2017/12/10

Christmas bowl

Vähänlaisesti on edelleen ollut hengähdystaukoja, mutta josko niitä vähän alkaisi jo olla! Lauantai ainakin sujui iloisesti ihan vain pikkujouluista toipuessa, mikä tarkoitti torkkuilun ja mässyilyn lisäksi Netflixin uutta Dark-sarjaa. En voi kuin suositella kaikille sci-fin ja yliluonnollisten asioiden ystäville. Äkkiseltään kuulostaa Stranger Things -kopiolta, mutta yhtymäkohtia on lopulta todella vähän. Saksalainen sarja on upeasti tehty, lemppareitani ovat tarinan ohella ne uskomattoman kauniit haalistuneet sävyt.

Tänään (ennen kuin jouduin päivystysreissulle tökättyäni itseäni puukolla keskelle kämmentä) keitin aamulla riisipuuroa. Taisi olla elämäni toinen kerta, ja ensimmäinen sellainen, kun en polttanut koko systeemiä pohjaan. Puuron tein mantelimaitoon ja lisäsin testiksi lopuksi vielä kuohukermaa, mutta sitä ei olisi oikeastaan tarvittu ollenkaan. Kaneli ja sokeri kruunasivat lautasellisen.

Taitaa se joulu sieltä tulla.

Xmas porridgeXmas porridgeXmas porridge


Calm moments to sit down and breathe are rare still. But I'm getting there! Saturday went by basically just sleeping, eating and trying to cure ourselves from last night's pre Christmas party. We also binge watched Netflix's new series Dark. A huge recommendation for anyone who's into sci-fi and all things supernatural! The storyline is good, and the German series is full of absolutely beautiful, faded hues.

Today (before I had to head to the ER for accidentally hitting my palm with a knife while cooking, doh) I made some traditional Finnish rice porridge. This was the first time I didn't burn the whole thing, thanks to almond milk. Cinnamon and sugar were the cherries on top of the porridge bowl. So, after all, I think Christmas is coming.

1 comment: