudestaan ja oppisin kunnon paikallisen aksentin, menisin pisamaisine kasvoineni täydestä britistä. Irkku-, Skotti- ja Aussi-murteet ovat lemppareitani, mutta jos ihan Englannissa pysytään, niin kyllä pohjoinen vie voiton etelästä. Siitäkin huolimatta, että Brighton-nimisessä merenrantakaupungissa tuli joskus vietettyä muutama kesäinen viikko. Lontoon ja Chesterin ohella voin suositella kyseistä paikkakuntaa kaikille.

Ja jotta aasinsilta ei olisi liian tökerö, liittyvät nämä kaikki asiat toisiinsa tietysti siten, että aion nyt esitellä kymmenen lempipaikkaani Lontoossa. Vaikka moni on kaupunkiin tutustunut, eivät kenties kaikki paikat tai niiden eri aspektit ole tuttuja. Ja jos tulevaisuudessa suuntaat tähän usean miljoonan asukkaan cityyn ensimmäistä kertaa, tässä muutamia tärppejä :)


1 H Y D E P A R K


Jos tarkkoja ollaan, niin Hyde Park käsittää vain osan Lontoon keskustassa sijaitsevasta isosta puistokokonaisuudesta. Toinen iso osa kuuluu Kensington Gardensille. Turistien sanotaan tunnistavan helposti näiden eri osien erot, mutta jos sokeus yllättää, niin tunnistaminen onnistuu viimeistään ilta-aikaan: Kensington Gardens sulkeutuu auringon laskiessa, Hyde Park on auki puoleenyöhön. Myös kasvillisuudessa ja puistotilpehöörissä on eroja. Näistä kahdesta voin sanoa pitäväni enemmän Hyde Parkista - sen suurista puista, avarista ruohotasanteista ja loistavista lekottelomahdollisuuksista. Vaikka on sillä toisellakin puolensa, mm. Peter Pan -patsas näin mainitakseni. Suuri ja rauhallinen puisto keskellä vilkasta suurkaupungin keskusta on juuri sitä, mihin kaupunkisuunnittelussa pitäisi pyrkiäkin.


2 C A M D E N T O W N


Lontoon pohjoisosassa sijaitseva Camden Town on kuuluisa paitsi valtaisasta torialueestaan, myös vapaasta ja populaarikulttuuria edistävästä ilmapiiristään. Camden Market on todellakin valtava - myyntikojuista voi löytää mitä tahansa vihanneksista ja teestä vaatteisiin ja puuseppien taidonnäytteisiin. Myyntipisteiden lisäksi alueelta löytyy toki pieniä putiikkejakin. Myös vintage shopit ovat tutustumisen arvoisia, itse löysin rakkaan British United Airways -olkalaukkuni eräästä Camdenin liikkeestä. Tyylillisesti alueelta löytyy kaikkea laidasta laitaan ja se on varteenotettava vaihtoehto Oxford Streetin high street fashion -liikkeille. Etenkin cyber- ja punk-henkisille paikka on paratiisi. Camden Towniin pääsee helposti metrolla.


3 L O N D O N U N D E R G R O U N D


Tämä ei varsinaisesti ole yksittäinen paikka, mutta niin... Suomen metroa kun ei voi verrata oikein mihinkään (mikä metro muka kulkee vain kahteen suuuntaan?!), eikä Tukholmankaan undergroundissa ole kamalasti eksymisen mahdollisuuksia (vaikka allekirjoittanut on senkin onnistunut tekemään). Eipä sillä, ei Lontoon metrossakaan voi helposti eksyä - tai voi, mutta takaisin oikealle reitille pääseminen on ihan yhtä helppoa. Metrokartta on looginen ja asemia on kohtalaisen tiheästi. Vaikka kuumalla kesähelteellä tai ruuhka-aikaan metroilu koettelee kärsivällisyyttä, on se silti a) kätevä tapa liikkua paikasta toiseen ja b) jotenkin vain niin ihana.


4 J E L L Y B E A N S @ T O P S H O P


Kyllä, luitte oikein - Oxford Streetin jättimäisessä Top Shopissa on alakerrassa kerrassaan loistava jelly bean -osasto. Eikä mitä tahansa papuja, vaan niitä ihka-aitoja Jelly Bellyjä. Irtomyynnissä. Kaikkia makuja. Kerääpä itse pussiin makuja mustikasta popcorniin ja Dr Pepperiin ja koita olla kuolaamatta niitä piloille ennen kassatiskillä asioimista... (Tähän ei sitten Ravenwaves kommentoida mitään siitä, miten en raaskinut syödä omia beanejani ennen kuin puolentoista vuoden päästä niiden ostamisesta.)


