Kings of Convenience @ Nosturi

En varmasti liioittele, jos sanon, että Kings of Conveniencen viimeviikkoisella keikalla Nosturissa kaikki olivat hymysuin. Hieman yllätyksenä ja lyhyellä varoitusajalla tullut keikka myi loppuun nopeasti, ja täyteen pakattu pieni klubi olikin. Myös kaksikko Erlend & Eirik oli hivenen hämmentynyt suosiostaan. Teknisten ongelmien jälkeen ihan pikkuisen hitaasti liikkeelle lähtenyt setti äityi nopeasti iloiseksi pöhinäksi: yleisö nauroi välispiikeille, lauloi mukana moniäänisesti (siis oikeasti nätisti) ja pakotti pojat lavalle takaisin raikuen. Jopa tanssipopiksi laskettava ensimmäistä kertaa livenä soitettu remix toimi kuin häkä - ja kuinka moni uskoisi, että stagedive kuuluisi hempeän folkin joukkoon? Niinpä. Nosturissa oli ihana tunnelma, jonka vuoksi univelkojen kasvaminen entisestään ei haitannut pätkän vertaa.

Annan onnellisuuspöhnä kertoo myös ennakkoluulottomasti kaiken oleellisen.

Kings of Convenience's gig at Nosturi club last week was filled with joy. I dare say no-one left the place without a huge smile! The audience sang in harmony and laughed to little jokes, while Erlend danced and stagedived (really, mellow folk doesn't usually provoke such action). Both he & Eirik seemed to have as good a time as the rest of us at the club floor. My sleep debt grew bigger yet again, but no matter - the feeling of the evening was well worth it.

Tori Amos @ Jäähalli

Tori Amos. Ensimmäistä kertaa Suomessa jossain muualla kuin festareilla. Oijoi!

Lämmittelijä Mark Hole soljui korvien ohitse, mutta Tori todellakaan ei. Kaksi tuntia istumapaikoilla (seisoen toki lopuksi) kului äärettömän nopeasti. Jousikvartetti, Bösendorfer ja jumalainen ääni eivät voi mitään muuta kuin sopia yhteen. Konsertista on vaikea sanoa mitään, sillä se on jossain syvällä piilossa, kuin salaisuus, jota en halua jakaa muille. Minulla oli sama fiilis viime kesänä jazzeillakin - on vain minä ja Tori, eikä muita siihen soppaan kaivata. Ja se tunne, kun huomaa ettei ole hengittänyt muutamaan sekuntiin...

Shattering Sea

Graveyard 

Suede

Baker Baker

Fearlessness

Mrs. Jesus (solo)

Marianne (solo)

Tuning - improvisation (solo)

Girl Disappearing

Cloud On My Tongue

Star Whisperer

Running To Stand Still (U2 cover, solo)

Sister Janet (solo)

Caught A Lite Sneeze (solo)

Cruel

Nautical Twilight

Snow Cherries From France

Winter  
----

A Multitude of Shades (Apollon Musagète Quartet)

Your Ghost

----

Mr. Zebra (solo)

Tear In Your Hand (solo)

Silent All These Years (solo)

Carry

Aloitus ja lopetus uusimman Night of Hunters -levyn vastaavilla kappaleilla oli ehkä yllätyksetöntä, mutta toimi. Onhan Shattering Sea yksi lätyn parhaimmistosta. Baker, Baker, Fearlessness, Marianne, Star Whisperer, Caught A Lite Sneeze, Cruel, Winter, Silent All These Years... Aimo liuta huikeita soolovetoja, upeita uusia sovituksia ja yksi cover. Videoiden katselu ja kuuntelu tuo järjettömät kylmät väreet iholle ja vedet silmiin vieläkin! Apua!

Kolkko jäähalli vaati toki veronsa tunnelmassa, etenkin kun oma paikka ei ollut ihan siellä etummaisten joukossa. Mutta olosuhteille ei voi mitään ja kun ne unohtaa, jää jäljelle kasa mieletöntä tunnelmointia, Apollon Musagète -kvartetin tajunnanräjäyttävä taidokkuus ja itse jumalatar. On suoraan sanottuna päätöntä, että tällaista voi olla edes olemassa!

