2018/01/14

Dance forever

On outo tunne, kun toiset ovat palailleet harjoitussaleille, mutta lähes 12 vuoden jälkeen omaan kalenteriini ei ole merkitty yhtiäkään cheerdance-treenejä. Kyse on viime postauksessa mainitsemastani arjen muutoksesta, joskin a) tähän menee aikaa tottua ja b) jokapäiväisessä arjessa suunnanmuutos ei vielä näy muuten kuin siten, että sunnuntaisin ei tarvitse raahautua hallille treenaamaan. Tulevaisuudessa saan myös ne viikonloput, jotka aiemmin ovat kuluneet kisoissa tai leireillä, vapaaksi. Outoa!

ECC2012_326


Aloitin lajin vanhana, vailla minkäänlaista urheilullista taustaa, joten tie vaativan lajin raameissa on välillä ollut kivinen. Huipulle en koskaan päässyt, mutta pääasia oli aina, että minulla oli hauskaa ja motivaatiota riitti. Hyvät tyypit ympärillä ovat luonnollisesti auttaneet paljon, ja lajin parista olen saanut (toivottavasti) elinikäisiä ystäviä. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee stoppi. Ei niinkään lajin rakastamisen suhteen, vaan sen, että tarvitsee jotain muuta päiviinsä. 12 vuotta on pitkä aika. Lisäksi en voi sanoa, etteikö välillä olisi haastavaa treenata 16-vuotiaiden kanssa, kun itse on yli tuplasti sen ikäinen.

Vaikka oman tanssi-identiteetin uudelleen järjestäytymisessä kestää vielä tovi, olen tiennyt jo pitkään, että toinen rakkauslajini hip hop on se, jonka pariin palaan kun cheerdance loppuu. Viime viikolla alkoivat tunnit, joista valitsin tarkoituksella tarpeeksi vaikean tason haastaakseni itseni. Kyllä tuntui makialta! Myös show-tanssi kuuluu lukkariini, joskaan sen sopimisesta meikäläiselle en ole vielä sataprosenttisen vakuuttunut - pehmeät liikkeet ovat äärimmäisen haastavia, kun on tottunut tiukkaan ja täysillä paahtavaan menoon. Katsotaan, katsotaan.

Haastavaksi tulee todennäköisesti osoittautumaan se, miten saan itseni pidettyä kunnossa ns. rennommalla treenillä. Onneksi vastaus löytyy kuntosalista ja itsekurista, I hope. Parasta tässä on se, että pystyn kokeilemaan eri lajeja ja jumiuttamaan lihaksia, joiden olemassaolosta en edes tiennyt, ilman, että se vaikuttaa haitallisesti päälajiini. Ties mistä sitä itsensä vielä löytää.


cheerdance-2cheerdance-3cheerdance-6cheerdance-8cheerdance-10cheerdance-4cheerdance-1cheerdance-7cheerdance-5cheerdance-9


It's such a weird feeling, when everyone has returned to practice halls, but after almost 12 year your days regarding cheerdance practice look completely empty. This will surely take some time to get used to. I will have Sundays and whole weekends actually free. So weird!

I began competitive cheerdance pretty old and without any sort of athletic background, so the road has been bumpy every now and then. But I've always thought that when I'm still having fun and motivation, I'm going to continue. Of course having wonderful people and team mates around you helps hella lot, and I've even made some (hopefully) lifelong friends amongst the sport. Still, there comes a day when you just have to give up. Not because of a love that has ended or even the fact that you're over twice the age of the youngest on your team (though that sometimes, yes, can be tricky). But just so that you could get time for something else in your life.

So my dancer's identity has crashed and I'm gathering the pieces. Luckily I've already known for a long time that I'll return to my other love, hip hop, when I finish cheerdancing. Lessons began last week, and boy it was sweet! I'm also attending show dance class for the spring, even though I'm not really sure it's my thing. Being all soft seems a bit lame after being used to tight motions and giving everything your body can give. We'll see.

It'll be a challenge to keep myself in shape with a sort of more relaxed exercise routine, but there's always the gym, too. The best thing about this all is, that I'll be able to test new sports and get all sorts of weird muscles aching without it interfering with my main event. Who knows where I'll find myself.

No comments:

Post a comment