2009/05/10

My Style

Ensinnäkin, ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!! Oma äitini sai toivottavasti postissa kortin, sillä en pääse matkustamaan 530 kilometrin matkaa tänä viikonloppuna.

Toiseksi, huomista päivää ajatellen voisin vihdoin saada tänne asti historian havinaa - valokuvia, jotka kertovat tyylistäni. Vanhojen valokuvien penkominen pääsiäisen aikoihin osoittautui vaikeammaksi kuin luulin, ja siksi kuvasaldo lapsuudesta on harmillisen pieni. Lisäksi tyylini säilyi melko samana vuosien ajan. Vasta viime aikoina on tapahtunut suurempaa vaihtelua, kun olen 'kasvanut' ja siinä samalla etsinyt myös ulkoista minääni.



Kesä 1990. Vauva- ja leikkikoulukuvat jätin suosiolla pois, sillä vaatteeni olivat vanhempien valitsemia. Väriin varmaankin vaikutin myös itse jossain vaiheessa - melkoisen paljon pinkkiä näkyy ainakin valokuvissa... Tässä leikitään selkeästi poneilla naapurin pihamaalla pikkusiskon kanssa. Kuva otettu kertakäyttökameralla, jotka oli tosi cool. Huomatkaa, että ponit ovat feikkejä - aitoja My Little Ponyja ei todellakaan viety ulkoleikkeihin, nehän olisivat likaantuneet... Kaikille ysärilapsille lienevät tuttuja vaatekappaleita nuo vilpoisat ja monikäyttöiset trikoomekot, kaikissa sateenkaaren väreissä! Päässäni ajan tyyliin uskollisena muhkea hiuspanta.



Kevät 1991. Olen aina pitänyt pukuleikeistä ja ala-asteella naamiaisia pidettiin ahkerasti kavereiden kesken. Tässä on pääsiäisnaamiaiset menossa - tipun, noidan ja pupun lisäksi joukkoon eksyi yksi henkilö, joka ei oikein tiedä olisiko noita vai vampyyri. Ainakaan muovihampaat eivät näytä mahtuvan suuhun kovin hyvin. Äiti ompeli jonkin verran vaatteita ollessamme pieniä. Tässä kuvassa noitapukuni sekä pikkusiskon punainen pupupuku ovat äidin tekemiä.



Ala-asteella käytin samoja vaatteita mitä kuka tahansa 90-luvulla - värikkäitä collegevaatteita sekä tietenkin niitä ihkuja toppahaalareita. Näiden violettejen haalareiden muistan olleen melkoisen kestävät. Kuvan ottamisajankohtaa en tiedä, mutta sen täytyy olla joskus neljännen luokan tietämillä, koska minulla on lasit mutta pikkusisko näyttää vielä kovin pieneltä. Sain lasit muutamaksi vuodeksi piilokarsastusta korjaamaan. Valitsin tietenkin suurimmat ja karmeimmat lasit valikoimasta - koska ne olivat vaaleanpunaiset!



Ah, yläaste... Vai ala-asteen loppu? Vuotta ei tiedossa tästäkään kuvasta, mutta vetimet vaikuttavat juurikin sentyyppisiltä, joita tuli käytettyä paljon 1990-luvun puolivälin tienoilla. Jalassa lienevät Stockerin perusfarkut, päällä hemaiseva Rednex-paita ja vyötäisillä suuri neule. Neuleita käytin paljon ja Benetton oli lempimerkkini. Myös ruudulliset flanellipaidat olivat toki äärimmäisen pop!



Vuosi 1998. Kaverin kotibileet ja päällä yhdet lempivaatteistani: sähkönsiniset, löysät housut sekä valkoinen t-paita, jossa sammakkoprintti. Collegetakki taisi olla Levi'ksen. Hiuksille ei tässä vaiheessa jaksettu tehdä vielä mitään muotovaahtoa kummallisempaa, eikä värien yhdistelemisen tajukaan tainnut olla ihan hallussa...