5 K I N G ' S C R O S S


Kaikki Harry Pottereita vähänkään lukeneet tietävät, miksi tämä on niin tärkeä paikka. Pakollinen turistinähtävyys siis. Asemarakennus on 1800-luvulta ja varsin komea itsessäänkin, mutta sen tuoma viehätys liittyy silti vahvasti mainittuun kirjasarjaan ja elokuviin. Harmillista kyllä, Platform 9 3/4 ei sijaitse laiturien 9 ja 10 välissä (sitähän ei hyväksytä syyksi, että ihmiset törmäilisivät pilareihin ja lentäisivät päistikkaa radalle junien alle, ehei), vaan laiturin ulkopuolella. No eivätpähän kameroiden kanssa palloilevat HP-fanit tuki oikeasti matkustavien tietä, tai matkustelevat häiritse kameran kanssa leikkiviä suomalaisturisteja.


6 W E M B L E Y


Tähän olisi mojovaa sanoa Wembley Stadium, joka nousi entisen stadionin paikalle vuonna 2007 ja on melkoisen komea ja järjettömän kokoinen rakennelma. Mutta ei, viereinen Wembley Arena on kotoisampi paikka. Sisähalli on jossain määrin verrattavissa Helsingin vanhaan jäähalliin, vaikka onkin tunnelmaltaan vähemmän kolkko. Ensimmäinen keikkakokemukseni a) ulkomailla ja b) lempibändini tahdissa sijoittui tähän kyseiseen rakennukseen. Vuoden 2006 Lontoon matkan päätarkoitus oli nimenomaan Placebo, ja siihen paikkaan ja hetkeen liittyy paljon hyviä muistoja.


7 B R I X T O N A C A D E M Y


Brixtonin kaupunginosassa sijaitseva Carling Academy liittyy elämääni samalla tavalla kuin Wembley Arena. Kesällä 2007 Silverchair, joka hyvin todennäköisesti ei ikimaailmassa saavu Suomeen keikkailemaan, veti paikan täyteen paitsi hulluja brittiläisiä (oikeasti, hulluja), myös kolme suomalaistyttöä. Päivän jonotus ulkopuolella, basistin ja rumpalin pikainen tapaaminen, viereisten jonottajien kaljojen läikkyminen päällemme ja liian suuri eväsmäärä ovat kaikki muistamisen arvoisia. Brixton Academy on paitsi keikkapaikka, myös teatteri ja klubi. Suurista keikoista mainittakoon The Smiths, jonka viimeinen live-esiintyminen yhdessä oli nimenomaan Brixton Academyssa. Itse kaupunginosa on enimmäkseen tummaihoisten asuttama, ja sinne kuten kaikkialle muuallekin, pääsee kätevästi metrolla.


8 N O T T I N G H I L L


(Se paikka, ei se elokuva jota en voi sietää.) Täysi vastakohta letkeälle Brixtonille: Notting Hillin siistit kadut, valkoiset julkisivut ja kalliit pikkuputiikit kielivät ylhäisestä elämästä, jota ei tuoda kaikkien nähtäville keskelle tietä. Poikkeuksena tietenkin Portobello Road, jonka torilta voi löytää mitä tahansa. Hieman siistimpänä ja järjestäytyneempänä kuin Camden Market tämä on esimerkiksi antiikkikeräilijöiden suosiossa. Hienostuneisuudestaan huolimatta Notting Hill on kerännyt aikojen saatossa myös taiteilijoita asukeikseen, mm. kirjailija George Orwellin. Eivätkä kohtuuhintaiset ja uniikit ostokset ole mitenkään harvinaisia, sitä ei tarvitse pelätä. Sen elokuvan nähneille tiedoksi - erästä tietty sinistä ovea on turha etsiä. Omistaja on maalauttanut oven toisen väriseksi, luultavasti kyllästyttyään turistipilviin.


9 T A T E M O D E R N


Modernin taiteen museo River Thamesin varrella. Taidenäyttelyt ovat hyvin samankaltaisia, sijaitsi museo missä tahansa. Tate Modernissa kiinnostaa eniten kuitenkin itse rakennus. Etenkin sisäpuolelta se on surrealistinen, hohtaa ulkoa tulevaa mystistä valoa, on avara mutta silti helposti lähestyttävä. Me like. Myös suomalainen ihanuusyhtye Magenta Skycode on käyttänyt IIIII-albuminsa kansitaiteessa hyväkseen tätä taidemuseota.


10 S O H O


Viimeisenä Soho. Viimeisenä siksi, etten usko tämän vetävän vertoja New Yorkin vastaavannimiselle kaupunginosalle ja siksi, etten itseasiassa ole käynyt Sohossa muutamaan vuoteen. Sen lukuisat pienet pubit ja levykaupat ovat kuitenkin onnen omiaan halutessaan viettää lähestulkoon turistivapaata iltapäivää englantilaisen nuoren aikuisen tapaan. Toki turistejakin vilahtelee, onhan alue ihan Oxford Streetin kyljessä. Nimen suhteen on muuten tehtävä pieni huomio: NYC'n SoHo kirjoitetaan nimenomaan suurella Hoolla, ja sen väitetään tulevan sanoista South Of Houston Street. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että nimi tulee yksinkertaisesti Lontoon vastaavasta alueesta, joka taas puolestaan ei tietojeni mukaan ole akronyymi mistään pidemmästä nimestä. Tiedä sitten.

Kuvat 03, 04, 06, 10, loput omista arkistoista vuosien varsilta.