2011/08/11

Annoying

Movie Mondayn mukaan tällä viikolla pitäisi esitellä ärsyttävin elokuvahahmo. Tiedän, tiedän, menen sieltä mistä aita on matalin, mutta se johtuu ihan vain siitä, että sapen kiehumaan saavia leffahahmoja on loppujen lopuksi yllättävän vähän. Toki moni hahmo on liian väkivaltainen, pelottava, ahdistava tai muuten täysin vailla järkeä, mutta yleensä sadistisuuden allakin piilee tavallinen ihminen. Eikä pelottavuus ole yhtään sama kuin ärsyttävyys.

(Lisäksi pakko sanoa, että en varmastikaan inhoa Jar Jar Binksiä niin paljon kuin moni muu. Tyyppiähän näkee leffoissa onneksi melko vähän.)


Siispä valintani on - tattadaa - ah-niin-ihana Bella Swan. Yksi-ilmeinen idiootti, joka ei missään vaiheessa vaikuta luontevalta henkilöltä, vaan kävelee vampyyrien perässä kuin mikäkin nuorasta talutettu puupökkelö. Osa krediiteistä kuuluu tottakai hahmon luoneelle Meyersille (Bella ei ole yhtään sen fiksumpi kirjoissakaan) ja osa Kristen Stewartille, joka ehkä joskus tulevaisuudessa saa luotua kasvoilleen useammankin ilmeen arsenaalin, mutta joka ei vielä ole onnistunut vakuuttamaan millään tavoin. Voisin tuijotella Twilighteja kepeän huvin (lue: vampyyrien ja susien) vuoksi enemmänkin, jos vain sietäisin tuota yhtä tsiksiä paremmin. Huok.


This week on Movie Monday: the most annoying characters in movie history! My choice is a bit obvious, sorry, but I just can't think of anyone who would deserve this controversial crown more than Bella Swan - the girl, who has only one facial expression. I mean, seriously, I know people can be shy and whatever, but Bella is just so freaking unnatural... I would watch Twilight movies more (because of the vamps & wolves of course), if only I could stand the girl better.

2011/08/10

Bridesmaids


Mitä tapahtuu, kun ollessasi sinkku, rahaton ja vailla suuria päämääriä elämässäsi tapaatkin parhaan ystäväsi sormus nimettömässään? Sulhaselta ei pätäkkää puutu ja uusien, rikkaiden piirien myötä myös BFF-statuksesi on heikoilla kantimilla. Kaiken tämän lisäksi pitäisi selviytyä tulevista häistä kaason ominaisuudessa, seuranasi neljä kappaletta omalaatuisia morsiusneitoja. Katastrofin ainekset siis käsillä.


Morsiusneidot on siitä harvinainen komedia, että se on naisten naisille kirjoittama. Älytön pölkkypäähuumori siis loistaa poissaolollaan ja pissa/kakka-jututkin jäävät varsin vähälle. Osa jutuista menee yli ymmärryksen (ruokamyrkytyskohtaus morsiuspukuliikkeessä), osa naurattaa toden teolla (viskin säestämä lentokonekohtaus) ja osa aiheuttaa pitkittyneisyydestään huolimatta - tai juuri sen vuoksi - sietämätöntä myötähäpeän tunnetta. Elokuvan nimi on minusta sikäli harhaanjohtava, että leffa keskittyy enemmänkin Annien (Kristen Wiig) ongelmavyyhtiin häiden toimiessa tapahtumien kehyksenä. Pari morsiusneitoa pysyy täysin sivuhenkilöinä, mutta jokaisen oma persoona tuo oman pienen säväyksensä soppaan. Parin sitten vähän isommankin. Morsiusneitoina Rose Byrne, Melissa McCarthy, Wendi McLendon-Covey ja Ellie Kemper, tuleva vaimo on yhtä kuin Maya Rudolph. Bridesmaidsin on ohjannut Paul Feig, joka on ohjannut ja itse näytellytkin useissa komedioissa niin tv'ssä kuin valkokankaallakin.

