Dance forever

On outo tunne, kun toiset ovat palailleet harjoitussaleille, mutta lähes 12 vuoden jälkeen omaan kalenteriini ei ole merkitty yhtiäkään cheerdance-treenejä. Kyse on viime postauksessa mainitsemastani arjen muutoksesta, joskin a) tähän menee aikaa tottua ja b) jokapäiväisessä arjessa suunnanmuutos ei vielä näy muuten kuin siten, että sunnuntaisin ei tarvitse raahautua hallille treenaamaan. Tulevaisuudessa saan myös ne viikonloput, jotka aiemmin ovat kuluneet kisoissa tai leireillä, vapaaksi. Outoa!

Aloitin lajin vanhana, vailla minkäänlaista urheilullista taustaa, joten tie vaativan lajin raameissa on välillä ollut kivinen. Huipulle en koskaan päässyt, mutta pääasia oli aina, että minulla oli hauskaa ja motivaatiota riitti. Hyvät tyypit ympärillä ovat luonnollisesti auttaneet paljon, ja lajin parista olen saanut (toivottavasti) elinikäisiä ystäviä. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee stoppi. Ei niinkään lajin rakastamisen suhteen, vaan sen, että tarvitsee jotain muuta päiviinsä. 12 vuotta on pitkä aika. Lisäksi en voi sanoa, etteikö välillä olisi haastavaa treenata 16-vuotiaiden kanssa, kun itse on yli tuplasti sen ikäinen.

Vaikka oman tanssi-identiteetin uudelleen järjestäytymisessä kestää vielä tovi, olen tiennyt jo pitkään, että toinen rakkauslajini hip hop on se, jonka pariin palaan kun cheerdance loppuu. Viime viikolla alkoivat tunnit, joista valitsin tarkoituksella tarpeeksi vaikean tason haastaakseni itseni. Kyllä tuntui makialta! Myös show-tanssi kuuluu lukkariini, joskaan sen sopimisesta meikäläiselle en ole vielä sataprosenttisen vakuuttunut - pehmeät liikkeet ovat äärimmäisen haastavia, kun on tottunut tiukkaan ja täysillä paahtavaan menoon. Katsotaan, katsotaan.

Haastavaksi tulee todennäköisesti osoittautumaan se, miten saan itseni pidettyä kunnossa ns. rennommalla treenillä. Onneksi vastaus löytyy kuntosalista ja itsekurista, I hope. Parasta tässä on se, että pystyn kokeilemaan eri lajeja ja jumiuttamaan lihaksia, joiden olemassaolosta en edes tiennyt, ilman, että se vaikuttaa haitallisesti päälajiini. Ties mistä sitä itsensä vielä löytää.

It's such a weird feeling, when everyone has returned to practice halls, but after almost 12 year your days regarding cheerdance practice look completely empty. This will surely take some time to get used to. I will have Sundays and whole weekends actually free. So weird!

I began competitive cheerdance pretty old and without any sort of athletic background, so the road has been bumpy every now and then. But I've always thought that when I'm still having fun and motivation, I'm going to continue. Of course having wonderful people and team mates around you helps hella lot, and I've even made some (hopefully) lifelong friends amongst the sport. Still, there comes a day when you just have to give up. Not because of a love that has ended or even the fact that you're over twice the age of the youngest on your team (though that sometimes, yes, can be tricky). But just so that you could get time for something else in your life.

So my dancer's identity has crashed and I'm gathering the pieces. Luckily I've already known for a long time that I'll return to my other love, hip hop, when I finish cheerdancing. Lessons began last week, and boy it was sweet! I'm also attending show dance class for the spring, even though I'm not really sure it's my thing. Being all soft seems a bit lame after being used to tight motions and giving everything your body can give. We'll see.

It'll be a challenge to keep myself in shape with a sort of more relaxed exercise routine, but there's always the gym, too. The best thing about this all is, that I'll be able to test new sports and get all sorts of weird muscles aching without it interfering with my main event. Who knows where I'll find myself.

Shake your pompoms

Kisaviikonloppu! Josko sen jälkeen saisi hetkeksi hengähdettyä ja istahdettua blogin ääreen.

Competition weekend ahead!

SE - FI

Puuh! On taas mahtunut tapahtumia viime viikkoihin - vappu, flunssaa, reissu, flunssaa… Reissu tarkoittaa tässä tapauksessa kilpacheerleadingin Suomi-Ruotsi maaottelua, joka vei Nyköpingiin  toissa viikonloppuna. Samalla tuli käveltyä pitkästä aikaa rakkaan Tukholman katuja - eihän hullukaan matkusta kahtakymmentäneljää tuntia yhteen suuntaan ihan vain yhden kisan vuoksi (jos haluatte helposti Stokikseen, älkää muuttako Ouluun, toim.huom.). Kohta kesätauko, eli omatoimista treeniä! Jahka saan hapen taas kulkemaan kunnolla.

