Lauantain lievä koomailu johti Placebo-dvd'n ohella elokuvan nimeltä Free Willy katsomiseen. Kävin sen muinoin tuijottelemassa ihan leffateatterissa asti, ja jälleennäkeminen Keiko-valaan kanssa toi kyyneleet silmiini. Ehkä hieman säälittävää. Tuttu teatteri, Finnkino Plaza, tuli sekin tsekattua jälleen kerran elokuvan (500) Days of Summer muodossa. Sitä ennen kuitenkin piipahdus uuteen ravintola Puistolaan. Hurmaavan vaaleanpunaisesta rakennuksesta löytyvät Deli, Bistro ja Fine Dining. WC-tilat koostuvat rumpukaivoista ja kahvilapuolella ihastuttavat vanha laattalattia ja Eamesin unelmatuolit. Ruokapuolelta tyydyimme herkuttelemaan puoliksi erään jälkiruoan, joskaan tyytymisestä ei kyllä voida puhua. Kirsikkavalkosuklaamousse ei ollut enempää eikä vähempää kuin taivaallista. Vesi tulee kielelle pelkästä ajatuksestakin, omnomnom.
Nämä kuvat Ravenwavesin kamerasta.
Ja ei, en tiedä mitä viimeisessä kuvassa tapahtuu.
Elokuva ihastutti, joskin jollain tapaa myös surustutti. Leffasta voitte lukea enemmän esim. Paivilta (jonka arvonnassa muuten voitin Babel-dvd'n, jee!). Tiesin siis odottaa jotain hyvää, vaikken sataprosenttisesti tiennyt, että mitä. Teininä Joseph Gordon-Levitt ihastutti pitkähiuksisena vekkulina sarjassa 3rd Rock from the Sun, ja onnistuuhan mies hurmaamaan edelleenkin. Yhdennäköisyys edesmenneeseen Heath Ledgeriin on niin selvä, että ihan hirvittää. Myös Zooey Deschanelilta luonnistuu Summerin mielenkiintoisen hahmon luominen. Vaikka romanttiset komediat aiheuttavat minussa genrenä yleensä puistatuksen tunteita, on tämä elokuva niin sympaattinen, ettei sen tykkäilyltä voi välttyä. Soundtrack ihanine, ennestään tuttuine The Smithseineen ja Regina Spektoreineen viehättää allekirjoittanutta suuresti. Moitittavaakin tosin löytyy: olisin kaivannut musiikille vielä merkittävämpää roolia elokuvassa. Lisäksi yhteneväisyys ranskatar Améliesta kertovan leffan kanssa hieman häiritsi. Ei siis viiden tähden elokuva, mutta läheltä liippaa :)
Valkokankaan tölläämisen jälkeen suuntana oli tuttu ja turvallinen numerobaari, jossa ilta kului tanssahdellen niin ala- kuin yläkerrassakin. Dj Pyhis ei ikinä petä, ja saatiin kuulla niin Editorsia, Placeboa kuin Garbageakin (okei, ehkä mukanamme viedyllä toivelistalla oli asian kanssa jotain tekemistä). Asussa luotin vanhoihin ystäviini - kultahameeseen, kuuloketoppiin ja Askoihin. Aikaa pakata reissua varten ei nimittäin ollut liiemmälti. Lisäksi vaatteiden täytyy ehdottomasti olla tarpeeksi mukautuvat vapaaseen riehumiseen tanssilattialla!
hame - Seppälä
musta toppi + legginsit - jostain
kuuloketoppi - Punkyfish, Lontoo
kengät eli Askot - Converse
neulebolero - H&M
takki - Halonen
pikkulaukku - second hand, kasaria
pipo ja huivi - self made
tumput - jostain
Meikistä tuli ihan vahingossa Halloweenin värinen, kun käytin lemppari-MACejani - oranssia ja glittermustaa. Arvostan muuten suuresti meikkikuvia kotioloissa räpsiviä bloggareita tai muita kuvaukseen mieltyneitä, homma on äärimmäisen vaikeaa! Näissäkään kuvissa värit eivät varmasti näy oikein, mutta edes vähän sinne päin. Ja ollaanpas sitä taas pirteinä.
Sunnuntai oli enemmän tai vähemmän masentava, kun tuskainen junamatka piti kokea toiseen suuntaan täpötäydessä vaunussa. No, nukkumalla siitäkin selvittiin. Viikonloppuna onkin taas tiedossa Suomi-matkailua äidin luo, mutta muuten taidan pysyä nenä kiinni tietokoneen ruudussa seuraavan kuukauden ajan. Blogi voi siis hieman kärsiä, mutta katsotaan nyt - todennäköisesti kaipaan lukuisia pakokeinoja opiskelusta, ja blogosfäärihän niitä tarjoaa ;)
Eivätkös Gordon-Lewitt ja Ledger olleet molemmat siinä 10 Things I Hate about You -leffassa (olivat, tarkistin IMDB:sta)? Se pitäis joskus katsoa, en ole nähnyt. Ja niin pitäis tuokin (500) Days of Summer.
ReplyDeletePyhis on paras. Harmi vaan, kun soittaa numerossa niin harvoin. :(
.Nekku., siinähän ne molemmat, ja onpa kyllä multakin tsekkaamatta. Vuokrattavien leffojen lista kyllä kasvaa kohta mahdottomasti, pitäisi kai lyhentää jostain päästä ;) 500-päiväistä kesää suosittelen kyllä!
ReplyDeleteOi, olen tässä jo jonkin aikaa fiilistellyt Puistolaan tutustumista, ja ehkä tuo kirsikkavalkosuklaamousse minut sinne vielä houkuttelee, jos se kerran oli taivaallista :)
ReplyDeleteHarmitus, kun törmäily jäi melko vähiin (ei nolliin kuitenkaan), mutta kuten sanoit, kuukauden päästä sitten uusi yritys :) Tsemppiä hurjasti!
Kivat Halloween meikit! Pelkään aina oranssia, vaaleanpunaista jne silmämeikkejä käyttäessäni, että musta tulee ihan punasilmäisen/itkusilmäisen näköinen... Sopivat vissiin paremmin tummahiuksisille! Siis sulle ainakin sopii ja hyvin! :)
ReplyDeleteTahtoisinkin kovasti nähdä tuon leffan, Zooey on vaan niin ihana.
ReplyDeleteEka kuva sai muuten kaipaamaan taas pitkiä ja vähän vaaleampia hiuksia :)
Toi pinkki takki on niin söpö, sopii sulle ihanasti!
ReplyDeleteLeenu, hankkiudu ehdottomasti Puistolaan joskus :) Kiitos ja koitetaan törmätä!!
ReplyDeletesarakissa, leffaan sitten vaan ;) Mun pitäisi varmaan varata kyllä kampaaja, voisi vähän vielä vaalentaa..
Nooruska, hih, kiitos :)
Niin ja -L-, mulla taas turvonneet silmät -efektin tekevät sinisen eri sävyt :D Kun siniset silmät mulla kuitenkin on. Kerran koitin huvikseni kirkkaanpunaista poskipunaa luomiin, ja sehän toimikin :)
ReplyDelete