Sama vuosi, kuoromatkalla Pärnussa. Jalassa suoralahkeiset tummansiniset lempifarkut. Eagles-merkkiset jos muistan oikein, ja isän vanhat. En voi käsittää miten isä on näihin mahtunut, sillä ovat olleet tiukat jo tuolloiselle varrelleni ja nykyään ei ole puhettakaan, että mahtuisivat jalkaan... Hiukset luonnollisilla kiharoilla.



Teenage angst! Vuosi 1999 ja taisin olla toisen vuoden lukiolainen. Kuvissa ei tietenkään saanut missään tapauksissa hymyillä, saatika näyttää tyttömäiseltä. Mitä suuremmat housut ja suurempi huppari, sitä parempi! Siniset sammarit ostin kielimatkalta Englannista. Carharttit ovat vieläkin tallessa ja odottavat jonkin sortin tuunailuja. Kova sana oli tiukka nahkanauha kaulan ympärillä Jordan Catalanoa mukaellen (Jared Leton hahmo iki-ihanassa sarjassa My So-Called Life).



Vuosi lienee vielä sama. Tässä tosin ollaan visiteeraamassa Mietaalla (Bomfunk MC'sin keikka!) ja oli jo kylmemmät säät toppatakista päätellen. Hiukseni olivat lukion kaksi ensimmäistä vuotta lähes poikkeuksetta aina kahdella letillä. Yläasteella hiukseni olivat kuin pommin jäljiltä ja sainkin kyseenalaisen lempinimen ruudinkeksijä. Tässä vaiheessa letittäminen tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta saada kutrit kuriin.



Jossain vaiheessa pääsin hamekammostani eroon, ja suostuin vaihtamaan lökäpöksyt sukkahousuihin! Huppari silti oli ja pysyi, ja skeittikengätkin sopivat mielestäni älyttömän hyvin tiukan hameen ja säärystimien kanssa. Hiuksia uskalsi pitää jo auki pinnien avulla ja kamat kulkivat kirkkaanoranssissa Eastpakissa. Kuva otettu kuoromatkalta Helsinkiin vuonna jotain. Ihmeteltiin muuten tossa tuomiokirkon portailla istuskellessamme, että mitähän noi yhdet hyypät tuolla kuvaavat, kun riehuvat kameran kanssa ja juoksevat portaita ylös alas. Jälkeenpäin selvisi, että Daruden Sandstormiahan siinä kuvattiin! Harmi, että videossa näkyviltä portailta on muokattu kaikki ihmiset pois, muuten olisimme toki pääseet kuvaan mukaan.



Wanhojen tanssit, talvi 2000. Sekä minä että ystäväni teetimme pukumme ompelijalla. Itse halusin tietenkin senaikaisen värimakuni mukaan sinisen puvun. Pidin myös linnanneito-lookista, joten eteen tuli nyöritys. Kaula-aukko oli leveä, hihat levenivät ja vyötärö oli matalalla. Mekko on vieläkin olemassa. Eipä taida tosin mahtua enää päälleni ainakaan rintamuksen kohdalta, mutta tyllillä muhkeutetun alaosan olen ajatellut jotenkin tuunata käyttööni. Mekko on siis yksiosainen, joten pientä ompelua pitäisi suorittaa. Koru kuvassa on Aarikan.



Uuden vuoden aatto 2000. Jalassa äidin ikivanhat kevyttoppahousut, jotka hohtivat mukavasti. Oranssinpunainen hupparitoppi pöllitty pikkusiskolta. Helmet taisivat sentään olla omat, sillä omistin erivärisiä puuhelmiä melkoisen läjän. Tässä taisin ensimmäistä kertaa kokeilla kirkkaanpunaista luomiväriä, vaikkei oikein kuvasta näykään. Mielestäni sopii minulle mainiosti!

Jossain vaiheessa lukioaikoina käytin ahkerasti leveähkölahkeisia stretch-housuja, joita sai Vero Modasta ja joita oli kaikilla. Yhdistin ne tietenkin skedeihin, violettiin trikoopaitaan tai johonkin kivaan trikootakkiin ja kiharoihin hiuksiin. Valitettavasti näistä ajoista en löytänyt kuvia (ehkä parempi niin).



Ensimmäinen provinssini 2001! Farkkuhame, villapaita ja skedet: lyömätön yhdistelmä. Windstopper-pipoa pidettiin päässä myös helteisillä päiväkeikoilla, joskaan tämän festarin jälkeen en ole moiseen enää sortunut... Eastpak vaihtui jossain vaiheessa Da Kineen. Pinkki alko soluttautua vaatekaappiini lähes 10 vuoden tauon jälkeen.



Kesä 2002. Lontoon Hyde Parkissa pikkusiskon kanssa. Päällä lempparifarkut, jotka myöhemmin revetessään löysivät tiensä MLP-hameeseen (rullaa pari kuvaa alemmas). Vaikka käytin edelleen löysähköjä vaatteita, tiukkuus oli valttia etenkin paidoissa. Myös kerrospukeutuminen on aina ollut minusta kiva asia ;)



Ruisrock 2003? Veikkaisin. Perussettiä, mangatoppi niskalenkillä oli ehdoton lempparini. Tämä kuva siksi, että hiukseni taitavat olla jokseenkin naturellin väriset.



Kesällä 2005 hankin pitkään himoitsemani kuiturastat. Tuttu teki nämä kampaamoja halvempaan hintaan kuminauha&letitys-tekniikalla (olettaisin että sillä on jokin parempikin nimi). Otsiksen olin leikannut jo edellisenä talvena, senkin ensimmäistä kertaa yli 15 vuoteen. Pidin paljon väreistä, lapsekkuudesta, Paul Frankista ja Fruitsista.



Samaa linjaa. Rastoja pystyin pitämään päässä maksimiajan eli 3kk - purkamisen jälkeen omat hiukset tuntuivat olevan yhtä haperoa ja myös päänahka kärsi kunnollisesta pesemättömyydestä. Nopeasti ne kuitenkin tokenivat koettelemuksesta. Tykkäsin ja tykkään edelleen tästä asukokonaisuudesta paljon, sopii vähän päivetystä saaneelle iholle hyvin.



Kevät 2006. Karkkiväreihin ja yltiölliseen dekoratiivisuuteen kyllästyy jossain vaiheessa, ja välillä tulee halu palata luonnollisempaan ilmeeseen. Etenkin jos on keskellä erämaata, poissa muiden ihmisten ja tekniikan ulottuvuudesta ja kosteus on sitä luokkaa että hiuksia on turha edes ajatella suoristavansa... Kuva otettu safarimatkalta Etelä-Afrikasta. Housut taisivat olla ainoa maastoon uppoava vaatekappaleeni - ainakin kuvan toppi ja sängyllä lojuva kuoritakki ovat jotain ihan muuta... Ellei joku tiedä, missä olisi vaaleanpunaista savannia?



Kevät 2007. Teen vatsalihaksia Oulun teatterin takana. Placebo oli maailman kovin juttu ja Suomen keikka tulossa. Vaatetus oli vaihtunut mustemmaksi ja rokimmaksi. Harmittaa maailman eniten, että rakas liituraitableiseri on käytössä niin kulunut, ettei sitä oikein mihinkään enää voi päällensä laittaa .____.



Syksy 2007. Tämä on vain kiva kuva :) Korkkareita vierastaneena hankin vihdoin ihanat korolliset nahkasaapikkaat. Pussimainen kultahame on Seppälästä ja yksi lemppareitani, tosin sekin kaipaa pientä korjausta. Suoraan otsikseen tuli kyllästyminen jo joskus vuosi aiemmin ja leikkautin sen vinoksi.



Kuvista saa sen käsityksen, että käyttäisin vain hameita. Jostain syystä helmat eksyvät päälleni aina silloin, kun on tiedossa jokin kiva tai tärkeä tapahtuma. Arkena housut ovat kuitenkin yleensä kätevämmät. Tässä syksyllä 2007 otetussa kuvassa päällä mustat rakkausfarkut. Jalassa tietenkin myös Askot, sillä Conssit ovat yksinkertaisesti paras jalkinemalli keikoille! The Ark rokkasi tällöin Teatrialla. Rakas Hello Kitty -laukku kaipaa vetoketjun vaihtamista, muuten käyttäisin sitä jatkuvasti edelleen. Myös kuvassa näkyvä Onlyn talvitakki (joita myös on lähes jokaisella) on nyt pois käytöstä - neljä vuotta se palveli uskollisesti ja on nyt hajoamassa liitoksistaan.



Syksy 2008. Työpaikan pikkujoulut Riika-nimisessä kaupungissa (en ole varma taipuuko se Riiassa vai Riikassa :D) ja ihana puhelimella otettu peilikuva. Saappaat, värikkäät sukkahousut ja tunika - toimii! Suora otsis palasi viime syksynä mutta lähtee kyllä kohta taas pois, kun menee hermot tähän kuontaloon. Etenkin kesällä on vaan kivempi, jos hiukset saa helposti pois kasvoilta ja auringon siihen tilalle!

Huh, siinäpä kuvia ja tylsää tarinaa. Loput tyyliasiat sitten tiedättekin! Jos nyt olet nukahtamispisteessä ja kaipaa piristystä, tsekkaa ihmeessä Stellan juttu Vagabondin syksyn mallistosta. Oikeasti, hehkuttamieni korkonilkkureiden menettäminen ei haittaa yhtään, jos saan nuo kuvan nro 4 kengät! Tai kuvan nro 2! Tai tai tai!

21 comments:

  1. Heh, ne strech-housut oli joskus kaikilla :D Ja sit ne, joissa oli valmiina ommeltuna se hame. Onneksi mulla ei niitä sentäs ollut, huh.

    Mää tekisin tälläsen, mutta mun valokuvat on kellarikomerossa alimpana pahvilootassa... En jaksa mennä penkoon niitä sieltä ku en saa kamoja ite takas tungettua... Paitsi nyt tuli semmonen fiilis, et jos lähtiski penkoon ne kuvat ku just meinasin koulujuttuja tehä :D :D

    ReplyDelete
  2. norppa, joo yllättäen se fiilis tulee aina silloin kun oli suunnitellut tekevänsä jotain kohtuullisen epämiellyttävää :D Tee vaan, haluaisin nähdä! Mullakaan ei onneksi ollu housuista sellasta versiota, joissa olisi ollut se hame kiinni. Sen sijaan paloista ommellut löytyi..

    ReplyDelete
  3. Olipa mahtavia kuvia. :) Nostalgian humahdus teinivuosilta täytti pääni. Nuo rastasi olivat kyllä huippuhienot, sääli, etteivät pysyneet päässä kauemmin.

    ReplyDelete
  4. Ihana nähdä vanhoja kuvia susta :D Siis noita 90-luvun esim. Jännä myös huomata miten nopeasti aika kuluu eli miten "vanhoja" kuvia on nähnyt aikoinaan tuoreeltaan!

    ReplyDelete
  5. Tuo norsiksen sanoma on kyllä niin totta ;)

    Mää menin ja kaivoin noi mun kuvat, että postaus tulossa ;)

    ReplyDelete
  6. Ihana kuvapläjäys. Ah ysärikledjut oli niin mahtavia. Rastat oli tosi hieno samoin sen ajan asu. Ehdoton lemppari on kuitenkin toi my little pony hame, joka on tainnut vilahtaa täällä blogissa aikaisemminkin!

    ReplyDelete
  7. Jee tosi kiva postaus! Ihana kun itsellä ihan samanlaiset noi ysärikledjut, tyyliin Filaa ja Benettonin neuleita :'D nyyh.

    ReplyDelete
  8. Hihi, monta tuttua kuvaa! Vois olla mielenkiintosta tehdä itestäänkin tämmönen katsaus, joskin en varmasti kehtaisi sitä julkisesti tehdä :D Just kotona kattelin jotain rippikuviani, yääääk. Onneks en näytä enää samalta.

    ReplyDelete
  9. Haha, vahan oli hauska kattoo naita ja kui muoti on muuttunu esim. kymmenessa vuodessa :3

    ReplyDelete
  10. Muahhahaaa, Rednex -paita ;O) Sori, en pysty mitään muuta sanomaan, se oli niin loistava veto!!

