2018/01/30

What's up, cat?

Mitä kuuluu kissoille? Hyvää, jos minulta kysytään. Luultavasti huonoa, jos heiltä kysytään - tiedättehän, raksukupin pohja näkyy, nukkumapaikka ei ole tarpeeksi pehmeä, juomavesi puolen asteen verran väärän lämpöistä. Kissan elämä on niin rankkaa.

catz-3catz-2catz-4catz-1catz-5


How are the cats? Very good, if you ask me. Probably very bad, if you ask them. You know, the bottom of the food cup is showing, the sleeping spot isn't soft enough, the drinking water is by half a degree the wrong temperature. A cat's life can be so tough.

2018/01/28

Oulu brunch - Puistola

Pitkään on jo mieleni tehnyt kirjoittaa Oulun brunssivaihtoehdoista, vaati näköjään vain muutaman vuoden, että sain ensimmäisen tekstin ulos.

Puistola-3

Brunssi on ehkä kokenut pienen inflaation. Tai sitten se ei vain enää ole uusi, hypetettävä juttu tai pakollinen osa jokaisen itseään kunnioittavan ja ajan hermolla olevan kaupunkilaisen viikonloppurutiineja. Porukkaa brunsseilla kuitenkin tuntuu edelleen käyvän. Se on arkipäiväistynyt. Viime viikonloppuna kävimme Puistolassa lauantaibrunssilla. Puistolassa on aina käytetty laadukkaita, tuoreita raaka-aineita ja otettu erikoisruokavalioiset hyvin huomioon. Brunssin alkuun kuitenkin ajattelin, että kerrankin saan vältettyä ähkyn, sillä mieli ei tehnyt syödä buffet-pöydän jokaikistä tarjolla olevaa ruokalajia (toisin kuin joissain paikoissa). Kuitenkin siinä vaiheessa, kun pääsin jälkiruoan ääreen, totesin olleeni kuolettavan väärässä. Kyllä vohvelit ja itsetehdyt marengit takaavat ähkyn aivan varmasti.

Brunssi oli perushyvä - pidin aineksista, joista sai koottua mieleisensä salaatin, sekä jälkiruokavaihtoehdoista. Lämpimätkään ruoat eivät olleet niitä aamupalan perinteisimpiä tarjottavia. Miinusta siitä, että ruokien sisältöä piti hieman arvuutella, kun nimilappuja ei ollut. Lisäksi tuntui kummalliselta, että pääsy ruokailutilan erkkerin pöytiin oli estetty irtonaulakoilla, jotka blokkasivat myös luonnonvalon ikävästi. Plussaa kuitenkin Puistolan perinteisestä, maukkaasta kahvista, joka aikalailla pelastaa monesta pulasta. Brunssi ei siis mielestäni ollut Oulun parhaimmistoa, mutta mukavaa vaihtelua, jonka voisi kokea uudelleenkin.


Puistola-1Puistola-6Puistola-2Puistola-4


It seems like I've been meaning to write about Oulu's brunch options for ages. Only took a few years to get my first post about them actually out.

I think brunch has suffered from inflation. Or most likely it just isn't the new hyped thing anymore, or a mandatory part of each trendy city dweller's weekend routine. People still seem to go to brunches though, which is good. It's nowadays a normal part of our daily activity, almost as a regular breakfast is. Last weekend we attended Puistola's brunch for the first time. Puistola has always been known for using fresh, quality ingredients in their dishes and having options for different special diets. Still, as I picked up varieties of food on my plate, I felt that maybe for the first time I wouldn't stuff myself too full at a brunch. You know, in some places you just know immediately that you're gonna feel sick after eating all the delicious stuff laid out at the buffet. Then again, after getting to dessert, I realized how pathetically wrong I was. Yes, I got too full after all. What can you do when there's waffles and self-made meringues available.

