Loud music, voices and laughter

Perinteiseen tapaan sunnuntain kunniaksi pientä summausta koko viikonlopusta. Mainittakoon, että kovin moni tunti on kulunut erilaisen säätämisen parissa. Säätäminen on lisäksi hyvin suurilta osin liittynyt parhaaseen kotimaiseen yhtyeeseen jonka tiedän, ja josta on mainittu täälläkin useampaan otteeseen... Kuvien muokkausta, VHS-tallenteiden siirtämistä koneelle et cetera et cetera. Siinä sivussa olen ehtinyt siivota lehtikasoja, urheilla ja viettää tuttua ja turvallista lauantai-iltaa kera ystävän, hyvän ruoan ja melko mielenkiintoisen leffan parissa.



Sain joululahjaksi paketin tee-se-itse-falafeleja. Vaikka joulusta on aikaa, vasta nyt tuli testattua tämä taikinaseos. Ohjeiden mukaan lisätään vain vesi, annetaan turvota, pyöräytetään söpöjä pikku pullia ja paistetaan öljyssä rapsakoiksi. En ole eläissäni tehnyt lihapullia tai mitään niiksi luettavaakaan, joten falafelien ulkoinen olemus muistutti enemmänkin tyhjentynyttä koripalloa, kuin matemaattisten oppien täydellistä palloa. Oh well, maku oli sama kuitenkin. Ekokauppa Ruohonjuuresta näitä ainakin pitäisi saada.



Falafelien seuraksi salaattia! Vaaleanpunaisesta Hello Kitty -kulhosta kaikki salaatit maistuvat entistä maukkaammille. Sisältö olisi tosin itsessäänkin toiminut - villirucolaa, kurkkua, miniluumutomaatteja, maustettua fetaa (salaattijuustoa), auringonkukansiemeniä. Nam.



Lopputulos lautasella. Falafelien dippailuun kelpasi mainiosti täysvegaaninen chilimajoneesi. Lisukkeena myös Kantolan Valitut-suolakeksejä päällysteenään ruohosipulituorejuustoa. En enää ikinä syö Tuceja, nämä rapeat vehnänalkioilla, merisuolalla ja oliiviöljyllä maustetut keksit ovat ylivertaisia!



Se elokuva... Bongattiin joskus muinoin Makuunista Highway, jota tähdittävät Jared Leto, Jake Gyllenhaal ja Selma Blair. Tajusimme jo silloin, että jos emme koskaan olleet kuulleetkaan kyseisestä filkasta, ei se missään nimessä voinut olla täydellisyyttä hipova. Monta kertaa kävelimme sen ohitse miettien 'toi otetaan ens kerralla'. Koko kaupungin videovuokraamoista ei löydy vuoden 1992 versiota Wuthering Heightsista, joten luonnollisesti (?) nappasimme mukaan nyt sitten kerrankin Highwayn.

Elokuva kertoo siitä, kun Jack (Jared) joutuu vaikeuksiin, ja ystävänsä Pilotin (Jake) kanssa he päättävät suunnata auton nokan kauas pois, seurauksia (körmyisiä pahaa tahtovia miehiä) pakoon. Matkalla mukaan liittyy yksinäinen Cassie-neito (Selma), jolla on salaisuus piiloteltavanaan. Pieniä, pimitettyjä tietoja selviää lisääkin itse kultakin, ja soppa on melkoinen.

Juonesta voisi kuvitella leffan kuuluvan kategoriaan draama. IMDb'kin tarjoaa draamaa ja rikosta, mutta omasta mielestäni Highway oli pikemminkin komedia. Jo pelkästään Jaredin ja Jaken hiustyylit saavat naurun purkautumaan vatsanpohjasta, puhumattakaan typeristä letkautuksista ja kohelluksesta, jota matkan varrella sattuu. Puolitoista tuntia oli aivan riittävä tälle vedolle. En voi sanoa, että tämä olisi huonoin elokuva minkä olen ikinä katsonut, mutta ei sitä voi hyvällä tahdolla oikein suositellakaan. Jos nimittäin haluaa tosissaan elokuvaelämyksen. Uteliaisuudella ja hölmöllä huumorilla varustettuun iltaan tämä sopinee silti mainiosti. (Huomatkaa muuten puolentoista litran Dr. Pepper -pullo! Autuutta!!)



Ystävä oli sitä mieltä, että edellisen postauksen kuvat Bush-bändiä ihannoivasta kotimekostani eivät antaneet ilmi tarpeeksi. Minä vähän mutristelin uusien kuvien otolle, mutta suostuin kuitenkin paparazzin häiriöinnin kohteeksi. Ainakin tässä näkyy myös selässä komeileva logo. Kädessä oleva ihkupihku nahkaranneke by H&M. Takana tuijottelevat ihkupihkut julisteet ovat Manboyn keikkajulisteita levyjen kansista. Ylemmän valkoisen taiteilut ovat Herra Ylpön käsialaa muuten.

Ulkona on ollut mielenkiintoinen päivä järkyttävine tuulenpuuskineen, lumisateineen ja auringonpaisteineen. Niskaa kiristää, alakerran naapuri jumputtaa suomiräppiä bassojen sivaltaessa korviani oman musiikkini yli ja yleinen sunnuntai-angst valtaa mielen. Onneksi voi aina elää seuraavaa viikonloppua varten.