2010/01/29

The Whitest Boy Alive - Fireworks

Tänään lähtö Tukholmaan blogiristeilylle!! Mutta sitä ennen musiikin juhlaa. Berliinistä lähtöisin oleva The Whitest Boy Alive on uusi tuttavuus, ja todella mieluinen sellainen. Alunperin elektronisella musiikilla aloittanut kokoonpano on sittemmin vaihtanut tyyliään enemmän perinteiseen rockiin taipuvaiseksi. Nevertheless, meininki on edelleen tietyllä tapaa unenomaista ja Wikipediaa lainaten, tyylilaji shoegazing sopii tähän poppooseen mainiosti.

Lempparikseni kahdelta ilmestyneeltä levyltä (Dreams 2006, Rules 2009) on noussut ihana Don't Give Up, mutta koska siihen ei ole tehty videota, embed-linkkinä toimii eräs menevämpi tsipale



Toivottavasti valkoinen poika miellyttää :) Toivon kaikille oikein mukavaa viikonloppua ja toivon myös, että merenkäynti olisi hillittyä - en tahdo kärsiä pahoinvoinnista koko risteilyä. Odotan kyllä innolla kaikkien tuttujen näkemistä, Tukholman kaduilla tarpomista ja seisovan pöydän herkkuja. Mmm! See you on Sunday!

2010/01/28

Manboy @ NRJ

Tämänpäiväinen järjetön lumituisku kera pakkasen ja Tiketin idioottimainen toiminta, joka johti Editorsin lippujen missaamiseen, eivät tunnu juuri missään. (Nimenomaan juuri missään, pakko sanoa että Editors-jupakka *piip*ttaa aika huolella - miten voi tapahtuma olla loppuunvarattu jo ennen yhdeksää, jolloin lipunmyynnin piti vasta alkaa...??!) Syy hilpeydelle on paitsi toki tuleva viikonloppu, myös eilinen iltama. Olimme Ravenwavesin kanssa rentoutumassa NRJ'n Illan Livessä. Tapahtumassa soittaa aina joku kotimainen artisi ja se järjestetään joka kuukauden viimeinen keskiviikko, ensi kuussa luvassa Giant Leap. Paikan päälle pääsevät onnettaren lempilapset: sisäänpääsylippuja arvotaan kourallinen NRJ'n nettisivuilla. Keikka tulee tietysti suorana radiotaajuudelta, mutta mikäänhän ei voita aitoa livekokemusta! Eilen sen kokemuksen järjesti kukas muukaan kuin Manboy.



Olen muistini mukaan käynyt radion toimituksessa ala-asteella, mutta paikallisradio on eri asia kuin valtakunnallinen kanava. NRJ'n toimitus tuntui olevan viihtyisä työpaikka ainakin ulkoisen olemuksen perusteella. Keikkapaikkana se oli intiimi, kuitenkin eri tavalla kuin klubit ja pubit, joissa känniläisten taustamöly ja surkea valaistus luovat sen omanlaisensa fiiliksen. Bändikin tuntui viihtyvän - ovathan pojat istuneet studion neljän seinän sisällä purkittamassa uusia biisejä jo monta viikkoa, ja yleisölle soittaminen oli varmasti mukavaa vaihtelua. Seitsemän biisin settilistaan kuului tietenkin ennen joulua julkaistu Nothing Compares 2 U, joka kuultiin livenä ensimmäistä kertaa :) Jiihaa!

Warning: picture spam. Kyllä se Nikon on aika oiva keikkakamera ♥ Vaikka zoomia olisikin tarvittu, olin näet matkassa 35-millisellä jälleen. Koska se on rakkautta. Kuvat ovat isoja, yritän kestää sen tuskan, jonka niiden tämän tekstiosion oikeaan laitaan liimautuminen aiheuttaa... Argh...







 

 

 
Prince on pieni mies, mutta nero!



 

 

 


Pientä tarjoiluakin oli.




Viimeiset kuvat ovat hieman...levottomia. Kiitos Stellalle näiden kuvauksesta!


Päivän asu: tuunattu paita/Manboy, trikoomekko/Panik, neuletakki/Zara, legginsit/GT

Haha, nuo NRJ'n livethän kuvataan myös netti-tv'seen. Ainakaan vielä ei eilistä keikkaa ole saitilla nähtävissä, ja ehkä hyvä niin - jostain kumman syystä kuvaaja vahtasi paria eturivin tanssivaa ja laulavaa tyttöä x)

2010/01/27

Literature

Blogissa on sivuttu aihetta kirjallisuus varsin vähän viime aikoina. Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että en ole saanut mitään kirjoja luettua sitten syksyn. Vai oliko se kesää. Wuthering Heights tuli silloin tutuksi niin kirjan kuin elokuvankin muodossa. Jälkimmäinen oli vuoden 1992 filmatisointi, jota sai metsästää kissojen ja koirien kanssa ympäri maailmaa. Onneksi Play.com oli avuliaalla päällä. En nimittäin suostu katsomaan muita kuin Ralph Fiennesin versiota Heathcliffista.

Tällä hetkellä liian monta kirjaa on kesken, liian monta lukemattomana hyllyssä. Jostain syystä en osaa löytää tarpeeksi aikaa ja keskittymistä lukemiselle muuta kuin pienissä pätkissä. Johtuu ehkä siitä, että ei ole ollut pitkiä junamatkoja, joiden aikana pitäisi tappaa aikaa uppoutumalla muihin maailmoihin. Raitiovaunulla kulkemiseen tuhlautuu toki joka päivä noin 40 minuuttia, mutta en pysty lukemaan epävakaasti liikkuvissa kulkuneuvoissa voimatta pahoin. Surku. Ei sitä viitsi joka päivä matkapahoinvointipillereitäkään napsia, ne kun ovat kolmiolääkkeitä.


Tällä hetkellä kesken olevia teoksia. Onneksi on monta erilaista kirjanmerkkiä.

Sattuipa kerran niin, että työtehtävissä poikkesin kirjakauppaan ja samalla vilkuilin alepöydät. Sattuipa niinkin, että samana päivänä raahasin kotiin kymmenen kilon edestä luettavaa. Mutta mitä luettavaa! Jokaisen itseään kunnioittavan arkkitehdin hyllystä tulisi löytyä perusopus Jugendtyyli, joka johdattaa jugendin (art nouveaun) saloihin niin rakennustaiteen, kuvataiteen kuin käyttöesineidenkin saralla. Jugend on yksi lempiarkkitehtuurisuuntauksistani (muita ovat mm. funktionalismi ja gotiikka). Toinen mielenkiintoiseksi osoittautunut opus on London Recipes, joka esittelee eri tyylisiä lontoolaisia ruokapaikkoja ja reseptejä. Kirjasta löytyy mm. sticky toffee pudding, joka on lähes jokaisen pubin ja ravintolan jälkiruokamenussa.



Kirjoista iloisin ylläri oli kuitenkin Cobain Unseen. Charles R. Cross on aiemmin kirjoittanut perinteisen elämäkerran Nirvanan edesmenneestä keulahahmosta, ja tämä teos keskittyy Kurtin visionääriseen maailmaan ja taiteelliseen ulosantiin. Herrahan oli tietysti musiikillisesti lahjakas, mutta myös äärettömän taitava piirtämään. Hän pohdiskeli paljon ja kirjoitti ailahtelevista tunteistaan lukuisia päiväkirjamerkintöjä. En ole lukenut kirjaa vielä kokonaan, mutta pelkästään kuvat ovat todella kiehtovia. Paria otosta lukuun ottamatta kaikki olivat minulle, entiselle suurelle Nirvana-fanille, tuntemattomia. Kuvia löytyy Kurtista niin lapsen kuin isänkin roolissa. Lisäksi teoksessa on hauska lastenkirjamainen ominaisuus - osa kuvista ja 'päiväkirjan sivuista' on piilotettu taskuihin, piirustuksia löytyy taitelluilta sivuilta joka aukeavat suuremmiksi, ja onpa mukana yksi Kurtin tekemä naamarikin!


Oliko joku kirjoista tuttu?

