2009/12/01

The Joulukalenteri

Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1997 nähty The Joulukalenteri on legendaarinen. Vanhan tonttu Iki-Iäkkään elämän säveltä soittava soittorasia on pysähtymäisillään, ja sen vetämiseen sopiva avain on jäänyt ainoaan Näsien tuhon jälkeen jäljellä olevaan tonttuluolaan Keuruulle. Tontut Hande, Toivo ja Kauko lähtevät avaimen etsintään apunaan Viisasten kirja. Avain löytyy, mutta tonttujen lentokoneen potkuri hajosi laskeutumirytinässä, eivätkä he pääse takaisin Iki-Iäkkään luo ennen kuin Kauko veistää uuden potkurin. Luolan viereisellä maatilalla asuvat Kerttu ja Olli Santanen sekä heidän koiransa Vikke saavat kesken jouluvalmistelujen yllättävän vieraan - Antti "Pentti" Nieksenin. Penttiä tuntuu kiinnostavan eräs Viisasten kirja suuresti, ja myöhemmin Pentti paljastuu Tonttujen viholliseksi, Näsäksi. Siitäkös soppa syntyy.

Sarjasta on syntynyt lukuisia hulvattomia lentäviä lauseita, kuten Why it's always me jonka pitää..., Seikka on saletti ja kaikista hervottomin Pop pop pop ja sillee. Roolisuoritukset ovat mainioita (Pentti Näsä on paras!) ja jaksot sopivan pituisia. Tarinahan on alunperin tanskalainen ja parodioi lapsille suunnattuja joulukalenteriohjelmia, runsaalla huumorilla ja musiikkinumeroilla höystettynä. Sarja ilmestyi DVD'lle pari vuotta sitten, ja voisin hyvinkin kuvitella sen jonain päivänä löytyvän hyllystäni ;)

Alkaneen joulukuun kunniaksi, The Joulukalenterin luukku nro 1!

osa 1


osa 2

8 comments:

  1. Voi vitsi, The Joulukalenteri! Tämä on ollut ensiesityksestään lähtien ehdoton lempparini. :D

    ReplyDelete
  2. ah, parasta :D meillä on ne videolla nauhotettiin kauuua aikaa sitte ni voi kattoo millo vaan ; D :))

    ReplyDelete
  3. Hihi, yhdyn teihin kaikkiin: parasta ajanvietettä joulua odotellessa, ehdottomasti ^___^

    ReplyDelete
  4. ..because sul on rumimmat kuteet ja pisin naama! :D

    ReplyDelete
  5. Oi, The Joulukalenteri on ihan paras! En tiennytkään että se on ilmestynyt dvd:nä, ihan ala-astemuistojen vuoksi se pitää ostaa jos sattuu kohdalle! <3

    ReplyDelete
  6. ravenwaves, wää :D

    Mingna, kuolemaksenikaan en nyt muista mistä sitä dvd'tä saa, mutta kannattaa pitää silmät auki!

    ReplyDelete