2009/01/10

Miss Blythe

Pieni vaaleanpunainen tyttö saapui tänään kotiin!


Jollekulle voi olla epäselvää, että olen keräilijäluonne. Laukut, levyt, korut, tarrat, lelut, astiat, kynttilät - you name it. Koko elämäni ajan olen keräillyt jotain. Se näkyy valitettavasti myös asunnossani. Käsittämätön määrä kaikennäköistä tavaraa on kertynyt, ja useiden siivousoperaatioiden jälkeenkään se ei tunnu vähentyvän millään. Ja kaikki tämä tavarahan on toki tarpeellista.

Tämän hetken levyistä ja muista käyttöesineistä poikkeavat keräilykohteet lienevät My Little Pony -lelut, ne ihanat pastellinväriset otukset 1980-luvulta ja 90-luvun alusta. Juuri ne, joilla itse tuli leikittyä monet leikit. Kokoelmani taitaa olla balttiarallaa 260, mutta ei ole kasvanut suuntaan jos toiseen pariin vuoteen. Tästä lähtien kun pink ego boxissa puhutaan keräilystä, tarkoittaa se todennäköisimmin kuitenkin Blythe-nukkeja. Alunperin 1970-luvulla tuotannossa ollut kummallisen näköinen tyttö on nyt uudelleen tuotannossa ja himoittu keräilykohde.

Itselläni on tällä hetkellä vain kaksi pienikokoista nukkea. Oikeat, isot Blythet ovat noin 30-senttisiä ja maksavat sadasta dollarista ylöspäin. Turha kai sanoa ettei ainakaan tällä hetkellä ihan moiseen ole varaa. Sen sijaan petite-versioita (n. 12 cm) saa parillakympillä. Vaaleanpunapäinen yksilö saapui eilen kotiin Portugalista, tummatukkainen yksilö odottaa hiuksia laitettavan päähänsä. Koska olen customoinut jonkun verran My Little Poneja esim. ystäville lahjoiksi, päätin customoida yhdestä Blythestäkin mieleiseni. Projektit vain tuppaavat usein hieman kestämään...

Blytheillä tavoitan kaksi pientä haavettani: ensinnäkin, olen aina pitänyt miniatyyreista ja tietyllä tapaa sietääkin, kun pienoismalleja on opiskeluaikana tullut tehtyä ;) Näinpä saan pikku-blytheilla nukkekotihaaveeni toteutettua! Tämä projekti on tietysti hyvin vahvasti vielä työn alla. Onneksi kuitenkin lähes kaikki lelut on lapsuudesta tullut säilytettyä, joten kaappien kätköistä on löytynyt yhtä jos toistakin vinhaa.

Toiseksi, tarkoituksenani on kehittyä valokuvaajana nukkejen kautta. Netti on pullollaan mieletöntä valokuvataidetta Blythe mallinaan. Barbeihin verrattuna Blythe on luonnottoman näköinen, vähän liiankin söpö, ja sopii mielestäni valokuvauksen kohteeksi siis täydellisesti. Hienoja valokuvia on löydettävissä esimerkiksi täältä, täältä ja täältä.

Mikä oli sinun lempinukkesi tai muu lelusi pienenä? Tai mihin leluihin törmäät paljon kenties nykypäivänä?

P.S. Söpöstä puheenollen - fffridalla on käynnissä arvonta, jonka palkinto ainakin omasta mielestäni on huippu!! Arpaonni ei kyllä normaalisti suosi minua, mutta jospa kerrankin kävisi tuuri :)



11 comments:

  1. Nuo Blythet on kyllä ihania :) Voisin hurahtaa niihinkin, mutta jos nyt ei kuitenkaan :D

    ReplyDelete
  2. Brilliant!!!!
    Have a nice weekend!!!

    ReplyDelete
  3. norppa: niinpä :) Mä kyllä rajotan niitä ja pidän kokoelman hieman eri suhteessa ku ponit :D Enkä sillä tavalla keräilekään niitä luvun mukaan, vaan jos tulee kiva vastaan. Ja että pääsee kuvailemaan.

    david santos: A nice weekend to you too!

    ReplyDelete
  4. mä haluan nähä kuvia noista sun projekteista :) emilia on tuhonnu mun lapsuus-poneja, ihan kauheeta :( voisin lähettää ne sulle kustomointiin korvausta vastaan xD

    ReplyDelete
  5. Pitänee joskus laittaa :) Livejournaliin laitoinki nyt vähän enemmän nukkekuvia. Miten kamalassa kunnossa sun ponit on? Se customointi on äärimmäisen raastavaa, mut ehkä voisin joskus koittaa korjata niitä :D

    ReplyDelete
  6. Oioioi! Mistä ostit tuon blythe nukkesi? Oliko kovinkin kallis? :)

    ReplyDelete
  7. Iina, tuon kyseisen Petite Blythe Miss Sally Ricen ostin Miss Blythesta: http://www.missblythe.com/store/

    Koska se oli alennuksessa, hintaa jäi parikymppiä + postikulut. Maksoin PayPaylilla, nukke tuli Portugalista noin viikossa :) Toisen Blytheni (työn alla siis) tilasin Japanista.

    Isoa Blythe on hankinnan alla joskus hamassa tulevaisuuessa. Syksyllä on tiedossa reissu Jenkkeihin, joten ehkä matkalaukkuun pitäisi jättää yksi Blythen mentävä kolo..

    ReplyDelete
  8. Mikäli et vielä tiennyt, Suomestakin saa Blythejä ;) Osoitteesta www.mollamania.net löytyy sekä verkkokauppa että keskustelufoorumi.

    ReplyDelete
  9. Suosikkileluni olivat lapsena Bratz-nuket ja ainu ensipuput. Nykyään keräilen myös esim. poneja ja muita nukkeja. Omistan yhden Petite Blythen ja pari Pullip-perheen nukkea. Minulla on myös keskeneräinen nukkekotiprojekti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pullipit on kyllä myös söpöjä! Mä en nyt oo saanut aikaiseksi mitään nukkekotijuttuja, ollut vähän muutakin ajateltavaa.. mutta haaveissa se on edelleen. :)

      Bratzien aikaan olin jo liian vanha, mutta kaikki vanhat Barbiet ystävineen (nimenomaan ystävineen - suosin brunetteja ja tummaihoisia) on kyllä vielä tallessa.

      Delete