2009/05/14

Please don't drive me blind

Pistelen banaania poskeen ja yritän saada kirjoitettua muutaman rivin eilisestä. Kaksi nimeltämainitsematonta ystävääni olivat päättäneet järjestää minulle synttäriäksöniä. Pahaa aavistamattomana pyöräilin keskelle Oulun suurinta puistoa, jossa silmäni sidottiin ja minua lähdettiin taluttaen kävelyttämään kohti tuntematonta. Näytimme mitä ilmeisimmin lähinnä polttariporukalta.


Yritin toki arvailla mihin suuntaan olimme menossa, mutta aistini väittivät meidän olevan täysin päinvastaisessa suunnassa, kuin minne lopulta päädyimme. Tietomaahan! Niille, jotka eivät tiedä, Tietomaa on mini-Heureka, täynnä ihmeellisiä vimpaimia ja faktoja. Olin käynyt siellä kerran aiemmin, mutta oli kiva mennä uudestaan :)


Tässä piti tuijottaa lasien läpi, jotka peilasivat kaiken mukavasti ainakin kertaalleen väärinpäin. Samaan aikaan piti kävellä mustavalkoruutuista lattiaa niin, että astuu vain mustille laatoille. Oli muuten aluksi kohtuu vaikeaa :D Kun ajatteli nostavansa vasemman jalkansa automaattisesti astuakseen mustalle ruudulle, näkyikin lasien läpi että olit nostanut oikean jalkasi astuaksesi valkoiselle ruudulle...


Olin pelottava kukka. Olin myös naurava kukka ja kuoleva kukka.



Tietoiskujen ja itsensä ähkyyn pizza-buffetissa ahmimisen jälkeen piti suunnata vielä jälkkärille. Lempikahvila Bisketti on ihana, mutta aina niin kovin täynnä! Piti siis suunnata vastapäiseen Coffee Houseen, jossa S-kortilla sai halvennusta cappuccino+muffini-yhdistelmästä, njam. Iltapäivä ja ilta meni harvinaisen nopeaa ohi!


Kotimatkalla poikkesin Prismassa hakemassa halvat esiintymishousut, koska en omista ainoitakaan tilanteeseen sopivia urheilupökiä. Samalla päädyin kuvaamaan päivän asun sovituskopin peilistä, voi nolous. Tästä kun melkein saa selvän.

* farkkulegginsit - Pieces
* mekko - H&M
* pinkki toppi - H&M
* neuletakki - Vila
* nahkatakki - second hand
* huivi - Pieces
* laukku joka ei näy - Puma
* bambikoru - TitiMadam
* rusetti - Romeo&Julia


Tietomaan sisäänpääsyn ja Silverchairin Tomorrow-singlen lisäksi lahjuksista paljastui ihana Alice in Wonderland -henkinen kaulakoru, miniatyyriteekuppi! On kyllä söpis.

Ompelin äsken esiintymistopin kiinni toiseen toppiin. Kohta lätkin takareisiin kuumageelit, kerään huiskat ja vesipullon kassiin ja hilppasen kenraaliin. Huomenna nokka kohti Kuopiota ja cheer-/tanssikisoja! Siellä menee lauantai, ja sunnuntaina on näytös, joten palatkaamme todennäköisesti ensi viikolla. Wish me luck :)

12 comments:

  1. Myöhästyneet synttärionnittelut ja I wish You Luck :)

    AM siis WSE, joka ei jaksanut kirjautua :/

    ReplyDelete
  2. Voi paska, oisit siis niissä tanssikisoissa täällä. Niistä on ollu mainoksia ja eka meinasin, et meen kattoon (ennen ku ees tajusin, et sua vois nähdä), mutta lähenki huomenna vuokattiin. Hitsin harmi! Mutta hauskaa reissua!

    ReplyDelete
  3. Kuulostaa tosi kivoilta synttäreiltä, pitääki päästä Heurekaan taas, tollaset paikat on ihania! Toi kaulakoru on muuten söpöintä.

    ReplyDelete
  4. määki haluun tollaseen heurekapaikkaan :D ja söpö toi koru ^^

    ReplyDelete
  5. Wishing you luck! :)

    Ihania kavereita sulla, ja ihanan korun sait! tiedätkö yhtään minkä merkkinen/mistä ostettu, ihastuin siihen :)

    ReplyDelete
  6. Olen antanut sulle mainetta ja kunniaa! :) Käy hakemassa award blogistani tämän päivän postauksesta; http://rapakon-takana.blogspot.com/ =)

    ReplyDelete
  7. ihana mekko ! ja onnea : > niin me kaikki vain vanhenemme.

    ReplyDelete
  8. Anonyymi, kiitos ;)

    norppa, tajusin itekin vasta perjantaina, että ois voinut ilmoilla sulle etukäteen jos oisit vaikka halunnut tulla kattomaan! Mutta toivottavasti Vuokatissakin oli mukavaa :)

    patentti, tommosissa tiedekeskuksissa on kyllä kivaa!

    linda sofia, sitte pitää vaan mennä ^___^

    sarakissa, kiits! En tiedä onko koru tätä kautta hankittu, mutta LunarraStar niitä valmistaa: http://en.dawanda.com/shop/LunarraStarJewellery

    Mikaela, niinpä ;)

    Norppis, kiitos, niin on ;)

    TaiNa, kiitos! Palaan asiaan vielä myöhemmin tänään :)

    Elisa, kiitos! Fyysistä vanhenemista ei voi estää, mutta onneksi henkisestä iästä voi olla eri mieltä ;)

    ReplyDelete
  9. aiiiivan ihana koru! <3

    ReplyDelete
  10. Ihana tuo kahvikuppi tms koru!

    ReplyDelete