Tunteita ja illan fiilistä on vaikea kuvailla, ja kuten sanoin, se tuntuu jotenkin liiankin henkilökohtaiselta. YouTube on kuitenkin ystävä ja sitä kautta palan tunnelmaa saavat omiin olohuoneisiinsa nekin, jotka eivät paikan päällä olleet. Esimerkiksi alla ihana pätkä viimeisestä encoresta: Tear In Your Hand / Silent All These Years. Ei voi katsoa ilman itkuisia silmiä ♥

Kiitos Tori, odotamme sinua taas pian takaisin ♥

Kuvat Henri Lassander / dome.fi
Raporttia myös mm. Reiskalla ja Suvilla.

I have almost no words for Tori Amos' concert in Helsinki last wednesday. She truly is a goddess, and despite of the dismal surroundings of the old ice hall she, the Bösendorfer and Apollon Musagète string quartet made a thousand chills go down my spine. Time flew by and before I noticed two hours had slipped out of my hands and ran straight towards the stage, only being crushed by the beautiful singer-songwriter that Tori is. There is no way I can describe the mindblowing evening, especially when I feel it's almost too personal. Like I wouldn't want anyone to know I'd actually been there, listening and feeling the music. Because it's just simply more than that.

Tori Amos - Baker, Baker

Viikon livesaldo: eilen Kings of Convenience, toissapäivänä Bösendorfer-kuningatar Tori Amos. Keikoista lisää taas jahka ennätän, nythän tässä tulee jopa parin viikon tauko moisista kulttuuririennoista... Seuraavan kerran heilutaan Anna Calvin ja Kaiser Chiefsin tahtiin vasta lokakuun puolessavälissä. Tosin pahimmalta näyttää tällä hetkellä lähes tyhjä marraskuu. Länsimaisen ihmisen ongelmat taas.

Anyhoo, ensimmäisellä ihka omalla Suomi-keikallaan Helsingin vanhassa jäähallissa yleisön kyynelehtimään saanut Tori on pyörinyt päässä jokseenkin huolella viime vuorokaudet. Baker, Baker oli yksi hienoimmista jousikvartetin kanssa vedetyistä sovituksista. ♥





p.s. LP'ssä arvioitavana tällä viikolla French Films!


This week's gigs have involved Kings of Convenience and the beautiful, beautiful Tori Amos. Her concert at the old ice hall in Helsinki involved tears, joy and a string quartet. Baker, Baker was one of the best performances that night.

Regina @ Tavastia

Reginan levynjulkkareita juhlistettiin Tavastialla viime perjantaina. Uudelta levyltä kuultiin kaikki Harjun takaa -kappaletta lukuun ottamatta, ja ohessa toki muutama vanhempikin tsipale. Meininki on bändin keikoilla ollut riehakkaampikin, mutta ihanaa oli silti!

Regina had a record release party & gig at Tavastia club last Friday. Almost all songs from the new album were heard. Luv!

The New Tigers @ Stupido

Viime perjantaina Stupidossa pienellä, nupit luoteessa -setillään ihastutti kasa turkulaisia tiikereitä. Harmikseni illan Nosturin keikka jäi väliin, mutta tulevaisuudessa saan toivottavasti kuulla surisevia skittoja lisää! Levyn mainitsinkin jo toimivan loistavasti.

The New Tigers played a small gig at Stupido record store last Friday!

Apocalyptica @ Musiikkitalo

Helsingin uuden Musiikkitalon kehutun akustiikan tyyppaus sujui mallikkaasti sellohevin merkeissä jo parisen viikkoa sitten. Apocalyptica heitti peräkkäisinä päivinä loppuunmyydyt konsertit, joissa testattiin 1704 henkeä vetävän pääsalin soveltuvuus akustisen ohella myös vähän raskaammalle musiikille. Trash-metallia sivuavassa räminässä soolosello kyllä hukkui matalampien äänien alle, mutta rumpujen jäädessä pois ääni soi luolamaisessa salissa todella kauniisti. Hämähäkinseittimäinen valaistus toimi ja meininki oli kohdallaan - vaikka yleisössä tuntuikin istuvan muutama kantaaottamaton pukumies liikaa. Oma hymy säilyi silti kasvoilla koko setin ajan.

