2016/07/29

Festariviikonloppu

Tiedättekö, miten kädettömältä tuntuu olla ilman kameraa? Voin kertoa, että todella kädettömältä. Kuin yksi raajani olisi leikattu irti. Hyvin palvellut Nikon D600 nimittäin päätti ottaa osumaa lattian kanssa, ja on viettänyt viimeiset neljä viikkoa tehohoidossa. Diagnoosi on tehty ja elinsiirtoa varaosia odotellaan - kaikki peukut ja varpaat pystyssä, että saan rakkaan takaisin ennen Flow Festivalia. Muuten saatan kuolla.

Kameraa tai ei, meikäläisen festarikausi starttaa tänään. Kyllä, vasta tänään, sillä näemmä vuonna 2016 ulkomaanmatkat kiilasivat kotimaisen festaritarjonnan ohi (olisivathan minulle Damien Rice, Patti Smith ja PJ Harvey toki kelvanneet, ei siinä). Kohta on siis aika suunnata parin kilometrin päähän Oulun Kuusisaareen ja antaa tänäkin vuonna lauantain jo ennakkoon loppuun myyneen Qstockin rytmien viedä mennessään. Lainakamera on onneksi messissä, eli aivan vailla päätä ja häntää ei tarvitse poukkoilla. Ja mikäli viikonlopun artistivalinnat ovat jollakin vielä auki, kannattaa tärppejä tsekata Alice & Junesta. Viime vuoden Qstockia voi fiilistellä täältä ja täältä.

Ilman mitään sen nohevampaa aasinsiltaa viikonlopun soundtrackina tätä! Pohjoismaiset lahjakkuudet Elliphant ja , olkaatten hyvät.
(FYI: jälkimmäinen ei esiinny Oulussa, ensimmäinen kyllä, jes.)




Do you know how awkward life feels without a camera? It's like you're missing one limb. My beloved Nikon D600 decided to get in touch with the floor some weeks ago and has since spent time in an intensive care unit. A diagnose has been made and now we're just waiting for organ donors spare parts and the day when my baby's home again. Hopefully that will be before Flow Festival, otherwise I might just die.

Camera or no camera (a borrowed camera, luckily), my summer festival season starts finally today! Oulu's Qstock opens in a few hours nearby, so there are no up-hanging questions about what to do this weekend. If you're heading to Kuusisaari but are still unsure what to see, you might want to check out some of my tips at Alice & June, or get into festival feeling with some last year's pics here and here.

As for the soundtrack of the weekend - here's Scandinavian talents Elliphant & , var så god.
(FYI: the latter does not perform in Oulu, the first mentioned does, yay.)

1 comment: