Kuinka äkäpussi kesytetään

Joskus käy niin, että ihminen eksyy teatteriin. Monen, monen vuoden tauon jälkeen. Ja tällä kertaa katsomoon.

Kävin eilen katsomassa Kuinka äkäpussi kesytetään -teoksen kenraaliharjoituksia. Teatterissa käynti ei kuulu normaaliin päivä-, viikko- tai edes vuosirytmiini. Joskus olen sentäs esiintynyt näytelmissä ja musikaalissakin, mutta pokan pitäminen ei kuulu parhaimpiin puoliini. Ehkä siksi olen keskittynyt kulttuurissa ja taiteessa myös yleisön jäsenenä niihin osiin, jotka koen enemmän omikseni.

Oulun kaupunginteatterin sivuja lainaten: Kuinka äkäpussi kesytetään on vaiheikas kertomus kahden sisaren - lempeän ja äkäisen - naimakaupoista. Sulhasehdokkaiden kisailu ja juonet nujertavat lopulta ärhäkkäimmänkin pirttihirmun polvilleen. Shakespearen klassikon suosio läpi aikojen on perustunut moraaliseen ärsyttävyyteen yhdistettynä vastaanpanemattomaan viihdytykseen.

Mielipiteeni näytelmästä on kenties melko tylsä - se oli 'ihan jees'. Alku lähti liikkeelle vähän verkkaisesti (tai sitten se johtui vain omasta hitaasta lämpenemisestäni), mutta loppujen lopuksi ensimmäinen puoliaika oli parempi kuin toinen. Mielestäni teosta leimasi sama ongelma, mikä suurinta osaa mistä tahansa komedioista - puolet asioista olisi voinut jättää pois. Lopputuloksena olisi ollut paremmin keskittymiskyvyn ylläpitävä ja lähes kokoajan hauska näytelmä. Toki nytkin oli paljon kohtia joissa nauroi, tai vähintään hymyili ja hymähteli. Mutta kahteen ja puoleen tuntiin (+ väliaika) mahtui myös kohtauksia, joita ei joko a) oikein ymmärtänyt tai b) oikein jaksanut edes seurata.

Näyttelijätyö oli loistavaa. Teatteri on niin erilaista verrattuna elokuva- tai tv-näyttelemiseen, että olin lähes unohtanut miten hienoa on, kun roolit voi vetää täysin yli. Mielestäni paras asia koko hommassa oli kuitenkin puvustus. Puvut olivat hauskoja, milloin mistäkin tehtyjä. Muun muassa äkäisen sisaren hame oli tehty vanteilla pyöreäksi kohotettuun verkkoalushameeseen kiinnitetyistä tamponeista (oletan, että ne olivat niitä). Isän viitta näytti olevan kahdesta vanhasta täkistä tehty. Petruccion nahkatakkiviritelmä oli jotain niin karmaisevaa, että ihmettelen onko moisia vaatekappaleita olemassakaan. Mutta teattereiden varastot ovatkin melkoisia aarreaittoja. Puvustuksen näytelmään on suunnitellut Pirjo Valinen.

Jos pidät komedioista, käy ehdottomasti vilkaisemassa tämä! Koska en itse ole järin suuri komedioiden ystävä, tämä ehkä meni minulta vähän turhan paljon ohi nauramismielessä. Muun muassa takanani istui henkilö, joka tuntui hekottavan lähes kokoajan. Toisaalta eihän kaikki huumori voikaan koskettaa jokaista. Oli kuitenkin piristävää käydä pitkästä aikaa teatterissa, tehdä jotakin erilaista.
(Ja mainittakoon, että Oulun kaupunginteatterin sisätilat - vaikka ulkomuotoa kuinka parjattaisiinkin - miellyttävät silmääni.)

Minkälaisia kokemuksia sinulla on teatterista?

Myöhemmin tänään luvassa jonkinnäköinen hömppäpostaus koskien ainakin vaatteita :)