The brunch was a good one. I liked the ingredients of which you could combine your own salad, and the dessert options. The warm dishes weren't the most traditional ones either. Zero points go to the fact that there weren't really any explanations which food was which, so one just had to guess. Also it felt weird that the entrance to tables at the restaurant's bay window was blocked with movable coat racks, which also blocked out natural light from the windows. Not that nice. Plus points come from Puistola's coffee, which is always worth mentioning, as it's a savior at many occasions. So the brunch wasn't Oulu's best in my opinion, but a nice change and I would gladly experience it again.

2018/01/21

Macramé love

Joulu tuli ja meni, mutta keijuvaloista ja talvisen skandinaavisesta tunnelmasta en luovu. Seinälle vihdoin saatu, kaunistakin kauniimpi macramé-teos toki henkii lumista Lappia poronsarvineen, mutta valojen pakkauduttua varastoon odottamaan seuraavaa syksyä, sopii se kesämenoonkin. Macramén teki tuttavani lähikaupungista, kiitos! Joskus on selkeästi parempi hankkia jotain muilta, vaikka omatkin kädet tekemiseen taipuisivat - kun ei vaan saa aikaiseksi. Ja kun lopputulos on näin ihana.


MacrameMacrameMacrame


Christmas is definitely bygone, but I will not let fairy lights and a wintery Scandinavian feeling go yet! We finally got this beautiful macramé wall hanging onto the actual wall. With a unique reindeer's antler piece it definitely is full of snow and Lapland. But without the lights it fits a summery apartment as well. This is not made by me, because sometimes it's just better to get something made by others - when you just can't seem to get to making it yourself. And when the finished piece is as lovely as this.

2018/01/14

Dance forever

On outo tunne, kun toiset ovat palailleet harjoitussaleille, mutta lähes 12 vuoden jälkeen omaan kalenteriini ei ole merkitty yhtiäkään cheerdance-treenejä. Kyse on viime postauksessa mainitsemastani arjen muutoksesta, joskin a) tähän menee aikaa tottua ja b) jokapäiväisessä arjessa suunnanmuutos ei vielä näy muuten kuin siten, että sunnuntaisin ei tarvitse raahautua hallille treenaamaan. Tulevaisuudessa saan myös ne viikonloput, jotka aiemmin ovat kuluneet kisoissa tai leireillä, vapaaksi. Outoa!

ECC2012_326


Aloitin lajin vanhana, vailla minkäänlaista urheilullista taustaa, joten tie vaativan lajin raameissa on välillä ollut kivinen. Huipulle en koskaan päässyt, mutta pääasia oli aina, että minulla oli hauskaa ja motivaatiota riitti. Hyvät tyypit ympärillä ovat luonnollisesti auttaneet paljon, ja lajin parista olen saanut (toivottavasti) elinikäisiä ystäviä. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee stoppi. Ei niinkään lajin rakastamisen suhteen, vaan sen, että tarvitsee jotain muuta päiviinsä. 12 vuotta on pitkä aika. Lisäksi en voi sanoa, etteikö välillä olisi haastavaa treenata 16-vuotiaiden kanssa, kun itse on yli tuplasti sen ikäinen.

Vaikka oman tanssi-identiteetin uudelleen järjestäytymisessä kestää vielä tovi, olen tiennyt jo pitkään, että toinen rakkauslajini hip hop on se, jonka pariin palaan kun cheerdance loppuu. Viime viikolla alkoivat tunnit, joista valitsin tarkoituksella tarpeeksi vaikean tason haastaakseni itseni. Kyllä tuntui makialta! Myös show-tanssi kuuluu lukkariini, joskaan sen sopimisesta meikäläiselle en ole vielä sataprosenttisen vakuuttunut - pehmeät liikkeet ovat äärimmäisen haastavia, kun on tottunut tiukkaan ja täysillä paahtavaan menoon. Katsotaan, katsotaan.