Leffa ei ole ääretöntä kohellusta järjettömästä huonon tuurin aiheuttamasta sattumasta toiseen, vaan välissä nähdään paloja todellisesta elämästä. Ehkä siksi se onnistuikin yllättämään positiivisesti - minähän en ole komediaihmisiä en sitten yhtään, enkä nytkään nauranut puolissakaan niistä kohdista missä muu yleisö, mutta pidin paljon todellisuuspohjaisesta tulkinnasta. Henkilöhahmot ovat oikeita naisia eivätkä vain täydellisyyttä hipovia muovisia nukkeja. Lisäksi onnistuin saamaan tipan linssiin useammankin kerran. Ja tämänhän piti olla komedia!


Genressään siis yllättävän viihdyttävä ja ehkä hieman liian pitkä raina kaikille naisille (miksei miehillekin, eihän tässä sukupuolia aleta lokeroimaan), mutta pienen draamanpoikasen vuoksi ei ihan niin kevyt kuin oletin. Ja hyvä niin, eipähän jäänyt täysin hömppää makua suuhun :)


I'm really not a comedies person, but Bridesmaids proved to be a-ok! That's mainly because I felt it was based on real women in a real world, instead of some plastic Barbie dolls that keep bumping into tragicomic situations, one after the other. I didn't maybe laugh as much as the rest of the crowd in the movie theatre, but I also cried. Which is a lot said from a comedy!

Photos 

2011/08/09

††† - †his is a †rick

Sateisen tiistai-illan biisinä soikoon †††'n eli tuttavallisemmin Crossesin viime viikolla julkaistun debyytti-EP'n avausraita. Vokalistina heiluu Deftonesista paremmin tuttu Chino Moreno, ja yhdessä parin muun sällin kanssa he ovat saaneet varsin vaikuttavia soundeja aikaan. Jonnekin Deppareiden, IAMX'n ja mainitun Deftonesin välimaastoon uppova konemusiikki sopii täydellisesti parin kuukauden (!!) päästä koittavaan syyspimeyteen. Meikä tykkää!




EP ladattavissa bändin nettisivuilta, hyvälaatuinen versio irtoaa viidellä taalalla.


With all the raining this Tuesday feels like ††† (Crosses). That's the band of Deftones' frontman Chino Moreno and a couple of other guys. Their debut EP was released last week - the music is a sort of mix between Deftones, IAMX and Depeche Mode. Certainly not bad! You can download the EP from their website, and if you've got $5, you'll get the songs in better quality.

2011/08/07

Who would I be

On se jännä, kun nakkaa ihan itse sellaisen haasteen, johon ei osaa vastata. Movie Mondayssa piti tällä viikolla esitellä se elokuvamaailma, jossa haluaisi itsekin elää. Miljöö sai olla suoraan jostakin tietystä elokuvasta tai yhdistelmä eri elementtejä. Vaihtoehtoja on sen verran paljon, että yhden valitseminen on tietenkin mahdotonta...


1. Fantasiamaailma. Star Wars, Lord of the Rings ja Harry Potterit ovat kuuluneet lemppareihin jo pitkään, samoin tummanpuhuvat Batmanit ja Tim Burtonin luomat maailmat. Mutta olisiko kivaa asua planeettojen ja eri sotien keskellä? Jedin pestikin vaatii sellaista viilipyttyisyyttä ja itsehillintää, ettei minusta siihen olisi - niin kivoja kuin valosapelit ovatkin. Batman on kuuma, mutta Gotham City loppujen lopuksi tuhoavan masentava paikka. Noitana jästien keskellä? Kelpaisi, vaikka toisaalta teinihelvettiä ei tarvitsisi elää enää uudelleen edes Hogwartsissa, etenkin, kun kaikki voivat käyttää aseenaan taikuutta... Eskapismiä parhaimmillaan olisi Keski-Maa, puussa asuminen kauniiden haltioiden kanssa. Mutta ehkä aika kävisi pitkäksi? Hmm.


