2017/03/26

H K I

Hiihtolomalla tuli Lapin lisäksi käytyä myös Helsingissä, pitkästä aikaa ihan vain oleilemassa (tai no, liittyi tähänkin reissuun taas yksi keikka, mutta paljon oli myös hengailuaikaa). Keskityin siis ystäviin ja hyvään ruokaan! Punavuorelaisessa Deli Café Mayassa oli maukas ja runsas lounas, ja olisin pärjännyt reilusti pelkällä ruokaisalla (välimerellisellä/lähi-itäisellä) salaattipöydällä, mutta päätin valita vielä lisäksi pääruuan eli lohta. En hoksannut, että annoksessa oli korianteria, joten ne piti nyppiä pois (kuka muka haluaisi syödä saippuaa?!), mutta muuten tarjoilu oli varsin maukasta ja paikka rento, joskin melko suosittu.

Toinen lemppariksi muodostunut helppo ruokapaikka keskustassa on Kampin kauppakeskuksen uudistettu ravintolamaailma Kortteli 5. kerroksessa. Aiemmin Helsingin ehdottomasti parhaat ruokapaikat ovat sijainneet jossain kantakaupungin laitamilla, ja keskustasta on löytynyt pääasiassa hampurilaisketjuja. Kortteli on mukava poikkeus, josta löytyy upeiden sisustusten lomasta jokaiselle jotakin. Testattu on mm. Storyn vuohenjuustosalaatti, La Torrefazionen matcha latte ja raakakakut sekä Date + Kalen vegaaninen caesar-salaatti, smoothie bowl ja kurkuma-mylk. Nams!

Kävin myös pitkästä aikaa Skattalla kävelemässä kameran kanssa, ja toki reissu vaati pakollisen poikkeaman Johan & Nyströmin kahvikuppien ääreen. Aurinko helli, kävin vanhalla tutulla joogasalilla, joka tosin oli muuttanut uusiin, hulppeisiin tiloihin, ja nautin kevään ensi merkeistä. Kuiviin teihin on täällä pohjoisessa vielä matkaa.


HKI17-5HKI17-4HKI17-2HKI17-13HKI17-3HKI17-1HKI17-7HKI17-6HKI17-15HKI17-18HKI17-19HKI17-16HKI17-14HKI17-17HKI17-8HKI17-11HKI17-24HKI17-22HKI17-21HKI17-29HKI17-30HKI17-28HKI17-27HKI17-31HKI17-26HKI17-25HKI17-20HKI17-33HKI17-34HKI17-35

Besides a trip to Lapland, I also visited Helsinki on my winter vacation. This time I mainly hanged around (ok, there was one gig too), so plenty of time to enjoy friends and food! I would recommend for example Deli Café Maya in Punavuori, their salad buffet during lunch-time was huge and it would've been plenty, but I still got salmon for my main dish.

Another new favourite is situated on the 5th floor at Kamppi's shopping centre. The restaurant world Kortteli has been fully renovated and is now trendy, hip and pleasures both the eye and mouth. Before most of the restaurants in the city centre were mainly hamburger joints and other international chains, so this is something fresh. I've tested the chèvre salad at Story, matcha latte and raw cakes at La Tmorrefazione and vegan caesar salad, smoothie bowl and turmeric mylk at Date + Kale. Yummy!

During my stay I also went walking through Katajanokka with my camera, hadn't done that in a long time! Of course me & my friend had to stop to get coffee from Johan & Nyström  Overall the Sun was shining, I got to visit my former yoga studio (which had moved to a new, gorgeous space) and enjoy the first steps of spring. Streets without snow or ice are still way ahead up her in the North.

2 comments: