2011/10/21

A Place Called Home

Minulla oli kova aikomus ajastaa valmiiksi ainakin lokakuun kalenterimies ja pari väliin jäänyttä Movie Monday -haastetta, mutta kuinkas kävikään? Olen juossut pää kolmantena jalkana töissä, treeneissä, keikoilla, muuten vaan hoitamassa asioita ja miettimässä, mitä pakkaisi matkalaukkuun mukaan. Syksyinen viikonloppu nimittäin sujuu pitkästä aikaa Tukholmassa.

Ei, en ole menossa katsomaan The Vaccinesia, jonne jo ostin lipunkin, mutta joka perui koko kiertueensa. Ei, en myöskään näe Ola Saloa, vaikka menenkin katsomaan Jesus Christ Superstaria, sillä ruotsinymmärtämisessäni on jotain vikaa eikä herra olekaan tällä kertaa musikaalin pääosassa, kuten luulin. Minulla ei myöskään ole treffejä Robert Pattinsonin kanssa, sillä hän on kaupungissa vasta viikon päästä (tai ehkä minä vain hämään). Puhumattakaan siitä, että missaan Manboyn Helsingin keikan. Kuulostaa aika kamalalta lähtökohdalta.

Vaan ei - näen kuitenkin sukulaisia, ystäviä ja Polly Jean Harveyn. Alkuperäiset, kahden keikan liput menivät jahkailuni vuoksi sivu suun, mutta lisälippuja tuli tällä viikolla ja nappasin välittömästi niistä yhden. Ihanaa!! ♥

Mukavaa viikonloppua teillekin, palatkaamme ensi viikolla. :)




I was supposed to preset some movie-related posts ready, but I've just been too busy. And the weekend won't be any easier, because I won't be home - after a long pause I'm going to Stockholm again!

I won't be seeing The Vaccines although I bought a ticket (they cancelled the whole tour) or Ola Salo. Although I am going to see Jesus Christ Superstar, he's just not in it this time. I'm not even having a date with Robert Pattinson because he's in town next weekend, not this (or so I claim). And yes, I'm not able to attend Manboy's gig here in Helsinki either. Seems like a lousy weekend, right?

But it's not - I am going to see friends, family and Polly Jean Harvey!! I wasn't supposed to go to her gig(s), thanks to my slow reaction to the tickets, but more came available this week and one of them was mine in a nanosecond. Luv luv luv ♥

Have a nice weekend!

7 comments:

  1. Oih, PJ Harvey!!! Ihanaa viikonloppua ja mahtavaa keikkaa! Kerro PJ:lle terkkuja että tänne Suomeenkin saa kyllä tulla keikkailemaan... ;)

    ReplyDelete
  2. Täällä odotellaan kovasti :)

    am

    ReplyDelete
  3. Pakko mainita että banneri on ihana:)
    Hyvää matkaa!
    /Hannele

    ReplyDelete
  4. Enne, kiitos! Saisi kyllä todellakin Polly tulla myös Suomeen. :)

    Chatrin, kiits!!

    AM, kiitos, oli kivaa. :)

    Hannele, oi, kiitos. :) Ja ihanaa, kun kävit kommentoimassa pitkästä aikaa! ^___^

    ReplyDelete
  5. Oi vitsi, mahtavaa! En ole edelleenkään nähnyt koskaan livenä.... Ja onpa ihana banneri muuten!

    ReplyDelete
  6. Saija, kiitos! ^___^ PJ oli huippu <3

    ReplyDelete