But what about second breakfast?

Hobitit ovat ymmärtäneet täydellisesti aamiaisen, eritoten kakkosaamiaisen, merkityksen ihmisen (ja hobitin) hyvinvoinnin kannalta. Kirppistelyn jälkeen saattoi rauhoittua hetkeksi päivän toisen aamupalan ja lemppariblogien ääreen.

Aragorn - Gentlemen! We do not stop 'til nightfall.
Pippin - But what about breakfast?
Aragorn - You've already had it.
Pippin - We've had one, yes. But what about second breakfast?
Aragorn stares at him, then walks off.
Merry - Don't think he knows about second breakfast, Pip.
Pippin - What about elevensies? Luncheon? Afternoon tea? Dinner? Supper? He knows about them, doesn't he?

Sweet & Bitter

Kovastipa nyt on kirppistuuria, vaikken ole kyseisissä paikoissa edes vähään aikaan käynyt! Valtterista tarttui tänään matkaan etsimäni harmaa, pitkähkö rentoilubleiseri kolmella eurolla, sininen hauska mekkojen kanssa pidettävä neuletakki samalta myyjältä eurolla. Virkatut pitsiliinat euron kappale, 30-senttinen Karhulan keittiötölkki kympillä ja itsetehdyt, pitkävartiset villasukat 12 egeä. Jännä juttu tuo oranssi väri - viime kesänä se alkoi hiipiä elämääni vaivihkaa kynsilakan muodossa, nyt se levittää lonkeroitaan jo vaatekaappiini, viidentoista vuoden tauon jälkeen. Se on keltaisen tavoin uskomattoman raikas harmaata ja mustaa värimaailmaa vasten.

An Education

An Education sijoittuu 1960-luvun Englantiin, jossa nuori koulutyttö Jenny Mellor unelmoi ranskalaisesta musiikista ja lukion jälkeisestä opiskelusta Oxfordissa. Hän on kuitenkin valmis heittämään kaiken ulos ikkunasta yhden miehen takia. Käsikirjoitusta väsäämässä on ollut Nick Hornby, joka tunnetaan mm. hienoista kirjoistaan High Fidelity ja About A Boy (joista molemmista on tehty myös elokuvaversiot).

Jostain syystä en tiennyt yhtään, mitä odottaa An Educationilta. Kehuista ja juonitiivistelmistä en ole saanut irti oikein mitään, eikä aihekaan ole sen kummemmin lämmittänyt, vaikka leffa katselulistalla olikin ilmestymisestään (2009) lähtien. Se on kuitenkin perushyvä filmatisointi, vaikkei mitenkään maailmaa mullistava, ja oiva kertomus kasvamisesta ja siihen liittyvistä kivuista. Carey Mulligan on ihastuttavan monipuolinen Jennyna, Peter Sarsgaard taas hämmästyttävän ärsyttävä playboymaisena Davidina. Muita itselle tuttuja naamoja olivat mm. Alfred Molina, pienessä roolissa vilahtava Emma Thompson sekä Rosamund Pike, joka näytteli yhdessä Mulliganin kanssa myös vuoden 2005 Pride & Prejudicen filmatisoinnissa.

Nuorena ihminen voi yhdessä vuodessa kasvaa käsittämättömän paljon henkisesti, ymmärtää tekemiensä päätösten seuraukset ja kokonaisuudessan nähdä maailman eri silmin. Lapset ajattelevat helposti, että elämä alkaa sitten, kun on aikuinen. Aikuisuus merkitsee jotain suurta ja tavoittelemisen arvoista, vaikkei edes tiedetä, mitä se tarkoittaa. Vaikkei kenenkään tarvitsisi mielestäni imeä itseensä aikuisuuden negatiivisia puolia: tylsyyttä, jatkuvaa kurttuotsailua ja leikkimielisyyden kadottamista, on vastuuntunto yksi aikuisena olemisen tärkeimmistä ominaispiirteistä. Ja sen jokainen joutuu oppimaan, mikäli aikoo selvitä elämässä.

Kuvat

Lovedrug - Our War

Viikon sisällä omassa pienessä musiikkimaailmassani on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista.

Ensinnäkin Radiohead julkaisi kahdeksannen studiolevynsä King of the Limbs (hulvattomine Lotus Flower -videoineen), joka on jäänyt vähän vähälle kuuntelulle, kun PJ on vienyt lähes kaiken huomion. Sinänsä platta ei kyllä kamalasti uutta tarjoakaan, vaan luottaa enemmänkin radiopään muutaman aiemman levyn elektroniseen linjaan. Foo Fighters julkisti myös Rope-nimisen uutuusbiisin sivuillaan. Vielä en ole varma mitä olen kappaleesta mieltä, se vaikuttaa olevan jotain vanhan ja uuden FF'n välimaastosta, ilman kunnollista tarttuvaa kertsiä. Niin ikään IAMX'n tulevalta Volatile Times -levyltä julkaistu ensisingle Ghosts of Utopia on saanut upean videon. Toisaalta, Chris Cornerin visuaalisen ilmeen tuntien, mihinkään vähempään ei olisi tyytyminen.

Liverintamallakin tapahtuu, kun Turun Ruisrock ilmoitti ensimmäisen setin tulevan kesän esiintyjiä. The Nationalia osasin jo epäilläkin, mutta sen lisäksi Carpark North, Isobel Campbell & Mark Lanegan, The Prodigy, Fleet Foxes ja Von Hertzen Brothers innostavat. Jostain syystä parista kiintoisasta artistista huolimatta niin Provinssi kuin Ilosaarikaan eivät jaksa sen kummemmin tänä vuonna vetää puoleensa. Flow'ta odotellessa... Ensi viikollakin on kunnon keikkaputki, kun perättäisinä päivinä näkee Junipin toisen kerran, The Nationalin kolmannen kerran ja The Arkin ties monennenko, mutta valitettavan todennäköisesti viimeisen kerran.

Mutta jotta viikonlopulle saataisiin jotain soundtrackiakin, täytyy kääntää pää kohti Amerikan manteretta. Ohion Cantonista kotoisin olevaan Lovedrugiin olisi pitänyt todennäköisesti paneutua ajat sitten, onhan bändi perustettukin kymmenisen vuotta sitten. Jonnekin Radioheadin ja JJ72'n väliin uppoava viisikko tekee musiikkia, joka tyydyttää niin melankolista kuin sitä vähän iloisempaakin puoltani, ja olen ollut täydellisen rakastunut viimeiset kaksi viikkoa. Sopivan kappaleen valitseminen oli hankalaa, tällä kertaa päädyin Our Wariin. Haikeampaa puolta voi tsekata esim. Just Usissa (jossa on muuten täsmälleen samanlainen alkuvinkuminen kuin siinä yhdessä rokkibiisissä, jonka nimeä en muista, mutta jonka videossa on mustaa, valkoista ja pinkkiä) ja jotain vähän dramaattisempaa ihanassa Salt of the Earthissa.

p.s. On tääkin "aika" mieletön. Kyllä mulle ainakin kelpais tollasella äänellä varustettu mies laulelemaan serenadeja ikkunan alle. Harmi vaan että Adam taitaa tykätä enempi pojista - mut go, Sauli, go!

Footnotes

Lievää innostuksen puutetta havaittavissa. En tiedä, ehkä päivät ovat liian toistuvia, väsymystä ei saa hoidettua pois aurinkosäistä huolimatta, tai sitten ei vaan ole mitään järkevää sanottavaa. Intoiluni ovat viime viikkoina tainneet kohdistua lähinnä Audacityyn ja koreografian tekemiseen, joista ei oikein blogin puolelle riitä mielenkiintoista asiaa (mutta sanottakoon nyt, että kevätnäytöksen musiikki on miksattu ja vajaat kaksi minuuttia pitkä koreografiakin on jo voiton puolella). Vuoden 2011 toisen antibioottikuurin jälkeen iskenyt kuivaakin kuivempi yskä tekee vetämättömäksi, kun se ei anna unelle valtaa öisin, eivätkä pöpöt edes lähteneet, joten taas se on kipitettävä kiltisti lääkärille.

Aurinko ja pakkanen on kuitenkin huomattavasti parempi vaihtoehto kuin harmaa loskamoska, eikä tarkenemisenkaan suhteen ole suurta ongelmaa. Eksyin UFFille pitkästä aikaa sattumalta viime viikolla, juuri kahden euron päivänä. Mukaan lähtikin sitten kaksi lämmintä villatakkia, siis hintaan kaksi euroa kappale, ja lisäksi muhkea luonnonvaalea villahuivi yhdellä eurolla. Punainen takki on villaa 80% ja Lindexin mallistoa, valkoinen vaikuttaa sataprosenttiselta villalta ja jonkun itse tekemältä. Taidankin kohta jälleen heittää jomman kumman nutun ylle, lähteä piristymään aurinkoisiin maisemiin ja käydä lenkin päätteeksi kaupassa hakemassa jotain hyvää.

p.s. Vihreän inkivääriteen huuruissa saa hyvät iltapäivänaurut näistä vanhoista kuvista. Glambertia en olisi ikimaailmassa tunnistanut, Jared aiheuttaa pyrskähdyksiä muuten vaan ;)
p.p.s. Lisää täällä!

Gorgeous, baby, gorgeous

Kiitos Mari ihanasta palkinnosta! Ja kuten yleensä, tunnustukseen liittyy myös haaste, joka on tällä kertaa kysely.

Milloin aloitit blogisi?

Tammikuussa 2009.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Kaikesta, joka kiinnostaa minua itseäni joko hyvässä tai pahassa. Muiden muassa populaarikulttuuri, tyyliasiat, maukkaat ruuat, terveys ja välillä yhteiskunnalliset probleematkin kuuluvat aihealueeseen. Pääpaino on kuvilla.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
En usko että mikään. Makuja on monia, ja jos joku tykkää minun blogistani, niin hyvä niin :)

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Koko ikäni olen vuodattanut itselle tärkeät asiat kirjeisiin ja päiväkirjaan. Innostuin julkisesta blogista monen vuoden Livejournalin käytön jälkeen. Myös LJ-päivikseni oli aluksi julkinen, mutta enemmän päiväkirjamainen kuin twilight cola, ja lopulta kirjoitin sinne lähinnä suljettuja merkintöjä. Itse saan runsaasti inspiraatiota erilaisista blogeista ja ajattelin, että oma sellainen voisi toimia ikään kuin muistikirjana näille inspiksille, visuaalisessa mielessä, ja toivon mukaan inspiraationa myös muille.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

En oikeastaan mitään. Ajoittain huomaa, että ei ole kirjoittanut tietyistä aiheista pitkään aikaan ja haluaisi palata niihin, mutta jos niistä ei sillä hetkellä ole mitään sanottavaa, niin sitten ei ole. Joskus myös mietin, olisiko mukavampaa rajata blogi tiettyihin aiheisiin. Sitten taas hoksahdan siihen, että minulla ei olisi tarpeeksi sanottavaa yhdestäkään yksittäisestä aiheesta, vaan tykkään pikkuisen kaikenlaisesta, ja siksi blogikin on melkoinen sekasikiö erilaisia asioita. Useista aiheista kirjoittamisella pysyy myös oma mielenkiintoni paremmin yllä :)

Maailma on täynnä upeita bloggaajia, joista tunnustuksen saajiksi valitsin tällä kertaa listani uusimmat tulokkaat: Valkoista Pellavaa, Kolmas Kerros sekä Poplaari!

Blow Up A Rainbow

Varpunen haastoi etsimään tutusta ympäristöstä kauniita asioita ja esteettisiä yksityiskohtia. Itse koin tehtävänannossa olevan kyse nimenomaan rakennetusta ympäristöstä muutaman korttelin säteellä omasta kodista, mutta voi olla että rajasin aiheen turhankin tiukkaan. Toissaviikon auringossa tuli kuitenkin otettua seuraavanlaisia räpsyjä:

Haastan mukaan ainakin kuvailevat blogisiskoni Mikaelan, J'n, Ravenwavesin ja Ainin, mutta toki kuka tahansa voi haasteen itselleen napata! :)

Palak paneer

= perinteisen pinaattikastikkeen intialaistettu versio.

2 pussia pakastepinaattia

1 iso sipuli

2 valkosipulinkynttä

öljyä

juustoa - virallisesti tähän kuuluu kotijuusto, mutta myös leipä- ja fetajuusto käyvät

1dl maustamatonta jogurttia

tilkka sitruunamehua

mustapippuria

chiliä

garam masalaa

Kuullota pilkotut sipulit öljyssä. Lisää pinaatti, sitruunamehu ja mausteet. Kun seos alkaa olla tasaista mössöä (pinaatti sulanut), lisää jogurtti ja vähennä lämpöä. Lisää lopuksi kuutioitu juusto. Tarjoile basmatiriisin kera.

Itse unohdin reseptistä sitruunan, ja tokikaan määriä en seurannut tarkasti paperista, vaan menin enemmän fiiliksen mukaan. Garam masalaakin nakkasin joukkoon reilusti, mutta ruoka olisi saanut olla vieläkin mausteisempaa. Maku tosin saattoi johtua myös siitä sitruunan, tai vaihtoehtoisesti kuminan, puutteesta. Hyvää nevertheless!

Lisää seitsikoita

Chatrin jakoi seitsemän paljastusta vaativan tunnustuksen, tai oikeastaan kaksi. Kiitos! Koitetaan nyt sitten vielä kerran kaivaa syövereistä asioita, jotka voisi olla parempi jättää kertomatta.

01 Tajusin vasta muutama viikko sitten, että Rednex = rednecks, punaniskat. Miten ääliö voi ihminen olla. -- Tai tarkemmin ajateltuna, olen ehkä saattanut tajuta asian aiemmin, mutta unohtanut sen aivan täysin :D Ostetaan uudet aivot...

02 Opin ajamaan polkupyörällä todella myöhään. Väitän syynä olevan sen, etten yksinkertaisesti tarvinnut pyörää aiemmin - pääsin joka paikkaan aina kävellen, pidemmät matkat autolla. Eikä kouluun edes saanut ensimmäisillä luokilla kulkea pyörällä.

03 Niinikään opin vasta muutama vuosi sitten, mitä tarkoittaa termi koivuniemen herra. Ilmeisesti sillekään tiedolle ei vaan ollut käyttöä aiemmin.

04 Minulla on omituinen tarve (johtuen todennäköisesti ammatistani) lähes jokaiseen uuteen huoneistoon mennessäni pohtia, miten sisustaisin sen omaksi kodikseni. Tämä koskee niin toisten ihmisten asuntoja kuin pieniä liikehuoneistojakin.

05 Jos joku ei vielä tiennyt, minulla on maailman ääliöin naapuri. Tätäkin kirjottaessa ei riitä, että olen asuntoni perimmäisessä nurkassa ja koneelta kuuluu musiikki, vaan on täytynyt sulkea keittiön ovi, jonka takana pauhaa liesituuletin. Kaikki tämä vain siksi, että saisin sen idiootin erittäin huonon musiikkimaun suljetuksi hetkeksi pois elämästäni. Silti bassot kuuluu tajuttoman hyvin läpi. *insert kirosana*

06 En osaa sukeltaa. Nenään menee aina vettä tein mitä tahansa, ja tämä onnistuu ihan vaan suihkussakin (!). Ei myöskään ole mitään toivoa, että pystyisin pitämään silmiä auki veden alla. Täsä voi päätellä, että en ole käynyt uimakoulua, mutta olen silti kohtuullisen hyvä uimaan. Lisäksi pienenä sukeltelin paljonkin, apunani uimalasit ja 'nenänpidike' :D Eipä tarvinnut varoa!

07 Olen joutunut valheenpaljastustestiin, tosin ihan vaan lukion psykologian tunnilla. Kuolemaksenikaan en muista, tuottiko testi lähellekään oikeita tuloksia.

Bonus Leffat jäävät aina aika jännästi päälle. Black Swanin jälkeen kuljin kotona kevyesti, gracefully, ja välilä varpaillani. Samoin Natalie Portmanin tietyt ilmeet jäivät jotenkin omalle naamalleni. Sama toistuu kaikkien teatterissa katsottujen elokuvien kanssa, kotiruudulla ei samaa efektiä ole.


En tällä kertaa jaa tunnustuksia sen kummemmin eteenpäin, sillä jokainen seuraamani blogi (ja varmasti lisäksi moni muukin) ne ansaitsee :)

PJ Harvey - On Battleship Hill

Pakko iskeä vielä toinenkin soundtrack viikonlopulle, kun tällä viikolla ilmestynyt PJ Harveyn uutuustekele, Let England Shake, on kaikunut sen verran tiuhaan tahtiin kaiuttimista. Mielestäni Polly Jeanin 2000-luvun tuotanto ei ole ihan ollut sillä tasolla, mistä se lähti ihanan Stories From The City, Stories From The Sea -levyn myötä, mutta nyt on palattu takaisin siihen upeuteen, mihin neito on aina pystynyt. Luv luv her!!

Nineties

Viikonlopun soundtrack tällä kertaa playlistin muodossa!

Yhdeksänkymmentäluvulla nuoruuttaan eläneet ovat usein jakautuneet kahteen koulukuntaan niin musiikkimakunsa kuin pukeutumisensa suhteen, aivan kuten edeltäneinäkin vuosikymmeninä. On Nirvanan ja Alice in Chainsin pipopäiset, flanellipaitaiset kannattajat, jotka kapinoivat yhteiskuntaa vastaan olemalla välittämättä mistään. Sitten on toinen ääripää: violettiin lateksiin ja kirkkaan keltaiseen karvaan verhoutuneet ysäriheebot, jotka pistävät korkeapohjaisella kengällä varustetulla jalalla koreaksi discossa viimeisimpien teknohittien tahtiin. Näin kärjistetysti siis.

Kymmenen vuotta sitten ei ollut mitään nolompaa kuin 1980-luvun olkatoppaukset, suuret hiukset ja porkkananmalliset Levikset. Tällä hetkellä nolouslistan ykkösenä keikkuu ysäri. Vai kuka kaipaa spaissarikenkiä tai kukkakuosisia salihousuja? Ilmeisesti joku, ainakin uusimman H&M'n kuvaston mukaan. Musiikin suhteen 90-luvussa sen sijaan ei ole valittamista - enkä puhu teknosta vaan grungesta ja britpopista. Eräänä iltana jossain mielenhäiriössä tein playlistin raameilla 'musiikillinen kehitykseni vuosina 1995-2000'. Alkaen siis ala-asteen kuudennesta luokasta ja päättyen lukion ensimmäiseen luokkaan, balttiarallaa niihin aikoihin kun kuvioon astuivat muiden muassa Muse, Manboy ja The Ark, jotka sittemmin syrjäyttivät pomppumetallin kokonaan. Edelleenkään kaikkea olennaista ei Spotifysta löydy (vanha Suede, vanha Apulanta, Innpeach, Juustopäät, Tyrävyö), lista ei ole kaiken kattava eikä varmaan edes aikajärjestyksessä vaikka siihen kovasti yritinkin pyrkiä, mutta menköön sitten vaikka kehnona yrityksenä. Kaivetaan ne loputkin luurangot ulos kaapeista.

1995 - 2000

Bändeiltä ja artisteilta yritin valita sellaisia biisejä, jotka ovat lemppareitani, mutta eivät ehkä niitä suurimpia hittejä. Aina ei onnistanut - Radioheadilta ei tähän voinut valita mitään muuta kappaletta, Creepin lyriikat tiivistävät varmasti aika monen 15-vuotiaan fiilikset.


Kuva weheartit

Piece of pie

Tein gluteenitonta kasvispiirakkaa.

Tai siis yritin.

Ei siitä tullut ihan sellaista kuin piti.

Osa pohjasta jäi syömättä.

Mutta kyllä siitä silti täyteen tuli.

Jaan reseptin ehkä sitten, kun saan koulittua siitä kelvollisen.

Instant

Huomasin, että toissakesän jälkeen en ole julkaissut polaroidin polaroidia blogissa. Toisaalta kyseisellä 600-sarjan apparaatilla kuvaaminen on vähentynytkin - jotenkin sopivat kohteet tulevat eteen aina silloin, kun kameraa ei ole mukana. Sentäs filmin saatavuutta ei ole täysin torpedoitu, kun The Impossible Project otti hommakseen ostaa vanhat filmintekomasiinat ja tuottaa iloa meille polaroid-faneille. Kunhan saan nykyisen värifilmin kulutettua, pääsevät monokromisävyiset kuvatukset kokeiluun. Tässä kuitenkin niitä julkaisemattomia fotoja.

 

 

 Kiittäkäämme Bloggeria rivivälisekoilusta  

Black Swan

Kerätään yhteen faktat: 1. Darren Aronofskyn Requiem for a Dream on mahtavan peittelemätön ja yksi kaikkien aikojen suosikeistani. 2. Natalie Portman on naisnäyttelijöiden number one. 3. Tanssilla ja draamalla ei voi muutenkaan mennä meikäläisen silmissä kovin pahasti pieleen. Toisin sanoen, kesästä lähtien kerääntyneet odotukset Black Swania kohtaan olivat valtaisat.

New York City Ballet'n upea tanssijatar Nina Sawyers elää ja hengittää balettia. Hänen oman tanssijanuransa lopettanut äitinsä paitsi kannustaa tytärtään, myös suojelee häntä loputtomiin asti, pitää omalta osaltaan pumpulissa ja vaaleanpunaisten pehmolelujen saartamana. Nina on kuitenkin tottunut tekemään töitä unelmiensa eteen. Kun pääballerina päätetään sysätä sivuun, on paikka auki uudelle tähtitanssijalle kauden avauksessa, Tchaikovskyn Joutsenlammessa. Vaikka Ninaa kehutaan ja hänen uskotaan olevan täydellisen sopiva valkoisen joutsenen rooliin, lankeaa samalle henkilölle myös Odilen, mustan joutsenen, tulkinta. Herkälle perfektionistille rentoutuminen, irti päästäminen ja uppoutuminen tummaan tanssiin, ei tekniikkaan, voi olla liian vaikea pala purtavaksi. Miten käy, kun ensi-ilta lähestyy ja paineet kasvavat yhä suuremmiksi?