2010/01/26

Teenager's Television

Lapsuuden suosituimpia tv-ohjelmia listasin jo jossain kyselyssä, enkä viitsi toistaa ravenwavesinkaan mieltymiä uudestaan. Mutta yhtä lailla paikan blogissa ansaitsevat teini-iän lempparit! Jos voitan lotossa, osa näistä kuuluu ehdottomasti dvd-boksien hankintalistan kärkipäähän.

Roswell


Kuuluisaan Roswellin kaupunkiin New Mexicoon tipahti UFO vuonna 1947 (näin väitetään). Sarjassa kolme rysähdyksestä selvinnyttä alienia ovat asettuneet ihmisyhteisön jäseniksi, mutta salaavat muilta todellisen minuutensa. He nimittäin näyttävät ulkoisesti aivan tavallisilta ihmisiltä, mutta heillä on kummallisia ekstraterrestiaaleja voimia. Sarjan juonen pääpointteja ovat alieneiden ja heidän läheistensä väliset suhteet (kourallinen ihmisiä saa selville heidän salaisuutensa), alien-voimien hallitseminen ja lopulta jokin suurempi aikomus - miksi he oikeastaan ovat maapallolla? Sarja on aina viehättänyt minua jostain syystä, vaikka esim. Shiri Appleby osaa olla vähän rasittava (ihana Majandra Delfino kyllä korjaa tilanteen).


Dawson's Creek


Voi niitä teinien ongelmavyyhtejä ja nasevaa dialogia! Naapuruston kaverukset Dawson ja Joey (short for Josephine) ovat ainakin alussa sarjan kantava voima, mutta uusia hahmoja tulee sotkemaan ja piristämään eloa aika ajoin. Joshua Jackson ja Katie Holmes kuuluivat silloisiin lempinäyttelijöihini, ja vaikka sarja hieman vesittyi viimeisimpien kausien aikana, seurasin tätä loppuun saakka. Sarjan kirjoittaja on muuten Kevin Williamson, jonka kynästä on lähtöisin myös mainio teinikauhufilmi Scream sekä uusimpana tv-sarja The Vampire Diaries.


My So-Called Life


Jordan Catalano. Need I say more ;) Ensimmäinen kosketukseni iki-ihanaan Jared Letoon. Sarjassa Claire Danesin hahmo kamppailee omien kasvuun liittyvien ongelmiensa parissa, välillä yksin, välillä ystävien kanssa. Pohdinta ja epävarmuus ovat tämän sarjan ydin, samoin yhteiskunnan vaiettuja ongelmia kuten homofobiaa ja kouluväkivaltaa käsiteltiin eri tavalla ja todellisemmin, kuin monessa muussa sarjassa. Valitettavasti tätä tehtiin vain yksi kausi eli 19 jaksoa. Ruutupaitojen kulta-aikaa!


The Tribe


Sarja perustuu ajatukseen, jossa lähitulevaisuudessa kaikki aikuiset olisivat hävinneet maapallolta viruksen seurauksena, ja lapset ja nuoret joutuvat itse elättämään itsensä. Lapset ovat jakautuneet heimoihin ympäri kaupunkia ja yrittävät pärjätä parhaansa mukaan. Tykkäsin hurjasti sarjan ulkoisesta olemuksesta - karusta kaupungista sekä hahmojen värikkäistä ja mielikuvituksellisista asuista! Videona tässä lopputekstit alkutunnarin sijaan.


Boy Meets World


Sekä tämä että kaksi seuraavaksi mainittavaa kuuluivat ns. koulunjälkeisohjelmiin. Kun yläasteella tunnit loppuivat viimeistään klo 14.50, ehti juuri kolmeksi kotiin katsomaan puoli tuntia teinihuumoria ja sen jälkeen puolitoista tuntia legendaarista musiikkiohjelmaa Jyrkiä. Missään näistä 'väliohjelmista' ei ollut mitään erityistä päätä eikä häntää, kuten ei useimmissa jenkkikomedioissa yleensäkään. Nykypäivän sarjoihin jos verrataan, taitaa lähimmäksi osua ihku 70's Show.


Blossom



Weird Science



Daria



Paras piirrosanimaatio ever! Kyynisyyden ruumiillistuma Daria joutuu aina ties mihin sekasotkuihin, paras ystävänsä Jane on maihareissaan ja taiteellisessa sielussaan upea ilmestys, ja entäs veljensä Trent - johon Daria ja kuka tahansa muu 15-vuotias tyttö (köh) voi ihastua kertaheitolla.  Kerrassaan mahtavaa! Lisää sarjasta täällä.


Second Noah


Sarjassa Noah perheineen pitää suurta maatilaa Floridassa. Hän on kirjailija ja adoptoi kahdeksan lapsen lisäksi joukon elukoita, joita eläinlääkärivaimo hoitaa. Ehkä vähän lässy sarja, mutta vanhinta poikaa näytelleen James Marsden laulu- ja soittotaitoja sai jaksoissa ihastella useasti.


X-files


Kasvavat sukupolvet eivät taida enää tietää mikä X-files on, ja se on suuri harmi. Koko television historian varmasti kutkuttavin yliluonnollisiin tapahtumiin keskittyvä sarja on edelleen yksi suosikeistani, vaikka kaikkia jaksoja en olekaan nähnyt (enkä varmaan enää edes uskaltaisi katsoa). Alien-metsästyksen ja muiden kinkkisten tapausten selvittämisen lisäksi maustetta sarjaan tuo päähenkilöiden, FBI-agenttien Mulderin ja Scullyn keskinäinen kipinä. Pahoittelen huonolaatuista klippiä, parempaa ei tuntunut löytyvän.


The Outer Limits


Jostain syystä teininä yliluonnollisuus viehätti kovasti. TOL osasi olla joskus äärimmäisen kehno, mutta parhaimmillaan yöunet pelottavuudellaan vievä kokemus. Joka jakso oli erilainen eri teemalla, eikä mitään pysyviä roolihenkilöitä ollut. (Haha, vuoden 1961 tunnari muuten nähtävissä täällä.)


SeaQuest DSV


Tutkimussukellusveneen elämään perehtyvä sarja, jonka suurinta nautintoa oli näyttelijä Jonathan Brandis. Tuskinpa muuten olisi sarjaa tullut seurattuakaan. Jostain kumman syystä teininä monet sarjat koukuttivat nimenomaan niiden hottiksien näyttelijöiden vuoksi ;)  Tämän sarjan opening themet olivat kaikki 'embedding disabled', joten tsekkaa tunnari täältä. Jonathan valitettavasti kuoli muutama vuosi sitten oman käden kautta. R.I.P.


Melrose Place



Heti Beverly Hills 90210'n jälkeen ysäreimpiä tv-ohjelmia mitä on! Molempia tuli seurattua, mutta Melrose Place oli aina juonenkäänteiltään jännittävämpi ja hahmot pysyvämpiä. Aina joku erosi, seuraava pääsi apajille ja joku kuoli. Tapahtumat sijoittuivat Los Angelesiin, ja henkilöt pääasiassa asuivat samassa pihapiirissä tai olivat toisiinsa yhteydessä työn kautta. Sarjasta ovat sittemmin suurempaan kuuluisuuteen nousseet mm. Marcia Cross, Alyssa Milano sekä Kristin Davis. Huomattavan suuri osa tämän sarjan henkilöistä on muuten pistäytynyt myös Kaunareissa ;)


Salatut Elämät


Taisin olla 15-vuotias, kun Suomeen saatiin ikioma saippuaooppera, Salkkarit. Muutaman ensimmäisen vuoden ajan seurasin sarjaa intensiivisesti (osaksi nappisilmä Jasper Pääkkösen takia, köh), mutta enää hetkiin en ole ollut perillä mitä sarjassa tapahtuu. Teininä myös Kotikatua tuli seurattua, silloin olin ihastunut Petteri Jamalaisen eli Hessun pinkin kuontalon ja vihreän aktivistitakin komboon.

Muita sarjoja, joita olen seurannut lähes alusta asti näihin päiviin saakka, ovat mm. Teho-osasto, Frendit ja Simpsonit. Aikansa ilmiöitä olivat myös Ally McBeal tanssivine vauvoineen ja Richard Fishin helttafetisseineen. Myös Relativity (suom. Tunteiden Verkko) oli mukava sarja, mutta taisi jäädä melko tuntemattomaksi monelle. Myös Flipper (Jessica Alba), Higher Ground (Hayden Christensen) sekä Kauniit ja Rohkeat (jota seurattiin eräässä vaiheessa Jacob Youngin esittämän Rickin takia) ansaitsevat maininnat. Kuten sanoin, näyttelijävalinnoilla on suuri vaikutus siihen, miten paljon jotain sarjaa jaksaa seurata ;)


Herättikö joku sarjoista nostalgisia tunteita?

