2011/11/28

Gloomday

Moni on varmasti kanssani saman periaatteen kannalla: blogin kuuluu tuottaa iloa, niin kirjoittajalleen kuin mahdollisille lukijoilleenkin, ja masentavat purnaamiset pidetään sähköisiltä sivuilta poissa (elleivät ne sitten ole blogin idea, that is). Tänä maanantaina ei ole tapahtunut mitään erityisen ikävää. Sain päivittäisen kirkasvaloannokseni, skippasin kahvin jo kolmatta päivää, en ole tiputtanut (vielä) mitään lattialle ja ulkonakin on juuri ja juuri havaittavissa sinistä jostain harmaan pilviverhon raosta.

Aion kuitenkin ottaa oppia ainin ja Chatrinin negistelyistä ja todeta, että päivän pilaamiseen riittää kyllä ihan vaan se fakta, että on maanantai. Miten epäreilua on, että kun ihminen menee väsyneenä ajoissa nukkumaan, uni tulee vain tunnin pätkissä? Tai että kaikilla työpaikoilla ei ole äänieristettyä ja pehmustettua huutohuonetta? Ajatus sekotilastojen julkaisemisesta verotietojen sijasta vaikuttaa marraskuisessa synkkyydessä täysin toteuttamiskelpoiselta idealta. Tiedän monta, jotka olisivat kärkisijoilla.

Taivaan siniseksi muuttumisesta ei ole iloa, kun päivän koko valoisa aika menee sisällä istuessa. Sen sijaan aion luukuttaa Placebon Archive-coveria, tehdä monen monta taukojumppaa ja haaveilla lounaaksi vääntämästäni kasvisgratiinista. Hyvä ruoka, parempi mieli. Ja sitten on vielä pincers, joka jaksaa hihityttää jopa kaameina päivinä.


This Monday is no better than any other Monday. I'm feeling really negative although nothing really bad has happened. But just the fact that it's Monday is enough. I think it's extremely unfair that when one is tired and ready to go to bed early, sleep only comes in one-hour periods. And that there's not a soundproof, possibly padded, room at every workspace to spend your coffee break yelling in. Blah.

The sky is slowly turning from grey to blue, but that doesn't give joy to a person whose destined to sit inside the whole day. So I'm just gonna listen to Placebo's Archive cover, daydream about lunch and swell in gloominess. And maybe chuckle a little to DanRad's pincers.

11 comments:

  1. Toivottavasti Fok_It pelastaa vähän!

    ReplyDelete
  2. Onkohan vika minussa, vai tuntuuko maanantaita olevan useammin tähän aikaan vuodesta? Nim. neljäs maanantai viikon sisällä.

    ReplyDelete
  3. Hö! Kyl välillä saa ja pitääkin purnata! :D

    ReplyDelete
  4. Ääh, apua. Ton kuvan tuijottamiseen jää ihan koukkuun. Huippu! Ja oon samaa mieltä siitä, että negatiivisten asioiden paasaamista blogissa pitää julkaista harkiten, mutta onhan se itsestäänselvää että joskus ottaa päähän vaan niiiin prkeleesti ja sitä pitää omalla tavallaan purkaa. Tai sitten pitäisi vaan korjata oma asennevamma ja nimetä vaikka viikonpäivät uudelleen tai jotain, maanantaiärsytyksestä kun ei varmaan tulla koskaan pääsemään eroon. Plääh.

    ReplyDelete
  5. Salla, toi oli loistava, kiitos! Oli pakko jakaa feissin puolella. :D

    jennni, et todellakaan ole ainoa! Voi huh. Tää on ihan tappoa. -____-

    Kissaämmä!, totta kyllä. ;D Mutta musta alkaa heti aina tuntua, etten tee muuta kuin valitan. Blogista on kivempi saada irti iloisia asioita. :)

    Anni, Dan <3 ^___~ Blogihan on toki se "oma" paikka, kyllä siellä pitää saada tehdä mitä haluaa. :) Mutta kun ei haluaisi purnata.. Hmm, auttaisikohan toi tosiaan, jos nimeäisi maanantain uudestaan? Tosin sitten pitäisi nimetä sunnuntaikin, sekin on niin ällö päivä.

    ReplyDelete
  6. Musta muuten kans tuntuu et tää koko syksy on ollu vähän kuin yhtä pitkää maanantaita.. mä yritän kovasti ajatella positiivisesti mutta on se vaan jotenkin ihan pirun vaikeeta tällä hetkellä:D Luulen kyl et jatkuva kiire yhdistettynä tänhetkisiin typeriin työjuttuihin ja jatkuvaan sairasteluun on vaan semmonen yhtälö et ei jaksa!

    Ja ai vitsi toi sarjis on mahtava:DD

    ReplyDelete
  7. aini, tää on jotenkin ihan karseeta! Mä en edes oo ollut kipeä kertaakaan, mikä on tietty huippua, mutta epäilyttävää. ;)

    ReplyDelete
  8. Biisi ikuisesta maanantaista http://www.youtube.com/watch?v=82GFetmJgPI

    ReplyDelete
  9. Olli, selkeesti. Ihme kyllä sain ton jopa kuunneltua kokonaan läpi. ;) Vaikka räppi ei ihan mun pirtaan sovikaan.

    ReplyDelete
  10. Heipä hei, täällä blogeissa pyörin pitkästä aikaa. Ja arvaapa miksi? Mulla on vihdoin kiva ja iloinen olo :D tää on ihan mahtavaa. Oon vältellyt koko blogimaailmaa, kun on ollut niin masis-olo. Vaan eipä enää. Toivottavasti tämä kestää!

    ReplyDelete
  11. Chatrin, loistavaa!! Mäkään en oo blogeissa kamalasti pyörinyt, ei oo ollut aikaa ja energiaa. Mut ehkä tämä vielä iloksi muuttuu. :)

    ReplyDelete