2009/11/21

Twilight - New Moon

New Moonin yönäytös ei vetänyt vertoja kesäkuiselle Potterille, vaikka pääosin tytöistä (yllättäen) koostunut yleisö kiljui ja huokailikin mukana. Silmäniloa elokuvasta ei siis todellakaan puuttunut! Paidattomat sudet ja ainakin yksi paidaton vampyyri takasivat viihtymisen kaksituntiselle teatterissa istumiselle, ja vuorokaudenajasta huolimatta hereilläkin pysyi hyvin ;)



Juoni lienee kovin monelle jo tuttu, samoin henkilöhahmot ja koko vampyyrien ja ihmissusien konsepti ylipäätään. Olen tylsä, stressaantunut ja aivoni ovat yksinkertaisesti jossain muussa ulottuvuudessa - siispä tyydyn perinteiseen pros & cons -listaukseen.

+ Edward. Eipä tätä tarvitse juurikaan selitellä ;)
+ Vauhdikkuus. Tarina kulki kokoajan eteenpäin mutta pysyi kasassa.
+ Dakota Fanningin esittämä psykoottisen suloinen Jane.
+ Jacobin järjetön herttaisuus (niin no, eivät ne lihaksethaan pahitteeksi olleet).
+ Musiikki. Soundtrack vaikutti mielettömältä! Tosin olihan se jo tiedossa etukäteen.

- Vampyyrien silmät. Kamalat. Miksi niistä piti tehdä niin vaaleat ja pelottavat?
- Digitaaliset susihahmot. Olisivat toki voineet olla pahempiakin, mutta karsastan aina tällaisia täysin selvästi tietokoneella luotuja hahmoviritelmiä.
- Bella. Argh.
- Volturin turhan pinnallinen esittely.



Koko saagan ensimmäisen filmatisoinnin, Twilightin, parhaita puolia juurikin tässä järjestyksessä ovat: 1. Edward Cullen 2. visuaalisuus ja värit 3. musiikki. Kovin paljon muuta hyvää siinä ei sitten olekaan. New Moonissa pätee lähestulkoon sama järjestys, mutta juonellisesti se toimii paremmin kuin ensimmäinen osa. Monessa odottamattomassa kohdassa pääsi naurahtelemaan ja osa kohtauksista tuntui äärimmäisen todelliselta. Mitään olennaista ei oltu kirjaan verraten jätetty pois, mutta toisaalta omasta lukukokemuksestani on aikaa, enkä muista kaikkia käänteitä tuoreeltaan. Suurin ero lienee Edwardin painottaminen. Eihän kukaan nyt voi tehdä elokuvaa, jossa Edwardia olisi suhteessa muuhun tarinaan yhtä vähän kuin kirjassa! Vampyyriherran osuutta oli siis lisätty, mutta kyllä Jacobkin sai huomiota osakseen. Vähän paha olla saamatta huomiota, kun juoksentelee 99% ajasta ilman paitaa pitkin maita ja mantuja.

Viihdyin siis mainiosti Finnkinon penkillä istuen ja tiedän, että tämäkin filkka tulee päätymään dvd-hyllyyni. Jos ei itse elokuvan vuoksi, niin Edwardin. Ja ehkä vähän myös Jacobin.

7 comments:

  1. Siis voi taivas sitä Kristen Stewartia! Miten se muija VOI olla niin huono näytteleen??! En tosin tätä uusinta vielä oo nähny, mut kaikki muut muikin leffat mitä oon ikinä nähny, niin se on kaikissa aivan yhtä huono, maneerinen ja vaan ärsyttävä.

    Bella hahmonakaan nyt ei oo sieltä ihanimmasta päästä, musta se on jo vähän ärsyttävän hölmö välillä, mut Stewart pilaa sen ihan totaalisesti. Voi elämä sanon minä.

    Mä pääsen vasta ens viikonloppuna kattoon, mut suuremmat odotukset on nyt entä ekaa leffaa kohtaan, koskien ohjaajaa. Edellisestä kun en oikeen välittänyt..

