2020/01/06

The sky is full of momentary light

Tabula rasa. Valkoinen tyhjä paperi tai digiversio tuijottaa minua, kysyy kysymistään, mitä teit viime vuonna. Mitä sellaista, mikä ansaitsee päästä sanoiksi sivuille ja lopulta Internetin pauloihin?

Ehkä en mitään.

Uusi vuosi ja vuosikymmen kirvoittaa silti jonkinlaista itsereflektointia.

Abisko-3

Vuosikymmenen alussa olin jo helsinkiläistynyt, vietin uuden kymmenyksen alkua Lontoossa ja etsin elämän uusia uomia. Kävin töissä, olin lomautettuna, kävin lisää töissä, KÄVIN PALJON KEIKOILLA, koin yksinäisyyttäkin. Matkustin ja löysin ilon yksin olemisesta, musiikista - eritoten musiikista. Oli helppoa illalla kipaista Tavastialle katsomaan lemppariartistia yöunien kustannuksella, ja nuorena sitä toki jaksoikin. Vaihdoin sattumalta työpaikkaa, josta löysin sattumalta rakkauden. Tuskastuin ja tuskastelin useita kuukausia niin epämääräisyyttä huokuvassa parisuhteessa kuin ammatillisestikin. Hain opiskelemaan toisenlaista alaa (en päässyt), ja lopulta, kun asiat tuntuivat selkiytyvän ja pilvien välistä loisti valoa, sain syöpädiagnoosin. PAM.

Se vei kokonaisen vuoden, ennen kuin pääsin tärkeimmistä hoidoista eroon ja elävien kirjoihin (ja hiusten kasvatukseen). Samantien muutinkin Ouluun, asuntoon, jonka olimme ostaneet jo kuukausia aiemmin. Yritin löytää omaa juttuani lähes vieraassa kaupungissa, poissa ystävien ja perheen luota, sytostaateista aivosumuisena ja hormonilääkkeistä ahdistuneena. Vuosia jatkunut cheertanssiharrastus ja kaksi pörröistä kissalasta auttoivat. Tilanteessa voi kestää pitkään, että pääsee takaisin omaan rytmiin, eikä se koskaan tule silti olemaan sama kuin ennen. Ei sama kuin ennen syöpää, ei sama kuin toisessa kaupungissa. Myöhemmin aivosumua ovat aiheuttaneet sekä työstressi että raudanpuute. Ehkä pahin on nyt ohi. Vuosikymmenen leima on silti selkeä.

Abisko-2

Kuluneen vuoden aikana kävin kesällä seitsemät festarit, nautin omaehtoisesta ja melkolailla aikatauluttomasta urheilusta, matkustin ilmastoahdistuneisuuteeni verraten ihan liikaa, opin töissä, k i h l a u d u i n. Ei hullumpi vuosi siis!

(Viimeisin tapahtui Espanjassa juhannuksena, alla oleva kuva otettiin Ruotsin Abiskossa heinäkuussa. Oikeat sormukset saatiin tilattua viime viikolla Rovaniemellä. Yhtään ei olla saamattomia.)

Tänä vuonna jatkan edellisellä linjalla. Aion edelleen yrittää lukea 12 kirjaa vuodessa, nauttia livemusiikista, tv-sarjoista ja kulttuurista; tanssia ja urheilla (joulupukin tuoma sykemittari tuo lisäpirteyttä siihen hommaan). Rapsutella kisuja ja hermostua niiden iltarallista. Haaveilla. Muistaa elettyjä hetkiä suorittamisen sijaan. Tehdä myös maltillisemmin töitä ja huolehtia unesta. Parantua viikon päästä olevasta leikkauksesta ennätysnopeasti.

Johan siinä taas onkin enemmän kuin tarpeeksi.

Abisko-1

Staring at the white digital screen pretending to be a paper and wondering what I did last year. Or the last decade. Enjoyed music A LOT, that's for sure; found love and almost lost it, found myself working too much but also growing my self-esteem as an architect, got cancer which unfortunately has been dominating my 2010's more than I would've liked. The long-term effects of treatment can be bad and some of them never defeated. But things get better in small steps. I've moved to a different city after the worst months, live in a beautiful flat with my dearest and have learned so, so much.

I have my pop culture, my dancing and other hobbies, my furballs and husband-to-be. I will continue to enjoy things I love, try to not work so damn hard, take care of myself and my sleeping rhythm and cherish my dreams. Those will make a fine new year. A fine whole new decade.


P.S. Musically, our recap of 2019 and expectations for 2020 are up on Alice & June!