Twilight the movie

Ei hyvää päivää. Liityin juuri klubiin, joka oli vallannut suurimman osan leffateatterin kakkossalista. Hyvästi normaali, aikuisuutta hipova elämä. Tervetuloa kikattavien 12-vuotiaiden tyttöjen maailma.

(Okei, aikuisuudeksi voidaan kenties laskea se, että kuuntelen tällä hetkellä klassista musiikkia. Vanha viulunsoittaja minussa nostaan päätään.)

Tarkoitus oli kertoa Twilightin elokuvaversiosta. Jos kirjoittaisin ajatusvirtana, teksti käsittelisi lähinnä Edward Cullenia. Kuinka yllättävää. Jos nyt kuitenkin palataan siihen elokuvaan... Lienee turhaa sanoa, että kävi kuten kirjojen filmiversioissa yleensäkin - tapahtumat seurasivat toisiaan liian tiheään tahtiin vailla selittelyjä. Bellan ajatukset ja tuntemukset, joihin kirja pohjautuu, jäivät lähes täysin pois. Kokonaisuus jäi hahmottumatta. Toki tätä hahmottumista häiritsee se, että kirja tuli luettua vasta hyvin vähän aikaa sitten. Kenties jos sitä ei olisi lukenut ollenkaan, kokonaiskuva olisi erilainen. Ainakin se olisi kertynyt pienistä seikoista mieleeni täysin eri tavalla.

Sinänsä mitään äärimmäisen oleellista ei oltu mielestäni jätetty pois. Kohtauksia oli vääristelty ja yhdistelty tottakai - aina kun monisatasivuinen romaani yritetään typistää maksimissaan kahteen ja puoleen tuntiin elokuvakelaa, täytyy tehdä kompromisseja. Ja on mahdotonta, että ihmiset, paikat, kaikki visuaalinen, vastaisi millään tavalla niitä mielikuvia, joita on oman pääkoppansa sisällä luonut. Mutta itse ajattelen elokuvat ja kirjat täysin eri maailmoina. Vaikka pohjana olisikin yksi ja sama luotu miljöö. Tulisin hulluksi, mikäli tarkkailisin elokuvaa silmin, jotka huomioisivat jokaisen pienen yksityiskohdan joka ei ole oikein. Elokuva on sen tekijöiden käsitys asiasta. On mahdotonta, että minun käsitykseni olisi samanlainen.

Joskin on asioita, joissa käsitys voi osua hyvinkin paljon yksiin. Kuten näyttelijävalinnat... Mutta aloitetaan huonoimmasta. Naispääosasta. Bellan henkilöitymä oli minusta äärimmäisen rasittava. Yksi-ilmeinen, yhdellä ja samalla äänenpainolla puhuva (lukuunottamatta muutamia vihan tai tuskan huudahduksia) Bella (Kristen Stewart) ei sopinut mielikuvaani pätkän vertaa. Bella tuntui liian hyökkäävältä ja teräväkieliseltä ollakseen sama ujo ja kompasteleva tyttö, kuin kirjassa. Sain kuvan nimenomaan näyttelemisestä. Että nössön ja kömpelön kuoren alla olisi oikeasti fiksu ja sanavalmis ihminen, joka vain näyttelee ensiksi mainittuja.

Koko Cullenin perheen näyttelijäkaarti oli ookoo. En ollut kuvitellut vampyyreita mielessäni kovin tarkasti, sillä miten kuvittelet täydellise ihmiset? Carlisle ja Esme olivat vähiten kuvitellun kaltaisia. Jostain syystä olin ajatellut Esmen hieman pyöreänä ja kenties taustaltaan tummaihoiselta, tai latinolta. Carlisle oli liian nuori (vaikkakin loppukohtauksissa rypytkin näkyivät), enkä pääse yli siitä että hän on blondi, vaikka kirjassakin niin väitetään. Sen sijaan oli ihastuttavaa nähdä Rosalien roolissa loistava näyttelijätär Nikki Reed. Vaalean hiuskuontalon ja kalpeiden kasvojen takaa meinasi tosin olla vaikea tunnistaa tyttöä.




Edward. Myönnän, minulla oli epäilyni Robert Pattinsonin suhteen, sillä en ole ikinä ollut kovin suuri Cedric-fani (Harry Potter). But seriously, ensimmäisestä kohtauksesta jossa Edward avasi suunsa minulla ei ole mitään muistikuvaa. Muistan että se oli biologian luokassa, siinä kaikki. Samettinen ääni, hymy joka pirskahtelee paitsi huulilta, myös silmistä - kuka niitä voisi vastustaa? En minä ainakaan. Aistini sumentuivat sillä hetkellä. Okei, okei, pakko myöntää että Brendan Fehr -tyyppiset (kuka muistaa loistavan sarjan nimeltä Roswell?) hiukset olivat hieman liikaa, mutta täydelliselle vampyyriherrasmiehelle sallittakoon pienet mokat!

Rooleista kohtauksiin - hyviä, mieleenpainuvia kohtauksia oli mielestäni kuusi:

1 - Alku. Peuran tuonti elokuvan ensimmäiseen kohtaukseen oli mielestäni hyvä idea, se herätti varmasti myös niiden ihmisten mielenkiinnon, jotka eivät olleet kirjaa lukeneet.
2 - Jo mainitsemani biologian tunti. Näen tästä ehkä unta ensi yönä.
3 - Kohtaus, jossa Bella tajusi mikä Edward on, ja joka jatkui heidän kävellessään metsään. Tässä suurimpana plussana oli intensiivinen, viidakkorumpumaisella rytmillä maustettu musiikki.
4 - Baseballin peluu. Tempon vaihtelu leikkauksessa antoi hyvän kuvan pelin kulusta. Lisäksi jotain tekemistä saattoi olla taustalla soivan Musen Super Massive Black Holen kanssa...
5 - Pianokohtaus. Hämyisä tunnelma, Edward ja Bella mustan, kiiltävän flyygelin ääressä, Edward soittamassa... Lisäksi tästä näki, etenkin tietäen Pattinsonin muusikon kyvyt, että hän soitti oikeasti.
6 - Kohtaus peilisalissa. Huomattavasti parempi kuin oletin, visuaalisesti vaikuttava mutta ei liian pitkä.

Lisäksi viimeisen prom-kohtauksen tuonti elokuvaan oli kohtuu hyvä idea, vaikken tiedä loppuiko elokuva silti täysin 'oikealla' tavalla. Kirjassa minua nimittäin häiritsi tanssiaisten puuttuminen.

Kaiken kaikkiaan elokuva vastasi sitä tosiasiaa kirjasta, että ilman Edward Cullenia se ei olisi toiminut. Jos siis haluat hetkeksi taukoa aikuisten maailmasta, voin suositella Twilightia. Aivonystyröitä koettelevaksi kokemukseksi siitä ei ole nimeksikään. Mutta aina ei tarvitsekaan.

----

Huh, sain äsken kuulla että lempibändini saapuu Provinssirockiin. Joten toisesta aistien sumentumisesta toiseen... Tätä tietoa tosin täytyy vielä sulatella sen verran, että palaan siihen vasta huomenna. Tänä iltana tiedossa vielä se arvonta!