2010/01/25

Pussi, joka kätkee sisäänsä aarteita


 
Pussukka. Kapistus, jolle ei ole muodostunut mitään erityistä nimeä (kuten monelle muulle elottomalle tavaralle tuppaa tapahtumaan), mutta joka on tuiki tärkeä siitä huolimatta. Sen mukana kulkee pieni maailma, jota ilman päivittäinen elämä olisi asteen verran hankalampaa. Pussukka minulla on ollut käytössäni jo ammoisista ajoista lähtien - sen ulkomuoto vain on vaihdellut. Suurin yksittäinen tyylisuuntaus tässä taitaa olla kotimainen design aka Marimekko. Pehmeä mustapinkki pääkallopussukka on saatu lahjaksi muutama vuosi sitten, mutta se on kovassa käytössä tullut tiensä päähän. Niinpä otin Norsiksen vinkistä vaarin ja suuntasin vilkaisemaan, josko mainitun merkin liikkeessä olisi vielä alennusmyyntien rippeitä jäljellä.



Ja olihan siellä, vitosella lähti mukaan ihana en-tiedä-kuosin-nimeä-enkä-löydä-sitä-googlesta-saa-vinkata-pussukka! Miten ihmeessä olen taas kymmenen vuoden tauon jälkeen alkanut lämmetä siniselle, en ymmärrä (turkoosi on toki ollut tykkäilyvärilistalla tässä välissäkin, vaikken osaakaan sitä käyttää). Mutta pussukka sopii lähes täydellisesti kirkkaanpunaisen lompakkoni seuraksi. Hieman se on eri mallinen kuin aiemmat Marimekon pussukkani, mutta kätkee sisuksiinsa lähes saman määrän tavaraa. Mutta mitä pussukka onkaan syönyt?


 
• Kasan huulikiiltoja, -rasvoja ja -punia, joista käytetään säännöllisesti yhtä. Muiden annetaan roikkua mukana silkasta säälistä (ja käytetään kerran vuodessa).
• Hiuspinnejä ja -nipsuja, joiden käyttöaste vaihtelee fiiliksen mukaan.
• Puuterin. Ilman ei tule toimeen.
• Manboy-pinssin.
• Metallirasiat xylitol-purkalle ja erinäisille pillereille, lähinnä ravintolisille ja ibuprofeiinille.
• Ruskean silmänrajauskynän meikin korjailua varten. Pinkin huultenrajauskynän jota ei käytetä ikinä, mutta joka siitä huolimatta on kulunut.
• Kosteuttavia silmätippoja ilmastoidussa huoneessa tietokoneella työtä tekevän ihmispolon punoittaville näkömollukoille.
• Teräksisen USB-tikun, jonka tunnistaa allekirjoittaneen omaisuudeksi Hello Kitty -koristeen ansiosta.


Mitä sinun pussukkasi on syönyt?


(Toivon todella, että kuvat tulevat järkevästi... Itse olen treeneissä ja tämä tulee ajastettuna, joten en ihan heti pääse korjailemaan Bloggerin vinksahduksia.)

2010/01/24

Pinkish






Perjantain päivän asu työpaikalla kuvattuna (vaikka surkea valaistushan sielläkin oli). Totesin, että jos ainaisessa mustassa ja harmaassa kulkeminen ei piristä, niin vetäistään sitten ylle jotain räikeää! Olen jo pitkään ollut hankkimassa pinkkejä farkkuja, mutta jostain syystä sivuuttanut ne silti useasti. Sopivat yksilöt löytyivät sitten alennusmyynnistä, ja nehän ovat toki legginsit eivätkä varsinaiset farkut (joita en oikein osaa enää käyttää). Miten ihmeessä olen tullutkaan toimeen ilman pinkkejä pöksyjä!

legginsit es:ti:ci:, neule Zara, toppi Gina Tricot, maiharit Molt's, takki Kanabeach, koru Antti Asplund.

Niin, ja kuvat on sitten otettu työajan jälkeen ;)


p.s. Blogger kettuilee taas. Onko vika vain minulla vai häh? Erittäin suurena ladatut kuvat jumahtavat oikeaan laitaan kiinni, vaikka viime viikolla toimivat ihan hyvin, ja kaikki kuvat olen muokannut saman kokoisiksi. Argh. Luulin että vika on koodissa, mutta ilmeisesti ohjelma ei nyt vaan ole yhteistyökykyinen... Vinkkejä otetaan vastaan. Siihen asti mennään näillä semisuurilla kuvatuksilla.

2010/01/23

Back in London

Sellaisina päivinä kuin tänään, ei haittaa tippaakaan ettei kesä ole vielä täällä. Kävin kävelemässä pitkin Töölönlahden jäätä, nauttien samalla harvinaisesta auringonpaisteesta. Eikä talvessa olekaan mitään vikaa periaatteessa - kylmyys, lumi, jopa loskakin ovat kaikki taltutettavissa. Mutta se pimeys. Olo on viime aikoina ollut kuin Stellan mainitsemassa mustassa aukossa. Ja kun valo tekee hyvää myös sielulle, tekee se sitä myös ulkoiselle olemukselle. Ainakin omasta mielestäni kasvoni näyttävät hehkeämmiltä pisamilla tai pienellä päivetyksellä kuorrutettuna, myös ilman minkäänlaista ehostusta. Kävelyllä ollessani mieleeni tulikin eräs pisamansieppauskeino, jota käytin muutamaan otteeseen viime keväänä: vuorasin itseni toppavaatteisiin ja viltteihin, iskin tuolin lapsuudenkodin takapihan lumihankeen ja istuin siinä imien itseeni auringonsäteitä.



Valoa voi löytää myös sisätiloista. Muutaman viikon takaista Lontoo-reissua muisteltiin eilen Munkkivuoressa. Valokuvien katselun lomassa syötiin loistava illallinen, joka koostui mistäpä muusta kuin fish 'n' chipseistä ja pavuista tomaattikastikkeessa. Kyytipoikana aito englantilainen siideri (ei mitenkään päin verrattavissa suomalaisiin litkuihin) tai vaihtoehtoisesti Guinness, sekä jotain vihreitä asioita jotka kai salaatiksi lasketaan. Ettei menisi aivan liian epäterveelliseksi. Aterian nimittäin kruunasi jälkiruoka, joka oli allekirjoittaneen tekemää mudcakea. 


Seurasin balttiarallaa Henskiksen ohjetta muutamin muokkauksin: voin vaihdoin suosiolla margariiniin kuten yleensä, ja leivontasuklaan sijasta käytin tavallista Pandan tummaa suklaata. Lisäksi tein annoksen tuplana, koska käytössäni oli 26 cm'n irtopohjavuoka. Kakkua paistoin tasan 22 minuuttia. Pelkäsin, että sisus paistuisi liikaa eikä jäisi löysäksi kuten mutakakussa on tarkoitus, mutta siitä tulikin about täydellistä :) Nam!

Kolmas asia, josta valoa ehdottomasti löytää roppakaupalla, on musiikki. Manboy keikkailee ensi viikon keskiviikkona NRJ'llä. Tämä on ainoa keikka vähään aikaan, ja sinne voi voittaa liput itselle ja kaverille! Suosittelen siis käymään esimerkiksi täällä, mikäli yhtään kiinnostaa. Keikka on toki onneksi kuunneltavissa myös radiotaajuudelta, mikäli onnetar ei suosi.



p.s. Blogger kettuilee - tänään siis vähän pienempiä kuvia. Mur.

2010/01/22

Lykke Li - Tonight

Minulla on ristiriitainen suhde naislaulajiin. Suorastaan syrjivä. En vain innostu naislaulajista kovin usein, en tiedä onko sillä enemmän tekemistä lauluäänen vai itse musiikin kanssa. Tai ehkä olen vain kateellinen.

Ongelmallisuudesta huolimatta olen viime aikoina innostunut harvinaisen paljon nimenomaan naispuolisista musiikintekijöistä tai -esittäjistä. The xx, Florence + the Machine ja mainittakoon myös Chisu, vaikka lähinnä tykkäilyni on keskittynyt ihanaan Sama Nainen -biisiin (joka jää soimaan päähän päiväkausiksi). Yksi ihana tuttavuus on myös ruotsalainen Lykke Li. Pientä vihreyttä kasvoille nostaa suloisen äänen lisäksi se fakta, että nainen on minua kolme vuotta nuorempi... Krhm. Sitä alkaa kai tulla vanhaksi, kun puolet maailmalla pyörivistä artisteista on itseä nuorempia. Oh well. Lykkeä on kenties moni kuullut New Moonin soundtrackilla, mutta Possibilityn sijasta viikonlopun soundtrackiksi pääsee eräs toinen suloinen kappale.




Ehkä intoni kummallisen kepeään musiikkiin johtuu viimeaikaisesta pimeydestä - kevättä odotetaan kieli pitkällä! Vaikka älkää käsittäkö väärin, rakastan talveakin. Mutta kyllä sitä aurinkoa pikkuhiljaa kaipaisi ;) Valonpilkahdukseksi voi kyllä sanoa tämänpäiväistä Lontoo-iltamaa, kun napaansa saa ahtaa fish'n'chipsejä ja suklaakakkua :P Omnomnom.

2010/01/21

Minä blogin kirjoittajana

Ihana Joa haastoi ajat sitten kertomaan itsestään kirjoittajana ja bloggaajana, mutta erinäisten sattumusten vuoksi muistan paneutua asiaan vasta nyt (noloa). Tehtävä osoittautui muutenkin kohtalaisen vaikeaksi, kuten kaikki muutkin itsensä arviointiin liittyvät asiat. Omaa itseään kun ei oikein pysty tarkastelemaan objektiivisesti... Yrittää voi kuitenkin aina.


En ole koskaan pitänyt itseäni hyvänä kirjoittajana, keskinkertaisena korkeintaan. Ala-asteella äidinkielen kirjoitelmat olivat kyllä mieluisaa ajanvietettä noin niinkuin koulun puitteissa, ja varmasti lähes jokainen tyttö, joka on lukenut yhtä paljon Neiti Etsiviä ja Nummelan Ponitalleja kuin allekirjoittanut aikanaan, on haaveillut kirjailijan ammatista. Mutta kymmenvuotiaana asiat näyttävät niin kovin erilaisilta, kuin 15 vuotta myöhemmin.


Omasta mielestäni olen pääasiassa asiakirjoittaja. Sen voi päätellä ainakin siitä, että lukion äidinkielen aineista suoriuduin parhaiten kirjojen referoinneista. YO-kokeen äidinkielen osuuden arvosanaksi tuli E, ja sekin siis aineistopohjaisesta aineesta - otsikkopohjainen oli vaivainen C. Silloin sata vuotta sitten kun kirjoitin ylioppilaaksi, äidinkielen koe sisälsi kaksi eri ainetta, jotka kirjoitettiin eri päivinä. Nykyään tehtävää kieliopin testiä ei ollut olemassa. Vielä nytkin tykkään kirjoittaa tiukkoja faktoja sisältävää tekstiä. Yritän kuitenkin tehdä sen niin, että lopputulos ei olisi pelkkää kuivaa puuroa, vaan mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Kyseinen tapa toki vaatii paljon aikaa taustatutkimuksineen ja sanojen vääntelyineen. Lisäksi onnistumisesta voi sitten olla montaa mieltä.


Jos kirjoituksissa viliseviä maneereita aletaan listaamaan, tulevat mieleeni tietynlaiset sanat. Adjektiiveista mainio, mahtava ja sykähdyttävä ovat enemmän kuin tuttuja. Myös hieman, melkoisen, varsin, ja kohtalaisen ovat paljon käytettyjä täyte- ja vahvistussanoja. Selkeää kirjoitusrytmiä tai lauserakennetta en omalta kohdaltani osaa poimia. Kenties sellainenkin on kuitenkin olemassa, who knows. Saa vinkata ;)


Blogini oli alunperin tarkoitus olla enemmän kuvalliseen ilmaisuun painottuva. Rakastan kauniita kuvia, ja toki ne nytkin ovat tärkeä osa postauksiani. Olen kuitenkin huomannut, että siitä keskinkertaisuudesta huolimatta pidän kirjoittamisesta paljon. Liian paljon jättääkseni sen kokonaan pois ja keskittyäkseni vain ja ainoastaan valokuviin. Kenties jonain päivänä jutut loppuvat kesken, ja täytyy tyytyä esittämään sisällöttömät ideansa ihan vain visuaalisin keinoin, mutta nyt mennään tällä reseptillä :)


Haasteen nakkaan Mikaelalle, Marialle (jos et ole tätä jo tehnyt ;) ja Whatsoeverille! Toki jokainen muukin saa tutkailla omaa kirjoitustyyliään, jos kokee sen mieluisaksi.

2010/01/20

Nail care

Mitä tehdä, kun a) käsirasva on loppu ja sormet huutavat korppuina kosteutusta ja b) sai joululahjapaketin mukana lahjakortin, jolla yhden normaalin tuotteen ostaja saa kaupan päälle 250ml suihkugeelin? No, menee sinne lahjakortin kauppaan hakemaan käsirasvaa! Kyllähän sen nyt jo tyhmempikin tajuaa.



Lopputuloksena sen suihkugeelipurnukan (mangoa, mmmm, nyt on muuten vartalonpesuaineita varmaan kahden vuoden tarpeiksi, kiitos joulupukin♥) lisäksi oli tietenkin käsirasva. Ihanaa mantelia! Entinen käsivoide oli vaaleanpunaisessa tuubissa asustelevaa Natusania, ja myös Villagen rasvat on todettu erittäin toimiviksi. Vaihtelu kuitenkin virkistää. En osaa olla kuivilla käsillä hetkeäkään, ja lisäksi hauraat ja lohkeilevat kynteni kaipaavat kosteutta ihan tuhottomasti.



Kynsien suojaksi olenkin löytänyt myös lakkauksen uudelleen pienen tauon jälkeen. Tällä kertaa kynsissä oli tummanharmaata - kyllä, se ei ole mustaa. Lakka on merkkiä Lasting Fix ja ostettu Lontoosta Bootsilta. Hintaa en muista mutta lukeutuu halpislakkoihin, toisin sanoen maksimissaan viiden euron hintainen taisi olla. Me luvs! Jälki on pehmeä ja tuo mukavan säväyksen hiiltä ja grafiittia sen ainaisen pikimustan sijaan.

Kosteuttavat voiteet ovat kivoja, etenkin The Body Shopin mielettömän herkullisen tuoksuiset sellaiset, mutta kyllä sitä jo toivoisi että olisi kesä. Hipiä voisi paremmin, silmät sädehtisivät päivettyneen ihon ja pisamien keskeltä ja voisi olla vähän enemmän huoleton. Puuh. Mutta jos nyt vielä muutaman kuukauden jaksaisi! Pakkohan sen kesän on ennenmmin tai myöhemmin tultava ;)


...Ja koska kynsiasioissa liikutaan, pakko linkata mahtavaan Nine Inch Nailsiin, industriaalimätöstä kiinnostuneet, tsekatkaa. Vaikka siis toki siitä voidaan olla montaa mieltä, tarkoitetaanko bändin nimessä nauloja (todnäk) vai kynsiä. Silti.

2010/01/18

Lupaus

En koskaan tee uudenvuodenlupauksia. Ihan vain siitä syystä, että niiden pitävyys vuoden aikana voi saavuttaa pahastikin heikentyneen tilan. Puhun mieluummin tavoitteista, asioista, jotka voi yrittää saavuttaa vuoden aikana. Jos tavoitteisiinsa ei pääse, ei se ole maailmanloppu, vaan niille voi antaa jatkoaikaa seuraavalle vuodelle tai hylätä ne. Liian tiukkapipoisia tässä asiassa ei olla.

Vaikka vuosi 2010 on ehtinyt jo pitkälle, listasin viisi pinnallista tavoitetta seuraavalle 11 kuukaudelle.