Intro

Quasimodo

2010

Grace

Master

End Of Me

I'm Not Jesus

Quutamo

(Pertun soolo)

Sacra

Beautiful

Nothing Else Matters

Last Hope

Fish Eye

Seek

Inquisition

----

Manala

I Don't Care

Peikko (Vuorenkuninkaan Tanssi)

----

Farewell

Musiikkitalon pääsalissa katsomo sijoittuu lavan joka puolelle, ja omat paikkamme kaverin kanssa olivat eturivissä lavan takana. Sieltä näki ja kuuli enimmäkseen hyvin, mutta kyllä siinä vaiheessa, kun Eicca ja Perttu soittivat vierekkäin sellojaan ilman paitaa, vähän ketutti, ettei ollut eturivissä sillä toisella puolella... ;) Kameraakaan en ottanut harmikseni mukaan. Kuvat siis puhelimen laatua, parempia nähtävissä esimerkiksi täällä. Vaikka mitkään kuvat eivät teekään oikeutta illalle.

End Of Me'ta odotin illalta eniten ja pienestä pelostani huolimatta se soitettiinkin. Tokikaan Gavin Rossdalea ei (suureksi harmiksi) lavalla nähty, mutta lauluosuuksissa vieraili kyllä hevari, jonka nimi ei tarttunut takaraivoon - jos joku sen tietää, vinkatkaahan! Mainitun lisäksi parhaiksi vedoiksi nousivat Metallica-cover Nothing Else Matters (jota en myöskään odottanut) sekä Farewell. Ennen vuorenpeikkosessiota kuultiin myös Maamme-laulu, jota yleisö lauloi mukana seisoen. Komeaa.

Ainakin aiemmin bändi puhui, että 7th Symphony Tourin jälkeen heitä ei Suomessa vähään aikaan nähdä. Toivottavasti näiden iltojen kaltainen spektaakkeli saadaan kuitenkin kokea vielä joskus myöhemminkin - kenties Musiikkitalon kymmenvuotiskonserttina? Ilta oli mahtipontinen, huikea ja jälleen kerran once-in-a-lifetime experience. Kiitos asianosaisille!!

A couple of weeks ago I had the priviledge to check out the new Helsinki Music Centre in the form of an Apocalyptica concert. The main hall in the building is quite magnificent - dark and high, like a cave. Seats are sprinkled all over the place so that the stage is in the middle. In that way me and my friend had seats actually behind the stage, but in the first row, so we saw and heard pretty well nevertheless. But when Eicca & Perttu played their cellos without shirts on I kind of wished I had sat in the front row on the other side. ;)

The concert itself was intense. I was a bit afraid I'd get sleepy because I was so tired, but both trashy rock and peaceful, acoustic cello pieces blew me away and sleep was the last thing on my mind. Two hours went by really fast. Acoustics weren't perfect in all the songs, but especially when the drums were left away the cellos sounded really beautiful. The setlist was great because they played some of my favourites: End Of Me, Nothing Else Matters (Metallica cover) and Farewell. Too bad I didn't have my camera with me, the pics here are taken with my crappy cell phone. Some better pictures can be seen here though.

In all ways the night was a unique experience, something I really wish to undergo again some time!

A Night at the Huvila

Kun kaksi peruspopista eroavaa, kunnianhimoista kotimaista bändiä päättää lyöttäytyä yhteen juhlistaakseen 40-vuotiasta brittisuuruutta Queenia, ei lopputuloksen upeudesta pitäisi olla epäilystäkään. Helsingin Juhlaviikkojen päätöskonsertti sai silmät vetisiksi ja tärykalvot myhäilemään onnesta, kiitos Rubikin ja Von Hertzen Brothersin! Olipahan melkoisen räjähtävä once in a lifetime –kokemus, huijui ♥

Kuva: Simo Karisalo / Helsingin Juhlaviikot

Rubik aloitti illan vahvasti omalla setillään, joka sai jalat liikkumaan rytmin tahtiin – olkoonkin, että suurin osa yleisöstä tyytyi nököttämään istumapaikoilla. Tylsät. No, jäipähän enemmän tilaa meille eturiviläisille. Soitto raikasi ja bändi säteili! Hertzenin veljesten vierailu mm. Not A Heron enkelikuorona toi oman, jotenkin hellyttävän säväyksensä kokonaisuuteen. Vaikka yhdeksänhenkinen (?) orkesteri ei sinänsä tarvitsekaan lisäpontta, onhan heillä  eläväistä soundia ja meininkiä lavalla muutenkin vaikka muille jakaa. Lopussa Storm in a Glass of Water sulautui täydellisesti Von Hertzen Brothersin Bring Out The Suniin (jota Rubikin torvisektio säesti), ja niin esiintyjä vaihtui saumattomasti lennossa. Tässä vaiheessa  yleisökin vähän heräili koomastaan. 21st Century Schizoid Man oli hauska cover-yllätys (kunnon progeilua, video täällä!) ja päättäjä I Believe jälleen kerran kyyneleet silmiin saava upeus. Molempien yhtyeiden kolmevarttisten settien aikana kävi täysin selväksi se, miten paljon enemmän intensiteettiä ja rakkautta he saavat muutenkin loistavaan musiikkiinsa liveolosuhteissa. Eikä Huvilateltta todellakaan ollut venue pahimmasta päästä.

Pienen hengähdystauon jälkeen koko konkkaronkka saapui uudestaan lavalle Queenia ja Freddy Mercuryn muistoa kunnioittaen, yleisön rummuttaessa jalkojaan lattiaan ja käsiään yhteen We Will Rock You’n tahdissa… Aikas komiaa :) Mikko ja Artturi vuorottelivat lauluosuuksia kokovalkoisissa, mustiin sonnustautunut muu joukko vaihteli soittimia tarpeen mukaan. Esimerkiksi Kien rumpuina toimivat välillä puujakkara ja siihen teipattu poljinroskis. Avausraidaksi oli valikoitunut Innuendo, mikä hieman yllätti, mutta biisi toimi toisaalta introna oivallisesti. Queenin laajasta tuotannosta soitettavien kappaleiden valitseminen on ylipäätään mahtanut olla hankala prosessi. Setti sisälsi kuitenkin hyvin variaatiota: hienoimmat sovitukset oli mielestäni saatu tehtyä A Kind Of Magiciin, Under Pressureen, Mustaphaan ja tietenkin ikisuosikki Bohemian Rhapsodyyn, ah ♥ Koska Huvilateltta piti saada hiljaiseksi viimeistään kello 22, uhkasi lopussa tulla vähän kiire ja viimeiset pari biisiä vedettiin sekuntiaikataululla. Se ei kuitenkaan haitannut menoa, vaikka toki jokainen teltassa jammaillut olisi varmasti toivonut loisteliaan illan jatkuvan aamuun asti.

Kuva: Simo Karisalo / Helsingin Juhlaviikot

Omaa tunnelmaani varjosti hieman lopulta seitsemän tuntia jatkunut infernaalinen vatsakipu, joka onneksi unohtui ajoittain täysin – kiitos musiikkiin uppoutumisen (syödyistä lääkkeistä ei ollut mitään apua). Lisäksi oli hivenen kurjaa, että yleisö ei ollut alusta asti ihan samoissa tunnelmissa kuin vaikkapa Tavastialla. Mutta se ei estänyt minua nauttimasta täysillä! Eipä sitä edes tule taakseen vilkuiltua, kun edessäkin on nähtävää ;) Jos kaikenlaista tallentamista ei olisi tilaisuudessa kielletty, olisi tässä otoksia luultavasti niin läheltä kuin kuvia vain voi heiluvista rokkareista saada. Mutta kyllähän nuo Helsingin Juhlaviikkojen viralliset kuvatkin enemmän kuin kelpaavat. Myös täällä hienoja räpsyjä, check them out.

Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa romaania, sillä tokihan illan voisi tiivistää myös yhteen sanaan: taianomainen. Uskomaton, kenties uskaliaskin, ja niin hieno. Maaginen tunnelma leijaili yleisön yllä vielä pitkään soiton loputtuakin, ja koko illan non-stoppina kasvoilla ollut hymy palaa huulille sillä sekunnilla, kun vain mietinkin tapahtunutta. Kiitos Rubik, kiitos Von Hertzen Brothers, kiitos Queen, kiitos Helsingin Juhlaviikot!!!! ♥

Kuva: Simo Karisalo / Helsingin Juhlaviikot

Two Finnish bands with extremely gifted musicians decided to bring a very special live experience to the people - A Night at the Huvila. Helsingin Juhlaviikot aka Helsinki Festival ended with an amazing concert where Rubik and Von Hertzen Brothers played their favourite Queen songs.

