2015/07/15

Barca

Juuttumatta sen kummemmin tuohon ulkona vallitsevaan Suomen kesään, totean, että nyt, jos koskaan, on täydellinen aika palata toissakeväiseen (!) Barcelonaan. Maaliskuussa ei Katalonian rannoillakaan nyt varsinaisesti mitkään biitsikelit olleet, mutta kuitenkin sinistä taivasta ja lämpötila, jolloin villapaidat sai heittää nurkkaan.

Espanja, Italia ja Ranska ovat niitä suuria Euroopan matkakohteita, joista en itse henkilökohtaisesti ole koskaan niin paljoa perustanut (sitä mielikuvaa lukuun ottamatta, jossa pyöräilen pitkin Ranskan maaseutua raitapaidassani, korissa tuoretta patonkia ja juustoa). Olen enemmän brittiläiseen harmauteen ja skandinaaviseen suoraviivaisuuteen suuntautunut, ja eteläisten maiden sosiaalinen kulttuuri tuntuu jossain määrin ahdistavalta. Mutta Barcelona, ah, olihan se ihana! Kaupunkia ja rantaa samassa kohteessa, rennon letkeä tunnelma ja paljon elämää. Tapaksia ja aamuisia juoksulenkkejä (okei, yksi juoksulenkki). Pääkatu La Ramblalta kannattaa pysytellä poissa muuten kuin turistikrääsän ja tyyriin ruuan perässä, ja suunnata esim. Vila de Gràciaan tai El Poblenouun. Myös retki Freixenetin cava-tilalle oli kiinnostava, samoin goottilaiset korttelit.

Viikko vierähti nopeasti, joten uudestaanhan Barcaan on vielä päästävä. Mm. Tibidabo-vuori huvipuistoineen ja kaikki ne torit, joille ei tällä kertaa ehtinyt, kuuluvat must see -listalle.


Barca2014-1
Barca2014-3
Barca2014-7
Barca2014-12
Barca2014-9
Barca2014-11
Barca2014-13
Barca2014-18
Barca2014-15
Barca2014-16
Barca2014-22
Barca2014-23
Barca2014-27
Barca2014-28
Barca2014-24
Barca2014-20
Barca2014-33
Barca2014-34
Barca2014-36
Barca2014-38
Barca2014-43
Barca2014-41
Barca2014-47
Barca2014-49
Barca2014-53
Barca2014-54
Barca2014-56
Barca2014-68
Barca2014-67
Barca2014-59
Barca2014-58
Barca2014-60
Barca2014-73
Barca2014-75
Barca2014-69
Barca2014-74
Barca2014-71
Barca2014-29
Barca2014-51


Not to be a drag but the weather outside is just... outrageous. +12 degrees Celcius in JULY?!? So anyway, there isn't a better timing than this to dig into the photographs of sunny Barcelona, taken almost 1,5 years (!!!) ago. I'm not really that into South European countries and their cultures. I mean, I do like the colourful houses and the image of one cycling through the French countryside with a fresh baguette and cheese in the basket (and, of course, wearing a black-and-white striped shirt), but other than that, I'm more a British gloominess or Scandinavian straightforward kind of gal. In Southern Europe people tend to be more socializing, which is a horrifying thought for an introvert like me.

But I have to say I loved Barca! The city, the beach, the tapas and the life... Vila de Grácia, Barri Gòtic and El Poblenou were my favourite areas, although a lot still remain unseen. So a new trip to the city must be made someday!

4 comments:

  1. Barcelona on ihana! Siellä on kaikille jotain. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siltä todellakin vaikutti! Löytyi kaupunkia, kulttuuria, rantaa, puistoja, luksusta, rujoutta..

      Delete
  2. Ah Barcelona! En oo käynyt, mutta ihan pelkätään Gaudin takia pitäisi. Oon ravannut Espanjaa kyllä ristiin rastiin, etenkin nuorena mummin kanssa, mutta nää suurkaupungit (Madrid ja Barcelona) on jäänyt kokematta. Molempien fudisjengien nimet sentään tiedän :D (Ei oo kovin vaikeeta).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä suosittelen! Itse en tosiaan mikään suuri Espanja-fani ole, mutta Barca oli tosi mukava ja monipuolinen paikka. :)

      Delete