2013/08/21

Aamiksella

Vaikkei olisi lomalla, on onneksi olemassa kesäviikonloput. Raukeiden aamujen onnellisuusarvoja nostattaa täydellinen aamupala, jota ei tarvitse hotkia kiireessä sisuksiinsa ehtiäkseen ajoissa toimistolle. Ja mikä parasta - kaikkea tätä voi jatkaa myös syksyn saavuttua.


Breakfast 3 Breakfast 1 JTJ_8427-18 Breakfast 2 JTJ_8228-11 JTJ_8240-12


1. Jogurttia, tuoreita mansikoita, chiasiemeniä ja poikkeuksellisesti ripaus luomumysliä. Appelsiinimehun seassa kurkumaa ja mustapippuria, lisäksi vihreää teetä ja lukemista.
2. Olen koukkuuntunut totaalisesti mantelimaitoon tehtyyn kaurapuuroon! Joukkoon heitän keittäessä hieman kookosöljyä ja suolaa, kulhoon raejuustoa, marjoja ja siemeniä (pellavansiemenrouhe, auringonkukansiemen, chiasiemen). OMNOM.
3. Mustikoita odottamassa sulatukseen pääsyä.
4. Protskulettuja vaniljarahkalla, kirsikoilla ja mustikoilla. Täydellistä. Lettuja olen tehnyt useasti aiemminkin.
5. Supermaukasta suklaata Englannista! Ei keinotekoisia ainesosia ja tätä syömällä tukee myös brittiläisten punaoravien asumuksia, FYI.
6. Kuvassa iltapala, mutta toimii myös aamiksena: valkosuklaapistaasivaahtoa (resepti Urbaanista Lusikasta, suosittelen vahvasti!), pistaasipähkinöitä ja marjoja. Superhyvää!



One of the best things about summer weekends (in case you're not on vacation, that is) is breakfast. You actually have the time to make some and enjoy it with no hurry, looking out of the window into the sunshine. And the best part is there's no need to let it go when autumn falls.

1. Natural yoghurt with strawberries, chia seeds and some muesli, which I normally don't eat, accompanied by orange juice (with turmeric and black pepper), green tea and something to read.
2. I've become addicted to oatmeal made in almond milk! I add some coconut oil and salt into the mix and eat it with cottage cheese, berries and seeds (sunflower  seed, flax seed and chia seed).
3. Blueberries!
4. Protein pancakes with vanilla quark, cherries and blueberries. Perfect. I've made the pancakes lots of times before.
5. Superyummy all natural chocolate from England!
6. This is actually an evening snack, but it might as well be breakfast. Underneath the strawberries, cherries and pistachios is a mousse made from mascarpone, white chocolate, quark an pistachios. Yum-my!

8 comments:

  1. Tota suklaata saa muuten Punnitse & Säästä -kaupasta! Oon pari kertaa pyöritellyt himoissani kädessäni, mutta vielä jäänyt hyllyyn.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo sieltä se on itseasiassa ostettukin, toi Englanti vähän hämäsi! ;) Kieltämättä monesti ei raaski ostaa noita kalliita luomu- tai muita suklaalevyjä, kun sitten harmittaa, jos ei niistä tykkääkään... Mutta tää oli kyllä varsin nannaa.

      Delete
  2. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  3. Vitsit katsoin noita Gnawin levyjä P:S:ssä ja uhosin, että ostan joku kerta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Osta osta! En tosin osaa muista mauista sanoa mitään, toi coffee&mint ainakin toimii.

      Delete