Syksyn avainsana on tanssi. Paitsi että itsellä kisat lähestyvät ja töitä on niiden eteen yritetty kovasti tehdä, olen hankkinut silmille iloa katsomalla muiden ihmisten liikehdintää.
Vähän aikaa sitten kävin katsomassa kilpatanssipari Katja Koukkulan ja Jussi Väänäsen nykytanssidebyytin Aftertaste. Esitys oli upea ja sisälsi tunnelmia laidasta laitaan, ollen välillä jopa hyytävän pelottava. Samana iltana nähtiin ihanan Reija Wäreen soolo Etcetera sekä Flick-duo b-boy Dennis ÄTÄ Nylundin kanssa. Etenkin jälkimmäinen esitys vakuutti voimakkuudellaan, huh.
Myös tosi-tv-sarja Dancen toinen kausi pyörii täyttä häkää Nelosella. Finaaleja pääsee halutessaan katsomaan paikan päälle Linnanmäen Peacockiin, ja Astan kanssa on pari lähetystä - kakkonen ja vitonen - tullut tsekattuakin. Ihanaa! Kaikki tanssijat ovat huikeita, koreografiat vaativia ja meininki katossa. Jälkimmäinen tarkastamamme setti oli fiilikseltään selkeästi rennompi kuin se ensimmäinen, uusista tanssipareista huolimatta. Tuomareiden kanssa emme kuitenkaan ole aina olleet samaa mieltä ja vääriä ihmisiä on joutunut jättämään leikin kesken. Myöskään kyyneliltä ei vaan voi välttyä. Toisella kerralla oli kamerakin messissä, joten alla muutama pikaräpsy - tosin keskityin toki esityksiin, en niinkään kuvaamiseen.

Jos on mahdollisuus mennä katsomaan vielä jokin jäljellä olevista näytöksistä, suosittelen! Lippuja saa Lippupalvelusta reilulla kympillä.
Dance. The word of the day.
Besides the fact that we have a dance competition coming up with my own team, I've also been watching other people on stage. For example Katja Koukkula and Jussi Väänänen debuted with their modern dance choreography a while ago. On the same evening Reija Wäre performed both a solo and a duo (with Dennis ÄTÄ Nylund). The whole show was exquisite!
The second season of the Finnish version of So You Think You Can Dance? is running on TV just now. The finals can be enjoyed live at Linnanmäki amusement park's Peacock Theatre, and that's exactly where me + my friend have been for a couple of evenings - at live shows nr 2 and 5. It's so unreal watching the whole thing live, with the atmosphere up in the roof. All the dancers are really skilled and the choreographies are really not easy at all - especially when learned in just a week! Of course we haven't always agreed with the judges and yes, you absolutely HAVE TO cry at every live program, but that's just life. Here are a couple of photos from the 5th live show last week!

Jeeee!! <3 Ja hei ihana Marco, ah! :'''D Onpas meillä kyllä ollut tanssillinen syksy, en oo ees tajunnut :P
ReplyDeleteNiin onki! ^____^
DeleteOn ihana! Ja harmittaa, ettei pääse näkemään jokaista show'ta livenä.
ReplyDeleteVastaus: todella hulluja. :D Mä en voinut lakata miettimästä sitä, kuinka monta mustelmaa ja muuta vammaa pari (tai lähinnä Karttunen) on saanut noita treenatessaan!