2011/09/30

Tori Amos - Baker, Baker

Viikon livesaldo: eilen Kings of Convenience, toissapäivänä Bösendorfer-kuningatar Tori Amos. Keikoista lisää taas jahka ennätän, nythän tässä tulee jopa parin viikon tauko moisista kulttuuririennoista... Seuraavan kerran heilutaan Anna Calvin ja Kaiser Chiefsin tahtiin vasta lokakuun puolessavälissä. Tosin pahimmalta näyttää tällä hetkellä lähes tyhjä marraskuu. Länsimaisen ihmisen ongelmat taas.

Anyhoo, ensimmäisellä ihka omalla Suomi-keikallaan Helsingin vanhassa jäähallissa yleisön kyynelehtimään saanut Tori on pyörinyt päässä jokseenkin huolella viime vuorokaudet. Baker, Baker oli yksi hienoimmista jousikvartetin kanssa vedetyistä sovituksista. ♥





p.s. LP'ssä arvioitavana tällä viikolla French Films!


This week's gigs have involved Kings of Convenience and the beautiful, beautiful Tori Amos. Her concert at the old ice hall in Helsinki involved tears, joy and a string quartet. Baker, Baker was one of the best performances that night.

2011/09/29

Regina @ Tavastia

Reginan levynjulkkareita juhlistettiin Tavastialla viime perjantaina. Uudelta levyltä kuultiin kaikki Harjun takaa -kappaletta lukuun ottamatta, ja ohessa toki muutama vanhempikin tsipale. Meininki on bändin keikoilla ollut riehakkaampikin, mutta ihanaa oli silti!


DSC_0275DSC_0277DSC_0284DSC_0286DSC_0281DSC_0304DSC_0324DSC_0309DSC_0311DSC_0334DSC_0337DSC_0319DSC_0328


Regina had a record release party & gig at Tavastia club last Friday. Almost all songs from the new album were heard. Luv!

2011/09/28

The New Tigers @ Stupido

Viime perjantaina Stupidossa pienellä, nupit luoteessa -setillään ihastutti kasa turkulaisia tiikereitä. Harmikseni illan Nosturin keikka jäi väliin, mutta tulevaisuudessa saan toivottavasti kuulla surisevia skittoja lisää! Levyn mainitsinkin jo toimivan loistavasti.


DSC_0249DSC_0244DSC_0264DSC_0258DSC_0253DSC_0263DSC_0265DSC_0260DSC_0255DSC_0272DSC_0270


The New Tigers played a small gig at Stupido record store last Friday!

2011/09/27

Apocalyptica @ Musiikkitalo


Helsingin uuden Musiikkitalon kehutun akustiikan tyyppaus sujui mallikkaasti sellohevin merkeissä jo parisen viikkoa sitten. Apocalyptica heitti peräkkäisinä päivinä loppuunmyydyt konsertit, joissa testattiin 1704 henkeä vetävän pääsalin soveltuvuus akustisen ohella myös vähän raskaammalle musiikille. Trash-metallia sivuavassa räminässä soolosello kyllä hukkui matalampien äänien alle, mutta rumpujen jäädessä pois ääni soi luolamaisessa salissa todella kauniisti. Hämähäkinseittimäinen valaistus toimi ja meininki oli kohdallaan - vaikka yleisössä tuntuikin istuvan muutama kantaaottamaton pukumies liikaa. Oma hymy säilyi silti kasvoilla koko setin ajan.


Intro
Quasimodo
2010
Grace
Master
End Of Me
I'm Not Jesus
Quutamo
(Pertun soolo)
Sacra
Beautiful
Nothing Else Matters
Last Hope
Fish Eye
Seek
Inquisition
----
Manala
I Don't Care
Peikko (Vuorenkuninkaan Tanssi)
----
Farewell


Musiikkitalon pääsalissa katsomo sijoittuu lavan joka puolelle, ja omat paikkamme kaverin kanssa olivat eturivissä lavan takana. Sieltä näki ja kuuli enimmäkseen hyvin, mutta kyllä siinä vaiheessa, kun Eicca ja Perttu soittivat vierekkäin sellojaan ilman paitaa, vähän ketutti, ettei ollut eturivissä sillä toisella puolella... ;) Kameraakaan en ottanut harmikseni mukaan. Kuvat siis puhelimen laatua, parempia nähtävissä esimerkiksi täällä. Vaikka mitkään kuvat eivät teekään oikeutta illalle.

End Of Me'ta odotin illalta eniten ja pienestä pelostani huolimatta se soitettiinkin. Tokikaan Gavin Rossdalea ei (suureksi harmiksi) lavalla nähty, mutta lauluosuuksissa vieraili kyllä hevari, jonka nimi ei tarttunut takaraivoon - jos joku sen tietää, vinkatkaahan! Mainitun lisäksi parhaiksi vedoiksi nousivat Metallica-cover Nothing Else Matters (jota en myöskään odottanut) sekä Farewell. Ennen vuorenpeikkosessiota kuultiin myös Maamme-laulu, jota yleisö lauloi mukana seisoen. Komeaa.

Ainakin aiemmin bändi puhui, että 7th Symphony Tourin jälkeen heitä ei Suomessa vähään aikaan nähdä. Toivottavasti näiden iltojen kaltainen spektaakkeli saadaan kuitenkin kokea vielä joskus myöhemminkin - kenties Musiikkitalon kymmenvuotiskonserttina? Ilta oli mahtipontinen, huikea ja jälleen kerran once-in-a-lifetime experience. Kiitos asianosaisille!!


A couple of weeks ago I had the priviledge to check out the new Helsinki Music Centre in the form of an Apocalyptica concert. The main hall in the building is quite magnificent - dark and high, like a cave. Seats are sprinkled all over the place so that the stage is in the middle. In that way me and my friend had seats actually behind the stage, but in the first row, so we saw and heard pretty well nevertheless. But when Eicca & Perttu played their cellos without shirts on I kind of wished I had sat in the front row on the other side. ;)

The concert itself was intense. I was a bit afraid I'd get sleepy because I was so tired, but both trashy rock and peaceful, acoustic cello pieces blew me away and sleep was the last thing on my mind. Two hours went by really fast. Acoustics weren't perfect in all the songs, but especially when the drums were left away the cellos sounded really beautiful. The setlist was great because they played some of my favourites: End Of Me, Nothing Else Matters (Metallica cover) and Farewell. Too bad I didn't have my camera with me, the pics here are taken with my crappy cell phone. Some better pictures can be seen here though.

In all ways the night was a unique experience, something I really wish to undergo again some time!

2011/09/26

R&A: Neds


1970-luvun Glasgow'ssa nuori John McGill elää ristiriitaisuuksien keskellä: kympin oppilaana hän haaveilee yliopistosta, mutta saa niskaansa haukkuja ja kiusaamista - toisaalta isoveljen huono menestys koulussa (tai koko elämässä, voisivat jotkut todeta) luo etenkin opettajien taholta epäreiluja ennakkoluuloja myös Johnia kohtaan. Isä juo, äiti ja sisko yrittävät selvitä päivästä toiseen, veli käy kotona kääntymässä vain silloin, kun tarvitsee ruokaa ja lepoa. Nuorisojengit ovat vallanneet kadut ja niistä poissa pysyminen on mahdotonta. Neds tulee sanoista non-educated delinquents (kouluttamattomat rikolliset), ja Englannissa jengit ottivat leffan sen verran vahvasti omakseen, että rähinöivät jopa teattereissa.

Väkivaltaa ei elokuvasta puutu. K18-leima on oikeutettu ja monesta kohtauksesta tulee äärimmäisen kuvottava olo. Säälimättömyydellä ei ole rajoja edes aikuisten maailmassa. Pienessä mittakaavassa katsottuna kyse on yhden perheen ja yhden nuoren taistelusta elämän houkutuksia vastaan, suuremmalla skaalalla tarkasteltuna brittiläinen luokkayhteiskunta ja sen aiheuttamat ongelmat ovat pääosassa. On äärimmäisen surullista, että työväenluokkaan syntyneenä ei parempiin piireihin pääseminen ole omasta itsestään ja työpanoksestaan kiinni, vaan kastinmerkki on ja pysyy. Tausta painaa jatkuvasti pinnan alle. Conor McCarron on Johnina hälyttävän todentuntuinen ja ehdottomasti elokuvan kantava voima. Ohjaaja Peter Mullan taasen on napannut itselleen koko filkan vastenmielisimmän tyypin hahmon, perheen isän.

Loppu aiheuttaa hienoista hämmennystä, eikä se ole samalla tasolla muun filkan kanssa. Se vaikuttaa harkitsettomalta, aivan kuin kiire tai erikoisuuden tavoittelu olisivat vieneet voiton loogisuudelta. Mielestäni tarinan olisi voinut lopettaa koko elokuvan brutaaleimpaan kohtaukseen noin kymmenen minuuttia ennen sen varsinaista päätöstä - samalla olisi pieni pitkittyneisyys korjaantunut. Kenties toinen katselukerta kuitenkin avaisi myös finaalia ja sen yliluonnollisuuksia enemmän, antaisi tilaa tulkinnalle. IMDb'ssä joku ilmaisi elokuvasta loistavasti: It's like a long, hard scream in the face, followed by a hammer to the head. Hienosta kerronnasta huolimatta aihe on sen verran raju, että jälkeenpäin olo on tyhjä ja katsojasta jäljellä vain kuoret. Voi siis kestää hetki, ennen kuin rainan pystyy katsomaan toiseen kertaan.






Glasgow in the 1970's is a hard place to live, especially when you're John McGill - a young, talented boy who does well in school and gets bullied for it. His father drinks, older brother is out on the streets rather than home and his mother and little sister are just trying to cope with it. All he wants is to go to university, but when everyone - especially adults - around you think you're amount to nothing because of your working class background, and the streets are filled with tempting, violent gangs, how are you supposed to live up even to your own expectations?