    Ja eniten leffaa mennään kattoon Jasperin (ja myös Edwardin..) takia. Amen.

    ReplyDelete
  2. Sinä se kyllä osaat kirjottaa tosi hyvin!! :) Kävin eilen kattomassa ton leffan, mutta kertakaikkiaan en oo osannu vielä päättää kuinka hyvä se oli. Huonoks en ala leffaa haukkumaan, koska aion hankkia myöskin ton dvd:nä sitten joskus. Haluan kattoa sen omassa rauhassa kotona :)

    Lihakset oli tosi jees, Edward myös.. Mua ei häirihte vampyyrien punaset eikä vaaleet silmät, mutta jotenkin oon pettyny siihen, että leffoissa eikä ees kirjoissa oo kunnon torahampaita. Kyllähän vampyyrilla ny hampaat pitää olla!

    ReplyDelete
  3. Ooh. Pitäisköhän käydä katsomassa tänä viikonloppuna jo... En vaan tiedä jaksaisinko taas sitä teinikihitystä, meni jo hermot Twilightia elokuvateatterissa katsoessa...

    En muuten edelleenkään tajua Edwardin viehätystä, mutta ne lihaksikkaat intiaanipojat, NAM!

    ReplyDelete
  4. amma, niinpä :D Yksi ilme, yksi äänenpaino.. No okei, on niitä molempia ehkä KAKSI. Mutta onneksi on Edward, Jasper ja muut jotka pelastavat leffat :D Iloista odottelua kunnes pääset teatteriin asti!

    mari, huh, kiitos! Musta kyllä tuntui että vedin tota tekstiä tosi rankan päivän jälkeen jostain hatusta :D Leffat pitäisi kyllä melkein nähdä aina kahdesti, ennenkuin niistä voi olla kunnolla jotain mieltä.. Mut hampaiden puuttuminen vaivaa muakin!

    suklaasydän, hehee, olet selkeästi valinnut leirisi ja kuulut Team Jacobiin ;) Mutta on se Edwardiki ihku! Toivottavasti pääset pian katsomaan leffan, ja mieluusti ilman häiritseviä teinejä :)

    ReplyDelete
  5. Mun täytyy nyt todeta niistä silmistä että itse taas PIDIN niistä täysin luonnottoman näköisistä tekeleistä verrattuna ykkösosan normaaliuuteen. Eihän vampyyrin silmät voikaan olla muuta kuin luonnottomat ;O)
    Se yleisö oli aika helmeä, mutta kyllä mekin huokailtiin viskibassoillamme Jacobille minkä kerettiin. Ilman paitaa näyttelemisen muuten Lautner voitti 6-0, ei ihan tuollainen kalpea ruipelo ole mun makuun ;O)

    ReplyDelete
  6. Ei ole kalpea ruipelo minunkaan makuuni ja olenkinhan jo pitkään laskenut itseni Susitiimiin ;-)

    Bella on hahmona edelleenkin ärsyttävä ja Stewart ei tee siitä yhtään parempaa vaikka tyttö niin kovin kaunis onkin. Aina kauneus ei yksin riitä.

    ReplyDelete
  7. Mikaela, toki vampyyrien silmät kuuluvatkin olla luonnottomia, mutta ehkä mulla on vaan joku juttu vaaleiden silmien kanssa - ne pelottaa! :D Ja rakastan tummia silmiä muutenkin. Jacob oli kyllä niin maailman suloisin, että mieleni teki halata häntä kokoajan! ^___^ Silti, team Edward..

    Paivi, Susitiimi on sekin ihan sallittava ;) Itse olen kuitenkin sen verran kylmäverinen, että vampyyrit viehättävät enemmän. Enpä minäkään kyllä ymmärrä, miten Stewart on Bellan rooliin päässyt.. Nätti tyttö kyllä, mutta ne maneerit.

    ReplyDelete