Hankkiudu kesäkuntoon. Tämä on ainainen tavoite vuodenajasta riippumatta, mutta ajankohtaisin kevättä kohti mentäessä. Sinänsä viisi kertaa viikossa urheileminen ei ole minulle varsinainen tavoite, se tulee luonnostaan (ellei ole jotain viikonlopputapahtumia sotkemassa suunnitelmia). Joulua edeltäneen vain vähäistä liikuntaa sisältäneen kauden aikana tuli plösähtänyt olo, ja siihen on saatava muutos. Vireystila ja unikin parantuvat siinä samalla. Toki syömisiäkin täytyy valvoa tiukemmin - suklaata ei tarvitse syödä joka päivä lukuisista houkuttelevista kakkuresepteistä huolimatta, vaan sen voi säästää viikonlopulle. Itseäni vaivaa jokin Murphyn laki tässä tapauksessa: kun urheilee, tekee mieli syödäkin terveellisemmin. Kun ei urheile, tekee mieli kahmia herkkuja kaksin käsin. Ei siis ihme, jos kiloja kertyy.

Panosta laatuun, siivoa vaatekaappia, hanki perusvaatteita. Perusvaatteisiin tällä kertaa luen a) mustan hyvin istuvan bleiserin tai jakun, joka käy niin ulkona kuin hätätapauksessa sisätiloissakin, b) trenssin tai muun ajattoman, silmää ja kroppaa miellyttävän, pitkän, tyttömäisen, mekkojen kanssa sopivan kevättakin, c) lämpimän talvitakin, joka on arkisempi kuin musta pitkä villakangastakki, mutta joka ei kuitenkaan tingi ulkonäöstä. Aika takkipainotteista siis. Se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että lähes koko muu vaatekaappini on kohtalaisen hyvässä kuosissa. Paitsi mustien pillifarkkujen osalta, jotka ovat ratkenneet nyt kolmatta kertaa. Eikä mikään kiellä hulmuavien mekkojen lisäystä.

Mene hyvä ihminen nyt vihdoin sinne kasvohoitoon! Tällä ei ole tekemistä jossain vaiheessa vääjäämättä muodostuvien ryppyjen kanssa, vaan lähinnä puhdistuksen ja ihon virkeyden. Piti mennä jo viime vuonna, mutta kappas kun se jäi. Samaan syssyyn voisi ottaa tavoitteeksi käydä useammin hierojalla. Tätäkin lupaan muka tehdä joka kerta kun hierojan käsittelystä ulos kävelen, mutta idea tuntuu olevan harvinaisen vaikea toteuttaa käytännössä. Tosiasiassa tanssia harrastavalle olisi hyvä kerran kuussa käydä aukaisemassa jumittuneet paikat. Mistä tulikin mieleen, että viime kesänä saatu lahjakortti shiatsu-hierontaan on edelleen käyttämättä. Lienee syytä vihdoin varata aika kyseiseen nautintoon.

Juo enemmän vettä. Kesällä tämä ei ole ongelma, mutta talvisin töissä tietokoneella nyhrätessä tuppaa hakeutumaan mieluummin lämmittävän tee- tai kahvikupin ääreen, vaikka vesilasi olisi kaikin tavoin parempi vaihtoehto. Lasin sijasta kannattaakin ottaa tavaksi täyttää puolen litran muovipullo aamuisin ja tyhjentää se sisuksiinsa työpäivän aikana. Lisäksi tietysti kotona sekä aterioilla nautittu vesi.

Ota paljon valokuvia. Nyt kun on kamera jolla niitä ottaa, huomaan iltaisin räpsiväni kuvia tuiki tavallisista käyttöesineistä ihan huvikseen. Voisi kuitenkin etenkin puiden vihertyessä kuvailla muutakin ympäröivää maailmaa ihan toden teolla. Järjestää muka-photoshootteja ystävien kanssa. Leikitellä.


Onko sinä asettanut tavoitteita vuodelle 2010?

Kesää kaivataan jo kovasti ainakin tässä osoitteessa, mutta mennään nyt vielä kerran talvikuvilla. Tällä kertaa supervalkoinen Vanha Kirkkopuisto Helsingissä, Nokia 6600 -kännykän kamerasta käsin.

2010/01/17

Ota Minut Mukaan





Moni on tainnut viime aikoina kärsiä samasta ongelmasta - hillittömät pakkaset, loskamoska ja muut sääolosuhteet ovat pakottaneet pukeutumaan niihin samoihin lämpimiin vaatteisiin joka päivä. Ainakin itsellä tylsistyminen on ollut lähellä, ja siksi iloitsinkin, kun pitkästä aikaa sai pukea päälleen jotain erilaista! Mekon päälle toki heitin vielä nyt paljon käytössä olleen Zaran kashmir-neuletakin, jotten täysin jäätyisi merituulen puhalluksessa. Pakkasten hellittäessä vallan nimittäin ottaa tuo luihin ja ytimiin pureutuva kostea tuuli, jota ei tunnu pääsevän pakoon edes vaatekerroksilla. Rannikkokaupungit, ah.

Eilen siis sipsutin mekossani ystävän luo juustoilemaan, ja sitten kaupunkiin tsekkaamaan vähän aikaa sitten avatun Ruman. Luin juuri äsken, että Indiedaysin lanseerausbileistä oli bloggaajajoukko siirtynyt jatkoille nimenomaiseen baariin, mutta siinä vaiheessa olin itse jo muualla. Siisti sisustus, kohtuullisen hintainen tarjoilu ja hyvä musiikki eivät riittäneet peittämään sitä faktaa, että alhaisen ikärajan paikassa tunsimme itsemme harvinaisen vanhoiksi. Siispä yhden nostalgisen Sinisen Enkelin jälkeen jalat veivät tutumpaan paikkaan Looseen. Siellä maittaneesta kahvista ja järkevästä kotiintuloajasta huolimatta sunnuntai on tuntunut juuri siltä, kuin sunnuntait yleensäkin - äärimmäisen flegmaattiselta. Puuh.



 

Söpöysmekko / Lontoo. Saappaat / second hand. Pianokoru / saatu lahjaksi. Pierrot-kaulakoru / marianeiti (ja joo, mekosta roikkuva lanka katkaistiin heti kuvien ottamisen jälkeen :D)

Energiaa on kaikesta huolimatta löytynyt tiskaamiseen, pyykin pesuun ja salsapurkin aukaisemiseen, jotta sain fajitoista hitusen maukkaampia kuin eilen (salsapurkit ovat helvetistä). Vielä pitäisi löytää energiaa tanssitreeneihin. Vanha Apulanta soi nyt, mutta kohta voisin laittaa Jennin sunnuntai-playlistin soimaan. Leppoisaa sunnuntain jatkoa! :)

2010/01/16

Cheveux

Maanantaina koitti kauan odotettu kampaajakäynti. Elokuun jälkeen vapaasti hapristuneet latvat saivat kyytiä ja väri kirkkautta eli vaaleita raitoja, vaikka paluu suklaanruskeaan on houkutellut... Lystissä meni kaksi tuntia ja se maksoi vähemmän kuin luulin (sairaasti toki silti). Ennen joulua aikaa varatessani ilmeni, että Oulusta entiseltä luottokampaajaltani suosituksia saanut tyttö oli vaihtanut työpaikkaa. Varasin kuitenkin ajan ko. kampaamoon jossa kävin ja pyysin aikaa sellaiselle ihmiselle, joka tietäisi mitä luonnonkiharoille tehdään. Voin kertoa, että niin paljon kuin arvostankin isoa tukkaani sen ainaisen ohuen suomalaishiuksen sijaan, taidokkaan kampaajan etsiminen on työlästä. Suurin osa niistä kun on tottunut käsittelemään nimenomaan suoraa ja ohutta tukkaa, ei tällaista möhkälettä. Niinpä kampaajalla omakin kuontaloni yleensä suoristetaan. Helpottaa meidän kummankin elämää.



...Yleensä. Sitten on niitä tapauksia, jotka vaikuttavat ihan hyvältä kampaajalta lähdettäessä. Siitäkin huolimatta, että hiukset ovat lyhentyneet liikaa (olen sitä mieltä, että kampaaja käsitti minun viisi senttiäni kymmeneksi sentiksi). Väri tuntuu kivalta, tumma tyvi näkyy kuten oli aikomus ja latvakaan ei ole ihan tasasuora. Wrong! Sinä aamuna, kun olet päässyt ghd-suoristuksesta eroon ja päättänyt palata omaan tuttuun peikkotukkaasi, huomaat dilemman: hiuskypärä. Ne, joilla on paksut ja pitkät hiukset, tietävät mistä puhun. Latvoja pitää ohentaa, keventää ja hapsuttaa, jotta lopputulos ei näyttäisi töksähtelevältä ja kummalliselta. Tätä ei kampaajani toivomuksistani huolimatta ilmeisesti ihan hoksannut.


 


Ongelmahan on tietysti se, että suoristettuna tätä virhettä ei huomaa, vaan vasta oma luontainen hiustyyli tuo sen esiin. Latvojen järjetön suoristus ei auta, eikä myöskään ole järkevää, jos ei halua niitä heti samanlaiseen kuntoon kuin mitä olivat ilman leikkuuta (= pikkurillin kynnen kokoisia solmuja ja takkua takun perään). Päivän mittaa latvojen ällö tasaisuus kuitenkin alkaa kiukuttaa ja jopa itkettää. Vaikka samaan aikaan tiedostat, että hiukset ovat uusiutuva luonnonvara ja että niiden perään itkeminen olisi turhamaisuuden huippu. Mutta entä silloin, kun hiukset ovat vahva osa identiteettiä? Saako silloin itkeä?





Lopputulos: kaupan kassan kautta kotiinviemisiksi ohennussakset, omien hiusten latvojen napsimista sieltä täältä kevennyksen toivossa, kiroamista että toivottavasti nämä eivät nyt tästä lyhenny enää yhtään, sen tajuamista että kampaaja alunperin jätti sivut eri pituisiksi, pieni huoahtaminen lopputuloksen säädyllisyydestä. Vannomista, että ensi kerralla menee toiselle kampaajalle. Tai ei mene ollenkaan. Kasvattaa hiuksia seuraavat 12 kuukautta, jotta ne olisivat samassa mitassa kuin ennen leikkuuta.

Ihmiset, jos teillä on luottokampaaja, pitäkää hänestä kiinni!!


Kuvat:
01 - suorat hiukset nörttilaseilla
02 - suorat hiukset omilla oikeilla rilleillä
03 - hiukset piilossa pipon alla
04 - päivän asu perjantailta: tunika H&M, legginsit GT, neule Zara, kengät Molt's, koru Camden
05 - jättikuvat omasta pärstästä ovat hivenen ahdistavia
06 - saksimisen jälkeen latvat ovat vähän siedettävämmät

p.s. Hankin muuten tällä viikolla kaukolaukaisimen kameraan, jejjjj! Kiireessä silti peilin kautta otetut kuvat tuntuvat paremmalta vaihtoehdolta, pahoitteluni ;)

2010/01/15

The xx - Crystalised

Oh dear, oh dear! Viikonlopun soundtrackin paikkaa ovat havitelleet niin Beirut kuin Tinted Windowskin. Ensiksi mainittu on omituinen sekoitus balkanilaisuutta, karnevaalimusiikkia ja indiepoppia, jälkimmäinen yhdistää modernia rockia, new wavea ja powerpoppia (keskittyen viimeisimpään). Tinted Windows ei ehkä ole yhtä rouhea kuin vaikkapa Sonic Youth, mutta kun tässä sivuprojektissa ovat mukana sellaisten bändien kuin the Smashing Pumpkins, Hanson, Fountains of Wayne ja Cheap Trick jäseniä, ei jälki kai voi ihan kamalaa olla? Beirut on kenties epäilyttävistä lähtökohdistaan huolimatta mahtavaa kuunneltavaa, pakko nostaa molemmat peukut ylös!

Pienestä kilpailuasemasta huolimatta voiton tällä viikolla vei The xx, joka ei kenties monelle ole yhtä uusi tuttavuus kuin minulle. Tänä vuonna ilmestynyt debyyttialbumi xx on soinut Spotifyn kautta paljon (kyllä, olen vihdoin saanut kyseisen streaming-ohjelman itselleni, luultavasti viimeisenä maailmassa), ja korviin on tarttunut kauniiden melodioiden lisäksi aimo annos raikkautta. Toivottavasti meininki pysyy jatkossa yhtä hyvänä! Crystalised ei ole lempparini levyltä, mutta koska siihen on tehty video, on se valintani tänään.



Tänään olisi kasa kivoja keikkoja - Lapko, Regina ja Rubik, mutta olen liian voimaton lähteäkseni mihinkään niistä. Jossain vaiheessahan joka aamu kuudelta heräämisen on kostauduttava... Taidan siis kaataa itselleni lasillisen punaviiniä ja laittaa leffan pyörimään. Mukavaa viikonlopun alkua!

2010/01/13

Kyselytunti - vastaukset

Blogin yksivuotisen taipaleen kunniaksi järjestin kyselytunnin, jossa minulta sai kysellä mitä mieleen juolahti ja esittää muitakin toiveita. Vastailen kysymyksiin nyt parhaani mukaan :) Yksittäisenä teemana ammattini kirvoitti eniten kysymyksiä, joten ne olen niputtanut kätevästi litanian viimeiseksi.


And Away


Mitä kirjoja luit viime vuonna? Ja mitkä jäivät erityisesti mieleen? Vuoden 2009 aikana taisin lukea harvinaisen huonosti kirjoja. Suurin buumi osui vasten yleistä tapaani talveen, ja kesä jäikin sitten turhan köyhäksi lukukokemusten suhteen. Mieleen parhaiten jäivät varmasti Finlandia-voittaja Sofi Oksasen Puhdistus sekä Stephenie Meyerin Twilight-saaga, molemmista olen kirjoittanut myös blogissa. Mikä oli vuoden 2009 paras pukeutumiseen liittyvä hankinta? Pinkki villakangastakki, lukuisat käyttökelpoiset legginsit, Filippa K'n villainen neulemekko, CTRL'n valkoinen David Bowie -jättipaita. Näköjään tossa atm listassa lukee koirakuume, millainen koira? Joku pieni ja söpö! Isot koirat olivat ennen suosikkejani, ja ovat tietyllä tapaa edelleen, mutta lepsun luonteeni (=olemattoman koulutustaitoni) vuoksi suosisin kuitenkin pienikokoista rotua, jonka edustajaa onnistuisi pitää paremmin kurissa. Jos hankkisin chihuahuan, tulisi sen nimeksi Frank. Myös mäyräkoira ja lukuisat pienet lyhytkarvaiset rodut kiinnostavat. Paitsi ei terrierit. Juotko kahvia, miten? Kyllä, mutta en päivittäin. Normaalisti tylsästi maidolla, töissä on sen verta pahaa kahvia että joukkoon täytyy heittää hermesetasia. Espressokin kyllä menee alas. Lemppari on silti ihanan vaahtoinen café latte, vaniljasiirapilla höystettynä.


Machinery


Nimeä musiikkia, jota et voi sietää. Kaikkea artisteista tyylilajeihin. Puuh. Siedän lähes kaikkea sen hetken, kun sitä on pakko. Playlistilleni ei silti eksy countrya, oopperaa, blackmetalia, HC-punkia, trancea tai europoppiakaan. Tai mikä nyt lasketaan europopiksi - poikkeuksia voin tehdä esim. Justin Timberlaken tai erään sateenvarjobiisin suhteen... Myös iskelmät kuuluvat ei-kategoriaan, joskin kerran vuodessa eli juhannuksena niitä on jo niin tottunut kuulemaan, ettei yökkäysreaktiota enää tule. Artisteista Jorma Kääriäinen ja Cheek taitavat olla niitä pahimpia inhokkeja. Paras/huonoin kokemasi keikka? Parasta on lähes mahdotonta sanoa, mutta mainittakoon kaksi: Placebo Lontoon Wembley Arenalla vuonna 2006, ihan vain siksi että tunnelma oli mieletön ja se oli ensimmäinen lumelääkekeikkani. Toinen on ehdottomasti Manboy Oulussa Kuusisaaren Paviljongissa syksyllä 2008. Yleisöä oli vain kourallinen, mutta meininki oli loistava ja syöpynyt mieleen ikuisiksi ajoiksi. Ei välttämättä huono keikka, mutta pettymys oli Sara viime kesän Provinssirockissa. Aikainen ajankohta varmasti vaikutti asiaan, ja onneksi bändi on nähty monesti ennenkin. No teepä sellainen "lempiasiat" juttu, jossa kerrot lempileffat, kirjat, ruuat, vaatteet, paikat, tv-ohjelmat, lehdet, kauneustuotteet.. Mitä kaikkea nyt mieleen tuleekaan! Tätä kysymystä jo kirosin, eihän listaaminen ole mitenkään mahdollista! :D Huhhuh. Musiikkia olen jo listannut kyllä täällä, tosin postauksen jälkeen lemppareihin on tullut toki uusia tulokkaita. Leffat hyppään yli listan pituuden kasvaessa järjettömyyksiin, mutta kokeillaan muita. Ruuat: lohipasta, lohisalaatti, vuohenjuustosalaatti, mikä tahansa tomaatti-pesto-mozzarella, kaikki muutkin hyvät salaatit joissa on juustoa tai siemeniä/pähkinöitä, itsetehty kasvispizza... Kirjat, tai pikemminkin kirjailijat: JK Rowling, JRR Tolkien, Milan Kundera, Erlend Loe, Sofi Oksanen, Riikka Pulkkinen, Astrid Lindgren, Tove Jansson, Edgar Allan Poe, AA Milne... Tv-ohjelmat: OZ, Teho-osasto, Tudors, My So-called Life, OC, Simpsonit, Frendit, lukuisat tosi-tv-hömpötykset lukuunottamatta Big Brotheria... Kauneustuotteet: Lancômen eräs päivävoide joka on täydellinen iholleni, Joe Blascon peitevoide joka on ainoa, jolla saan mustat silmänaluset piiloon, ripsarit jotka lähtevät tarpeeksi lämpimällä vedellä pois (Kancebo Sensai & Clinique), Givenchyn Hot Couture -tuoksu...


Helsingin satama


Mitä arvostat toisessa ihmisessä eniten? Voiko tähän vastata muuta kuin luottamuksellisuutta? Se sana sisältää itsessään jo niin paljon, että kattaa myös monia muita luonteenpiirteitä. Myös sitä paljon puhuttua aitoutta. Sitä, ettei mennä muiden mukana, mutta ei kuitenkaan kapinoida kapinan vuoksi. Sitä, että tietää mitä haluaa. Hienoimpia hetkiä elämässäsi tähän mennessä? Opiskelemaan pääsy, yhden parhaan ystävän häät, jotkut keikat, matkat ystävien kanssa niin Suomessa kuin ulkomailla. Pieniä hetkiä on todella paljon, mutta toivon, että se kaikista hienoin olisi vielä edessäpäin. Mitkä on sun elämäsi merkittävimmät käännekohdat ja/tai virstanpylväät ja mihin ne liittyy? Varmasti merkittävimpiä virstanpylväitä ovat olleet ne tavallisimmat ihmisen elämässä. Sellaiset, jotka ovat olleet sysäys tietynlaiseen kasvamiseen ja elämänmuutokseen. Opiskelemaan pääsy on ollut yksi suuri sellainen. Vielä en koe valmistumista suureksi muutoksen aiheuttajaksi, olenhan ollut töissä jo vuosia, mutta ehkä se siksi vielä muuttuu. Vaikeahan jonkun tapahtuman merkitystä on nähdä ennen kuin pitkän ajan päästä. Miten koet kehittyneesi bloggaajana (ja suureleisesti IHMISENÄ!) sen myötä, että olet pitänyt Twilight Colaa? Tai siis, mitä olet oppinut blogitaipaleesi myötä? Tekeekö koskaan mieli lopettaa? Olen oppinut ilmaisemaan itseäni paremmin ja tajunnut yhä enenevässä määrin, että se mikä sopii jollekin toiselle, ei välttämättä sovi minulle. Oppinut olemaan hamstraamatta liikoja vaatekaappiin ja arvostamaan niitä rytkyjä, jotka siellä jo täytteenä ovat. Kenties myös kohottamaan itsetuntoa. Ehkä tulee päivä jolloin lopetan, mutta luulen, että suuremmalla todennäköisyydellä blogin luonne saattaa vain muuttua ajan myötä. Se nyt kai on aika luonnollista, kun elämäntilanteet muuttuvat, eikä twilight colalla ole koskaan ollut tarkkaan rajattua aihepiiriä :) Mutta vielä ei tee mieli lopettaa!! Jos saisit juuri nyt rajattomalla budjetilla lähteä ihan mihin vain millaisella poppoolla tahansa, mihin lähtisit? Saako ottaa kaikki ihanat ihmiset mukaan? Hyvä, otan sitten ne kaikki. Lähimmät ystävät, perhettäkin, ehkä muutama valikoitu brittirokkari ;) Kuukausi jossain kauniissa paikassa, mieluiten lämpimässä, mutta jossa olisi myös kaupungin tarjoamaa kulttuuria. Japani voisi olla aika pop. Majoituspaikkana meillä olisi oma pieni kylämäinen muodostelma, jossa jokainen saisi olla rauhassa jos niin haluaa, mutta jossa voisi myös isolla porukalla viettää iltaa.


Älä naputa


Käsittääkseni valmistuit arkkitehdiksi, mitä teet nyt tällä hetkellä? Olen töissä arkkitehtitoimistossa ja teen ihan suunnittelutöitä. Olen ollut samassa toimistossa töissä useamman vuoden, eri kaupungissa vaan aiemmin. Mua kiinnostaisi arkkitehtiopintosi ja siitä millaisia töitä teet/tulet tekemään/haluat tehdä tms. alalla. Tällä hetkellä olen 'nuori suunnittelija' ja pääasiassa avustan erilaisissa projekteissa. Eniten pidän sisustussuunnittelusta ja perus pohjapiirrosjumpasta. Myös detaljien suunnittelu on kiehtovaa, vaikka niiden maailma tuntuu olevan loputon ja oppimista on. En halua loppuelämääni tehdä tätä, vaan kokeilla eri asioita. Ehkä jotain graafiseen suunnitteluun kytkeytyvää, toisena ääripäänä ehkä jopa virkamieshommia. Haluaisin kysyä myöskin asioita liittyen opintoihisi ja valmistumiseesi, eli tiedätkö että se ala on juuri sinun alasi, ja mitä muita aloja olet harkinnut? En tiedä onko arkkitehtuuri se täysin oma alani, sillä niin moni asia kiinnostaa. Olen kuitenkin halunnut tätä yläasteelta lähtien, ja jotakin niin minua siinä on. Aikoinaan hain opiskelemaan myös sisustussuunnittelua, teollista muotoilua ja englantilaista filologiaa. Mihinkään niistä en päässyt sisään. Jos sua alkaiskin kyllästyttää arkkitehdin hommat, mikä olisi seuraavaksi mieluisin ammatti, jota haluaisit harjoittaa? Näistä korkeakouluammateista ehdottomasti psykologi. Harmittaa aika paljon, että lukiossa minulla vallitsi käsitys, jonka mukaan vain psykiatri voi terapoida ihmisiä = opiskelua lääkiksessä = allekirjoittaneella ei mitään mahdollisuuksia. Luin psykologiaa lukiossa kaikki kurssit ja pärjäsin siinä, ja olisin hakenut opiskelemaankin jos olisin tajunnut, että yliopistosta ei tule pelkkiä tutkijoita... Argh. Eipä sitten kukaan tätä käsitystäni korjannut. Mutta jos noin niinkun tällä koulutuksella ajatellaan tulevaa, niin graafinen suunnittelu liitettynä valokuvaukseen kiinnostaisi kaikista eniten. Esimerkiksi se levyjen kansien suunnittelija ;) Onko jotain asiaa/lajia, jota haluaisit kokeilla/alkaa harrastaa ja miksi juuri sitä? Sukellusta haluaisin ehdottomasti joskus kokeilla! Lisäksi monet tanssilajit kiinnostavat, vaikka cheerdancessa hyvin yhdistelläänkin montaa erityyppistä. Olen joskus soittanut viulua, joten sellon soiton opettelun ei luulisi olevan niin vaikeaa. Lisätään sekin siis listalle. Ratsastanutkaan en ole koskaan, sitäkin voisi kokeilla.


Kuvat viime lauantain täydelliseltä pakkaspäivältä.

---- Niin, eikä unohdeta Parolan Aseman mahtavaa arvontaa!! Tai siis, unohtakaa vaan, tahdon kultaisen K-kirjaimen itselleni 8)

2010/01/12

Tigi Tower

Jälleen kerran empiirisiä tutkimustuloksia Tigien ihmeellisestä maailmasta. Kaikki kyseisen merkin mönjät tuoksuvat huumaavalta, mutta itse vaikutusten vuoksi pidän eniten muotoilutuotteista. Niitäkin käytän suhteellisen vähän. Kävin eilen kampaajalla, ja hiusjuttua pursuaa siis ovista ja ikkunoista, mutta koska haluan ensin kokeilla aivan liikaa lyhentyneen tukkani laittamista jollain muulla tapaa kuin suoristamalla, asiaa siitä tulee vasta myöhemmin tällä viikolla. Sitä ennen täytyy vähän Tigeillä.

Aiemmin olen miettinyt näistä neljästä kolmen vaikutuksia. Nyt olen kenties vähän tarkentanut mielipiteitäni. Ja jos en ole, niin kertaushan on toki aina paikallaan. Lähdetään siis huipulta.




• Maria oli pettynyt Control Freakiin, mutta olen tullut siihen tulokseen, että tämä toimii oikeasti vain suorassa tukassa. Kiharoissa vaikutus on liian minimaalinen (vaikka ennen käytin tätä itsekin kiharoihin). Suoriin hiuksiin aine tuo hivenen kiiltoa, mutta ei rasvoita niitä. Lisäksi pörröisyys pysyy paremmin aisoissa. Kuten tuotteiden valmistajat usein mainostavat, parhaat tulokset todennäköisesti saadaan käyttämällä koko sarjan tuotteita niin pesussa kuin muotoilussakin. Ainakin Nadja vannoo niiden nimeen :)

• Itselleni Rock Out Shine Blaster on ollut pettymys, vaikka sitä monessa paikassa onkin hehkutettu. Todennäköisesti ongelma johtuu vain siitä, etten osaa käyttää ko. ainetta, vaikka olen kyllä lähes ahkerasti harjoitellut. Laitan sitä aina joko liian vähän, jolloin kiharat imevät tökötin sekunnissa ja vaikutus haihtuu ilmaan, tai liian paljon, jolloin lopputuloksena on läsähtänyt ja limainen hiuslaite. Puuh. Kuivattavaa vaikutusta en juurikaan edellä mainituista syistä ole edes testannut. Kampaaja kuitenkin laittoi kiiltoseerumia päähäni ennen föönausta, ja kai ne hiukset nopeammin kuivuivat. Suoristuksen jälkeen lopputulos näyttää kuitenkin tyvestä jo hieman likaiselta, vaikka juurihan ne hiukset pestiin... (ehkä tämä on kampaajan moka, eikä aineen) Joka tapauksessa vaikka olisi kuinka rock ja pop, ei tämä ansaitse paikkaansa hyllyssäni. Tai sitten tarvitsen vieläkin lisää harjoitusta.

Foxy Curls -mönjää olen kehunut aiemminkin - se todella piristää kiharoita! Ja tuoksuu niin järjettömän hyvälle, että omaa tukkaansa tekee mieli nuuhkia koko päivä. Itse suosin arkikampauksena hiuksiini usein kevyttä suoristusta niin, että saan kasaripehkon nätisti laineille. Joskus kiharamönjä voi olla liikaa, ja suoristuksen vaiva ikään kuin valuu hukkaan. Joskus taas suoruus on mennyt överiksi, ja pieni määrä Curls Rockia täydentää lopputulosta.

• Suurin rakkauteni tällä hetkellä on Love Peace & Planet -sarjan Eco Freako texturiser. Nimensä mukaisesti se antaa teksuuria, kolmiulotteisuutta, tietynlaista takkuisuutta. Vaikka tuote ei pörrötä, sleekiä vaikutusta on turha odottaa! Itse vihaan vastapestyjä hiuksia: niiden hentoisuutta, latteutta, käsittelyn mahdottomuutta. Texturiser tuo tukkaan juuri sopivasti eloa. Aluksi mömmö vaikuttaa vain tahmaiselta, mutta se imeytyy (?) kuontaloon nopeahkosti ja tuo siihen ilmavuutta. Me like! Lisäksi näin kuivissa hiuksissa sen tietynlaisesta 'likaannuttavasta' efektistä ei ole haittaa. Jos joku on testannut tätä suoriin, ohuisiin hiuksiin, haluaisin kuulla kommentteja!

(Myös joululahjaksi saatu Root Boost on ollut testissä ja näyttää tekevän sen minkä lupaa, mutta vaatii vielä muutamia käyttökertoja, jotta tutkimuksen tuloksen virhemarginaali olisi mahdollisimman pieni!)

2010/01/11

This Picture


Tatuointini. Se yksi ja ainoa. ensimmäinen. Siivet selässä voi kuulostaa äärimmäisen kliseiseltä kuvalta ihoon hakattavaksi, mutta jokin niiden symboliikassa on aina viehättänyt  minua. Yläasteelta asti olen haaveillut paitsi korvan yläosan ruston lävistämisestä (mitä en ikinä saa aikaiseksi, koska pelkään lävistyksiä ja yhtäkkistä kipua), myös tatuoinnista. Alaselän tribaalihaihattelujen jälkeen koin siivet mukavaksi aiheeksi. Ovathan keiju- ja enkeliteemat kulkeneet mukanani vuosia muutenkin esim. nettimaailmassa. Lisäksi jokainen tarvitsee keinon lentää hetkeksi toiseen maailmaan.


Arvoin siis untuvaisten enkelinsiipien, koristeellisten keijun- tai perhosensiipien ja rajumpien lepakonsiipien välillä. Mikä niistä olisi minua? Aikaahan miettimiseen toki oli, koska minulla ei ollut mitään kiirettä ottaa tatuointia - sen aika olisi silloin, kun olisin 100% varma kuvasta. Muutama vuosi sitten elämäni rankimman ajanjakson aikaan tein päätöksen vihdoin oikeasti hankkiutua tatuointineulan pisteltäväksi. Kenties todistaakseni itselleni ja muille, että pystyisin siihen mahdollisesta kivusta huolimatta. Näyttääkseni, että selviydyn siitä, koska olen selviytynyt pahemmastakin. Samoihin aikoihin sain käsiini lempibändini singlen This Picture. Sinkun kannessa komeilee suuri siipikuvio selkään tatuoituna. Heureka! Aina vahvasti elämääni kuulunut musiikki yhdistyisi näin täydellisesti siipiteeman kanssa.


Jostain syystä vei kuitenkin vielä jokusen vuoden, ennen kuin toteutusvaiheeseen päästiin. Välissä käväisin muilla vesillä kuvanvalinnan kanssa, mutta joka ikinen kerta päädyin uudestaan Placebo-siipiin. Kun sain ystävän houkuteltua mukaani ja marraskuussa varattua ajan Paradise Tattoohon, ei paluuta enää ollut. Sinänsä aika oli kenties juuri oikea juuri nyt, sillä tatuointi kuvaa myös tietyn ajanjakson loppumista, kun opiskeluni päättyivät ennen joulua. Nuoruusvuoteni ovat sisältäneet kaikenlaista, paljon pahaa ja paljon hyvääkin, ja nyt on aika suunnata taas eteenpäin. Tiedostan kyllä, että tämä kuva ei ole se kaikista originaalisin. Näitä Placebo-aiheisia tatuointeja löytyy ympäri maailmaa lukemattomia. Kuvalla on minulle kuitenkin henkilökohtainen merkitys, ja se on mielestäni tärkeää tatuointikuviota valittaessa. Sitä jaksaa katsella kauemmin, kun se on jotain muutakin kuin vain kiva kuva (paitsi etten tietenkään näe omaa tatskaani kuin peilistä, eh). Lisäksi siivet toimivat kuvana hyvin ilmankin tietoa sen takana olevasta bändistä.


Koukkuun jääminen hieman pelottaa kieltämättä - heti ajan varattuani aloin jo miettimään seuraavaa tatuointia :D Mutta siitä tulisi pienempi ja lähes huomaamaton ja tietenkin sellainen, jolla on merkitys.