    ReplyDelete
  11. Hihii, ihanata! Muistan nuo jännittävästi hohtavat siniset housut kyllä vielä ainakin ekalta yliopistovuodelta :D
    Nekun tavoin sain erikoisia nostalgiaväristyksiä teinivuosikuvista.. Jostain kumman syystä omat kuvat tuolta ajalta näyttävät jokseenkin samalta: kalpea talvivalo ja salama, kalvakat kasvot (ei tod. mitään hajua aurinkopuuterin piristävästä vaikutuksesta, poskipunasta nyt puhumattakaan - keski-ikäisten toimintaa!) ja vähän varautunut ilme. Ja väriyhdistelmät! Jea!

    ReplyDelete
  12. hihii, muistan et sulla oli toi sama toppi kuin ruisrock 2003 -kuvassa, kun ekan kerran nähtiin :)

    vanhojentassikuva ja sitä seuraavakin näyttää tutuilta. oot varmaan lähettäny niitä näytille niihin aikoihin kun alettiin swappailemaan :)

    ReplyDelete
  13. Nekku, kiits :) Rastoja on kyllä ikävä! Ehkä joskus otan uudestaan..

    norsis, joo! Yllättävän vanhoja jotkut kuvat on vaikka itestäki tuntuu että vastahan ne otettiin :D

    norppa, jee :)

    Nooruska, kiitos! MLP-kangasta on vielä vähän jäljellä ja oon koittanut miettiä, mitä siitä vois tehdä. Toppi hameen pariksi? :)

    W, hahaha :D Ja kiitos!

    laughable-loves, Mietaa-kuva taitaaki olla sun ottama :D Olis kyllä tosiaan voinu rippikuvan laittaa jos oisin tajunnu! Möh. Se on kyllä onni se, että tyylitaju (toivottavasti) kehittyy paremmaksi vanhemmiten :D

    sarkku, joo :> Tosin sen voi kyseenalaistaa, että oonko missään vaiheessa pukeutunut muodin mukaisesti.. eh.

    Mikaela, repeilen sille itsekin aina kun asian havaitsen :D

    Leenu, kiva ^___^ Housut on itseasiassa vieläkin käytössä, tosin toisen lahkeen vetoketju on rikki joten kaipaavat tuunailua. Ja todellakin, kuka ysäriteini nyt olisi POSKIPUNAA käyttänyt!? x)

    jenkku, hihi :) Mulla oli juu värikopioita noista joistain 2000-luvun alun kuvista joten oon niitä varmaan sendinyt!

    ReplyDelete
  14. Hei huippuhauska kuvasetti! Itsekin sain avattua muistojen arkistoa kun sisko teki mulle 20-vuotis lahjaksi leikekirjan. Täytyy myöntää että oon joskus ollut tyylillisesti melko hukassa :D

    ReplyDelete
  15. maaritkarkkainen, kelläpä ei olisi ollut tyyli hukassa joskus :D

    ReplyDelete
  16. Mahtava tyyli-nostalgia-pläjäys! Varsinkin vuoden 2000 kuva nauratti, taisin näyttää just samalta :D

    ReplyDelete
  17. Jutta, kiitos, jostain syystä itsekin jaksaa monille kuville naureskella yhä uudestaan :D

    ReplyDelete
  18. hii, muistan itekin tuon helsingin reissun vaikkei ollenkaan samoissa porukoissa kuljettukaan! :) (siis darudejuttuun liittyen)
    kiva nähdä tommosia vanhojakin kuvia. :>

    ReplyDelete
  19. veera, aijaa, huippua!! :D

    ReplyDelete
  20. Hhiii. En tiedä, näetkö nyt tätä kommenttia, mut googletin "ruisrock kuvia" ja kuvahaku toi minut tänne ;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä nää vanhatkin kommentit tulee ilmoituksina sähköpostiin! Hih, hullua että päädyit tänne tollasella hakusanalla. :D Tosin Google taitaa muistaa saitteja, joissa on käynyt ennen, ja ehdottelee linkkejä vähän sen mukaan.

      Delete