2014/03/31

A sea of cardboard boxes

Olenpas kätevä, otsikko viittaa sekä muutonjälkeiseen kaaokseen, että Barcelonasta olevan kuvitukseen.

Ensimmäisen suhteen ollaan voiton puolella: yksi täpötäysi farmariauto ja vieläkin täydempi pakettiauto sekä 600 kilometriä myöhemmin fyysinen elämä on löytänyt tiensä uuteen osoitteeseen. Toki suurin osa pahvilaatikoista joutui vielä varastoon keittiön ja kylpyhuoneen remontin viivästyessä, ja ihan hilppasen piti jättää omaisuutta Helsinkiinkin, odottamaan kuljetusta. Henkisen elämän siirto ei valitettavasti käy ihan rattia kääntämällä. Kunhan löydän omat rutiinit uusista ympyröistä, alkaa siltäkin osalta helpottaa.

Kuvituksesta: reissu Barcelonaan katkaisi arjen juuri sopivasti, tarjoten aurinkoa ja tapaksia. Niitä todella tarvittiin! Vaikkeivät kelit aivan vielä bikineissä ulos houkutelleetkaan, piti tossut käydä kastelemassa Välimeressä ihan vain vahingossa. Varpaat vähemmän vahingossa.

Kaikenlaisia kuvia olisi putkahtelemassa ulos heti, kun saisin suurimman osan sekamelskasta järjestettyä jonkinlaiseksi rationaaliseksi kokonaisuudeksi. Ja kun raksamies tulisi laittamaan keittiön kaappeihin ovet. Sitten aion keittää kupillisen mintulla höystettyä vihreää teetä, istahtaa pöydän ääreen ja nauttia puutalojen kattojen yli kutittelevista auringonsäteistä.


Barca water


Two cars filled to their limits and 600 kilometers later my life has moved into a new address. Yes, the renovation site is still a work in progress, but maybe tomorrow we can actually use the toilet and later this week cook our own food. My mind is still what in Helsinki, but that's only natural. Once I get to make new routines here things get easier.

My trip to Barcelona went well, too. Sunshine and tapas', just the thing I needed! You didn't see me in a bikini during the holiday, but one just had to dip her toes in the Mediterranean Sea. It's just that those Converses might've gotten wet in the progress.

I'll get right back to you with a bunch of photos as soon as this chaos can be called something rational!

8 comments:

  1. Tervetuloa <3 hyvää "hiihto"lomaa :D

    ReplyDelete
  2. Mahtia, että muutto on takana, mut silti, hyh hyh. Muistui nimittäin heti oma jälkimmäinen muutto mieleen ja sulla oli vielä 100 kilsaa pidempi matka ihan ku se 500 kilsaa ei ois jo tarpeeks. Noh, meillä ehkä kompensoi ilmastoimaton auto x 2 näpsäkässä 28 asteen helteessä eli kesän kuumimpana päivänä, eläimet toki mukana. :p Never again, NEVER.

    Ny sitte jatkossa kauheesti kuvia Oulusta blogiin, kiitos! Mut ei missään nimessä mistään Paljekirppikseltä, Bisketistä tai erinäisistä pizzerioista, koska mulla on niitä kamala ikävä. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä matka meni nyt yllättävänkin kepoisasti! Siitä huolimatta, että sylikin oli niin täynnä tavaraa, etten tosiaan liikahtanut autossa mihinkään suuntaan.. :D Itsehän en myöskään ajanut metriäkään (ja nukuin melkein 100km pätkän), köh. Viimeksi muutin välin Oulusta Helsinkiin just tollasessa mainitsemassasi helteessä, ai että.

      Ei ei, missään nimessä en ota mitään kivoja kuvia. Räpsin otoksia vain tehtaista ja ankeista kerrostaloista. ;)

      Delete
  3. Onnea uuteen kotiin! Odotan jo innolla kuvia, että miltä siellä näyttää. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos!! Kuvia tulee heti, kun on jotain mitä näyttää - tää raksa ei oo niin kovin kuvauksellinen paikka tällä hetkellä. :D

      Delete
  4. Tuttua, tuttua. Muutin vuodenvaihteessa Tampereelta Ouluun ja olen nyt yrittänyt sopeutua takaisin kotikaupunkiin - ihan hyvällä menestyksellä. Toivon kans Oulu-juttuja ja -kuvia blogiin, niitä kivojakin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kivojakin juttuja ja kuvia on varmasti luvassa, don't worry! Loistavaa, että olet sopeutunut uusvanhaan kotikaupunkiisi. :)

      Delete