The abbrevation neds comes from non-educated deliquents. Director Peter Mullan draws the plot from his own experiences but nevertheless says it's not autobiographical. Completely truthful or not, the movie is brutal and filled with violence. It makes you nauseous but also sad for the fact that if you're born into a certain class it's almost impossible to get rid of it. Conor McCarron is terrificly terrifying as John and Peter Mullan himself is portraying the father, who really both makes me angry and gives me the creeps.

Neds is just a bit too long and the ending of the movie is plainly a bit too weird, not meeting the quality of the rest of the flick. Although beautifully pictured, Neds has such heavy content that it might take me a while to watch it again. Because when you leave the theatre you feel completely empty.

Picture

2011/09/25

R&A: Submarine


15-vuotiaalla Oliver Tatella on kaksi, mielellään mahdollisimman nopeasti, ratkaistavaa ongelmaa: poikuuden menettäminen ja rakoilevan perheen kasassa pitäminen. Siinä Submarinen tarinan punainen lanka, joka toisaalta ei kerro leffasta yhtään mitään. Juonen ja trailerin perusteella elokuvasta voisi nimittäin luulla yhtä sun toistakin, eivätkä mitkään luulot todennäköisesti osuisi kohdalleen. Edes Submarinesta kirjoittaminen ei osu millään, sillä olen aloittanut tämänkin tekstin vähintään viisi kertaa ja joka kerta se tökkää.

Sanon siis vain: se on ihana. Viihdyttävä, hykerryttävä, jotenkin vinoutunut, nauruhermoja koetteleva, suruisa ja traaginenkin, mutta silti niin lämmin. Rakkautta ovat harmaa meri Walesin rannikolla, hillittömän Oliverin (Craig Roberts) ilmeet ja eleet, hänen rakkautensa kohteen Jordanan (Yasmin Paige) arvoituksellisuus ja punainen duffelitakki. Koulupuvut ja menneitä vuosikymmeniä huokuvat hailakat sävyt eivät nekään häviä mainituille, kuten ei muukaan visuaalisuus. Elokuvaa on todella vaikea kuvailla, mutta sen tiedän, että haluan nähdä sen uudelleen. Pian.




Submarine is about Oliver Tate, a 15-year-old Welsh boy, who wants to solve two problems: firstly, lose his virnigity and secondly, prevent his family from falling apart. This actually tells almost nothing about the movie, which in all ways is hard to describe. I guess it's a comedy, but a bit twisted, dark and warm. I loved the young actors, Welsh seaside and all visual aspects of the film. To make a long story short: loved it & wanna see it again. Soon.

2011/09/24

R&A: Inni


Rakkautta ja Anarkiaa -filmifestivaalien torstain yllärinäytöksenä (Suomen ensi-illassa) nähtiin Sigur Rósin INNI, islantilaisyhtyeen toinen konserttielokuva. Vuonna 2008 bändi esiintyi kahtena iltana Lontoon Alexandra Palacessa ja filmi on koostettu 80-prosenttisesti näiden konserttien livepätkistä ohjaaja Vincent Morissetin johdolla, lopun kahdenkymmenen prosentin ollessa aarteita arkistojen uumenista.

Jos muutama vuosi sitten ilmestynyt Heima oli herkkä ja rauhallinen, saarivaltion mielenmaisemaa kuvaava ja Sigur Rósia riisuttuna, on Inni kolikon kääntöpuoli. Se on bändi aidoimmillaan konserttiympäristössä. Soundit ovat mahtipontisia, raakoja ja teknisesti kirkkaita, visuaalisuuden seuratessa samoja polkuja. Vuoteen 1998 asti ulottuvia vanhoja live- ja haastattelupätkiä lukuun ottamatta valkokankaalla nähdään vanhan mustavalkofilmin kaltaista epätarkkaa, rakeista ja puhkipalanutta kuvaa, joka korostaa jousella soitettujen kitaroiden luomaa tunnelmaa. Filmi on itseasiassa kuvattu digitaalisena, jonka jälkeen se siirrettiin 16-milliselle filmille, projisoitiin ja kuvattiin uudelleen muun muassa lasin ja muiden objektien läpi. Efektit toimivat kiistattomasti ja luovat uniikin, jopa klaustrofobisen verhon katsojan päälle. Ahdistua ei kuitenkaan tarvitse, sillä rakas musiikki tuo hymyn kasvoille kappale kappaleelta. Eikä silmien kostumiseltakaan taaskaan vältytä.

Yksinkertaisen rouhea, kontrastinen ja voimakas filmi on juuri sopivan pituinen tunnin ja vartin kestollaan. Se iskee huomattavasti lujemmin kuin Heima ja pyörii mielessä vielä pitkään jälkeenpäin. Inni julkaistaan dvd/cd-versiona marraskuussa. Livelevy sisältää viisitoista kappaletta, kun taas elokuvassa kuullaan biisejä yhdeksän. Onneksi kaikki niistä kuuluvat lemppareihin. Huikea kokonaisuus!