Phew, a couple of stressful (and fluful too, for that matter) weeks are over. Last weekend (or the one before last, whatever) was spent in a bus & boat for 24 hours straight, just to get from Oulu to Stockholm (and back another 24h). In between was a shorter drive to Nyköping to compete at the cheerleading championships between Sweden and Finland, Finnkampen. Dancing will soon hit a summer break, but that doesn't mean one can get lazy...

Tanssia raiteilla

Ennen Helsingistä lähtöä, tanssitreenien jälkeen, räpsin kuvia parista joukkuekaverista tyhjillä kiskoilla. Ykkösen reitillä ei ratikka kolissut, mutta pompomit kimaltelivat ja tytöt hyppivät hyytävässä kevätilmassa ilmaan senkin edestä.

Before leaving Helsinki I took some photos from fellow teammates after our last dance practice together. Tram tracks were empty, but our souls weren't.

Reenihommia

Sillä aikaa, kun maailmaa pyörittää trendi nimeltä fitness elämäntyyliksi, tapahtuu toisaalla kummia. Tanssia rakastava, urheileva tyttö joutuu lepokuurille, hölläämään tahtia, jotta jaksaisi hoitaa normaalit arkiaskareet. Vaikeaa, kamalaa ja epäreilua. Ja kuinka monta kertaa siinä rytäkässä tuntuu siltä, että pää hajoaa pirstaleiksi ja lihakset surkastuvat valonnopeudella? Niin monta, ettei niitä jaksa laskea.

Kesällä niin kävely- kuin hölkkälenkitkin olivat vielä mukavia, kun aurinko paistoi ja askel kulki - olihan hyvä peruskunto olemassa. Tossua toisen eteen laitettiin kuitenkin maltillisella tahdilla, ja kaikki vähänkään maksimivoimaa tai -kestävyyttä vaativa jätettiin taakse. Syksyn lenkki- ja salikäynnit sen sijaan on molemmat laskettavissa yhden käden sormilla. Hiphop-tunnit pitivät järjissään, vaikka opettaja joutuikin turhan monta kertaa ruksimaan nimilistasta kohdaltani ruudun "poissa".

Niin moni vannoo vuoden alkaessa aloittavansa uuden elämäntyylin, liikkuvansa enemmän ja tarkkailevansa syömisiään. Tahtomattani liityn samaan kastiin, sillä pystyn jälleen urheilemaan! Voimat eivät ole täysin palautuneet, mutta enää ei tarvitse varautua viikon tai kahden taukoihin, vaan voin treenata jaksamiseni mukaan täysillä kokoajan. Sanomattakin selvää, että entiset lihakset ovat muuttuneet nykyisiksi hötöiksi ja vararenkaiksi. Ja vaikka paluuni rakkaan cheerdancen pariin ei hyppyjen osalta aivan mahdottomalta näytäkään (reisieni räjähdysvoima on selkeästi peräisin suklaasta), ovat lihas- ja aerobinen kestävyys tasolla nolla. Huhhei. Paljon on siis työtä tehtävänä.

Kahdeksan vuoden aikana hitaasti kehittyneet taidot eivät onneksi kuitenkaan noin vain häviä, vaikka taukoa lajin parista on tullut pidettyä jo maaliskuusta asti. Niitä pitää vain vähän herätellä. Räjähtävän ja tiukan kilpacheerdancen vastaparina hoppitreenit jatkuvat kalenterissani. Lisäksi loppusyksystä sain itseni koukkuuntumaan hot joogaan, ja olisihan se salillakin ihan hyvä käydä hakemassa menetettyjä ojentajiaan ja takareisiään takaisin, ja lenkkeillä joskus ja venytellä enemmän ja… Avainsanana täytyy kaikesta huolimatta muistaa kohtuus. Lihakset kehittyvät ja palautuvat syödessä ja levossa, joten niistä ei tingitä.

