2009/01/07

Run, Forrest, run!



Niin. Se on taas alkanut. Salit ja jumpat on täynnä uuden vuoden lupauksia tehnyttä kansaa. Urheillessa ei enää itse mahdu sekaan. Uusien lajien löytäminen tai vanhoihin palaaminen on jostain syystä ihmisille helpompaa aina kaksi kertaa vuodessa - alkusyksystä ja alkuvuodesta. Itse urheilen läpi vuoden, ja kyseiset ajankohdat käyvät hitusen hermoille ajoittain. Onneksi minulla on vain yksi urheiluharrastus jossa ihmismassoja näkyy, kuntosaleilu. Muut hoituvat joko yksin tai joukkueen kanssa.



Kun ne lupaukset on sitten tehty, entäs niissä pitäytyminen? Vanha sääntö 'ei makeaa mahan täydeltä' pätee lehtien mukaan urheilussakin täysin. Kun aloittaa maltillisesti, ei kyllästy heti. Itse sain koululiikunnasta aikoinaan suuret traumat, ja kesti monta vuotta ennenkun tajusin oman hyvinvointini takia aloittaa oikeasti urheilla. Sittemmin olen kasvanut siihen kiinni, enkä enää osaisi olla ilman. Urheilu on parasta sellaista terapiaa, johon pystyy ilman kenenkään apua.



Itsellä yksi parhaista motivointikeinoista on uudet urheiluvaatteet! Niitä saa sitäpaitsi ostaa hyvällä omatunnolla, koska menevät vain hyvään tarkoitukseen (näin ainakin koitan asiaa itselleni selittää...) ;) Viime viikolla tuli myös Henkkamaukan ja Elloksen kesäkuvastot, mitä helkkaria, hyvä kun talvi on edes alkanut! Niissä oli kuitenkin monia söpöjä urheiluun sopivia vaatteita. Normaalisti pyrin laadukkuuteen treenivaatteissa, sillä vaatteet kokevat kovia ja laatu kestää paremmin kuin H&M'n halpistopit. Laatu kuitenkin maksaa, eikä opiskelijalla ole aina varaa. Vaan kun olet kerran siirtynyt vanhoista virttyneistä t-paidoista laadukkaseen keinomateriaalista valmistettuun, tekniseen urheiluvaatteeseen, et halua enää palata takaisin! Aina ei tarvitse kuitenkaan olla niin nipo, vaan voi hankkia myös huokempaa...


Kuten huomaatte, etsiskelin Elloksen ja H&M'n sivuilta erilaisia kivoja treenivaatteita ja ripottelin niitä tähän mukaan :) Parhaat viimeisenä...



Vaikka rakastankin polaroid-valokuvia ja siten myös Poladroid-ohjelmaa, ei se ehkä ole kätevin tällaisessa esittelyssä. Ottakaahan siis huomioon, että tuotteiden värit voivat olla hivenen vääristyneitä :)

7 comments:

  1. voi vitsi toi adidaksen pitkä toppi ois ihana! mä en tykkää niistä lyhyistä, mitä kaikki urheilupaidat tuntuu olevan, siks mul on tavallinen h&m:n teeppari <:)
    kun nyt vaan sais niskasta itteensä kii ja sinne salille.. ehkä huomen..

    ReplyDelete
  2. hyppysellinen, joo! Ihanaa, kun urheiluvaatteissaki toi pitkien paitojen muoti on tullu :) Mutta huomasin noita selaillessani, että esim. juoksuvaatteissa pirteät värit on jääneet pois :/ Taantuma kaiketi vaikuttaa niihinkin.

    Salille huomenna vaan, sitte voit ylihuomenna taas viettää vapaapäivää ;)

    ReplyDelete
  3. No niin, pitipä tulla heti katsaltamaan sun blogi. Ensinnäkin, sullahan ON täydelliset hiukset. Toiseksi, tuo taustan harmaa on kyl todella kaunis sävy, ainakin mun näytöltä katseltuna.

    Kolmanneksi, mie oon himoinnut kans piiiitkään tuollaista piiiitkää jumppatoppia vaan ei ole luottomerkkini (kuinka pikkumaista) vielä tajunnut sellaista valmistaa tai sitten allekirjoittanut ei ole raaskinut siihen rahojaan sijoittaa. No, viime viikolla tuli sitten päivitettyä jumppavaatteita sellaisen rahasumman arvosta, että tuolle sun mantralle oli käyttöä.

    Blogin päivityksiä odotellessa... :)

    ReplyDelete
  4. Mulla ei oikein urheiluvaatteetkaan saa salille, jossen halua :D Joten oon päättäny, että ei saa olla vaatteista kiinni x) Aika kalliita noi urheiluvaatteet tahtoo olla, harmi. uudet housut tarvisin, muttei oo oikein näkyny miellyttäviä vielä.

    ReplyDelete
  5. Ihana tuo adidaksen huppari!! Melkein on pakko saada se :)

    ReplyDelete
  6. heips! nakkasin sullekin haasteen ;)

    http://lovelylenores.blogspot.com/2009/01/alkuvuoden-kuulumisia.html

    ReplyDelete
  7. Hannie: ensinnäkin, voidaan vaihtaa hiuksia päiväksi ja katsoa sitten kenellä on täydelliset ja kenellä ei ;) Toiseksi, kiva jos harmaa miellyttää! Kolmanneksi, mie en oo tainnu kunnolla päivittää treenivaatekokoelmaa vähään aikaan, joten mulla on siihen lupa, right..? Paitsi ennen joulua ostin uudet Röhnischin pökät, ne samanlaiset mitkä me ostettiin joskus muinoin HPiltä. Anyway, hoppas rahantuhlaus osoittautuu sen arvoiseksi ;)

    norppa: joo, eihän ne pelkät vaatteet riitä siihen motivaatioon jos ei sitä mistään muualtakaan yhtään tuu :D Kivempi kuitenkin treenata kivannäköisissä ja ennenkaikkea toimivissa vaatteissa, kun jossain väljähtyneissä.

    Sari: mun on kyllä kanssa pakko saada se ;) Vaikka hinta vähän kirpaseekin, mutta ehkä sen summan voi sitten säästää jossain muussa..

    Agnetha: kiitos, koitan tehdä haasteen piakkoin :)

    ReplyDelete