Kinderkrankenhaus I

Berliini yli kaksi vuotta sitten. Jotenkin nämä urbex-kuvat jäivät aiemmin julkaisematta, mutta syksyisiin päiviin karut, hylätyt tilat sopivat paremmin kuin koskaan. Siis siitä huolimatta, että kuvien ottamisen hetkellä Berliinissä vallitsi mieletön helle.

Kinderkrankenhaus Weissensee (tai The Säuglings- und Kinderkrankenhaus Preussens) on vanha lastensairaala, joka aloitti toimintansa vuonna 1911 ja suljettiin 1990-luvun lopulla. Sen jälkeen rakennus on päässyt hurjaan kuntoon - graffiteja ja epämääräisiä spreijauksia on kaikkialla, tuhopolttoa on yritetty lukemattomia kertoja ja askeliaan saa toden teolla varoa, jollei halua tipahtaa lahonneen välipohjan läpi pari kerrosta alaspäin. Oman aikansa loisteliaimpiin kuuluneesta sairaalasta on jäljellä vain haalistunut muisto.

Berlin, over two years ago. Somehow all these urbex photos were left unreleased, but what could fit the chilly autumn days more than pictures of abandoned places? Even still the weather at the time when the pics were taken was boiling hot.

Kinderkrankenhaus Weissensee (or Säuglings- und Kinderkrankenhaus Preussens) is an old children's hospital, inaugurated in 1911 and left by itself in the late 1990s. Since then the building has not been taken care of, but just left to decay. Every wall is full of graffiti, arsons have been started for numerous times and one must check where to land their foot - in case you don't want to fall down a couple of stories. The structure, which back in the day belonged to the most glorious hospitals there was, is now just a faded memory.

Into the wild

Lapissa ruska on juuri nyt kauneimmillaan, ihan pohjoisessa lehdet ovat jo tippuneet kokonaan maahan. Tänäkin vuonna Lapin ruska jäi minulta kokematta, mutta kesäinen Käsivarren erämaa ei. Kävimme kesälomalla käppäilemässä pienen reissun yhden elämäni fyysisesti rankimmista matkoista Kilpisjärveltä kohti itää ja Salmivaaroja. Säät eivät olisi voineet suosia enää yhtään enempää, sillä pohjoiseen iskivät helteet juuri pikku vaelluksemme ajaksi ja ainoa pieni sadekuuro saatiin keskellä yötä. Toki patikoiminen maastossa rinkka selässä elämänsä ensimmäistä kertaa (lukioaikojen vaellusreissua en nyt laske tähän, sillä sen tein reppu, en rinkka, selässä) olisi voinut hoitua aavistuksen helpommissakin olosuhteissa kuin ylämäkeen porottavan auringon alla vailla tuulenvirettäkään. Lämpöaalto kyllä piti ötökät loitolla - siis sen muutaman tunnin ajan, mitä kävely kesti. Illalla hyttyset aloittivat korvia huumaavan konserttinsa, ja rytmisektiokin naputteli tahtia kopisemalla kuoritakin kangasta vasten.

Yhtenä päivänä haikkaus leiripaikalle veden ääreen, toisena päivänä päiväretki vaaroille ja hieman kalastusta, kolmantena päivänä pois. Paluumatka oli lyhyempi kuin meno, johtuen alamäestä ja turhien kiertelyiden puuttumisesta. Pari viimeistä kilometriä selvisin ainoastaan sisun avustuksella, sillä jokaikinen lihas huusi hoosiannaa ja edellispäivän rakot tuntuivat kantapäistä niskavilloissa asti. Olen ylpeä, että selvisin paitsi rinkan kantamisesta, niistä öttiäisistä! Hyttysten lisäksi kiusana olivat nimittäin myös paarmat, ja meiksi ei kyllä ole millään tavalla yhdenkään hyönteisen (enkä varsinkaan hämähäkkien) ystävä. Sen verran hyvä fiilis jäi, että lähden kyllä uudelleenkin. :)

In Lapland the autumn colours are at their best right now. Didn't and won't experience that this year either, but during the summer we made a little hike up in the Käsivarsi wilderness area near Swedish and Norwegian borders. We walked for one day, did a small day trip from the camp on the second and hiked back on the third day. This was my first proper hike with a big backpack and in total wilderness. The weather couldn't have been better with a heat wave all over Lapland, and even though all my muscles were aching and the final kilometers back to our car seemed to last for ages, I would surely go again sometime. Heck, I even survived all the mosquitoes!