Viimeisten kesälomapäivien lukemistoksi sopi täydellisesti Harry Potter and the Cursed Child, joka ilmestyi J.K. Rowlingin (ja Harryn itsensä) syntymäpäivänä, heinäkuun viimeisenä. Kyseessä ei ole varsinainen jatko-osa rakastetulle saagalle, vaan 19 vuotta viimeistä kirjaa myöhemmin sattuvista tapahtumista kertovan näytelmän käsikirjoitus. Teos on paitsi Rowlingin, myös näytelmäkirjailija Jack Thornen ja ohjaaja John Tiffanyn käsialaa. Nyt ilmestynyt kirja on vasta Special Rehearsal Edition, Definite Collector’s Edition ilmestyy joskus ensi vuonna, ja siihen on korjattu kaikki ne tarkennukset, joita käsikseen on ensimmäisen kirjan painoon menemisen jälkeen tehty. Näytelmä itse sai ensi-iltansa Lontoon Palace Theatressa kesäkuun alussa.
Potter-fani ei yksinkertaisesti voi olla rakastamatta kirjaa. Se tunne, kun palaa takaisin Platform 9 ¾:lle! Ministry of Magiciin! Ai että. Päähenkilöinä ovat Harryn ja Ginnyn poika Albus sekä Dracon ja Astorian poika Scorpius, joskin vanhojakin naamoja vilahtelee tuon tuosta. Hankalinta kirjassa (ja eniten kritisoiviin kommentteihin kirvoittava seikka) on taatusti monelle ollut sen muoto – teos on tosissaan käsikirjoitus, dialogimuotoon kirjoitettu, eikä Rowlingin pitkiä tapahtumien tai ympäristön kuvailuja ole lainkaan. Aluksi kaipasinkin niitä kovin. Pidemmälle päästyäni kuitenkin huomasin, etteivät ne ole tarpeellisia päästäkseen maailmaan sisälle, sillä mielikuvitus kyllä hoitaa sen, mitä ei sanoin kerrota. Eikä Hogwarts tuntematon paikka ole laisinkaan.
Kirja on luettu valitettavan nopeasti kaikkine kyynelineen, ja jälleen kerran jää tyhjän päälle: mitä seuraavaksi? Onneksi sentään Fantastic Beasts and Where to Find Them -elokuvatrilogian ensimmäinen osa nähdään teattereissa pian, ja aina voi aloittaa jokasyksyisen urakan – lukea kaikki hartsapotsat alusta. Sillä rakkaaseen taikamaailmaan vain haluaa uppoutua yhä uudelleen. After all this time? Always.
What a better past-time for the last days of summer holiday than Harry Potter and the Cursed Child? The script for a play in the same name came out on author J.K. Rowling’s (and Harry’s) birthday, the last of July. This isn’t really a sequel, but as said, a script for a play made in book-form (so it would be ill-purposed to even talk about a novel). The events are placed 19 years after the last book in the Harry Potter series, and the actual play opened in London's Palace Theatre in June. This is a Special Rehearsal Edition, a book named the Definite Collector’s Edition with tweaks made into the script will be released next year. The story is written by Rowling, playwright Jack Thorne and director John Tiffany.
A Potterhead just simply can’t anything but love the book. That feeling, when you get to go back to Platform 9 3/4! Or Ministry of Magic! Main characters in the book are Harry’s and Ginny’s son Albus and Draco’s and Astoria’s son Scorpius, although old familiar faces are mentioned every now and then. Definitely the hardest part (and the thing which probably has risen the most criticism amongst fans) of the book is the script form. So yes, it’s mainly just a dialogue, and there are no long descriptions of happenings or surroundings. At first this was a bit of a bite for me, too, but then I realized I don’t need the descriptions. I love Rowling’s writing, but what isn’t typed one’s imagination can invent. So diving into the magical world wasn’t hard at all (especially when Hogwarts isn’t exactly new to me).
Unfortunately Harry Potter and the Cursed Child is read quickly and besides tears, you’re once again left with nothing. So what now? Luckily it isn’t long until the first Fantastic Beasts and Where to Find Them movie comes out, and yes, there will be three of them! And of course, there’s always the option of going back – which I actually do almost every autumn – and reading the whole saga once again. Because the magical world is so dear you just want to dive into it over and over again.