2011/12/19

The Ides of March

Lontoosta selvitty! Tai selvitty ja selvitty, voisinko päästä takaisin vaikka about niinkun nyt?? Mielellään lauantai-iltaan O2 Arenalle, mutta Hyde Park käy myös. Huok.

Keikkailun ja shoppailun lomassa tuli paikallista elokuvakulttuuria kannatettua yhden RyGo-pätkän verran. The Ides of March tulee Suomeen vasta joskus sadan vuoden päästä (nimellä Vallan Kääntöpuoli), vaikka Jenkkilän ensi-ilta onkin ollut jo aikaa sitten. Elokuva kertoo nuoresta ja idealistisesta lehdistöpäälliköstä, joka ajaa demokraattiehdokkaan kampanjaa esivaaleissa. Median edustajat ja poliitikot ovat kummatkin liikenteessä muilla kuin valkoisten jauhojen pusseilla ja siitä, kelle kertoo ja mitä, voi joutua maksamaan kipeästi.

Picture from rottentomatoes

Poliittiset trillerit ovat lähes poikkeuksetta viihdyttäviä, vaikka eivät olekaan ihan se minun teekuppini. Asiaa saattaa myös mutkistaa allekirjoittaneen englanninkielisen poliittisen sanaston heikot kantimet, kun leffaa katsoo ilman tekstitystä. Mutta nämä seikat osoittautuivat elokuvan ainoiksi huonoiksi puoliksi. Kyseessä ei missään nimessä ole kuivaa yhteiskunnallista vääntöä sisältävä raina, vaan mielenkiintoinen kuvaus likaisen pelin vaikutuksista yksittäisiin ihmisiin. Näyttelijätyö on osuvaa ja leffan dynamiikka toimii. George Clooney ei toki ole ohjaajana ensimmäistä kertaa puikoissa, ja onnistuukin väistämään ojanpohjat varsin mukavasti.

Picture from rottentomatoes

Ryan Gosling on lähes joka kohtauksessa mukana (plussaa!), vaikka rooli tuntuukin olevan hänelle melkoista peruskauraa. Paras hetki filmissä on se, kun Stephen (Gosling) saa kostovaihteen päälle. Turha kai sanoa, mikä toinen syksyllä katsottu elokuva siitä tuli mieleen. Sivurooleissa nähdään mm. Philip Seymor Hoffman ja Evan Rachel Wood. Vaikka hahmoista nähdään vain tietty, työhön keskittyvä ja kova puoli (ovathan he sanojensa mukaan naimisissa kampanjan kanssa), kasvaa pelko heidän puolestaan kovaksi.

Kokonaisuutena The Ides of March ei ole vuoden paras elokuva, mutta omassa lokerossaan se on loistava kuvaus ahneudesta ja häikäilemättömyydestä, eikä pitkästytä missään vaiheessa. Etenkin ohjaus miellyttää, vaikka loppukohtaus saakin pienen viha-rakkaussuhteen poimuille. Mutta ilmiselvä loppuhan olisi tylsä, right?

Picture from rottentomatoes

p.s. Joopa, olisi viitisentoista katsottua leffaa ruotimatta, mutta miten minusta tuntuu, että palaan niihin sitten ensi vuonna...


Back from London! Though I wish I could go back with every cell of my body. Rainy Helsinki feels all but welcoming right now.

Anyway. In between rock 'n' roll and shopping there was time for a movie. The Ides of March has been in theatres for a while in other countries except Finland - here we still have to wait for it a bit. So seeing it in Britain seemed like a brilliant idea. The movie tells the story about a young, idealistic staffer who is involved in a presidential campaign for a democrat governer. During the so-called mission things get dirty and what you say and not say to others might turn out to be a pricy decision.

Political thrillers are always intriguing, although they might not be a hundred percent my cup of tea. But Ides isn't dry or too political. It's an interesting potrayal about the filthy trivialism we all have hidden and how they affect peoples lives. The characters aren't all that multidimensional, but they work together well and grow a huge amound of empathy on the viewer. And there's lots of Ryan Gosling, yummy. George Clooney is as charismatic as ever, too, and he has also directed and been writing the screenplay for this movie. The direction and dynamics of the film give it tons of extra points.

I wouldn't say The Ides of March is the best movie of the year, but not once do you feel bored at all. The ending of the movie sort of annoys me, but then again, an easy ending would be a lousy one.


2 comments:

  1. Tykkään niin sun elokuva jutuista :) Onko mitenkään mahdollista listata kaikkia ruotimiasi leffoja ja linkittää sun jutut siihen? Koska itse olen niin airhead, että en ikinä muista että mikä olikaan se hyvältä vaikuttanu leffa josta luin joskus sun blogista eikä arkiston selaaminenkaan yleensä siinä vaiheessa auta... :)
    t.iina

    ReplyDelete
  2. Iina, oi, kiitos! :)) Listaamisessa on ideaa, täytyypä katsoa jos vuodenvaihteen jälkeen saisi lisättyä esim. välilehdet blogiin, ja sitä kautta leffat listattua!

    ReplyDelete