Black Swan on täysin Natalie Portmanin elokuva. Neito ei anna sijaa muille, vaan vetää roolinsa täysillä ja on ansainnut sen vuoksi myös naispääosaehdokkuuden Oscar-kilvassa. Tarinan kannalta olennaisinta on oma sisäinen kamppailu, mutta olisin silti kaivannut sivuosilta muutakin kuin seinäruusuilua. Vincent Cassel on yllättävän mitäänsanomaton ankarana baletin taiteellisena johtajana, Ninan äitiä näyttelevä Barbara Hershey sekä Winona Ryder entisenä loistoballerinana jäävät täysin sivuun toiminnasta. Mila Kunis on ollut yksi lemppareitani jo kauan, mutta kokemukseni hänestä on perustunut pääasiassa That 70's Show -sarjaan. Oli ilahduttavaa nähdä hänet toisenlaisissa ympyröissä, vaikka myös Lilya olisi mielelläni nähnyt valkokankaalla enemmän.

Balettitanssijoiden arkea kuvataan pienin yksityiskohdin - varpaat ovat muussina, herkuista pidättäydytään ja tauoilla aliravitsemuksen partaalla keikkuvat vartalot verhotaan vaatekerroksiin lämpöhävikin minimoimiseksi. Välillä tekikin pahaa katsella kuihdutettuja tanssijoita, vaikka toki esimerkiksi Portman on aina ollut keijukaiskokoa. Nainen itse tanssii yllättävän upeasti - alussa olin varma, että sijaisnäyttelijällä oli varpaansa pelissä, mutta kameratyöskentely osoitti toista. Toki vaikeimpien hyppyjen ja piruettien ajan näytettiin pääasiassa ylävartaloa, eihän keltään voi olettaa vuosien ballerinakoulutuksen saavuttamista pienessä hetkessä yhtä elokuvaa varten.

Joutsenlampi ei tarinana varmasti ole kellekään täysin tuntematon. Onkin ilahduttavaa, miten taitavasti Aronofsky onnistuu tekemään tunnetusta ja yllätyksettömästä juonesta varsin yllätyksellisen elokuvan, joka onnistuu psykologisen trillerin ja ronskiuden keinoin hätkähdyttämään useaan otteeseen. Hetkittäiset silmien peittämishalut vain lisäävät viehätysvoimaa. Varma paikka dvd-hyllyssä siis.

Kuvat

Radiohead / new album

Arvatkaapa vaan, minkä niin kriitikoiden kuin yleisönkin ylistämän brittiyhtyeen kahdeksannen studiolevyn mp3-version latauslinkki ilmestyy lauantaina sähköpostiini? Oikein, yhtye on Radiohead ja levy yhtä kuin King of the Limbs, joka julkaistaan mp3- ja wav-formaattien lisäksi Newspaper Albumina. Tämä tarkoittaa boksia, joka sisältää platan kahtena vinyylinä, CD'nä ja digitaalisena äänitteenä, sekä kasan taidetta pienoismuodossa. Hintaa boksilla on alle neljäkymppiä, mikä on mielestäni varsin maltillista, sillä useimmat erikoispainokset tuntuvat hipovan lähempänä sataa euroa. Toukokuussa kolahtaa sitten muukin kuin virtuaalinen postiluukku. Mutta kun lauantaihinkin tuntuu olevan liian pitkä matka!

Myös Foo Fighters julkaisi juuri uutta materiaalia tulevalta levyltään. White Limo on vähintäänkin hämmentävä kaikkine screamo-vivahteineen, vaikka Nirvana ja alkuaikojen FF ovatkin suuremmassa roolissa (onneksi). Lauri tiesi kertoa, että tulevalta kokopitkältä ainakin yksi toinenkin klippi suuntautuu viime vuotisia pläjäyksiä hevimpään settiin. Jännityksellä siis odotamme. Ja harmittelemme, että kesäinen keikka taitaa mennä sivu suun.

Valentine's

Kaunista ystävänpäivää, murut!

Nauttikaahan auringosta, pakkasesta ja PJ Harveyn uudesta tuotannosta :)

Just an ordinary weekend