3x Ahtinen + Donner

Joskus vuosia... who am I kidding, siis vuosikymmeniä sitten mielsin sarjakuvat Aku Ankaksi, Mustanaamioksi, Karvikseksi ja Tintiksi. Vanhat, rommia juopottelevien merirosvojen ja auervaarojen kyllästämät Muumit olivat jotain muuta, vaikken sitä silloin osannut sanoiksi pukeakaan. Kolme viimeksi mainittua kävivät hyvin tutuiksi, kun joku sarjiskirja tai kokoelma oli kokoajan kirjastosta lainassa.

Myöhemmin aikuisiällä opin, että sarjakuvat voivat olla muutakin. Ne voivat olla kokonaisia romaaneja, kertoa tarinaa samanlaisin yksityiskohdin ja kaarin kuin tekstimuotoisetkin teokset. Sarjakuvilla on yksi kiireiseen elämäntahtiin soveltuva, ehdottoman hyvä puoli: ne ovat nopealukuisia. Yhden kirjan lukee helposti yhdessä illassa. Toisaalta sarjiksissa on kerroksia, niitä voi lukea uudelleen painottamalla tulkintatapaa - lukeeko nopeasti yrittäen hahmottaa kokonaisuuden, keskittyykö nyansseihin vai kuvalliseen kerrontaan. Siksi ne voi myös kahlata läpi uudelleen ja uudelleen.

Lauri Ahtinen - Homepäiväkirja

Jo (ainakin omassa kuplassani) jonkinlaiseen kulttimaineeseen noussut Homepäiväkirja kertoo Ahtisen omakohtaisesta kokemuksesta hometalon kanssa kamppailusta, väritettynä toki. Aihe on suomalaisessa kirjallisuudessa toisaalta uniikki, mutta samaan aikaan se koskettaa tavalla tai toisella valitettavan montaa suomalaista. Kerronta on pikkutarkkaa, polveilevaa ja sekopäistäkin, siis tyyliä, joka on sekä kirjailija- että kuvaitaiteilija-Ahtiselle ominaista. Ja samaan aikaan se myös sopii aiheeseen loistavasti. Nimittäin elämän rakoillessa homekurjuudessa, missään ei ole mitään seesteistä.

Lauri Ahtinen - Elias

Päivittäisessä arkielämässään Ahtinen opettaa maahanmuuttajia valmistavalla luokalla yläkoulussa. Omat kokemukset ja haastattelut (niin turvapaikanhakijoiden kuin asiantuntijoidenkin) ovat olleet pohjana teokselle, joka kuvaa Suomeen tulevan sotaa pakenevan pojan yritystä sopeutua kylmään pohjoisen maahan, joka ei ole erityisen luokseen kutsuva. Koti-ikävä ja toisaalta sotaan palaamisen pelko syövät ihmistä helposti sisältä. Kuvitus tukee tunteiden myllerrystä, sillä se on tummanpuhuvaa ja koskettavaa.

Lauri Ahtinen - Eropäiväkirja

Mitä tapahtui hometalosta selviämisen jälkeen? Tuli ero, uusi rakkaus, pelko lasten selviämisestä, huumaannuttavat kesäyöt, syyllisyys ja miljoona muuta erilaista eri suuntaan repivää tunnetta. Niin ikään autofiktiota oleva, tänä vuonna ilmestynyt teos on vieläkin samaistuttavampi kuin Homepäiväkirja - kaikki eivät ole kärsineet epäonnistuneista asuntokaupoista, mutta lähes kaikki ovat joko eronneet tai rakastuneet tai molempia. Sarjakuvaromaani on paljas, vaikka täytyy muistaa, että jokaikinen lause ei ole totisinta totta. Se helpottaa lukemista myös silloin, kun tuntee kirjan päähenkilöt oikeassa elämässä.

Ulla Donner - Sontaa

Alunperin ruotsiksi ilmestynyt teos kuvaa mainostoimistossa myllerryksen keskellä olevia nuoria tyyppejä, jotka alkavat hankalan päivän jälkeen afterworkeilla pohtia töitään ja koko elämäänsä. Mihin he voivat itse vaikuttaa ja mihin kaikki johtaa? Onko tulevaisuus yhtään loisteliaampi? Onko kaikki pelkkää uutta innovaatiota, vai samaa vanhaa? Minkälaisen osan annamme työlle ja ammatille identiteettiä rakentaessamme? Takakansitekstin mukaan "Sontaa kertoo kapitalismista, perunoista ja halusta vetää itsensä vessasta alas". Mainostoimisto on tässä tapauksessa kulissi, jonka tilalle voi vaihtaa lähes minkä tahansa luovaa ja/tai siistiä sisätyötä tekevän työpaikan. Siksi kirjasta löytyikin hulvattomuutta tällaiselle arkkitehdille, joka painii joka päivä alati kiristyvien aikataulujen kanssa.

Here are a few Finnish graphic novels I've read recently (or a year ago, or something). There's three from Lauri Ahtinen - Homepäiväkirja ("mould diary") is about a real estate deal gone bad when the family home turns out to be mouldy and unlivable,  Elias is about a refugee boy who tries to fit in a Northern European country (the story is based on interviews from both refugees and specialists) and Eropäiväkirja ("divorce diary") is sort of a sequel for Homepäiväkirja, except this time it's all about divorcing despite all efforts and finding a new love. Both the diaries are part fictional autobiographies. Ulla Donner's Sontaa ("crap") is about a bunch of workers at an advertising agency. It awakes questions about what kind of work is meaningful and how much space do we give our professional lives in forming our identities.

Too bad they're not translated into any other languages, although the last one is originally written in Swedish ("Skiten"). Maybe one of these could still work as a Christmas gift for a Finnish-speaking friend, yes?

Look, I'm reading

Lukeminen on tänä vuonna takunnut. Tai siis, takunnut lähinnä kesällä ja syksyllä, keväällä ja talvella kyllä tuli luettua. Kuten alla olevat kolme teosta. Ne yhdistyvät toisiinsa jollain tapaa löyhästi aiheillaan, naispääosillaan, kansien värien kautta ja sillä, että ne ovat kaikki tänä tai viime vuonna ilmestyneitä esikoisteoksia. Kerronnaltaan ne ovat kaikki hyvin erilaisia.

Sisko Savonlahti - Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

”Tiedän, että minun on tehtävä tälle kaikelle jotain ja vähän äkkiä. Mutta vielä hetken ajan minä haluan maata parvekkeella ja muistella entistä poikaystävääni.”

Näin ajattelee nuori nainen asunnossaan, jonne kantautuu ihmisten kiljunta Linnanmäeltä. Kohta on kesä, ja on aika päästä erosta yli. Täytyy nousta murheen alhosta, täytyy löytää työpaikka, täytyy rakastua, täytyy käynnistää positiivisuuden kierre.

Mutta pitääkö täyttää ulkopuolisten odotuksia vai toimia sen mukaan, mitä itse haluaa? Mistä tietää, mitä itse haluaa? Niin paljon kysymyksiä, ja usein houkuttelevimmalta tuntuu huonekasvien pintamullan tarkkailu, ystäville tekstaaminen, sipsidipin sekoittaminen ja makuuasento hintavan vuokra-asunnon parvekkeella.

Kuinka hänen käy?

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu yhdistelee oivaltavasti kepeää huumoria ja melankoliaa. Se on suora ja tarkka kuvaus herkästä kaupunkilaisarjesta.

(Kuvaus kustantajan sivuilta)

Sisko Savonlahden esikoisteos on ollut valtavan suosittu, ja syystäkin, onhan sitä sanottu sukupolvensa ääneksi. Pari-kolmekymppisten pätkätyöt ja taloudellinen turvattomuus, elämän suunnan etsiminen (aiempien sukupolvien mielestä päätön haahuilu) sekä maailman tila ovat kaikki seikkoja, jotka piirtävät meille 1980-luvulla syntyneille ääriviivoja turhankin tarkkaan. Kun tulevaisuus on häilyvä, on vaikeaa tietää, mitä haluaa.

Löysin kirjasta samaistumispintaa enemmän kuin odotin, mikä luo henkilökohtaista suhdetta kirjoitettuun tekstiin - tuo Aleksis Kiven kadun S-market, siellä minäkin kävin usein! Pelkästään takakannen maininta Linnanmäeltä kantautuvista kiljumisista nostatti valtavan nostalgian aallon. Helsingissä asuin käytännössä Lintsin takapihalla. Vaikka kahviloiden ja puistojen mainitseminen nimeltä tuo tapahtumat lähelle lukijaa ja antavat realistisen pohjan kaikelle, alkaa namedroppailu jossain vaiheessa ärsyttää ja tuntua päälleliimatulta. Haluaisin myöskin ajatella, että ihmissuhteeni eivät ole ihan sellaista soppaa, kuin kirjassa.

Teoksen kerronta ei ole mitenkään erityisen nokkelaa, mutta aina ei tarvitsekaan. Kevyehkö lukeminen vei mukanaan ja houkutti sipsien ja dipin ääreen. Mitenkään erityisenä en kirjaa kuitenkaan pidä, enkä ole varma, lukisinko sitä uudelleen. Vanhana mummona voisi kyllä olla mahtavaa palata näihin muistoihin ja tunnelmiin.

Mikko With - Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta

Kolmen alaikäisen lapsen perusterveellä äidillä todetaan kuukauden sisällä kaksi eri syöpää. Miksi lapset luulevat syöpää koiranpennuksi? Perutaanko Kreikan matka? Voiko sytostaattikrapulassa imuroida? Täytyykö miehen lopettaa harrastukset? Saako seksiä ajatella? Milloin pääsee takaisin töihin? Mikä suunnistusrata kannattaa valita terminaalivaiheessa? Olisiko polttohautaus kiva? Paljonko vielä on aikaa?

Tiinan rinta- ja munasarjasyöpä diagnosoidaan syksyllä 2008. Pian hän alkaa kirjoittaa suosituksi nousevaa blogiaan Vasen rintani ja muuta sairasta. Leikkauksia ja hoitoja seuraa kaivattu arki, jonka uusiutuva tauti katkaisee. Perinteisten keinojen ohella kokeillaan uutta geenilääkettä. Syöpä tulee osaksi hyvää elämää aina viimeiseen päivään asti.

Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta on Tiinan miehen Mikon kirja. Tositarinaa kerrotaan kirjassa kaunistelematta sekä Tiinan että Mikon näkökulmasta kahdeksan vuoden ajan. Välillä naurattaa ja välillä itkettää. Lääkärinlausunnoista poimitut otteet tuovat mukaan myös hoitavan tahon näkemykset.

(Kuvaus kustantajan sivuilta)

Jos olisin asunut Oulussa saadessani oman rintasyöpädiagnoosini, olisin ehkä tuntenut Tiinan. Moni tunsi. Kirja koostuu Tiinan blogimerkinnöistä vuosien ajalta sekä Mikko Within omista ajatuksista ja tapahtumien peilaamisesta. Tiina kirjoitti hersyvällä tavalla vaikeista asioista - sarkastisella, mutta samalla aidosti positiivisella meiningillä. Mieleeni tuli monta kertaa kysymys, onko negatiivisuus taitavasti piilotettu vai eikö sitä vain ole. Moni asia tuntui itselläni huomattavasti pahemmalta, kuin miltä se kuulostaa Tiinan tekstien kautta. Ajoittain teki mieli sanoa, että ei se kaikilla noin helppoa ole. Rintasyöpää pidetään yleisesti "helppona syöpänä", vaikka se on yhtälailla syöpä kuin muutkin, eivätkä kaikki siitä selviä. Hoidot ovat yhtä kamalia kuin syövissä yleensä, olkoonkin, että jokaisen tauti ja polku on erilainen. Tuntuu, että siinä mielessä tämä kirja ei muuta tuota ihmisten harhaista käsitystä. (Disclaimerina: rintasyöpähän ei Tiinaa lopulta vienyt, vaan se toinen.)

Lukiessa sai nauraa moneen otteeseen. Musta huumori on laji, jota sairastunut viljelee paljon, sillä se on selviytymiskeino. Loppu on tiedossa alusta alkaen, mutta silti viimeisiä kappaleita sai tihrustaa kyynelsilmien läpi huutoitkun säestäessä. Tärkeä kirja, ei heikkohermoisille.

Astrid Swan - Viimeinen kirjani

Syöpään sairastunut äiti katsoo kuolemaa silmiin, ja pelon takaa kuultaa toivo.

Teosto-palkittu musiikintekijä Astrid Swan käsittelee muistojensa ja päiväkirjojensa kautta turvatonta lapsuuttaan, taiteilijaksi kasvamista, rakkautta sekä sitä, miten ihmeellisellä tavalla kaikkea kannattelee innostus elämästä.

(Kuvaus kustantajan sivuilta)

Kirja on kirje lapselle, muisto, mikä jää, kun lopulta joskus tulee se viimeinen päivä. Teos ei ole elämäkerta perinteisessä merkityksessä - kerronta ei ole kronologista, eikä siinä kerrata elämän käännekohtia tai selosteta arkea pragmaattisesti, vaan enemmänkin jaetaan koettuja tunteita suodattamattomana ja pohditaan tehtyjä valintoja ja niiden seurauksia. Rehellisyys ja välittömyys ovat jopa pelottavan voimakkaasti läsnä. Syöpää sivutaan tämän tästä, mutta se ei missään nimessä ole pääosassa.

Kronologian puute aiheuttaa aluksi hämmennystä, kun ajat ja paikat hyppelevät omalla logiikallaan, omia aasinsiltojansa pitkin. Pian kerronta kuitenkin rauhoittuu ja Swanin ajatuksenjuoksuun pääsee kiinni. Yhtä tärkeää kuin itse tarinan päästäminen ulos, on sanojen muoto ja järjestys. Lukijan annetaan makustella ja nauttia kauneudesta. Asioita ei tarjoilla valmiina hopeisella tarjottimella, vaan täytyy osata lukea myös rivien välistä.

Lopulta teos koukutti toden teolla (pidin ehkä eniten 70-luvun rock-huuruja huokuvista Amerikan-pätkistä sekä ehdottomasti lopusta). Ja koska lukijaa ei päästetä helpolla, kirjaan tekee mieli tarttua uudelleenkin. Yhtäaikaisen ajankuvan ja ajattomuuden kautta siitä voivat nauttia tulevatkin sukupolvet.

I haven't been reading much after summer, which is a huge pity. Somehow I've been drained from all energy and books haven't seemed so interesting to me, even though dark rainy evenings are just calling to snuggle under a blanket with a heavy novel. (Ok this might have something to do with the fact that I've been binging on too many tv series lately.) Here are three books I read last winter or spring, all written by first-time Finnish novelists.

Finnish autobiographies

Kirja-asiaa!

Maria Veitola - Veitola
Yksi viime vuoden lukemiston huipuista oli Maria Veitolan omaelämäkerta. Jo kirjan rakennekin on ainutlaatuinen, aivan kuten kohdekin - se on koottu useisiin eri lehtiin useiden vuosien aikana kirjoitetuista kolumneista. Välissä on Veitolan nykyhetken minän kommentteja omiin teksteihinsä. Miten ajatukset ovat muuttuneet vuosien varsilla? Ovatko vuodet tuoneet kokemusta, onko virheistä opittu, mitkä haamut kulkevat mukana edelleen? Vastoin odotuksiani löysin kirjasta älyttömästi samaistumisen kohteita. Sitä teki mieli lukea kokoajan, ammentaa lisää sisuksiinsa. Itse sisällön lomassa Veitola nimittäin on taitava sanojen käyttäjä. Lisäplussaa kirjan hauskasta taitosta (pinkkiä tekstiä!).

Antti Tuisku, Antti Aro, Anton Vanha-Majamaa - Antti Tapani

Kauas ei jäänyt Antsankaan elämäkerta. Tämäkin on puettu osittain kenties hieman epänormaaliin asuun, dialogimuotoon. Elämäkerrassa käydään läpi Suomen suosituimman popstaran uran ylämäkiä, alamäkiä ja kurveja, elämän kipukohtia ja hetkiä, jolloin ansaitusti korkataan samppanja jos toinenkin. Se avaa Anatuden biisintekometodeja ja päästää lukijan lähemmäs kuin koskaan aiemmin. Juorupalstoille siitä ei asiaa kuitenkaan saa, sillä henkilökohtaisimmat asiat pidetään edelleen henkilökohtaisina. Julkisuuden henkilöltä kaivataan aina tietynlaista avautumista, sitä, että yleisö päästetään likelle ja heidän annetaan rakastaa entistä enemmän. Yleisö haluaa samaistumispintaa. Antti Tuisku hallitsee julkisen ja yksityisen hiuksenhienon rajan hienosti, Antti Aron ja Anton Vanha-Majamaan kasatessa kaiken paketiksi. Luin tätä ennen Antti Tuiskun ja Otto Virtasen Petokesä-opuksen, jossa seurattiin muutaman vuoden takaista Petokesä-kiertuetta keikka keikalta Virtasen valokuvien kera. Kirjat muodostavat keskenään sopivan jatkumon.

Mikko Aaltonen - JHT Musta lammas

Pehmeiden pastellisävyjen jälkeen jotain mustanpuhuvaa. Maamme kautta aikain suurimman rap-artistin, Cheekin eli Jare Henrik Tiihosen, omaelämäkerran sain joulupukilta sen ilmestyttyä pari vuotta sitten, ja silloin sen jo luinkin. Kirja on kirjoitettu köykäisesti, lauserakenteet eivät ole erityisen lennokkaita ja tiettyjen fraasien jatkuva toisto sai epäilemään, onko kustannustoimittaja tehnyt hommansa täysin vailla ajatusta. Olen kuulunut ennemminkin Cheekin heittaajiin kuin tykkääjiin, mutta silti teos kiinnosti. Ja kuten usein käy - päästyään lähemmäksi hahmoa, joka aiemmin on vaikuttanut vain ja ainoastaan ylimieliseltä, häntä alkaa ymmärtää. Vasta tämän kirjan jälkeen pystyin kuuntelemaan Cheekin biisejä ja jopa pitämään niistä. Teos on edelleen kaukana soljuvasta ja taidokkaasta tekstistä, mutta yllätti sisällöllään positiivisesti.

Kari Hotakainen - Tuntematon Kimi Räikkönen

Tämän vuoden puolella sain vihdoin loppuun myös toisen testosteronia (ainakin formularadalla) uhkuvan miehen elämäkerran. Kirjailija Kari Hotakainen kertoo Kimi Räikkösen tarinaa omalla ynseällä, mutta oivaltavalla ja osuvalla tavallaan. Kerronnassa ei sinänsä ole mitään vikaa. Kimissä ei sinänsä ole mitään vikaa. Mutta huomasitte varmaan ensimmäisessä lauseessa sanan vihdoin - yritin nimittäin ahmia tätä kirjaa lähestulkoon väkisin. Se ei vaan uponnut. Toisaalta en voi sanoa, että Räikkösen tarina mitenkään varsinaisesti minua edes kiinnostaisi, mutta usein ihmiskohtalot ja tarinat vievät mukanaan, olivat he keitä tahansa. Tämän kirjan lukeminen oli kuitenkin lähes pakkopullaa. Ei ole formulahommelit minua varten.

*

Last year I read a bunch of (auto)biographies by Finnish celebrities/otherwise somehow important people. These kind of releases have really begun to be a trend and a lot of athletes, artists and politicians are now publishing autobiographies, whether or not they are even half-way through their lives yet. It's interesting. The results book-wise vary - some of those are actually good, some very mediocre. I guess these four I've read are here in the order I preferred them - Maria Veitola's book was very enjoyable, the one about Kimi Räikkönen didn't really get me going.

Pastel reads

Heihoi! Arki on alkanut. Kesälomani loppui tiistaina, ja vaikka työviikko jäi vain nelipäiväiseksi, onnistui se silti imemään minusta kaikki mehut. Liikunnat ja kaikki muut aktiviteetit jäivät siis tällä viikolla melko vähälle. Jonkin verran kuitenkin olen saanut kirjoitettua ja editoitua kuvia viikonlopun aikana, kun vain ensin sain itseni kammettua sängystä ylös. Tänään aion myös tehdä maukasta tomaattipohjaista kalakeittoa ja mennä leffaan katsomaan BlacKkKlansmanin. Jei!

Kesällä luin harvinaisen vähän kirjoja. Ne hetket, kun makasin puistossa auringon alla, käytin lähinnä päikkäreihin tai podcasteihin tai ystävän kanssa jutteluun. Toki myös kesälukemisena minulla oli pääasiassa eräs self-helpiin lukeutuva opus, joka oli osittain vähän raskasta luettavaa. Nyt minulla kuitenkin on suuri vimma tarttua taas kirjoihin! Ja muutenkin, harvinaisen lämpimän kesän jälkeen vastaanotan syksyn ilomielin - raikkaat aamut, teekupposet ja villasukat.

Asiasta siihen varsinaiseen, eli muutamaan opukseen, jotka tuli luettua jo kevään puolella.

Kathleen Glasgow - Girl in Pieces

Osittain omaelämäkerrallinen teos kertoo teini-ikäisen itseään vahingoittavan Charlien tarinan, jossa kuljetaan epätoivon ja selviytymisen rajamailla. Teos alkaa Creeleyn suljetulta osastolta, joka on tarkoitettu Charlien kaltaisille - tytöille ja nuorille naisille, jotka ovat vaaraksi itselleen. Terapiasessiot ja erilaisten persoonien yhteenotot värittävät muuten yksitoikkoisia päiviä. Todellinen seikkailu alkaa, kun Charlie joutuu lähtemään pois turvallisten seinien sisältä. Tässä kohtaa kirja kävi mielestäni aavistuksen tylsäksi, sillä pidin jostain syystä eniten psykiatrisella osastolla tapahtuvista asioista. Pian pääsin kuitenkin taas vauhtiin. Romaani on helppolukuinen, mutta silti mielenkiintoinen, ja pitää hyvin otteessaan. Sitä on vain pakko lukea kokoajan. Jos pidät Girl, Interruptedista, pidät tästä.

Henriikka Rönkkönen - Mielikuvituspoikaystävä

Mainetta niittänyt sinkkunaisen elämässä eteen tulevista erilaisista kommervenkeistä kertova humoristinen teos saa kuin saakin nauruhermot värähtelemään. Opuksessa käsitellään säätöjä ja sydänsuruja tavalla, jossa paljastetaan hieman enemmän, kuin ehkä haluaisitkaan tietää. En ole koskaan elänyt mitään villejä sinkkuvuosia, joten tarinoihin oli osittain vaikea samaistua. Romaanina tämä ei myöskään ole mikään mestariteos, mutta varsin hauska välipala.

Anni Saastamoinen - Depressiopäiväkirjat

Ote Twitteristäni: "Alotin eilen lukemaan Depressiopäiväkirjoja. Pääsin sivulle 24, kun tuli itku ja mietin, että KAIKKIEN pitäis lukea tää kirja." Twiitti kertoo ehkä kaiken olennaisen. Omasta masennuksestaan, byrokratian kanssa taistelusta, päivittäisistä arkiaskareista selviytymisestä ja avun pyytämisen vaikeudesta kertova Saastamoinen tavoittaa ulosannissaan sen olennaisimman - masentunut ei ole laiska, tyhmä ja saamaton, vaan masentunut. Se ei silti tarkoita, etteikö masentunut voisi jaksaa laittautua, jaksaa harrastaa, jossain määrin kenties jaksaa käydä töissäkin. Toivon, että masennuksen ja muiden mielenterveyden häiriöiden aiheuttama stigma vihdoin häviäisi tästä maailmasta. Kenties Depressiopäiväkirjat voi olla osatekijänä rikkomassa tätä tabua.

*

Hello there! Back to basics, should I say. My summer vacation ended on Tuesday, and even though the week at work was only four days long, I've been hella tired. No energy to do much activities on my free time, no-oh. On this weekend though I've gotten to do some photo editing and writing, as long as I actually got out of bed first. Today I'm gonna cook (gasp!) and go see BlacKkKlansman, yay.

Summer went by with a very small amount of reading. Didn't really feel like it, or maybe I was just reading the wrong book which didn't engage me that well. But now I'm al ready for lots of reading again! And all and all this summer in Finland has been so hot that I'm welcoming autumn with a bright mind. All the crisp mornings, woolly socks, cups of tea. But here's a few words about some books I read earlier in spring.

Kathleen Glasgow - Girl In Pieces. This novel is a semi autobiography and tells the tale of Charlie, a teenage girl who lives in Creeley, a psychiatric ward for girls and young women who self-harm and are thus a danger to themselves. Therapy sessions and different personalities clashing colour the otherwise similar days at Creeley. The true adventure begins when Charlie has to leave the safety of the ward. At this point I think the book got slightly boring, but it didn't take long for me to get back on track. The novel is easy to read but still interesting. One just can't stop reading it. If you like Girl, Interrupted, you'll like this one too.

Henriikka Rönkkönen - Mielikuvituspoikaystävä (= imaginary boyfriend). This is Finnish light novel about life as a single woman, all the ups and downs and details you really didn't want to know about. It's about how every single gal should have an imaginary boyfriend. This isn't a Nobel prize winner, but a great snack read which makes you laugh.

Anni Saastamoinen - Depressiopäiväkirjat (= depression diaries). This too is autobiographical and is about depression. What depression really is, how hard it is to ask for help, deal with bureaucracy and try to take care of your life when really you don't want to live. I think Anni Saastamoinen puts into words quite perfectly the fact that a depressed person isn't lazy or stupid. He/she is depressed. And that doesn't mean one can't still have energy to look tidy, have activities and maybe even go to work. Like I said on my Twitter account, everyone should read this book. I started crying for the first time on page 24.

Ysärikirja

Ah! Elän nostalgiasta. Olen ysärin lapsi, kasarilla syntynyt ja ysärillä lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt. Kuinka olisin siis voinut vastustaa Essi Huuhkan ja Aino Tormulaisen vastikään ilmestynyttä Ysärikirjaa?!

Opuksessa kerrataan kaikki tärkeimmät 1990-luvun aspektit: populaarikulttuuri, pukeutuminen, lelut, ruoka, sisustus. Jokaisesta vuosiluvusta kerrotaan olennaisimmat niin suurimpien hittibiisien kuin maailman tapahtumien ja kotimaisen politiikan suhteen. Oli mahtavaa palauttaa mieleen pikkusiskon keräilemät Spice Girls -keräilykuvat, Bert-kirjat, Kindereistä tulleet öttiäiset ja se sähköisen muovin tuoksu, mikä lähti yhdellä CD-pesällä ja kahdella C-kasettipesällä varustetusta mankasta.

Ysärihän on ollut pinnalla jo monta vuotta - ensin erilaistan ysärifestareiden kautta, ja viimeistään vuoden sisällä varsin voimakkaasti myös muodin osalta. On napapaitoja, pörrötakkeja, hiusdonitseja, "tatuointikoruja", ruskeaa huulipunaa, spaissarikampauksia. Onneksi osa karmeimmista trendeistä on sentäs jäänyt sinne parinkymmenen vuoden taa.

Kirjaa lukiessani olisin toivonut pientä hienosäätöä kustannustoimittajalta (?), sillä typot pistävät aina silmiin, samoin pari pientä toistoa ja yleinen lauserakenne. Tokikaan tällä teoksella ei haeta Nobelia eikä klassikkostatusta, vaan sisältö on tärkein. Voin suositella jokaiselle ysärillä eläneelle tai sinne haikailevalle!

Ah! I live from nostalgia, that's no secret. I was born in the 1980s and lived my childhood and teenage years mostly in the 90s. How on Earth could I have possibly been able to resist this book which is all about the nineties?!

The publication tells about all the most important things about this certain decade: pop culture, fashion, toys, food, home decoration. Each year is put into lists - which were the biggest hit that year, what happened in the World and in Finnish politics. It was a blast to go back through time, remember all that Spice Girls craze and that electric, plastic smell of a tape recorder. Sure, the 1990s have been bubbling under for many years now, firstly in the form of different nineties festivals and during the past year or so, very much in the fashion world too. The shops are full of cropped shirts, brown lipstick and everything furry. Luckily some things have been left in the past.

From the book I would've expected a teeny bit more regarding the words used, typos and a small amount of repetition. But this isn't a book which is applying to receive a Nobel prize - the contents are most important. I recommend this to anyone who's lived in or yearning for the nineties!

Reading stuff

Pitkästä aikaa kirjajuttuja! Viime vuonna luin kirjoja nihkeästi. Tänä vuonna tavoitteeni on lukea 12 kirjaa 12 kuukaudessa, mikä on paljon minulle, mutta olen kumma kyllä vielä tavoitteessani! Tässä kuitenkin muutama luettu viime vuodelta (tai no, Stasilandin lopettelin vasta vuoden 2018 puolella, mutta aloitin sen viime vuonna, joten...). Yhdistäviä tekijöitäkin niillä on.

Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia

Statovcin esikoisteos on hämmentävä. Siinä käytetään niin paljon kielikuvia, että lukijan aivot joutuvat tekemään hämmästyttävän paljon töitä, eivätkä siltikään tunnu pysyvän kärryjen kyydissä. Mikä on totta, mikä metaforaa? Kirjassa käsitellään maahanmuuttoa, vähemmistöjä, ennakkoluuloja, sen verran siitä saa selvää. On Bekim, joka etsii seuralaista, joka ei pelkäisi hänen lemmikkikäärmettään - ja päätyy jonkilaiseen suhteeseen omintakeisen ja vaativan kissan kanssa. On naittamista odottava maalaistyttö. On kosovolainen perhekulttuuri, Suomeen pakeneminen Jugoslavian kauhuista. Tämä on kirja, joka täytyy lukea toisen kerran, luultavasti myös kolmannen.

Barbara Demick - Suljettu Maa

Millaista on elää maassa, jossa aivopesu on arkea? Ihmisiä kuolee nälkään, mutta valtio kieltää nälänhädän olemassaolon. Pakkotyö on kaikkien riesa, "kaikkien hyväksi", kovemmilta työleireiltä harva selviää elossa. Rajan yli loikkaamisesta rankaistaan maahan jääviä sukulaisia vielä monta sukupolvea jälkeenpäin. Maa on paras maailmassa, valtio, jossa kaikilla on asiat hyvin - Pohjois-Korea. Demickin teoksessa on haastateltu useaa diktatuurin alla elänyttä pohjois-korealaista, joista jokaisella on oma, karmaiseva tarinansa kerrottavanaan. He kertovat meille sen, mitä emme ikinä muuten saisi tietää - Pohjois-Korea on mestari rajoittamaan informaation kulkua ja tiedämme maasta ainoastaan sen, mitä sen johtajat meidän haluavat tietää. Kirja on selkäpiitä karmiva ja valitettavan totta vielä tänäkin päivänä. Fyysisesti helppoa luettavaa, henkisesti ei.

Anna Funder - Stasiland

Jos Pohjois-Korea tuntuukin kaukaiselta ja kulttuuri vieraalta, niin ei tarvitse mennä kovin montaa sataa kilometriä etelämmäs, kun vastaavaa löytyy entisestä Itä-Saksasta. Funder on tutkinut sekä Stasia että heidän nyrkkinsä alla olleita ja sitä vastustaneita, haastatellut heitä ja punonut juonista kokonaisuuden. Pääsemme askeleen lähemmäksi aikaa ennen Berliinin muurin hajoamista - ja aikaa sen jälkeen. Sillä eivät jäljet noin vain katoa. Teoksessa on paljon mielenkiintoisia pointteja, hurjia kohtaloita, asioita, joilta haluaisi oikeasti ummistaa silmänsä. Loppua kohden kirja alkoi kuitenkin hieman tökkiä. Syiksi löysin runsaanlaisen saksalaisten nimien droppailun (englanniksi lukeminen ei ole ongelma - sen sijaan kaikki saksankieliset sanat ja nimet valuvat suoraan toisesta korvasta ulos) sekä draaman kaaren puuttumisen. Toki Miriamin tarina tuo jonkinlaista jatkuvuuden kaarta kirjaan, mutta ei ehkä tarpeeksi. Lukemisen arvoinen ehdottomasti silti.

*

After a long while - some thoughts about books! Last year I didn't read much. This year my goal is to get through 12 books in 12 months, which is a lot to me, but somehow I'm in schedule. Anyway, here are a few novels from last year. They are connected with a theme.

Pajtim Statovci's debut novel Kissani Jugoslavia (My Cat Yugoslavia) is confusing. One doesn't know which is real, which is a metaphor, are there several tales or just one which is told from different perspectives? There's immigration, being in minority, facing prejudice. There's Bekim, who is looking for a partner who doesn't fear his pet boa, and ends up in a relationship with an eccentric and demanding cat. There's a peasant girl waiting to get married. There's the family culture of Yugoslavia and fleeing to Finland away from the horrors of war. This is a novel I will definitely read for a second time, maybe a third.

Barbara Demick's Suljettu Maa (Nothing To Envy) tells the true story of a country which claims to be the best in the whole wide World. But what does it feel like to live in a dictatorship where you get brainwashed your whole life? Where people are forced to work all the time, where people die of hunger even though according to the government hunger does not exist inside the borders of North Korea? The novel consists of several people telling their story, how they managed to stay alive and sane, how they hopped to China or South Korea and what happened to their families after that. The tales are horrifying and difficult to read about. But sadly, North Korea is no fairy tale. And we wouldn't know anything about it if these people wouldn't have told us.

Anna Funder's Stasiland has similarities to Nothing To Envy. Instead of a land far away we head much closer, to DDR, former East Germany. Funder has interviewed several members of both the notorious Stasi and those who have been under their influence and/or tried to get rid of it all. What was life like before the Berlin Wall fell? And after that - was everything suddenly okay? The book was creepy as hell, but overall lacked a certain natural arch of events. So at the end I had difficulties whilst reading - also because of all the German words and names which totally do not stick into my head. Still, I very much recommended read!

Harry Potter and the Cursed Child

Viimeisten kesälomapäivien lukemistoksi sopi täydellisesti Harry Potter and the Cursed Child, joka ilmestyi J.K. Rowlingin (ja Harryn itsensä) syntymäpäivänä, heinäkuun viimeisenä. Kyseessä ei ole varsinainen jatko-osa rakastetulle saagalle, vaan 19 vuotta viimeistä kirjaa myöhemmin sattuvista tapahtumista kertovan näytelmän käsikirjoitus. Teos on paitsi Rowlingin, myös näytelmäkirjailija Jack Thornen ja ohjaaja John Tiffanyn käsialaa. Nyt ilmestynyt kirja on vasta Special Rehearsal Edition, Definite Collector’s Edition ilmestyy joskus ensi vuonna, ja siihen on korjattu kaikki ne tarkennukset, joita käsikseen on ensimmäisen kirjan painoon menemisen jälkeen tehty. Näytelmä itse sai ensi-iltansa Lontoon Palace Theatressa kesäkuun alussa.

Potter-fani ei yksinkertaisesti voi olla rakastamatta kirjaa. Se tunne, kun palaa takaisin Platform 9 ¾:lle! Ministry of Magiciin! Ai että. Päähenkilöinä ovat Harryn ja Ginnyn poika Albus sekä Dracon ja Astorian poika Scorpius, joskin vanhojakin naamoja vilahtelee tuon tuosta. Hankalinta kirjassa (ja eniten kritisoiviin kommentteihin kirvoittava seikka) on taatusti monelle ollut sen muoto – teos on tosissaan käsikirjoitus, dialogimuotoon kirjoitettu, eikä Rowlingin pitkiä tapahtumien tai ympäristön kuvailuja ole lainkaan. Aluksi kaipasinkin niitä kovin. Pidemmälle päästyäni kuitenkin huomasin, etteivät ne ole tarpeellisia päästäkseen maailmaan sisälle, sillä mielikuvitus kyllä hoitaa sen, mitä ei sanoin kerrota. Eikä Hogwarts tuntematon paikka ole laisinkaan.

Kirja on luettu valitettavan nopeasti kaikkine kyynelineen, ja jälleen kerran jää tyhjän päälle: mitä seuraavaksi? Onneksi sentään Fantastic Beasts and Where to Find Them -elokuvatrilogian ensimmäinen osa nähdään teattereissa pian, ja aina voi aloittaa jokasyksyisen urakan – lukea kaikki hartsapotsat alusta. Sillä rakkaaseen taikamaailmaan vain haluaa uppoutua yhä uudelleen. After all this time? Always.

What a better past-time for the last days of summer holiday than Harry Potter and the Cursed Child? The script for a play in the same name came out on author J.K. Rowling’s (and Harry’s) birthday, the last of July. This isn’t really a sequel, but as said, a script for a play made in book-form (so it would be ill-purposed to even talk about a novel). The events are placed 19 years after the last book in the Harry Potter series, and the actual play opened in London's Palace Theatre in June. This is a Special Rehearsal Edition, a book named the Definite Collector’s Edition with tweaks made into the script will be released next year. The story is written by Rowling, playwright Jack Thorne and director John Tiffany.

A Potterhead just simply can’t anything but love the book. That feeling, when you get to go back to Platform 9 3/4! Or Ministry of Magic! Main characters in the book are Harry’s and Ginny’s son Albus and Draco’s and Astoria’s son Scorpius, although old familiar faces are mentioned every now and then. Definitely the hardest part (and the thing which probably has risen the most criticism amongst fans) of the book is the script form. So yes, it’s mainly just a dialogue, and there are no long descriptions of happenings or surroundings. At first this was a bit of a bite for me, too, but then I realized I don’t need the descriptions. I love Rowling’s writing, but what isn’t typed one’s imagination can invent. So diving into the magical world wasn’t hard at all (especially when Hogwarts isn’t exactly new to me).

Unfortunately Harry Potter and the Cursed Child is read quickly and besides tears, you’re once again left with nothing. So what now? Luckily it isn’t long until the first Fantastic Beasts and Where to Find Them movie comes out, and yes, there will be three of them! And of course, there’s always the option of going back – which I actually do almost every autumn – and reading the whole saga once again. Because the magical world is so dear you just want to dive into it over and over again.

Gotta keep reading

Jos kuva- tai kokkauskirjoja ei lasketa, olen lukenut hävettävän vähän viime vuosina. Tai no, ollakseni eksakti, ei hoitojen aikana tehnyt mieli lukea pätkän vertaa. Ei jaksanut. Senkin jälkeen on riittänyt muuta ajateltavaa kokonaisen pienen kylän tarpeiksi, mutta viimeisten muutaman kuukauden aikana olen taas saanut aikaiseksi tarttua painettuun tekstiin. Kirjan lukeminen, jos mikä, on sitä kuuluisaa omaa aikaa. Alla olevista romaaneista kolme ensimmäistä on luettu aikoja sitten, kolme jälkimmäistä tämän vuoden puolella.

David Nicholls - Starter for Ten

One Day -hitin rustanneen Nichollsin ensimmäinen romaani käsittelee 1980-luvun luokkaerojen sävyttämää yliopistoelämää Brian Jackson -nimisen fuksin kautta. Brianin ultimaalisena unelmana on osallistua television suosittuun tietovisailuun. Matkalla tavoitteeseensa hän rakastuu yliopiston tietovisajoukkueen kaunottareen, joka painii kuitenkin aivan eri liigassa kuin Brian. Kirja on viihdyttävä eikä nujerra alleen - joskaan myötähäpeän tunteilta ei voi välttyä. Oh dear.

Nick Horny - Juliet, Naked

Jos jokin romaani kuvastaa minua, se on tämä. Ehkei (onneksi) kaikilla olemisen tasoilla, mutta ainakin joillain. Musiikkifanaatikko Duncan, hänen pitkäaikainen tyttöystävänsä Annie ja vähintään yhtä pitkäaikainen idolinsa Tucker Crowe joutuvat melkoiseen myllytykseen, kun postissa tipahtaa Juliet, Naked - Crowen pitkän tauon jälkeen julkaiseman uuden albumin riisuttu demoversio. Ihmissuhteet ja niiden määritelmät joutuvat uudelleen arvioitaviksi. Loistava luettava, suosittelen koko sydämestäni!

Nick Hornby - Slam

16-vuotiasta Samia kiinnostaa elämässä lähinnä skeittaus aamusta iltaan. Hän joutuu kuitenkin melkoisten kysymysten äärelle tyttöystävä Alicen paljastettua olevansa raskaana. Sam näkee omituisia unia, keskustelee elämän hankalista kysymyksistä idoliaan Tony Hawkia esittävän julisteen kanssa ja yrittää selvittää tiensä läpi viheliäisestä suosta. Taattua Hornbya, eli taidokasta ja humoristista kielenkäyttöä alusta loppuun.

Nick Horny - Funny Girl

Barbara Parker valitaan vuoden 1964 Miss Blackpooliksi. Barbaraa ei kuitenkaan voisi vähempää kiinnostaa pikkukaupungin kruunu, sillä hän haluaa olla vakavastiotettava näyttelijätär. Tuovatko muutto Lontooseen ja nimenvaihdos mediaseksikkääksi Sophie Straw'ksi hänen elämäänsä toivottua kimallusta? Tähän teokseen oli alkuun vaikea päästä mukaan, lähinnä ei-omakohtaisen vuosikymmenen vuoksi. Mutta kun vauhtiin pääsi, ei loppua halunnut koskaan tulevan! Tästä toivoisin tehtävän arvoisensa filmatisointi joskus.

Lena Dunham - Not That Kind of Girl

Girls-sarjan luojan esikoisteos sisältää kasan lyhyitä, omaelämäkerrallisia novelleja. Tarinat on jaoteltu viiden yläotsakkeen alle: Love & Sex, Body, Friendship, Work ja Big Picture. Ensimmäisen kanssa taistelin, sillä en osannut täysin samaistua yhden illan juttuihin. Toisessa osassa Dunhamin kirjallinen huumori alkoi kuitenkin avautua, ja viihdyin kirjan parissa loistavasti. Miksikään Nobel-ehdokkaaksi kirjasta ei ole, mutta sukupolvensa naisten äänenä se toimii.

Riikka Pulkkinen - Vieras

Pulkkisen kolmas teos vie seurakuntapastorina työskentelevän Marian mukana New Yorkiin, aiemman elämän taaksensa jättämiseen ja vimmaiseen tanssiin. Vapauttaako uusi elämä, vai vangitseeko se? Miksi tuntuu, kuin ei kuuluisi mihinkään? Ja mitä tapahtuu, kun ei enää pysty pakenemaan sisimpäänsä? Romskussa Pulkkisen filosofinen ote ottaa taas askeleen eteenpäin. Toiset tykkäävät, toiset eivät - minä kuulun ensimmäisiin. Ainoa, mistä en oikeastaan pitänyt, oli loppuratkaisu.


Edellisistä rustailuista on siis aikaa. Kaikki kirjajutut kuitenkin löytyvät reading-tagin alta!




I haven't been reading books in a loooooong time. Mostly because with chemotherapy and lots of other things going on in life there seems to be no time for printed stories. And no concentration. Because if anyting, reading a book is ultime me time, a trip to other worlds. This year I've gotten a grip on this matter, yay! So here are a few books either read a while ago, or in this past few months. I would recommend each and every one of them - my favourites are still probably the Horny ones (especially Juliet, Naked). He's just a killer novelist, that man!

Thrones, Kings, Swords

Saatoin vähän hurahtaa.

Tosin ajattelin, että luen kirjat vasta sarjan katsomisen jälkeen - kirja per kausi, that is. Onnistuin nimittäin pilaamaan itseltäni True Bloodin ensimmäisen kauden lukemalla kirjan ensin, enkä halua toistaa samaa virhettä. Game of Thrones kun on sarjana jokseenkin upea ja tahdon säilyttää siinä myös yllätyksellisyyden, vaikka pelkkä visuaalisuus jo riittäisikin syyksi seurata sitä.

Tosin ennen kuin pääsen edes ensimmäiseen opukseen käsiksi, olisi lukujonossa muutama muu...

I just might've gotten a bit excited, once again. Although I thought I'd read the books after watching the TV series, one book for each season, you know. Because I managed to spoil myself a bit too much with True Blood's first season by reading the book first. And yes, Game of Thrones should be watched just because of its high visual quality, but I still want to leave surprise moments too. But before I can even read the first book, there are a bunch of other novels in line...

hitRECord

Pssst! Lupasin viime viikolla, vaatimattomalla 15 kuukauden viiveellä, juttua Joseph Gordon-Levittin hitRECordista. En viitsi postata tuplasti, joten käykää tsekkaamassa Alice & Junesta. :)

I promised last week (just 15 months late, oops) to tell something about hitRECord. Check it out from Alice & June!

No one likes a grown-up pop star

By the time most people hit 30, they've managed to do one of the following things:

1. Grow up

2. Quit idolising rock stars

3. Move on a bit from the music they were obsessed with at the age of 17

1980- ja 90-lukujen vaihteen musiikkiskenestä kiinnostuneille pari pakollista pokkaria loppukesäksi!

Nick Horby - High Fidelity

High Fidelity on klassikko, jonka sain luettua vasta tänä kesänä. Filmiversio on toki ollut tuttu jo pidemmän aikaa. Pääosassa on reilu kolmikymppinen Rob, joka pyörittää ei-niin-menestyvää levykauppaa Lontoossa apunaan pari musafriikkiä. Tyttöystävä Laura on juuri lähtenyt omille teilleen, ja jätetyn tuskassaan Rob käy läpi entisiä naissuhteitansa ja elämäänsä ylipäätään, yrittäen saada siihen jotain tolkkua.

Sarkasmi on purevaa ja sanojen mukana hekottelu väistämätöntä. Leffaversiokin on hyvin tehty - se noudattelee romaania melko tarkasti, ja pidän molemmista oikeastaan yhtä paljon. Aluksi mietinkin, onko kirjaa tylsä lukea, kun tapahtumat osaa kaikki ulkoa. Mutta ei se ollut. Kerronta on kuitenkin pikkutarkempaa kuin filmatisoinnissa, ja suuhun jäävä maku on samaan aikaan kirpeä ja maukas. Popkulttuuriviittauksia on tietysti reippaasti, ja erilaisia top-listoja väännetään joka välissä. Lemppareitani (sekä kirja että elokuva) ehdottomasti!

Tim Thornton - The Alternative Hero

Nuorena Clive Beresfold eli vaihtoehtorockista ja jumaloi Thieving Magpiesia ja sen nokkamiestä Lance Websteriä. Bändille kuitenkin kävi huonosti, ja Lancen katoaminen julkisuudesta vei Cliven elämältä suunnan. Eräänä päivänä hän huomaa entisen rokkistaran asuvan samoilla kulmilla - ja ottaa tähän yhteyttä. Kommelluksien kautta parista tulee ystävykset, vaikka Clive väittääkin ettei tiedä musiikista mitään...

Guardian luonnehti kirjaa lauseella "the indiest book of all time", eikä ollut pahasti väärässä. Thornton viljelee bändejä ja artisteja sulavasti (esim. Richey Manic mainitaan useampaankin otteeseen), vaikka itse Thieving Magpies onkin fiktiivinen. Harmi sinänsä! Luettavuudeltaan Alternative Hero on hankalampi kuin High Fidelity, ja välillä kaipasinkin sitä omaa äidinkieltä. Mutta kun vauhtiin pääsee, saa huumorista irti sen mitä pitääkin. Itseironia paistaa hahmoista läpi ja luvut lopetetaan cliffhangereihin niin, ettei kirjaa voi laskea käsistään, vaikka se onkin ehkä ihan hitusen liian pitkä. Suositteluni ansaitsee tämäkin!

When you're interested in the music scene of early 1990s, you really should read these books. Both Nick Horby's High Fidelity (a true classic) and Tim Thornton's The Alternative Hero have the same kind of biting sarcasm and even similar main characters (30-something men, who are obsessed with music). Pop culture references fill up the pages whilst Rob/Clive tries to discover the meaning of his life. I really like & recommend them both!

One Day

Miten paljon voi yhtä elokuvaa odottaa?! Ja ei, kyseessä ei edes ole Harry Potterin vihoviimeinen osa, sillä sen odottaminen nyt on itsestäänselvyys ja omissa sfääreissään (ja kaiken kukkuraksi VERY SOON!!).

David Nichollsin One Day –nimisessä romaanissa seurataan kahden ihmisen, Emman ja Dexterin, elämää nuorista opiskelijoista keski-ikää lähestyviksi, onnea etsiviksi aikuisiksi. Kun pari tapaa heinäkuisena päivänä vuonna 1988, oikeastaan kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti, alkaa vuosien mittainen ystävyys. Tarinan kikka on kerronta – Em ja Dex tulevat tutuiksi luku kerrallaan aina heidän tapaamisensa vuosipäivänä, vuosi vuodelta. Elämä heittelee odottamattomiin suuntiin eikä puhureilta voi välttyä, etenkin, kun aina ei tajua onnellisuuden avaimen lojuvan silmiensä edessä.

Emma on rasittavuuteenkin asti vaatimaton eikä usko sisäiseen tai ulkoiseen kauneuteensa, mutta kasvaessaan hän saa lisää itseluottamusta. Helppo samaistumisen kohde siis. Dexter taas on ärsyttävän itsevarma ja tietoinen viehätysvoimastaan, mutta häntä on ihan pakko rakastaa. Sinänsä tarina ei ole järin ennalta arvaamaton eikä ehkä uusikaan, mutta aikajana on esitelty mielenkiintoisesti ja teksti on raikasta. Hillittömältä virnistelyltä tai kyyneleiltä ei voinut välttyä. Teos on inhimillinen, elämänmakuinen, eikä sitä malttaisi laskea käsistään. Emmasta ja Dexteristä kehkeytyy myös lukijan rakkaita ystäviä.

Kirjasta on siis tulossa elokuvaversio, joka saa ensi-iltansa loppukesästä. Vähän jännittää se, miten soljuvasti vuosipäivien väliset hyppäykset saadaan toteutettua, ne kun romaanissa tulevat luontevasti lukujen kautta. Näyttelijöissä ei sinänsä ole valittamista: Anne Hathaway on hitaasti hiipinyt sydämeeni ja katson enemmän kuin mielelläni ihan kaiken, mitä Jim Sturgess tekee (vaikka stailaus taitaa tässä leffassa mennä vähän yli, mutta hei, se on rooli). Dexteriksi hän sopii täydellisesti! Minulla on varaukseni Hathawayn suhteen. Toisaalta tiesin kyllä roolituksista ennen kirjan lukemista, mikä tietenkin vaikutti lukukokemukseen ja hahmojen muotoutumiseen. Elokuvan ohjaajana on Lone Scherfig, sama nainen jonka jälkeä on myös An Education, joten hyvää on todennäköisesti luvassa. En silti tietystikään vielä, ennen katsomista, uskalla sanoa rakastavani kirjan lisäksi myös filmatisoitua pätkää – en vaikka kuinka tekisi mieli.

Toinen, vähän erilainen traileri täällä.

I've recently read David Nicholls' novel One Day and absolutely loved it. It tells a story of Emma and Dexter, two college students who meet one day and remain friends for years to come. The book follows their story on one particular day each year, on the anniversary of their first meeting. The story might not be extremely unique but it's heartwarming and so humane that you laugh and cry and feel like you've known Em and Dex forever.

There's also a movie based on the book coming up. I think I may have too high expectations towards it, but hopefully it's gonna match them - at least the director's good (Lone Scherfig, she's directed An Education f.ex.) and the actors (Anne Hathaway & the oh-so-lovely Jim Sturgess) are probably almost perfect for the roles. I can't wait!!

Fiction Is My Thing

...Joskin jonkin verran faktakin. Luettuja kirjoja siis!

(Niin ja Tallinnasta on palattu, joskin jalat, ääni ja mieli kaipaavat sen verran lepoa että palataan aiheeseen myöhemmin... Hauskaa ainakin oli!)

George Orwell – Eläinten Vallankumous

Vuonna 1945 julkaistu teos oli minulle tuttu vain 15 vuotta sitten nähtynä animaationa (joka on vuodelta 1955), joten alkuperäinen kirja piti ehdottomasti saada luettua. Kirjassa maatalon eläimet nousevat kapinaan isäntää kohtaan aikomuksenaan lopettaa ihmisen orjana oleminen ja taata yhdenveroiset olot jokaiselle tilan eläimelle. Sikojen johtama vallankumous saa kuitenkin eriskummallisia käänteitä. Orwell oli vankka vasemmistolainen, mutta osallistuttuaan vapaaehtoisesti Espanjan sisällissotaan totesi hän kommunismin olevan vasemmistolaisuuden syöpä. Eläinten Vallankumous on toisaalta neuvostovastainen, minkä vuoksi se vapautettiin Itä-Euroopan maissa vasta 1980-luvun lopulla, ja toisaalta Yhdysvallat haluaisi kieltää teoksen kommunismimyönteisyyden vuoksi. Niin tai näin, se kuvaa mielestäni loistavasti sitä tilaa, johon mikä tahansa poliittinen suuntaus tuntuu väistämättä lipsuvan.

Rob Jovanovic – Richey Edwardsin Jäljillä

Manic Street Preachersin kadonneen kitaristin ja sanoittajan Richard James Edwardsin elämästä kertova teos on kutkuttavaa luettavaa niin hyvässä kuin pahassa. Mainitsinkin tästä jo joskus aiemmin. Myyttisten rokkareiden elämäkerrat kiinnostavat kovasti, eikä Richey todellakaan ole poikkeus – onhan Manics kulkenut elämässäni mukana jo monta vuotta (vaikkakaan en fanittanut bändiä vielä Richeyn ollessa mukana). Kirja ei avaa hillittömästi uusia ovia, mutta auttaa kuitenkin jonkin verran ymmärtämään masennuksesta kärsinyttä miestä. Mielestäni on myös erittäin kiintoisaa, että usean itsemurhan tehneen muusikon tausta on loppujen lopuksi hyvin samanlainen. Näin ainakin omien lemppareideni Edwardsin, Kurt Cobainin ja Ian Curtisin kohdalla. Richeyhan julistettiin kuolleeksi vuonna 2008, vaikka todellisuudessa häntä ei ole löydetty eikä hänestä ole havaintoja sitten helmikuun 1995. Teos on surullinen ja ahdistava ja kuten tällaisissa yleensä, itse kirjallisia ansioita on vaikea arvioida, kun tarina vie mennessään.

Cyanide & Happiness

Netistä vuosia seuraamani neljän heebon piirtämä sarjakuva tuli vastaan printattuna versiona ja alennuksella, joten se pääsi hyllyä koristamaan. Mustaa huumoria viljelevä sarjis perustuu yksinkertaisiin ukkeleihin ja välillä täysin käsittämättömiin tarinoihin. Sitä kirjoittaa neljä nuorta miestä, jotka asuvat jopa eri mantereilla. Mutta nykyaikana ei tarvitse olla samassa paikassa saadakseen yhteispelin toimimaan. Piirustustyyliltään eniten vetoaa Kris Wilson, mutta vitsit toimivat ehkä parhaiten irlantilaisen Dave McElfatrickin tarinoissa. Kirjassa on myös muutamia uusia, netissä julkaisemattomia strippejä.

Dmitri Gluhovski – Metro 2033

Vuonna 2033 ihmiskunnan rippeet ovat siirtyneet asumaan metroon, syvälle Moskovan katujen alle, sillä maan pinnalla vaikuttava säteily ei ole ihmistä varten. Ydinsodan jäljiltä ei ole jäljellä paljoakaan. Maa vilisee säteilyn aiheuttamia mutaatioita eikä tunneleissakaan ole turvallista, mutta ihmisillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää selvitä, päivä kerrallaan. Yhteiskunnan hierarkisuus ei sekään häviä metrossa mihinkään. Nuori Artjom päätyy kummallisen tehtävän kautta seikkailemaan ympäri metroverkostoa ja kauhukseen hän tajuaa, että koko ihmiskunnan tulevaisuus on hänen käsissään. Skenaario on jollain tapaa turhan todellinen ja siksi teos onkin varsin pelottava sci-fi-jännäri yliluonnollisine elementteineen. Venäläisiä nimiä ropisee sellaiseen tahtiin, että vähemmästäkin menee sekaisin, mutta loppujen lopuksi niillä ei ole väliä. Yli 500-sivuisessa tarinassa myös tapahtuu paljon, minkä vuoksi se on osittain raskasta lukea. Kuin Taru Sormusten Herrasta eri aikakaudella. Kun tähän varautuu, ei kirjan paksuuskaan haittaa. Viihdyttävä pätkä kaiken kaikkiaan, ja odotan innolla jatko-osan suomennosta. Ja täytyy sanoa, että ensimmäinen metromatka (olkoonkin Helsingissä, jonka metroa voidaan pitää vähän kyseenalaisena) kirjan lukemisen jälkeen tuntui normaalia mielenkiintoisemmalta…

Here's some books I've read recently :) George Orwell's Animal Farm is a highly interesting book about revolution and socialism. I saw the 1955 animation of it years ago but it took me a while to actually read the written version.
Rob Jovanovic has written a book about Manic Street Preachers' guitarist Richey Edwards who went missing in February 1995 and was never found. Richey is one of the mythical rock 'n' roll characters which I truly love, and reading his story brought tears to my eyes.
Cyanide & Happiness is a comic series that is published in the Internet, so as I found a printed version of some of the best strips at a discount, I had to get it to myself. Hilarious!
Also Metro 2033, a sci-fi novel from the Russian author Dmitri Gluhovski is something I've stumbled into. The story happens mainly in the metro tunnels of Moscow, where the remains of the human race have been forced to live in. The book is a bit heavy, kind of like a modern Lord of the Rings, but I enjoyed it.

The world is a book

Viime aikoina luettua.

Riikka Pulkkinen - Totta

Koska pukki ei kiikuttanut ihanan Riikka Pulkkisen uusinta konttinsa mukana, kävin nappaamassa sen itse kirjakaupasta ensimmäisenä joulun jälkeisenä arkipäivänä. Ja luinkin sitten samantien. Kirja kertoo kolmen sukupolven tarinaa. Sen vanhimman kolkuttaessa kuoleman portteja, tulee tarve lohduttautua  - kuka mitenkin - ja samalla aukaista vanhoja kiemuroita. Aluksi olin varma, ettei Totta yllä pitämäni debyytin, Rajan, tasolle. Aihekin tuntui jotenkin vieraalta. Teos kuitenkin parani kokoajan loppua kohden, pitäen vahvasti otteessaan ja saaden kyyneleitä silmiin. Lisäksi pidän hurjasti Pulkkisen tavasta valita ja makustella sanoja.

