2017/10/29

Halloween mood

Virallisesti lokakuun 31. päivä vietettävän Halloweenin juhlinnat ovat alkaneet tänä viikonloppuna. Asuessamme Englannissa 1980-luvun lopulla törmäsin ensimmäisen kerran tähän juhlaan sekä jätesäkkeihin ja noitanaamareihin sonnustautuneisiin teineihin, jotka kiersivät ovelta ovelle kerjäämässä karkkia. Muutettuamme Suomeen toimme Halloweenin mukanamme ja muokkasimme siitä omamme - pidimme useampana vuonna ystäville kauhujuhlat pyhäinpäivän aikaan, keskellä syksyn pimeyttä. Sittemmin Halloween rantautui Suomeen toden teolla, ja ala-asteaikaiset kauhujuhlat saivat väistyä. Rakastan teemaan pukeutumista ja on harmi, että tänä(kään) vuonna kukaan ei järjestä kunnon Halloweenin naamiaisjuhlia. Ehkä ensi vuonna?

Tyttöporukalla hyppäsimme kauhunsekaisiin tunnelmiin noitabileiden muodossa jo syyskuussa, kun viritimme pääkallot ja kynttilät kasvihuoneeseen pellon laidalle. Mistään kovin riehakkaista bileistä ei tosin ollut kyse, mutta fiilikseen pääsy pimeällä pihamaalla oli silti taattu.

Early Halloween-58Early Halloween-57Early Halloween-1Early Halloween-61Early Halloween-48Early Halloween-73Early Halloween-43Early Halloween-76Early Halloween-63Early Halloween-59Early Halloween-77Early Halloween-68

Officially Halloween is celebrated on 31st of October, but the festivities have already started this weekend. Back in the late 1980's when living in England I got my first glimpse of this Hallow's Eve in the form of teenagers dressed up in black garbage bags and witch masks, trick or treating from door to door. When we moved to Finland we brought Halloween with us and made it our own - we held horror parties for friends in the darkest time of autumn for several years. After some time Halloween truly got a foot in Finland, too, and as teenagers we stopped having horror parties. Too bad I love dressing up in different themes so much, because no-one has had a proper Halloween party with costumes and all for ages. Maybe next year?

Anyway, with the gals we stepped into a true horror mood already in September when we had a witch party together. Well, it wasn't really a frantic party, but setting up candles and skulls in a greenhouse and taking photographs in the night. Aka my kind of party! 

No comments:

Post a comment