Huom. Trailerista ei saa käsitystä elokuvan intensiteetistä, joten pelkästään sen rauhallisuuden perusteella en suosittele tätä skippaamaan ;)


The Icelandic artsy rock band Sigur Rós has made another movie. The first one, Heima, was more about diving into the calmness of Iceland while Inni is definitely more hardcore. It's like the other side of the coin. Most of the flick was filmed at two concerts in Alexandra Palace, London, 2008, but there's some archive footage involved also. The director is Vincent Morisseti and on Thursday was Finland's first screening, as a surprise at the international film festival.

Inni has actually been shot in HD, then transformed onto 16mm film, then projected and filmed again through glass and other objects to create unique effects. And that it has certainly done. Heavy sounds compliment the visualisation and the other way around. Black and white, contrasted, granular and over-exposed images tell the story perfectly. Sigur Rós is storming the concert and is in it's most genuine form, letting all the feelings out and onto the viewer. The slightly claustrophobic feeling doesn't matter when the songs make you both smile and cry. Intensive and immense! The trailer doesn't really do justice to the film (or tell anything about it). Inni will be out on cd/dvd in November.

2011/09/23

The New Tigers - Velvet Jam

Blogissa riehuu syyspuhuri ja uudet tuulet.

Ensinnäkin, kaikkien hämäämiseksi nick vaihtui Bubblesta Juneen. Se on lähempänä oikeaa nimeäni, vaikka täysin en pseudonyymistä osaakaan vielä luopua. Toki vaihdos pukkaa helposti pientä identiteettikriisiä, mutta loppujen lopuksi kaikki ovat vain tottumiskysymyksiä - pitkään on tämäkin asia ollut puntarissa. Lopullisena niittinä päätökseen oli Levy Päivässä –blogi, jonka kirjoittajakaartin J-alkuisten nimien riviä en halunnut rikkoa. ;) Minut löytää siis sieltä avaamasta levyhyllyni helmiä aina näin perjantaisin!

Olen pitänyt myös Lilyssä palstaa kesästä asti. Se toimii jonkinlaisena Facebookin ja tämän blogin välimuotona – paikkana, jonne voin huoletta spämmätä jokaisen mieleen tulevan videon ahdistelematta naamisystäviäni liiaksi. Nimi on Fiction Is My Thing, tervetuloa. :) Myös kolmas blogiproggis aka voimien yhdistäminen on työn alla, mutta vielä sen verran vaiheessa, että palataan siihen tuonnempana. Toivottavasti saamme sen kuitenkin pystyyn pian.

Twilight cola. kokee myös julkisivuremonttia tässä jossain vaiheessa – jos siis huomaat, että blogi on suljettu, se on vain väliaikaista ja johtuu layoutin rukkaamisesta. Kaipaan kipeästi uutta banneria! Ja teen moiset ulkonäkömuutokset aina mieluiten suljetuin ovin.

*

Ja sitten viikonlopun soundtrackia kehiin – turkulaista surinapoppia The New Tigersin muodossa. Keskiviikkona ilmestynyt debyyttilevy kuulostaa juuri niin antoisalta kuin odotinkin, kuin Sonic Youthilta mutta unisemmalta ja makeammalta, päärynälimonadiin upotetulta. Melodisilta raidoilta löytyy tunnelmaa kaikenlaisissa muodoissa, väreissä ja mauissa. Yksi syksyn parhaista yllättäjistä! Tiikereiden lisäksi livenä tänään unelmaista Reginaa levynjulkaisukeikan tiimoilta. Hyvä perjantai univeloista huolimatta. :)




Twilight cola. is going under some reconstruction. Firstly, I changed my nick from Bubble to June. The thought has grown in my mind for a while now (June is a bit closer to my real name & a used nickname anyway), but the blog Levy Päivässä was the final straw – I’ll be writing there with four other members (whose names also start with a J, haha) about great albums that have affected us, once a week. Only in Finnish, sorry! I’ve also kept a small column-like blog at Lily since last summer. Fiction Is My Thing is like a collision between Facebook and this blog, meaning that I can spam all kinds of videos there without harassing my FB friends too much. It’s only in Finnish too, but you can always enjoy the music. :)

Also there’s another blog collaboration going on under the covers, but I’ll let you know more about it when it’s ready. Hopefully soon. And if twilight cola. is one day closed down, don’t worry, it’s only temporary! I just like to remake my layout behind closed doors. And right now I definitely feel like I could use a new banner and stuff.

*

And then to this weekend’s soundtrack. The New Tigers come from Turku, Finland, and with their fuzzy guitars they sound somewhat like Sonic Youth, only sweeter. Their debut album came out this week and dare I say it’s one of the best ones to get released this fall! Besides the Tigers, today’s section of live music also includes the ever-so-lovely Regina. Not a bad Friday, not at all. :)

2011/09/22

2011 / Syyskuu

 
Tom Felton
Happy Birthday, Tom!! Thomas Andrew Felton on tänään 24-vuotias. Vaikka hänet tunnetaankin pääasiassa Harry Potter -saagan Draco Malfoyna, ei ilkeämielinen blondi suinkaan ole herran ensimmäinen elokuvarooli, vaan hän on näytellyt 8-vuotiaasta asti. Tummien pörröpäiden säännöstä poiketen tyyppi vetoaa minuun jollain jännällä tavalla. Toivoa vain sopii, ettei hän jää pahisroolien vangiksi, vaan saa tehdä monipuolisia rooleja tulevaisuudessa. Toisaalta, jos näytteleminen alkaa maistua puulta, on aina olemassa musiikki - kalastamista ja jalkapalloa harrastava Tomppa on nimittäin myös lahjakas muusikko. Hän on julkaissut tusinan verran omia biisejä ja pyörittää Six String Productions-nimistä indie-levy-yhtiötä yhdessä parin ystävänsä kanssa. Not bad!





 Pictures from all around the Internet.

2011/09/21

R&A: Siberia Teaches


Mitä tapahtuu, kun kaksi suomalaista ja kaksi italialaista heppua päättävät lähteä junalla Helsingistä Pekingiin, pysähtyen matkan varrella keikkumaan reileillä laudan päällä ja kuvaamaan koko komeuden? Vastaus löytyy otsikosta.

Matteo Maggin ideoimassa ja ohjaamassa dokumentissa snoukkaajat Tomi Passi, Naku Piirainen ja Stefano Benchimol temppuilevat urbaanissa ympäristössä valokuvaaja Andrea Schiliròn tallentaessa mustelmat ja onnistumiset huimiksi otoksiksi. Siperian talvi on kylmin aikoihin ja -36 astetta Celciusta enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Voisi kuvitella, että hurja pakkanen ja autiot maisemat tekisivät ihmisistä kylmiä ja sisäänpäin kääntyneitä, mutta vaikka kielimuuri kasvaakin mitä syvemmälle karuun maisemaan päästään, sitä ystävällisemmiksi ja avuliaammiksi paikalliset asukkaat muuttuvat. Vastassa on poliiseja, juhlivia venäläisiä, rikollistatuointien tutkimista, jokia, jotka ovat vaarallisen lähellä hyppyjen alastuloalueita ja sumuisia, unenomaisia laaksoja. Matka tuntuu täysin uskomattomalta.

Dokumentti itsessään alkaa ehkä vähän hätäisesti, tai ainakin odotin hitaammin kehittyvää tarinaa. Lisäksi Dubrovnikin sali on vähän sellainen, että tekstitykset jäivät osaksi näkemättä ja ammoisien aikojen venäjän kielen taitojaan sai verestää huolella. Visuaalisuus on kuitenkin henkeäsalpaavaa ja hinku rinteille kasvaa katsomisen lomassa valtavaksi. Tuottaja Olli Ikäheimo ei todellakaan ole mennyt metsään. Elokuva loppuu ihan liian pian, ja sitä olisi voinut katsoa helposti toisenkin tunnin.

Siberia Teachesista on vielä yksi näytös Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla sunnuntaina. Lisäksi se nähdään kolmeen osaan jaettuna JIM-kanavalla joulukuussa. Suosittelen!





What happens when two Finnish and two Italian guys come up with an idea to travel from Helsinki to Beijing by train, stopping here and there on the route to capture snowboarding tricks on camera? The answer lies within the name of the document: Siberia Teaches. Matteo Maggi's idea and directing involves freezing coldness, surprisingly friendly people, partying Russians, dangerous-looking landings (or what would you think of any jump almost ending in a river?) and misty, dreamy landscapes. Everything seems unbelievable.


The trans-Siberian takes the lot deeper and deeper into the snow. Tomi Passi, Naku Piirainen and Stefano Benchimol keep their heads cold and hearts warm during flips and slides in urban areas while Andrea Schilirò freezes the moments beautifully on film. At first the pace of the document seemed a bit too hectic, but once you get used to the rhythm (and all the tattoos involved, haha) you don't want the film to end. One hour seemed far too little! On whole the movie gives you a good feeling and a huge desire to dig out your snowboard from storage and hit the slopes.

Siberia Teaches will be aired also on TV, check out the Facebook page for dates! 

Picture

2011/09/20

Auringonpaistetta syksyyn

Emmiltä sain tunnustuksen, kiitos!


DSC_0623DSC_0621

Ja vastaukset kymmeneen kysymykseen:

01 Suosikkiväri - musta, pinkki, harmaa, punainen, valkoinen, mintunvihreä, keltainen... Riippuen kontekstista. 02 Suosikkieläin - mikä tahansa söpö! Lumileopardi, koala, kuutit... 03 Suosikkinumero - 21, 7, 11, 5, 3, 33, 27. 04 Suosikki alkoholiton juoma - vesi, Dr Pepper, tee, cafe latte. 05 Facebook vai Twitter - äh. Feissi on parempi yhteydenpidon kannalta, mut Twitter on söpömpi. 06 Intohimosi - *insert loputon lista*. 07 Saada vai antaa lahja - molempia, jos lahja osuu kohdalleen. Mutta antaa. 08 Suosikkikuvio - sydän, pata, ympyrä/pilkku. Monimutkaisemmista mitkä tahansa kivat silhuetit. 09 Suosikkiviikonpäivä - perjantai ja lauantai. 10 Suosikkikukka - kalla, auringonkukka, orkidea. En erityisemmin ole kukkaihmisiä.

