Welcome aboard on this flight from Tampere to Edinburgh.
Edinburgh-reissun miljoonaviisisataa kuvaa on saatu käytyä läpi, ja lopputulos on tässä. Tai oikeastaan viidessä eri osassa, sillä karsimista en pystynyt tehdä ihan niin paljoa, että yksi tai kaksi postausta olisi riittänyt. Nytkin jokaisessa osassa tulee olemaan kolmisenkymmentä kuvaa... Eh. Ja pelkästään rakennetusta kaupungista sen antimineen tulee kolme postausta. Koittakaa kestää.
Edinburgh on ollut Skotlannin pääkaupunki vuodesta 1437. Se sijaitsee maan itärannikolla, Forthin vuonon rantamissa, joten meri on vahvasti läsnä kaupungin luonteessa. Ydinkaupunki jakautuu kahteen osaan, Old Towniin ja New Towniin, joita erottaa toisistaan rautatie ja puistovyöhyke, Princes Street Gardens. Vanhan kaupungin reunamilla on myös kasa erilaisia vuoria (vuoriksi minä niitä nimitän, vaikkeivät sellaisia oikeastaan olekaan), uusi kaupunki taas rajoittuu vuonoon ja mereen. Molemmat kaupunginosat ovat Unescon maailmanperintölistalla.
Old Town on rakennettu keskiaikaisella asemakaavalla, ja monet rakennuksista ovat 1500-luvulta. Silloin väestön voimakkaan kasvun vuoksi asuintaloista tehtiin sen ajan mittapuulla pilvenpiirtäjiä, yli 10-kerroksisia. Osa näistä kerroksista on kyllä jo tipahtanut pois. Edinburghin asukastiheys pinta-alaan (vanha kaupunki) nähden oli hurja, ja 1700-luvulla suunnittelukilpailun jälkeen rakennettiin New Town kaupunkia laajentamaan. Mistään järin uudesta rakennuskannasta ei siis sielläkään ole kyse... Uusi kaupunki pitää sisällään Princes Streetin, pääostoskadun. Vanhassa kaupungissa ovat kaikki entisaikojen hallinnolliset rakennukset kuten linna, kuningattaren palatsi ja Skotlannin parlamentti. Sen läpi kulkee Royal Mile, joka koostuu useammasta eri kadusta. Nimi tulee siitä, kun kuninkaalliset ovat joskus muinoin kulkeneet reittiä pitkin mäen päällä olevalta linnalta mäen alarinteellä olevalle asuinpalatsille.
Tällä hetkellä asukkaita Edinburghissa on vajaat puoli miljoonaa, mitä ei ollenkaan huomaa kaupungin mittakaavasta - välimatkat ovat lyhyet ja tunnelma on varsin intiimi esimerkiksi Helsinkiin verrattuna. Jalat ovat siis kätevin keino kulkea paikasta toiseen keskustan alueella. Kävelyä tulee helposti 6-10km päivässä, mikäli hotelli ei sijaitse ihan ydinkeskustassa.




Meidän hotellimme sijaitsi New Townin Canonmillsissa, noin puolessa välissä kaupunkia ja rantaa. Päivittäinen reilun kilometrin kävely mäkeä ylös kohti keskustaa tuntui mukavasti jaloissa, mutta tulipahan treenattua samalla. Itse hotelli oli oikeastaan yli 70-neliöinen asunto kunnon keittiöineen. Näinkin pitkällä matkalla luksusmajoitus helpotti elämää, kun aamupalan sai valmistaa itse läheisestä Tescosta löytyneistä ruokatarvikkeista, eikä iltaisinkaan tarvinnut aina syödä ulkona. Lisäksi tv ja dvd-soitin pitivät koti-iltojen viihtyisyydestä huolen. Pubiin emme eksyneetkään kuin kerran, viimeisenä iltana, ja siellä lauletuista karaoke-vedoista ei sitten puhuta mitään. No okei, pakko mainita, että Reiskan kanssa vedetyt biisit olivat Nothing Compares 2 U ja Feeling Good. Oli meinaan hieman parempi biisivalikoima kuin Suomessa!









Kuljimme yhden vuorokauden sightseeing-busseilla, joissa toinen kerros oli avonainen. Koko Edi-matkamme ajan sateli ajoittain, mutta pieni ripsiminen ei meitä haitannut! Tästä kuvasta tosin näkee hyvin, miten hiukset hapsottavat kaikesta siitä kosteuden määrästä. Seuraavat kuvat yökuvia lukuun ottamatta ovat pääosin Old Townista. Voidaan muuten sitten taas ignorata se, että en osaa ottaa kuvia, joissa horisontti olisi suorassa. Goddamn.
Tervetuloa minun,
Ravenwavesin, ynnä muun seurueen mukaan matkalle Skotlannin toiseksi suurimpaan, historiallisesti merkittävään kaupunkiin!
We hope you enjoy the flight :)