2011/08/15

Muse TOP30

Tein sen!! Nimittäin kokosin kolmekymmentä Musen kappaletta paremmuusjärjestykseen. Ei ollut helppoa ei, ja sen vuoksi projektiin upposikin useampi viikko. Mutta rajansa pilkunviilauksellakin.

Prosessia helpottaakseni kaikki coverit, akustiset ja liveversiot jätin huomioimatta heti alkuunsa. Samoin joitakin yllättäviä valintoja tippui pois, kuten ihka ensimmäinen Muse-suosikkini (Sunburn), yksi kivoimmista biiseistä itse soittaa (Falling Down) ja jostain syystä loistavasta meiningistään huolimatta hivenen ärsyttävä kipale (Time Is Running Out). Jos Soaked olisi julkaistu muidenkin kuin Adam Lambertin toimesta, se löytyisi listalta.

Osa biiseistä on mukana loistavan rumpukompin, osa Bellamyn falsetin, osa uppoavien lyriikoiden ja osa muistojen vuoksi. Ja sitten on niitä täydellisyyteen yltäviä paketteja joissa yhdistyy kaikki (kuten numero yksi). Tällaisista listoista tulee pakosti henkilökohtaisia juuri tuolla 'en voi jättää tätä pois' -kriteerillä. Siksi valinnat voivat olla outoja, mutta kaikista saa kysymykset ja valitukset esittää allekirjoittaneelle.

Olen yllättävän tyytyväinen listaan, etenkin kärkikymmenikköön. Osittain järjestys heitteli kuperkeikkaa kasaamisen aikana, joten kiveen en sitä hakkaisi, vaikka sijat 1-4 ovatkin jokseenkin sataprosenttisesti aina samoja. Kuvaa klikkaamalla Spotifyhin! Muistakaa jälleen käänteinen järjestys.


Do We Need This?
Con-science
Acpocalypse Please
Assassin
Forced In
Shrinking Universe
Unintended
Crying Shame
New Born
Bliss
Space Dementia
Uno
Blackout
Muscle Museum
Undisclosed Desires
Endlessly
Spiral Static
Fury
Butterflies and Hurricanes
Screenager
Eternally Missed
Hysteria
Citizen Erased
Plug In Baby
The Gallery
Glorious
Map Of The Problematique
Hyper Chondriac Music
Easily
Stockholm Syndrome


I did it!! Made a Muse top30 playlist. Phew. It certainly wasn't easy and I had to leave out lots of great songs for different reasons. I still wouldn't say that the list is one hundred percent accurate, although the first four songs are probably always the same. Especially the first one ♥ It has the perfect riff, lyrics and falsetto, not to mention all the memories it comes with. These kind of playlists always become very personal because you just can't leave certain songs out, even though they aren't as good as some other ones. But if they have personal meaning, they stay on the list. Period.

Just click on the picture and you'll get to the playlist on Spotify - remember it's in reverse order, best is last!


Kuva on joku vanha photoshoppailu, joka muistaakseni jotenkin etäisesti liittyi Museen.

James Blake - The Wilhelm Scream

Flow on onnistuneesti ohitse, mutta sydän jäi sinne minne se ansaitusti kuuluukin - siniseen telttaan, viikonlopun viimeisen esiintyjän murskattavaksi. 22-vuotias brittinero James Blake vei fiiliksen täysin mittaamattomiin sfääreihin, joita eivät riitä kuvaamaan mitkään sanat tai videot. Itku meinaa päästä kun vain ajatteleekin eilisiltaa ja hengittäminen on edelleen vaikeaa. HUH. Aina ei vain ihmismieli ymmärrä, miten jotain niin huikeaa voi olla olemassa. Ja jaan tuntemukseni varmasti monen kanssa!

Maanantai ja töihinpaluu viiden viikon loman jälkeen ovat hivenen odotettua siedettävämpiä, kiitos herra Blaken. Lisää festarifiilistelyä kuvien kera huomenna - tänään vielä myöhemmin vähän toisenlaista musaa, jonka kanssa olen kamppaillut viime viikot.




The whole weekend was overwhelming, especially the last performance of Flow Festival - James Blake. There are no ways to describe the absolutely magnificent feeling of the gig! Breathing is still very difficult and I feel like crying when I think of last night. Although there are lots of good live experiences out there it's rare that you can get this filled up with emotion just because of music. Woah. I can't even put it into words... But I know I'm not alone.

2011/08/14

Flow jatkuu

Perjantain paras oli Warpaint, tästä päivästä ei vielä uskalla sanoa mitään. Paitsi että voisin yrittää hillitä odotuksiani James Blaken suhteen, apua.







Tanssitaanhan ihmiset pilvet pois taivaalta!!


Flow Festival continues today :)

2011/08/12

Midlake - Mr. Amateur

Aijai, mikä se tänään starttaakaan? FLOW!! Tiedossa viikonlopun täydeltä rentoa hengailua loistavan musiikin (ja ruuan) säestämänä, can't wait. Lauantain muut bisnekset pitävät poissa alueelta sen päivän (Delay Trees, Iron & Wine ja Lykke Li jäävät näkemättä, nyyhkis!), mutta onneksi perjantaille ja sunnuntaille hankittu lippu kuumottaa taskussa. Henkilökohtaisesti odotan tällä hetkellä eniten Mogwaita, James Blakea sekä Midlakea, jonka seitsemän vuoden takaisen levyn päätösraita saa johdattaa meidät viikonlopun tunnelmiin (ignore the video).





Suvilahteen suuntaaville toivotan loisteliasta festaria (saa tulla nykimään hihasta, tiedän että tuttuja on paikalla enemmän kuin jaksan laskea) ja muille muuten vaan hillitöntä viikonloppua :)


Today starts the final festival of the year - Flow!! I just can't wait. Although I have other plans on Saturday and have to skip that day, today Friday and Sunday are also full of great music and people (and food...). I'm really looking forward to seeing a lot of brilliant artists, but Mogwai, James Blake and Midlake are on top of my mind at the moment. So here's to the weekend, have a great time y'all!

2011/08/11

Annoying

Movie Mondayn mukaan tällä viikolla pitäisi esitellä ärsyttävin elokuvahahmo. Tiedän, tiedän, menen sieltä mistä aita on matalin, mutta se johtuu ihan vain siitä, että sapen kiehumaan saavia leffahahmoja on loppujen lopuksi yllättävän vähän. Toki moni hahmo on liian väkivaltainen, pelottava, ahdistava tai muuten täysin vailla järkeä, mutta yleensä sadistisuuden allakin piilee tavallinen ihminen. Eikä pelottavuus ole yhtään sama kuin ärsyttävyys.

(Lisäksi pakko sanoa, että en varmastikaan inhoa Jar Jar Binksiä niin paljon kuin moni muu. Tyyppiähän näkee leffoissa onneksi melko vähän.)


Siispä valintani on - tattadaa - ah-niin-ihana Bella Swan. Yksi-ilmeinen idiootti, joka ei missään vaiheessa vaikuta luontevalta henkilöltä, vaan kävelee vampyyrien perässä kuin mikäkin nuorasta talutettu puupökkelö. Osa krediiteistä kuuluu tottakai hahmon luoneelle Meyersille (Bella ei ole yhtään sen fiksumpi kirjoissakaan) ja osa Kristen Stewartille, joka ehkä joskus tulevaisuudessa saa luotua kasvoilleen useammankin ilmeen arsenaalin, mutta joka ei vielä ole onnistunut vakuuttamaan millään tavoin. Voisin tuijotella Twilighteja kepeän huvin (lue: vampyyrien ja susien) vuoksi enemmänkin, jos vain sietäisin tuota yhtä tsiksiä paremmin. Huok.


This week on Movie Monday: the most annoying characters in movie history! My choice is a bit obvious, sorry, but I just can't think of anyone who would deserve this controversial crown more than Bella Swan - the girl, who has only one facial expression. I mean, seriously, I know people can be shy and whatever, but Bella is just so freaking unnatural... I would watch Twilight movies more (because of the vamps & wolves of course), if only I could stand the girl better.