Olen tylsä ja kiireessä jätän jakamatta, anteeksi. Kuvat mummulta tuotuja aarteita.


DSC_0619End Of Me


I got an award from Emmi, thanks! With it also came a challenge to answer 10 questions.

01 Favourite colour - black, pink, grey, red, white, mint green, yellow... Depending on the context. 02 Favourite animal - anything cute! Snow leopard, koala, seal pups... 03 Favourite number - 21, 7, 11, 5, 3, 33, 27. 04 Favourite non-alcoholic drink - water, Dr Pepper, tea, cafe latte. 05 Facebook or Twitter - blah. FB is better for staying in touch with friends, but Twitter is cuter somehow. 06 My passion - the list would be huge! 07 To give or to get a present - both, but maybe giving more. 08 Favourite shape - heart, spade, polka dots. Any nice silhouette actually. 09 Favourite day of the week - Friday & Saturday. 10 Favourite flower - hardy arum, orchid, sunflower. I'm not that into flowers.

2011/09/19

Manic Street Preachers - This Is The Day

Lisää videoita tälle päivälle.

Manicsien uusin single on cover The The'n biisistä This Is The Day. Kappaleesta puuttuu bändin alkuaikojen angsti, mikä sinänsä oli odotettavaakin viime vuosien julkaisujen perusteella, mutta James Dean Bradfield vetää silti korkealta ja kovaa. Letkeän menon lomasta heijastuu haikeus - onko se sitten musiikista itsestään vai tietynlaisen aikakauden loppumisesta johtuvaa, en tiedä. Video sai joka tapauksessa tipan silmään.





The Manic Street Preachers' new single is actually a cover from The The's song This Is The Day. It's mellow, without the angst that's so essential to the band's earlier years. And in certain ways it's also sad - simply because of the music or the fact that it ends an era, I don't know. But anyhow, the video surely brought tears to my eyes.

IAMX - Volatile Times/Bernadette

IAMX'n aiemmin keväällä ilmestyneeltä neljänneltä studiolevyltä Volatile Timesilta on julkaistu video samannimiseen biisiin. Miksaus on itseasiassa eri kuin levyllä, mutta väliäkö hällä - piiskaava sade tummaa taustaa vasten on juuri omiaan korostamaan syksyn synkkää tunnelmaa. Myös Bernadetteen, yhteen albumin lemppariraidoistani, on näemmä väännetty video, joka oli mennyt minulta täysin ohi. Synkkyyttä ja mahtavaa fiilistä siinäkin. Toisaalta, mitä muutakaan voi Chris Cornerilta odottaa.

Tämä ja huominen ilta menevät täysin R&A-riennoissa, joihin palaan sitten myöhemmin. Mukavaa maanantaita!








IAMX has a new video out from the Volatile Times album which came out earlier this year. The remix of the song is a bit different than on the album, but the video is dark and mysterious nevertheless. Just like the video for Bernadette also (one of my fave songs from the album). Then again, this is who Chris Corner is, and nothing less could be expected.

Have a nice Monday!

2011/09/18

The movie that changed me

Myönnän, saattoi olla hivenen liian vaikea tuo tämän viikon Movie Monday -haaste. ;) Itseltänikään ei taida löytyä yksittäistä elokuvaa, joka olisi vaikuttanut omiin tapoihin ajatella tai tehdä asioita, jos ei mukaan lasketa yksinkertaisesti niitä filkkoja, joiden avulla on kiinnostunut jostain uudesta asiasta kuten musiikista. Tai jotka ovat vaikuttaneet vaikkapa pukeutumiseen.

Dokumentitkin ovat oikeastaan vain vahvistaneet ennestään mielessä olleita käsityksiä maailman pahuudesta ja epäreiluudesta. En muista, että yksikään olisi suoraan saanut minua luopumaan jostain tai omaksumaan jotain uutta tapaa - toki alitajuntaisesti ja viiveellä moista on varmasti sattunut. Toisaalta esimerkiksi Titanic on vamasti vaikuttanut laivan uppoamispelkooni, Kaunan jälkeen en ole voinut kuunnella mitään kurkkuääniä ihon menemättä kananlihalle.

Kaikesta poiketen aion lykätä tähän yhden maailman ihastuttavimmista elokuvista - ihan vain sen takia, että ainakin se muutti käsitykseni puutarhatonttujen elämästä. ;)




p.s. Movie Monday hakee uusia tekijöitä! Jos kiinnostaa, ilmoittaudu jollekin tämänhetkisistä vetäjistä.


This week's task in Movie Monday was a bit too difficult, I know. The question was about movie which have changed your ways of thinking or acting in some way. Although many films an documents have touched me, they're mostly about things I've known about before and have therefore not made any major changes in me. Even though I fear ships a bit after Titanic and cannot listen to any throat sounds after watching The Grudge.

But still I'm going for one of the loveliest movies on Earth - at least it changed my perception about garden gnomes.

2011/09/17

R&A: Backyard


Árni Rúnarin takapihalla on vaja, jonka kymmenen neliömetrin kätköissä piileskelee pieni kotistudio kasiraitanauhureineen. Mies suunnittelee liveäänitystä, joka toimisi samalla ulkoilmakeikkana - ystäväbändit soittavat, naapurit saavat tulla kuuntelemaan. Árni Sveinsson dokumentoi hela hoidon. Lopulta pienin elein ja vähän summan mutikassa kasattu päivä muuttuu takapihafestareiksi, kun reykjavikilaisia tulvii paikalle nauttimaan musiikista. Kaikki on kutsuttu! Artistit ovat tee-se-itse-tyyppisistä muusikoista koostettuja: múm, Hjaltalín, Borko, Sin Fang Bous, Reykjavík!, Retro Stefson ja FM Belfast. Kuulostaa jokseenkin täydelliseltä.

On ihanaa nähdä Islannista muutakin puolta kuin valokuvauksellisia kuumia lähteitä. Kuva maasta säilyy kuitenkin edelleen söpönä ja sympaattisena ja rento, hyväntuulinen meininki kestää läpi tapahtuman sadekuurosta huolimatta. Lempeä folkpop raikaa äityen välillä räminäksi ja kiihtyen lopulta keijuvalojen alla tanssimiseen perkussioryhmän soittaessa vajan katolla. Kotitekoisia eväitä jaetaan yleisölle, kaikkien kanssa ollaan ystäviä ja hetkestä nautitaan. Aivan ihanaa! Sveinsson onnistuu pitämään leppoisan ja jotenkin herttaisan fiiliksen läpi elokuvan niin, että loppua kohti mentäessä hyväntuulisuus vain kasvaa.

Islanti on ihmeellinen ja satumainen maa, eivätkä Backyardissa esiintyvät ihmiset tai musiikki muuta sitä kuvitelmaa milliäkään. Jos Sigur Rós iskee vähääkään, suosittelen tätä ehdottomasti. Vilahtaahan Jónsikin yleisön seassa nopeasti.





Backyard is a film about a DIY live recording session held by one man and his & his friends' bands at a small backyard. The event turns into a small music festival when more and more people turn up to enjoy the music. Árni Sveinsson documented the whole thing.

The movie has a very warm and inviting feeling to it. Music is mostly dreamy folkish pop, people seem genuinely friendly and the whole setting is small and cute but done with some sort of severity nevertheless. Iceland in whole has always seemed like a magical country and Backyard doesn't change that image at all. Instead it brings a huge smile to your face.

Picture

2011/09/16

Viikonlopun tärpit

Tänä viikonloppuna taas sattuu ja tapahtuu.


Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalit alkoivat eilen ja jatkuvat vielä koko ensi viikon ajan. Omaan ohjelmistooni kuuluu takapihafestarit Islannissa, reilien hinkkausta hyytävässä Siperiassa, tragikomiikkaa ja teini-iän angstia Walesissa sekä 1970-luvun luokkayhteiskunnan ongelmia Skotlannissa. Paljon jää silti näkemättä.

Sarjakuvafestarit valtaavat Lasipalatsinaukion. Pienlehtitaivaassa on kaikenlaista pientä kivaa ostettavaa, suosittelen tsekkaamaan ainakin parin vihreä-/turkoosihiuksisen tytön pöydän!

Open House Helsinki -kierroksilla pääsee jälleen tutustumaan sellaisiin rakennuksiin ja tiloihin, joihin ei muuten olisi pääsyä. Itse himoitsen Musiikkitalo-kierrosta - pääsali tuli tsekattua jo maanantaina Apocalyptican keikalla (josta lisää kunhan ennätän), mutta taustatilatkin olisi kiva nähdä.

Habitare jatkuu myös vielä viikonlopun yli. Väentungosta pelkäämättömille, sisustamista rakastaville!

Lookin' good, Finland! eli muotia, taidetta ja muuta mukavaa Suvilahdessa.

♦ Lisäksi aina voi listata perinteiset leffat, keikat, ystävien kanssa hengailut, maukkaat ruokapaikat ja kenties mökin talviteloille laittamisen.


...Vai aiotko sinä tehdä jotain ihan muuta? :)


There's lots happening in Helsinki this weekend - indie movies, comics, architecture and interior design. Phew!

Kings of Convenience - I'd Rather Dance With You

Kiitos T'n, pääsen sittenkin nauttimaan Kings of Conveniencen rennoista rytmeistä Nosturiin parin viikon päästä. Yay! Siksi tänään tällaista. Ja kannattaa muuten tsekata tuon neidon blogi, F. Scott Fitzgeraldin sanojen suojasta löytää kaikkea sitä mistä minäkin tykkään - musiikkia, elokuvia, kauniita vaatteita.





