En voi olla aukaisematta suutani aiheesta, josta jokaisella tallaajalla on parina viime päivänä ollut sanottavaa. Nimittäin #vaalit2015.
Tein itse kampanjatyötä Oulun kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa sekä vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajana vaikuttavan
Jenni Pitkon puolesta. Vaikka vaalikoneiden mielestä Jenni ei minulle sopivin ehdokas ollutkaan, koin, että arvomaailma, pätevyys ja innostuneisuus nostivat arkkitehtina toimivan naisen muiden edelle. Tällä kertaa Arkadianmäen ovet eivät auenneet, mutta neljän vuoden päästä tilanne voi olla toinen.
Neljä vuotta. Se on pitkä aika yhden ihmisen työpanoksena, mutta lyhyt suuria tavoitteleville lakialoitteille. Kun talouden taantuma ei ota oietakseen, voisi kuvitella, että vasemmalle kaartuvien, pienten puolella olevien, puolueiden kannatus nousisi. Vaan mitä tekee Suomi? Äänestää päinvastoin.*
Aiheesta on puhuttu kaikkialla. Helsingin Sanomat julkaisi pari artikkelia, joissa vaalitulosta käsitellään
kulttuurikuplana tai
punasinivihreänä kuplana. Molemmissa kirjoituksissa, eritoten jälkimmäisessä, on pointtinsa. Mutta kun mikään ei ole mustavalkoista, kaikista vähiten politiikka! Kyllä vaalitulos on minullekin pettymys, ja kyllä tulevat vuodet minuakin hirvittävät. Mutta ei tämä ole maailmanloppu. Kyllä tulevat hallituspuolueetkin arvostavat taidetta ja kulttuuria**, ja toivottavasti saavat lupaustensa mukaan yksityisyrittämisen nykyistä kannattavammaksi tässä maassa. Sitten on niitä surullisiakin seikkoja, kuten Suomen viimeisten vapaiden koskien suojelu (ks. WWF'n selvitys
täältä). Uusiutuvan energian menetelmät kun eivät ole yksiselitteisen hyviä ratkaisuja, kun samalla tuhotaan arvokasta ekosysteemiä ja jälkipolvien mahdollisuudet ympäristön kehittämiseen tai siitä nauttimiseen murenevat.
Pisteitä äänestäjät saavat siitä, että Vihreiden edustajia nousee kiviportaita pitkin työpaikalleen peräti 15 aiemman kymmenen sijaan. Ja nähdäänhän istunnoissa uusia kasvojakin, nuoria ja innokkaita päättäjiä vanhojen patujen sijaan. Mutta kyllähän se pistää miettimään, missä tilanteessa oleva ihminen kokee, että entinen huippu-urheilija tai muusikko on pätevä*** tekemään koko maata koskevia päätöksiä. Eduskunnassa ja eri valiokunnissa kun äänestäjän ja edustajan mielipiteiden ja arvojen yksiinmenemistä tärkeämpää on, kuinka paljon on valmis ottamaan asioista selvää ja puolustamaan omia näkökantojaan - sekä tarvittaessa muuttamaan niitä, puolueen yleislinjauksesta viis.
Mutta koska eduskunta edustaa kansaa, koko Suomea, on äänestäjien sana laki. Tällä mennään nyt, ja toivotaan, että aiempaa parempaan suuntaan!
* Tästä voi toki olla montaa mieltä, että kuka nyt on pienten puolella ja kuka ei ja ketä ne pienet oikein ovatkaan.
** Tai ainakin osa hallituspuolueista. Toivottavasti.
*** Pätevyydellä tarkoitan tässä valtiotieteellisen alan koulutusta tai vastaavaa. Tokikaan sellaista ei ole monella muullakaan. Ja kuten monelta edustajalta, myös näiden ex-urheilijoiden ja -missien meriittilistoilta löytyy usein ainakin se yksi hyvä koulu: oma yritys.
P.S. Pyydän huomioimaan, että kirjoittaja ei ole politiikan asiantuntija, vaan omaan mututuntumaan mielipiteensä perustava tavallinen pulliainen. :)
Finland voted for a new parliament on Sunday. I hate to say the outcome wasn't what I would've wanted, but hey, this is how it goes. Only the next four years will show how well things will be handled (or will they get worse). You can read more about the election here.