Nick Cave - Kun Aasintamma Näki Herran Enkelin

Luin aiemmin Bunny Munron Kuoleman alkuperäiskielellä ja tartuin sitten vasta jälkeenpäin tähän Caven ensimmäiseen romaaniin, tällä kertaa suomeksi. Tosin kielellä ei luultavasti olisi ollut mitään väliä, sillä teos oli niin käsittämättömän sekava, ettei mitään rajaa. Päähenkilö, mykkä Euchrid-poika tajuaa tai ainakin luulee olevansa jonkin sortin profeetta, vaikkakin syrjitty omassa pienessä yhteisössään. Vuorien keskellä uskonnollisuutta arvostavassa kyläpahasessa asiat nähdään mustavalkoisina. Mutta profeetalla on tehtävä, jonka edessä olevat esteet on raivattava. Teksti sisältää raakuutta, roisiutta ja siinä ei suurelta osin ole minkäänlaista päätä eikä häntää. Sinänsä mielenkiintoinen lukukokemus, mutta samalla todella raskas. Tähän jumituin vähän liian pitkäksi aikaa, kun lukeminen ei yksinkertaisesti edennyt.

Hanna Hauru - Liian Pienet Sandaalit

Hanna Haurun teokset ovat ihania. Ne koskevat usein naiseutta ja koostuvat lyhyehköistä novelleista. Liian Pienet Sandaalit korostaa erilaisuutta - naisia on hyvin paljon erilaisia, eikä kukaan ole täydellinen. Kukaan ei ole se ihannenainen, vaan kaikilta löytyy jotain, mitä ei välttämättä haluaisi paljastaa muille.

Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja

Palkitun Tuomas Kyrön seitsemäs teos kertoo 80-vuotiaasta suomalaismiehestä, joka tietää miten asiat hoituisivat paremmin. Hän pahoittaa mielensä milloin mistäkin ja kaikesta päätellen haluaisi olla enimmäkseen omissa oloissaan. Kirja kirvoittaa nauruja, mutta odotin ehkä jotain vielä hauskempaa. Kutkuttavimpia olivat jokaisen luvun lopussa olevat post scriptumit. Ja parasta tietysti on, että tällaisia ihmisiä on oikeasti olemassa.

Graham Greene - Brighton Rock

Teos, johon samanniminen elokuva perustuu, kertoo Brightonin alamaailmasta ja siihen liittyvistä sotkuista ja ihmissuhteista. Pidin leffasta, mutta kirja tuntui mielenkiinnostani huolimatta hivenen vaikealta. Ehkä syynä oli sen kirjoitusajankohta, 1930-luku, sillä sanavalinnat ja lauserakenteet tuntuivat välillä omituisilta. Toisaalta se antoi syvyyttä elokuvan hahmoille, esitteli heidät ja tapahtumat osittain hieman eri tavalla ja antoi teoille enemmän motiiveja.

Tällä hetkellä vietän kirjatonta kautta. Jostain syystä käytän ratikkamatkat paljon mieluummin nukkumiseen ;) Viimeistään kesän saapumisen myötä tiedän, että herään taas useammankin hyvän kirjan ääreltä. Valitettavasti en ole pitänyt samanlaista 'to read' -listaa kirjoista, kuin mitä pidän elokuvista, joten otan nyt mielelläni suositteluja vastaan!

Kuva weheartit

Kellokosken Prinsessa

Yksi vuoden 2010 keskustelluimmista kotimaisista elokuvista oli Prinsessa. Anna Svedholmista ja hänen pitkästä elämästään suomalaisten mielenterveyspalveluiden keskellä kertova tarina perustuu tositapahtumiin sekä Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan toimittamaan kirjaan. Leffaa en valitettavasti ole vielä nähnyt, mutta kirjan perusteella olisi syytä.

Anna Svedholm (o.s. Lappalainen) syntyi köyhyyteen vuonna 1896, mutta selvitti tietään eteenpäin itsenäisenä naisena hankkien elantonsa milloin laulamalla, milloin hieromalla. Ura tai avioliitto eivät kuitenkaan riittäneet pelastamaan Annaa rankan lapsuuden aiheuttamilta tuhoilta, ja hän sairastui jo nuorena skitsofreniaan. Suuruusharhoihin kuului kuninkaallisen roolin omaksuminen, ja niin Annasta tuli Prinsessa. Hän joutui mielisairaalaan alle 40-vuotiaana ja eli sairaaloissa koko loppuikänsä, suurimman osan ajasta Kellokoskella.

Kirja on mielenkiintoinen kertomus mielen sairauksien ja häiriöiden hoitamisen kehityksestä maassamme 1900-luvun puolivälin tienoilla. Se kertoo karua kieltään insuliini-, malaria- ja sähköshokkihoidoista mutta myös siitä, miten henkilökunnan inhimillisyys voi pelastaa päivän. Eristykseen joutuminen ei koskaan ole mukavaa, mutta siitäkin voi selvitä. Annan värikäs persoona piristi varmasti monen elämää, eikä hänen harhojaan lopulta enää edes yritetty poistaa. Prinsessan kunniaksi pystytettiin muistomerkki Kellokosken sairaalan puistoon vuonna 1995.

Vaikka teos oli kiintoisa eikä sen kesken jättämistä harkinnut sekuntiakaan, olisin kaivannut vielä syvempää otetta aiheeseen. On toki ymmärrettävää, että kun tehdään elämäkerrallista teosta ihmisestä, joka ei enää elä tai ole muuten ollut tekemisissä kirjoittamisvaiheessa, jää tunne helposti hieman kliiniseksi. Kuin kyseessä olisi historiankirja, joka kertoo tiukkoja faktoja, mutta ei liiemmälti tunteista. Saman huomasin aiemmin Kurt Cobainin elämäkerran kanssa - verrattuna Touching From A Distanceen, siitä puuttuu syvälle pureutuva emootio. Mutta Ian Curtisin elämästä kirjoitetuin sanoin kertoo hänen vaimonsa, joka lähtökohtaisesti oli huomattavasti lähempänä kohteena olevaa ihmistä, kuin mitä tuntematon kirjailija voisi ikinä olla.

Suuremmin Kellokosken Prinsessa ei siis kirjana säväyttänyt, mutta todellisuuspohjaisella tekstillään se antoi tietoa vuosikymmenten takaisesta elämästä sekä lisää halua elokuvaversion näkemiseen.

Kuva Like

Don't close the book

Syksyn aikana kirjojen lukeminen on ollut aavistuksen vaihtelevaa. Välillä kansien väliin nidotut sivut loppuvat hujauksessa, välillä kuluu monta päivää, ettei edes ratikkamatkoilla saa tartuttua opukseen. Tässä lyhytsanaisesti kuitenkin viime kuukausien lukukokemuksista, jotka ovat painottuneet musiikki- ja elokuva-aiheisiin. Elämäkerrat, musiikoiden omat kirjatehtailut ja romaanit, jotka olen jostain syystä poikkeuksena säännöstä nähnyt ensin elokuvaversioina - niistä on tämä postaus tehty.

Deborah Curtis - Touching From A Distance

Joy Divisionin edesmenneen keulahahmon Ian Curtisin elämästä hänen vaimonsa sanoin kertovan kirjan olen itseasiassa lukenut aiemminkin, mutta luin sen nyt uudestaan, koska se tuntui sopivan agendaan. Teos on äärimmäisen kiinnostava ja henkilökohtainen. Se paljastaa asioita, joita ei välttämättä osaisi muutoin edes kuvitella. Traagisuudesta puhumattakaan. Loistava.

Christopher Sandford - Kurt Cobain

Legendaarisen Kurt Cobainin elämä muistuttaa hetkittäin todella paljon Curtisin eloa. Kirja pyrkii tuomaan esiin faktoja (vähän liiankin tarkasti, sillä alku meinasi olla melko puuduttava), eikä vain mässäilemään henkilökohtaisuuksilla. Courtney Loven rooli jää kirjassa kohtalaisen vähälle, tai ainakin täysin erilaiseksi kuin sensaatiolehdissä. Olisinkin kaivannut jonkinlaista omaa näkemystä lisää, siitäkin huolimatta, että en kaikista musiikillisista asioista ole samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Elämäkerran kautta oppii Kurtista asioita, joita ei edes olisi halunnut tietää, mutta jotka auttavat ymmärtämään häntä. Pienestä epätasaisuudesta huolimatta jokaisen Nirvana-fanin kirjahyllyyn kuuluva nide.

Nick Cave - The Death of Bunny Munro

Nick Cave tunnetaan paitsi musiikistaan, myös lukuisista muista taiteellisista projekteistaan. Hänen toinen romaaninsa käsittelee arjen raakuutta ja isän suhdetta poikaansa. Kerronta on kiintoisaa, sanavalinnat ja itseasiassa koko aihe varsin ...jänniä, eikä mitään peitellä. Roisiuden välissä saa nauraa kippurassa.

Richard Kelly - The Donnie Darko Book

Kulttileffa Donnie Darkosta kertova kirja pitää sisällään ohjaaja-käsikirjoittaja Richard Kellyn haastattelun, käsikirjoituksen sekä kuvia ja muuta ihanaa pikkusälää tapaus Darkoon liittyen. Kirja on täysin fanien iloksi tehty, eikä se siis edes yritä olla mikään varsinainen lukukokemus. Mutta ah niin kiintoisa! Vaikka eipä sillä, Donnie Darkon ydin ja aikamatkustuksen filosofia menevät minulta silti edelleen yli hilseen.

Louisa May Alcott - Little Women

Pikku Naisia -elokuva koostuu itseasiassa kolmesta eri kirjasarjan osasta - asia, jota en tiennyt aloittaessani lukea tätä klassikkoa. Odotin kokoajan Jo'n aikuisiän seikkailuja, joita ei sitten tullutkaan. Kirjan huippukohdat eivät mielestäni toimineet yhtä sykähdyttävästi kuin elokuvassa. Toisaalta jälkimmäinen on tullut katsottua hiukka monta kertaa, eikä kirjaan siis osaa suhtautua neutraalisti.

Susanna Kaysen - Girl, Interrupted

Samanniminen, hieno elokuva perustuu Kaysenin omakohtaisiin kokemuksiin 1960-luvun lopun mielisairaalassa. Päiväkirjamainen teos ei ole yhtä yksityiskohtainen ja tunteita riipaiseva kuin olisin leffan perusteella odottanut. Se kertoo kuitenkin karua kieltään muutaman vuosikymmenen takaisesta mielenterveyden hoidosta.

Richard Yates - Revolutionary Road

Pidän tämän romaanin perusteella tehdystä elokuvasta paljon. Aluksi pelkäsin, ettei kirja voi mitenkään yltää samalle tasolle, mutta loppujen lopuksi se toimikin kuin häkä. Leffan ensin nähneelle kirja tuo syvyyttä ja se selittää hahmoja ja heidän motiivejaan. Mustaa huumoria on paljon, eikä kerronnasta uskoisi teoksen julkaisuajankohdan sijoittuvan vuoteen 1961. Tarina kertoo niistä vaikeuksista, joilta usein halutaan sulkea silmät, enkä ihmettele yhtään, että Revolutionary Roadia kiiteltiin kriitikkojen puolesta aikanaan paljon.

*

Kuva liittyy LIKEn viime viikolla järjestämään pieneen iltamaan bloggareille. Saimme kuulla kustantamon vaiheista vuosien varrella, juuri julkaistuista ja tulevista uutuuksista sekä muusikko ja baarityöntekijä Marco Kososen elosta kambodzalaisella saarella, jonne hän perusti baarin keskelle ei-mitään ja kirjoitti siitä kirjan, Rock 'n' Roll Suicide Bar. Illan päätteeksi pääsimme suuren kirjahyllyn ääreen valitsemaan täytettä pukin konttiin kohtuullisella alennuksella. Kassiin päätyi myös lahja Likeltä - uutuuskirja, jonka pienenä ehtona oli siitä kirjoittaminen blogissaan. Oma valintani osui Kellokosken Prinsessaan (koska eräs oli jo napannut sen ainoan kappaleen Metro 2033'sta - äärimmäisen mielenkiintoisen oloisesta venäläisestä scifi-romaanista), joten viime vuosisadan mielenterveyspalveluista luvassa juttua jossain vaiheessa. Kiitos Like ja kiitos tytöt! :)

Kaikki kolme muistikorttiani olin onnistunut jättämään kotiin, joten kuva on otettu Nooruskan kameralla. Ja lisää räpsäisyjä sekä juttua aiheesta tietysti nähtävissä täällä.

Kesälukemista

Menneen kesän helleaallossa ajelehtiminen johti useamman pokkarin ahmimiseen puistossa lötköilemisen ohessa. Nyttemmin lukuprojektit (Little Women) etenevät tuskallisen hitaasti, ainakin siihen asti, kunnes hautaan pyörän lukkojen taakse talven ajaksi ja käytän ratikkamatkat hyödyksi. Toisaalta loppuviikon sateet enteilevät hyvää romaanin kannalta.

L. J. Smith - Vampire Diaries

Vampyyripäiväkirjojen ensimmäisen osan luin jo keväällä, kesän alussa sain loputkin tapahtumat Elena Gilbertin ja Salvatoren veljesten välillä kahmittua sisuksiini. Jostain syystä jaksan tätä teinihömppää Sookie Stackhousea paremmin näin kirjamuodossa. Auringon pehmentämät aivot eivät tosin kovin paljoa vakavampaa tekstiä olisikaan jaksaneet imeä. Hyvä mieli opuksista silti jäi. TV-sarjan alettua viime kuussa ovat tapahtumat ja henkilöt jo saaneet paljon erilaisia vivahteita, toisenlaisia kuin kirjoissa.

Bram Stoker - Dracula

Vähän turhan kauan hyllyssä lukemattomana majaillut klassikko, joka vei sydämeni täysin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Vanhahtava teksti oli ajoittain todella vaikeaa luettavaa, ja muutama murrepätkä taisi mennä täysin yli hilseen. Kokonaisuus silti hahmottui. Alun tahmean tottumisen jälkeen kirjaa oli vaikea laskea käsistään, ja se oli oikeasti myös pelottava, mitä en todellakaan olisi uskonut. Ehkä oli siis hyvä, että Draculan maailma tuli tutuksi kesäisessä valossa, eikä talven synkeässä pimeydessä. En olisi muuten nukkunut ikinä.

Torey Hayden - Tiikerin Lapsi & Nukkelapsi

Vaikean vanhan englannin jälkeen suomen kieli tuntui mukavalta vaihtelulta, joskin hivenen jäykältä. Tiikerin Lapsi oli juuri sitä, mitä lukuisat suosittelut ovat antaneet ymmärtääkin - jotain lähes käsittämätöntä, kauheaa, ja äärettömän koskettavaa.. Sitä en tiedä, onko se Haydenin paras teos, mutta mieleenpainuvin ainakin. Erilaisen muihin verrattuna siitä tekee se, että Sheilan elämää seurataan useamman vuoden, ei vain muutaman koulu- tai terapiajakson ajan. Nukkelapsi oli hyvä sekin, mutta ei ehkä erottunut mitenkään erityisemmin Haydenin muista teoksista.

Erlend Loe - Tosiasioita Suomesta

Supernaiivi on tajuttoman loistava ja myös L kutkuttaa nauruhermoja. Tosiasioita Suomesta -teoksen kanssa sen sijaan meinasi mennä hermot. Virtaavana tekstinä peräkanaa kirjoitetut sanat olivat liian hankalasti aseteltuja, piti osata olla takertumatta niihin ja antaa aivojenkin vain kulkeutua itsekseen eteenpäin. Lisäksi tuntui, ettei koko kirjassa ollut päätä eikä häntää. Vaan aina se sitkeys palkitaan, ja asiat saivat hieman uusia ulottuvuuksia loppua kohti mentäessä. Vähän tämä silti oli sellainen, etten ehkä suosittelisi. Ei ollut ainakaan minun makuuni.

Oscar Wilde - The Picture of Dorian Gray

Kuinka pitkälle kauneus kantaa maailmassa, ja mitä sen vuoksi ollaan valmiita uhraamaan? Sitä pohtii kuuluisa näytelmäkirjailija herra Wilde. Vaikka Dorian Grayn muotokuva on kirjoitettu 1800-luvun lopulla, oli se Draculaan verrattuna helppoa luettavaa. Jokunen sana saattoi mennä ohi, mutta se ei haitannut kokonaiskuvan rakentumista. Oli silti asioita, joita olisin ehkä kaivannut ilmaistavan selkeämmin - välillä saattoi jäädä epäselväksi, tapahtuiko jokin asia oikeasti vaiko eikö ja miten pitkälle se olikaan pelkkää mielikuvittelua. Kaiken kaikkiaan äärimmäisen ihastuttava ja kauhistuttava teos, me likes!

Maailman Ihanin Tyttö

Pakettien hakeminen postista tuntuu usein vähän työläältä (kun lähiposti ei sijaitse minkään järkevän reitin varrella, ulkona sataa kaatamalla ja tiedät, että paketti on liian iso mahtuakseen yhteenkään laukkuun), mutta aina se myös palkitsee. Muutama viikko sitten sain haettua juhannuksen tienoilla tilaamani kirjan. Kirjan, jota olen himoinnut jo aivan liian kauan, mutta joka korkean hintansa vuoksi on aina jäänyt kaupan hyllylle. Netissä törmäsin sivuihin, joilta kirjan sai tilattua suoraan kustantajalta itselleen 20% edullisemmin kaupan hintaan verrattuna, sisältäen postikulut. Ja kaupan päälle sai halutessaan vielä kirjailijan omistuskirjoituksen. Tilausta ei siis juurikaan tarvinnut miettiä!

Tässä tapauksessa kirjailija on yhtä kuin valokuvaaja, taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolainen. Hänestä kerrotaan näin:

"Taiteellisen työn ohella hän tutkii, kehittää ja opettaa valokuvan käyttöä pedagogisena ja terapeuttisena menetelmänä. Työn tuloksena on syntynyt voimauttavan valokuvan menetelmä, jota sovelletaan erityisesti hoito- ja kasvatusalojen täydennyskoulutuksessa sekä työyhteisöjen kehittämisessä. Savolainen on Valokuvataiteilijoiden liiton jäsen sekä Suomen Valokuvaterapiayhdistyksen hallituksen jäsen.

Savolaisen taiteellinen päätyö on Maailman ihanin tyttö -yhteisövalokuvataideprojekti. Sen yli sadasta neljästäkymmenestä kromogeenisesta värivalokuvasta koostuva näyttelysarja on kiertänyt Suomessa ja ulkomailla vuodesta 2003 alkaen."

Kaksikielinen Maailman Ihanin Tyttö -kirja kertoo kuvin jokaisen elämän ainutlaatuisuudesta. Teos pohjautuu kymmenen vuotta kestäneeseen projektiin, jossa on kuvattu kymmentä lastenkodissa kasvanutta nuorta. Oli elämä miten rankkaa tahansa, jokaisella on oikeus tulla rakastetuksi ja tuntea itsensä arvokkaaksi juuri sellaisena kuin on. Sen oppiminen on monelle vaikea tie. Itse valokuvat ovat satumaisia, eteerisiä ja uneliaita, mutta jokaisessa niissä pilkistää suuri vahvuus. Kaipa kliseinen sanonta on totta - se, mikä ei tapa, vahvistaa.

Jo pelkkä omistuskirjoituksen lukeminen ja ensimmäisten sivujen kääntely sai vedet silmiini. En usko, että olen koskaan ollut näin onnellinen saadessani selailla kirjaa. Teos on niin puhutteleva, etteivät itsellä riitä sanat. Alla mielestäni joitakin kauneimpia otoksia kirjan sivuilta (yllä olevan kuvan lisäksi, kaikki klikkautuvat suuremmiksi) oman kameran linssin kautta katsottuna. Kaikki alkuperäiset kuvat copyright Miina Savolainen.