Myös uutuudet Florence + The Machinelta (Shake It Out) ja James Blakelta (Not Long Now) kannattaa tsekata. Molempien tulevia lättyjä odotetaan tässä osoitteessa ihan tajuttomasti!! Sen sijaan meinasin jo antaa anteeksi Coldplaylle heidän musiikillisen alamäkensä, mutta tämän kuultuani tulin toisiin aatoksiin.


I got a ticket to see Kings of Convenience after all, yay! The gig is in a couple of weeks. Thanks go to my friend T, whose blog you might want to check out ;) She writes about all the things I like too, in English.

Also worth checking out are the new songs from Florence + The Machine and James Blake, both of whom I absolutely adore. Links to the songs are above. Can't wait for their albums to come out! Well, actually an EP from James, but anyhow. Sadly Coldplay continues to be a disappointment. The new song sounds awful.

2011/09/15

Crazy, Stupid, Love.


Calin täydellinen elämä tulee kertarytinällä alas, kun vaimo ravintolaillan päätteeksi ilmoittaa haluavansa avioeron. Maansa myynyt mies hakee lohtua baarista, mutta näyttää niin surkealta, että samassa paikassa ilta toisensa jälkeen seuraa saava naistenmies Jacob päättää ottaa pieneksi projektikseen koulia Calista kunnollista deittiseuraa. Parivaljakko menee eikä meinaa ja opitkin tuntuvat menevän perille. Samaan aikaan Calin ja Emilyn lapset pyörivät omissa rakkausongelmissaan, eikä perheen lapsenvahtikaan täysin viaton ole. Elokuva on arjen rytmiikkaa leveällä hymyllä höystettynä.


Eksyn tänä syksynä näemmä tahtomattanikin katsomaan runsaasti komediaa, ja vieläpä romanttista sellaista, mutta en valita. Crazy, Stupid, Love. on raikas ja oikeasti hauska, huumori ei ole päälle liimattua tai hei-nyt-tehdään-komediaa-tyyppistä. Roolivalinnat ovat menneet täysin nappiin: Steve Carell on reppanana Calina täydellinen ja hänessä on jotain samaa kuin parissa suomalaisessa koomikossa - lopulta pelkkien kasvojen näkeminen alkaa hihityttää. Julianne Moorelta ei huonoa suoritusta voi nähdäkään, ja Emma Stone sekä Ryan Gosling ovat tuttua, loistavaa huttua. Robbieta näyttelevä Jonah Bobo on ylisuloinen ja tulkitsee teinirakkauden riipivän tuskan hyvin.


Elokuvasta jää pienestä traagisuudesta huolimatta hyvä mieli. Se ei ole raskas ja kyynelkanavia liikaa rasittava, mutta ei liian höttöäkään. Lähtökohtien perusteella voisi luulla lopputuloksen olevan Hollywoodin tusinatekele, mutta elokuva eroaa piristävästi romkomin yleisestä kaavasta ja saa katsojan kaipaamaan uusintakierrosta. Me likes! Ja ehdoton plussa on toki RyGo ilman paitaa ;)


Crazy, Stupid, Love. is a refreshing film that embraces romance, drama and comedy all in the same package. The actors and actresses are brilliant for their roles and the movie is actually funny. Not in an obvious, Hollywood-type of way, but it actually makes people laugh! I recommend. And if you're not into romantic comedies (I'm not, but I did really like this one), remember there's a shirtless Ryan Gosling involved ;)

2011/09/14

Habitare '11

Tuoreita tunnelmia tämän vuoden Habitaresta!


DSC_0515DSC_0526pOpBottles upDSC_0536DSC_0539DSC_0540DSC_0542DSC_0548DSC_0553DSC_0558DSC_0557DSC_0533\re/news\Tick


Perushuonekaluhutun joukosta kannattaa ehdottomasti tsekata Ahead!- ja Trash-osastot sekä Eco Design. Kierrätystä, uusia innovaatioita, huussikilpailun satoa, ympäristöä säästäviä materiaaleja ja runsaasti inspiraatiota. Suosikeikseni nousivat viimeisissä kuvissa esiintyneet kapistukset: vanhoista laatikoista tehty lipasto (miksi oi miksi en saanut tuoda sitä kotiin?), Annika Heikkisen origameista innoituksensa saanut kevyt ja elegantti \re/news\-valaisin sekä eritoten Jakob Schenkin Tick - pöydänjalat, jotka toimivat klemmarin tavoin ja jotka voidaan käytännössä liittää lähes mihin tahansa valmiina olevaan pöytälevyyn. Suunnittelijat olivat itse paikalla, joten tuotteisiin pääsi tutustumaan hieman pintaa syvemmältäkin. Toivotaan, että uudet, toimivat esineet saadaan myös tuotantoon asti!

Habitare on auki yleisölle Helsingin Messukeskuksessa sunnuntaihin asti.


Here are some pictures from this year's furniture, interior decorating and design fair Habitare. I enjoyed the Ahead! and Trash sections the most. Especially new innovations like Annika Heikkinen's \re/news\ lamp which reminds an origami and Jakob Schenk's Tick, which basically works as legs to any table board, were something worth remembering. Genius!