2. Menneet vuosikymmenet. Vaikka asiat olivat esimerkiksi tasa-arvoisuuden suhteen varmasti huonommalla tolalla 1960-luvulla, paistaa monista 1900-luvun jälkipuoliskolle sijoittuvista elokuvista tietynlainen vapaus läpi. Kansalaisaktivismia, spontaaniutta ja korporaalisen yhteiskunnan välttelemistä. Iloisia naamoja näkee Across the Universe- ja Grease-musikaaleissa, ja voisin todellakin alkaa Lucyksi Lucyn paikalle ensimmäisenä mainittuun. Toisaalta Reality Bites ja High Fidelity ovat musiikillaan sellaisia maailmoja, joissa myöskin asuisin erittäin mielelläni. Ehkä ne kuitenkin liippaavat pätkätöineen ja muine epävarmuuksineen turhan läheltä normaalia tiskirättirealismia, eivätkä siten tarjoa pakopaikkaa nykymaailmasta.


3. Tanssija. Black Swan ja monet street dance -tyyppiset elokuvat tarjoavat sellaista inspiraatiota omaankin liikkumiseen, että oksat pois. Haluaisin olla todella hyvä tanssija, nauttia onnistumisen riemusta ja hengittää tätä urheilua ja taidetta yhdistävää liikkumismuotoa. Mutta haluaisinko kärsiä liian kovaa kulutusta kestämättömästä kropasta, murtua paineiden alla tai taistella treenipaikoista oikeiden tanssikoulujen kanssa? Ehkä en.


Lopputulos. Elämäni elokuva sijoittuisi Skotlantiin tai New Yorkiin, jossa asuisin kauniissa loft-asunnossa muusikkomieheni kanssa (vastanäyttelijänä Jim Sturgess, tietty). Itse työskentelisin tanssijana ja valokuvaajana. Fiilis olisi suoraan Across the Universesta ja muista mainituista ja mainitsemattomista musiikkielokuvista, unohtamatta pientä jännitystä - pidän pienieleisistä elokuvista, mutta en itse voisi elää sellaisessa ympäristössä. Kesämökkimme sijaitsisi Lothlórienissa, jossa rauhallisuus saisi täysin omat mittasuhteensa. Toisaalta toinen kesämökki kelpaisi karustakin maisemasta, kuten The Ghost Writerin pääministerillä oli. Teleportti olisi kätevä, jotta voisi siirtyä paikasta toiseen nopeasti niin halutessaan (myös aikamatkailun voisi liittää tähän). Elokuvan ohjaajana olisi Tim Burton, säveltäjänä hyvin todennäköisesti Hans Zimmer. Sekava kollaasi kaikenlaista, just like me ;)


This week in Movie Monday the topic was about the movie world in which you'd like to live in. I couldn't really decide between all the fabulous fantasy worlds, past decades or being an acclaimed dancer somewhere, so I just put them all together.

My movie would be placed in Scotland or New York, where I would be living in a beautiful loft with my boyfriend. He'd be a musician (played by Jim Sturgess of course), I'd be a dancer and a photographer. Across the Universe and other music-related movies (Reality Bites, High Fidelity etc) would decree the feeling of the story, although I guess some real thrills should be added too. We'd have a summer cottage in Lothlórien, and another one somewhere bare, like in The Ghost Writer. Teleportation would of course be possible in my world. The movie of my life would be directed by Tim Burton and the score composed by Hans Zimmer. So it'd be a not-so-neat collage of all kinds of different things, just like me :)

Pictures: 01, 02, 03, 04

2011/08/06

Covering up


Maailmasta löytyy niin paljon hyviä lauluja, että kaikki haluavat tehdä niistä omia versioitansa. Mikäs siinä, monesti coverit ovat vieläpä parempia kuin alkuperäiset! Kokosin kaksi cover-playlistia niitä himoitseville (ja itselleni obviously). Kolmas on tekeillä ja julkaistaan sitten, kun siinäkin on 20 biisiä täynnä.


Tänään pukkaa syntymäpäiviä ja Manboyn keikkaa niin, että Slutwalk ja Kallio Block Party jäävät välistä. Muut huudeille menevät, nauttikaahan tarjonnasta minunkin puolestani! Mainiota viikonloppua kaikille :)


The world is so full of great songs that it's no wonder musicians want to record their own versions of somebody else's brilliant work. So I collected some cool cover songs into two playlists. Hope you enjoy! A third playlist is also on the way...