First both bands played their own sets, then had a small break and came back together to play an hour's worth of songs from their British idols. I wrote too much about the gig in Finnish already and now I don't seem to have any words left. It was just amazing, a once-in-a-lifetime experience! I really like both bands and Queen also, so the magic of the evening was almost too overwhelming. I just kept smiling all the time, with an odd tear here and there forming in the corners of my eyes. I actually had excruciating stomach pain for several hours, but luckily I could almost forget it while listening and feeling the music.

This was something never to forget, thank you all!!!! ♥

Manic!

Viikonlopun varsinainen soundtrack alla, mutta en voi vastustaa kiusausta hehkuttaa lippuvahvistusta, jonka juuri sain sähköpostiini - Manic Street Preachers live @ O2 Arena, London, 17.12.2011!!

Manicsithan julkaisevat lokakuussa National Treasures -kokoelman, joka sisältää jokaisen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana julkaistun sinkkubiisin ja yhden uuden kipaleen (This Is The Day). Paitsi että levystä julkaistaan tietenkin tavis-cd'n lisäksi megasuperhieno boksi sisältäen vinyyliversiot, kaikki musiikkivideot dvd'llä, julisteen, 7" vinyylin muutamasta muusta biisistä sekä bändin henkeen kuuluen huulipunan ja peilin, järjestetään albumiin liittyen ainutlaatuinen keikka Lontoon O2 Arenalla. Kaikki 38 biisiä soitetaan illan aikana. Love's Sweet Exile, Little Baby Nothing, She is Suffering, The Masses Against the Classes, Found That Soul, Empty Souls... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tätä ei pääse kokemaan toiste! Alustavien tietojen mukaan keikka tulee olemaan Manicsien viimeinen muutamaan vuoteen. Ainakin Nicky Wire jatkanee omaelämäkertansa kirjoittamista, ja varmasti tauko mistä tahansa on välillä paikallaan itse kullekin.

Kolmen ja puolen kuukauden kuluttua pärähtää. Vaikka biisejä ei keikalla soitetakaan ilmestymisjärjestyksessä, veikkaan vahvasti Motown Junkin olevan illan aloittaja. Saan kylmiä väreitä jo nyt.

Manic Street Preachers is releasing a complete singles collection called National Treasures in October. To celebrate the past twenty years (!) they are playing the whole album at London's O2 Arena in December. And guess who's got tickets? Oh yes!! I'm so excited about getting to see my beloved London again and hear tons of great songs and besides, this is definitely a once in a lifetime experience. The Manics will be taking a small hiatus and this'll be the last gig in a while. Whoah!

Ewert and the Two Dragons - Sailor Man

Viime perjantaina Helsingin taiteiden yössä Stupidon valloitti eestiläinen Ewert and the Two Dragons. Ja valloitti muuten paikalla olleiden sydämetkin. Kevyt indiepoppi huumasi pimenevässä illassa, levykaupan ilmastoinnista ei ollut tietoakaan ja poikien hymyt tarttuivat yleisöönkin - tai toisinpäin. Arvannette, mikä levy on soinut viikon sisällä melkoisen tiheästi? Ensimmäinen yksittäinen korvaan tarttunut raita on Sailor Man, tämän hetken lemppari. Bändin soinnista ei millään arvaisi, että se on ollut kasassa vasta reilut pari vuotta. Levyjä on ehditty julkaista kaksi.

Ja onhan noita poikia kiva katsellakin, ei siinä mitään ;)

Muita musiikkiuutisia: Björkin tulevan levyn julkaisuajankohta on siirtynyt hiukan eteenpäin, French Filmsiltä ja Ladytronilta on uudet kipaleet ulkona (ihan tosi, voisiko tämä uuden musiikin vuodatus jo pikkuhiljaa rauhoittua, kun edelleenkään vuorokaudessa eivät tunnit riitä kaikelle?) ja popkulttuurin yhdeksän kuuluisinta svetaria on listattu. Ja jos syksyn onnistuneisuutta mitataan tulevien levyjulkaisujen määrässä, päästään todennäköisesti korkeimmalle tasolle kymmeneen vuoteen. Apua.

Last Friday it was "art night" in Helsinki and the city was filled with different performances, exhibitions and other happenings. I went to Stupido record store to see an Estonian band called Ewert and the Two Dragons. The evening was warm (especially inside the shop), people had smiles on their faces and the band's indie pop vibrated straight into everybody's hearts. Loved it! Sailor Man is my current favourite from their second album.

And if you're into sweaters and pop culture, you should probably check out this list ;)

Vincent & Danny Cavanagh @ Semifinal

Akustista Anathemaa kera Cavanaghin veljesten? Oi kyllä! Viime syksyisen keikan (hui, jotenkin ajattelin että siitä on vasta muutama kuukausi, mutta onhan siitä kohta jo vuosi) jälkeen ei todellakaan tarvinnut kauaa miettiä, hankkiako huokea lippu vai ei.

Olin aiemmin onnistunut väistämään Semifinalin täysin ja paikka yllätti pienuudellaan. Tähän tilaisuuteen ei tosin mikään suurempi klubi olisi sopinutkaan, pienet tilat takasivat täydellisen intiimin tunnelman. Soundit toimivat eturiviin moitteettomasti (Alpinen korvatulpilla saattoi olla myös jotain tekemistä asian kanssa) yleisön kuunnellessa musiikkia hartaudella. Danny muisti itsekin sanoneensa jo aiemmin, että suomalaiset ovat loistavaa kansaa keskittyessään biiseihin hiljaa, hymy kasvoillaan. Helsingissä on kuulemma maailman paras yleisö.

Ilta oli täynnä tunteita, jotka vaihtelivat surumielisyydestä ('we do have one happy song on the set') rentoon jamitteluun, jollaiseksi meininki välillä yltyi. Diivailu ja rokkitähteys loistivat poissaolollaan - lavalla soittivat kaksi työstään nauttivaa muusikkoa, jotka ottivat yleisön haltuun eivätkä pelänneet kontaktia. Anatheman pääasiallinen säveltäjä Danny oli hieman vakavampi ja pyysi jossain vaiheessa olemaan kuvaamatta niin paljoa, koska hän tunsi olevansa kuin tv'ssä (enkä ihmettele, kyllä minuakin jatkuva salamavalojen välke kiusaisi), kun taas Vincent mahtavine kiharoineen ja upeine äänineen otti isoveljeänsä rennommin. Supersympaattinen kaveri! Soittimina toimivat sähköinen ja puoliakustinen kitara sekä piano. Lisää syvyyttä äänimaailmaan saatiin luuppaamalla taustalle joko sointuja tai rumpukomppia - Danny sai molemmat aikaan Fenderillään.

Setti toimi ja lemppareita kuultiin (lisäilen settilistan tänne jos sen jostain saan), vaikka maanantaina yleisö saikin herkutella Hurt-coverilla - meille tarjoiltiin Beatlesia. Eipä sillä, Eleanor Rigby toimi oikein kivasti Liverpool-vitsien lomassa (ja ah, Scouse accent!). Fanit halusivat aina vain lisää ja lisää, eikä encoreista meinannut tulla loppua.

En ihmettele yhtään, että ainakin Helsingin kaksi peräkkäistä iltaa oli jo ennakkoon myyty loppuun. Lähes kaksituntinen, intensiivinen setti oli täyttä juhlaa ja meni ohi ihan liian nopeasti.


I saw Vincent and Danny Cavanagh from Anathema performing the band's songs acoustic yesterday. The venue was small and intimate, the brothers sounded perfect and relaxed and oh so beautiful with two guitars and a piano. The audience kept quiet during each song and listened carefully with smiles on their faces. And that certainly included me too. The set lasted for almost two hours and it still felt like it went by way too fast. Nothing compared to Sunday evening's James Blake of course (I'm beginning to think that was almost the gig of the year, omg), but oh mi gosh still so extremely enjoyable. These guys know how to take a music lover's heart and never give it back. Thank you!