Kun liikun, myös syön automaattisesti paremmin, puhtaammin. Lepopäivinä sorrun taas helposti pullamössöihin, vaikka tiedän, ettei vatsani niitä edes siedä. Lisääntyvän auringonvalon myötä nousevat onneksi energiatasotkin. Keho ei enää kaamosväsymyksessään huuda jokapäiväistä suklaatansa. Ja turha sitä on kieltää, motivaattorina toimivat myös vaatteet - niin ne, jotka saa vetää päälleen treeneihin lähtiessä kuin ne, jotka tauon jälkeen mahtuvat taas päälle. Mikään ei kuitenkaan voita sitä oloa, jonka tuntee kropassaan ja mielessään hyvin menneen treenin jälkeen!

Mites ne teidän reenihommat? :)


Kuvat tanssikaudelta 2012-2013.


After a looong break which almost made me go out of my mind I am able to exercise again! I'm so happy. Of course I still have to take it slow and listen to my body, but a few dance practices a week (competitive cheerdance and hip hop) + gym + hot yoga is SO much better than just lying on the sofa. Nothing beats the good feeling after a workout!

ICU World Championship 2013

Jenkeissä on kisattu cheerleadingin MM-titteleistä jo pari päivää. Koska oma lajini on tanssi, cheerdance, keskityn nyt siihen. Suomen tanssimaajoukkue sijoittui eilen hienosti neljänneksi pom-sarjassa. Onnea tytöt!! :)

Tässäpä videona tuo suomalaisten pom-ohjelma. Verrokkina hopeaa saavuttaneen Japanin joukkueen vastaava - omasta mielestäni heidän ohjelmansa oli ihanan persoonallinen ja viihdyttävä. Pakko myös laittaa hip hop -sarjasta japanilaisten koreografia, sillä vaikka tyyli ei ehkä kanna koko kisaohjelman läpi, löytyy siitäkin omalaatuisuutta. Ja kyllähän sillä kultaa irtosi! Hopealle sijoittui Team USA.

USA ja Japani hallitsivat myös jazz-sarjaa, mutta siitä ei valitettavasti internetin syövereissä ole vielä videoita.

The ICU world championships have been on for a couple of days now in Florida. Since my thing is cheerdance I'll concentrate on that on this post, too. Yesterday Finland's dance team reached 4th place in the pom series. Congrats, girls!!

Here's Team Finland's pom dance and the same from Team Japan too, 'cause I really liked it. The choreography was unique and entertaining and brought the team silver medals. The Japanese also rocked their hip hop routine (and got 1st place!), although the choreography doesn't carry a hundred percent all way through in my opinion. Team USA came second.

Japan and the US also rules the jazz series, but unfortunately there aren't any videos yet on the Internet of those routines.

You say jump, I say how high

Kävimme tovi sitten Astan kanssa juhlistamassa kevättä pienellä tanssiaiheisella, muuten suunnittelemattomalla ja pikaisella, kuvaussessiolla. Mallille kiitos! Samoin uudelle kameralleni, jota kyllä ra-kas-tan (siitäkin huolimatta, että niitä pääsiäisen raw-tiedostoja en nyt tällä hetkellä saa millään auki - nämä jpg't sentäs kyllä). Kannattava sijoitus etten sanoisi.

A while ago me & Asta celebrated spring and took some quick dancing shots on a sunny afternoon. Thanks for both the model and for my new camera! I'm just loooooving it.

UoM pom dance

Tarkoitus on kyllä kirjoitella vähän muutakin, mutta tänä viikonloppuna ajankäytön kanssa ei ole ollut ongelmaa: tanssi- ja muut työt ovat syöneet tehokkaasti kaikki liikenevät minuutit. Eipä sillä, kivaa sekin on ollut. Tässä maistiainen eräästä, kenties maailman parhaasta, cheerdance-joukkueesta. Cheerdance jaotellaan nykyisin useissa kisoissa pom-, jazz- ja hiphop-koreografioihin, tässä siis esimerkki pomista. Uskomatonta tiukkuutta ja yhdenaikaisuutta! Minnesotan yliopistossa osataan. Wow.

I'm supposed to write about other things too, but dance and other work has taken all my time this weekend. Luckily I still enjoy them. :) But here's an example of exquisite (cheer) dancing. University of Minnesota cheer dance team is probably the best in the whole world, and I'm not surprised - here in this pom routine their synchronization and the tightness of their limbs and movement is just... wow.

Ich kann kein Deutsch sprechen

Toukokuussa tuli käytyä Saksassa tanssijoukkueen kanssa: pokkaamassa pokaali kotiin, hankkimassa rusketusraidat ja kiljumassa potentiaalisesti maailman parhaassa huvipuistolaitteessa.

In May I headed towards Germany with my dance team - to get a trophy from an open cheerleading competition, some tan to our white-as-milk-skins and to scream our lungs out on the roller coaster.