Haastavaksi tulee todennäköisesti osoittautumaan se, miten saan itseni pidettyä kunnossa ns. rennommalla treenillä. Onneksi vastaus löytyy kuntosalista ja itsekurista, I hope. Parasta tässä on se, että pystyn kokeilemaan eri lajeja ja jumiuttamaan lihaksia, joiden olemassaolosta en edes tiennyt, ilman, että se vaikuttaa haitallisesti päälajiini. Ties mistä sitä itsensä vielä löytää.


cheerdance-2cheerdance-3cheerdance-6cheerdance-8cheerdance-10cheerdance-4cheerdance-1cheerdance-7cheerdance-5cheerdance-9


It's such a weird feeling, when everyone has returned to practice halls, but after almost 12 year your days regarding cheerdance practice look completely empty. This will surely take some time to get used to. I will have Sundays and whole weekends actually free. So weird!

I began competitive cheerdance pretty old and without any sort of athletic background, so the road has been bumpy every now and then. But I've always thought that when I'm still having fun and motivation, I'm going to continue. Of course having wonderful people and team mates around you helps hella lot, and I've even made some (hopefully) lifelong friends amongst the sport. Still, there comes a day when you just have to give up. Not because of a love that has ended or even the fact that you're over twice the age of the youngest on your team (though that sometimes, yes, can be tricky). But just so that you could get time for something else in your life.

So my dancer's identity has crashed and I'm gathering the pieces. Luckily I've already known for a long time that I'll return to my other love, hip hop, when I finish cheerdancing. Lessons began last week, and boy it was sweet! I'm also attending show dance class for the spring, even though I'm not really sure it's my thing. Being all soft seems a bit lame after being used to tight motions and giving everything your body can give. We'll see.

It'll be a challenge to keep myself in shape with a sort of more relaxed exercise routine, but there's always the gym, too. The best thing about this all is, that I'll be able to test new sports and get all sorts of weird muscles aching without it interfering with my main event. Who knows where I'll find myself.

2018/01/07

Take a leap into the new year

Uusi vuosi, uudet kujeet. Right? Viime vuodenvaihteessa olin kipeä. Ensin flunssassa, sitten poskiontelontulehduksessa, silmätulehduksessa, lievässä korvatulehduksessa, pissatulehduksessa. Sitten jälkimmäinen levisi munuaisiin, ja sainkin olla kunnolla vuoteen omana, täristä peiton alla ja odottaa, että kotisairaanhoitaja tulee antamaan lääkettä suoneen. Lopulta olin kuusi viikkoa putkeen enemmän tai vähemmän sairaana - ehkä juuri ja juuri töissä, mutta en ainakaan urheilemassa. Kyllä korpesi!

Viime vuodenvaihteessa olin myöskin sitä mieltä, etten oppinut vuoden 2016 aikana mitään - en ainakaan ajankäytöllisiä tai stressinhallinnalisia toimia.

Vuonna 2017 ehkä opin.

xmas2017-7

Olen tehnyt muutoksia arkeen. Niistä lisää myöhemmin, sillä isoja asioita täytyy vielä sulatella ja etsiä uutta identiteettiä. Varsinaisia uudenvuodenlupauksia en ole tehnyt vuosikausiin, sillä niihin liittyy jotenkin aina suuria paineita ja pettymystä - tiedättehän, se kun ei pystykään täyttämään sitä lupausta, olkoonkin, että se on tehty vain ja ainoastaan itselle? Se saa perfektionistin aivosolut solmuun ja sydämen sykkyrälle. Ei kiitos sitä tunnetta.

Sen sijaan olen jo muutamana vuonna tehnyt pieniä tavoitteita tulevalle. Ne ovat jotain konkreettista, oikeita tekoja, jolloin niiden toteutuminenkin on huomattavasti todennäköisempää, kuin hajanaisten, suurpiirteisten ajatusten. Esimerkiksi tavoitteeni oli nähdä enemmän ystäviä yheskoos - perustin brunssiringin. Tavoitteeni oli pitkän tauon jälkeen piirtää enemmän käsin, mutta koska aika on kortilla - aloin piirrellä erinäisiä töhryjä tietyissä sisäisissä palavereissa. Pieniä asioita, joista tulee parempi mieli.

xmas2017-11xmas2017-13


Mitä sitten tänä vuonna tavoittelen? Luovuutta. Olkoonkin se mainittuja kokkaus- tai taiteiluajanvietteitä, tai sitten valokuvausta, sisustusta, kirjoittamista. Tavoitteeni on täyttää muistikirjan sivuja ahkerasti, sillä viime vuonna sivusaldo jäi harmittavan laihaksi. Tavoitteeni on myös tehdä käsitöitä, sillä sukkaprojektit ovat aivan vaiheessa ja joulupukki toi uuden ompelukoneenkin. Haluan myös lukea enemmän. Lukemiseni on monta vuotta ollut ihan höpöä, mutta jos saisin tänä vuonna kirjan per kuukausi luettua, olisin äärimmäisen onnellinen. Aika näyttää.

Minulla on muodostunut luonnostaan tavaksi matkustaa useampaan kohteeseen ulkomaille joka toinen vuosi, ja joka toinen vuosi taas pysyä tiukemmin oman maan kamaralla. Vuonna 2017 niin sanotut lomamatkani käsittivät muutaman päivän reissut Helsinkiin, Tukholmaan ja Käsivarren erämaahan. Tänä vuonna olisi taas aika matkustelulle. Oikeastaan tässä olisi jo kuusikin eri reissua kiikarissa, mutta varsinaisesti mitään ei ole vielä varattuna.

Ehkä tämä luovuuden tavoittelu heijastuu myös blogiin, who knows.

Miten vain, olkoon kaikkien vuosi 2018 kuitenkin valoisa ja täynnä sateenkaarinonparelleja!


P.S. Alice & Junessa ajatuksia musiikkivuodesta 2017!


xmas2017-6xmas2017-10xmas2017-4xmas2017-12

New year ahead! Or begun, whatever. Last time when the year changed, I was sick. Just a regular flu turned into all sorts of infections, which eventually lead to an infection in the kidneys. No need to leave the bed for days, I tell you. Six whole weeks I was ill, maybe at work on better days, but at least definitely not exercising in any way. It sucked big time!

Last new year I was sure I didn't really learn anything in 2016. At least no tips and tricks to manage time and stress better. But maybe in 2017 I learned about those.

Proper new year's resolutions are unknown to me. I don't make those anymore, since the feeling when you can't fulfill them - even if the promises you made are solely for yourself - makes you want to crawl under a pile of dirt and punch yourself. No thanks, I don't want that feeling. Instead, for a couple of years now I've made some goals for the next 12 months. Concrete goals and actions, which have a higher probability of turning into reality than those massive, all-over-the-place thoughts. Like, when I wanted to see friends more (and preferably at the same time), I started our brunch ring. When I wanted to hand draw after a long pause, I started to doodle during certain inner meetings at work. Small things, but things that lift my mood up.

So what am I aiming for this year? Creativity. Whether it's cooking for a brunch, doodling, photographing, interior decorating or writing. I have tons of knitting ideas and even got a new sewing machine for Christmas. I want to fill my notebook's pages with brilliant and not so brilliant things and not leave too many pages empty like I did in 2017. I also want to read. My reading has been really poor for a few years now, but maybe it'll change now. I will try to read 12 books in 12 months, we'll see how it goes.

As a somewhat natural state of life, I tend to travel abroad more every other year. And then every other year I'm staying in Finland a bit more. Last year I didn't travel much - my small trips were to Stockholm, Helsinki and Lapland's wilderness. So this year would be a travel year again. I've already got six different trips in my grasp, but actually haven't got any plane tickets yet.

Maybe all this creativity will also show in the blog somehow, who knows.

Whatever, but I wish everyone a 2018 full of light and rainbow-coloured sprinkles!