2009/01/16

Täydellinen talvipäivä by Polaroid

'Oulun läänissä on poutaa, pakkasta on viidestätoista kahteenkymmeneenviiteen astetta.'

Jälleen kerran puin marshmallow man -henkisen asun päälleni ja suuntasin salille. Herääminen viivästyi suunnitellusta noin kahdella tunnilla, mutta jaksoinpahan salilla tehdä täyden setin ja vielä vähän lajiharjoituksia. Takaisintulo oli hidasta pyörän vaihteiden jäätymisen ja väsyneiden lihasten takia. Nyt pitäisi löytää energiaa siivoamiseen, kun illalla tulee vieraita.

Mutta ennen moisia velvollisuuksia ehdin leikkiä Polaroid-kamerallani! Oikeammin kamera on siskoni omaisuutta, mutta minulla hieman lainassa... Systi sai sen lahjaksi jotakuinkin 10v sitten, silloin kun oli vielä kivikova Spice Girls -fani (sittemmin siirtynyt Children of Bodomin ja HIMin kautta kuuntelemaan mm. Alkaline Trioa... No meillä kaikilla lienee musiikillisia luurankoja kaapissa?). Kamera on nimittäin ehta Spice Cam!

Polaroid on yhdysvaltalainen valokuva-alan yritys, joka tunnetaan parhaiten ns. pikakameroistaan. Kameroihin ladataan filmipaketti, ja kuva kehittyy itse sen jälkeen kun se on otettu ja kamera on sylkenyt kuvapohjan ulos itsestään. No kaikkihan tämän tietävät. Viimeistään Poladroid-ohjelman kautta etenkin monet bloggarit ovat saaneet tuntuman 'entisaikojen' valokuvaukseen kummallisine värisävyineen ja epätarkkuuksineen. Ensimmäinen pikakamera kun tuli markkinoille jo 1948.

Valitettavasti Polaroid lopetti pikakameroiden valmistuksen vuonna 2008, ja tämän vuoden alusta loppui myös filmien valmistaminen :( Filmipaketteja toki saa ostettua vielä mm. eBaysta, mutta osa filmeistä on jo kauan aikaa sitten mennyt vanhaksi, ohittanut expiry daten. Sillä ei välttämättä ole vaikutusta, mutta joskus värit saattavat vääristyä kehitysaineen ollessa vanhentunutta. Toisaalta sillä saa kuviin vain mielenkiintoisia efektejä ;) Spice Camiin käy 600-sarjan filmi, jota tilasinkin tässä pari viikkoa sitten Jenkeistä. Tilasin neljä pakettia, joista kustakin tulee 10 kuvaa. Filmit ovat viimeistä valmistuserää, jonka expiry date on vasta elokuussa 2009. Kaksi pakettia saapui jo perille ja latasinkin tänään toisen niistä masiinaan.



Heh, miten järkevää on ottaa polaroidista polaroid? x) Tulipahan kuitenkin testattua. Kuvan (sen alkuperäisen) oikeassa laidassa näkyvä valkoinen raita on ikkunan karmi. Otin kuvan tuuletusikkunani kautta, kun totesin etten enää tarkene hipsiä ulos. Kuvasta tuli ylivalottunut, oikeasti taivas hohtaa vaaleankeltaisena ja -sinisenä. Lisäksi Poladroid muutti kuvan turhan sinisensävyiseksi. Silti, täydellinen talvipäivä.

5 comments:

  1. Tuollainen kamera on kyllä herkkua! Sulla on siis oikea aarre hallussasi. Valokuvaus on huisin kivaa! Olen itsekin juuri lähdössä ulos nauttimaan loistosäästä. Pitänee ottaa kamerakin mukaan! ;)

    ReplyDelete
  2. L, herkku se kyllä onkin, ja kokoajan tekisi mieli ottaa lisää kuvia - mutta ei raaski tuhlata filmiä! Täälläkin olisi taas loistava talvisää mutta taidan jättää kameran kuitenkin kotiin. Toivottavasti sinä saat/sait kivoja kuvia :)

    ReplyDelete
  3. outo homma toi polaroidien valmistuksen lopetus kun sit kuitenkaan polaroidin sivuilla ei mitään mainintaa? vähän hämää et pitääks nyt ostaa lopun iän varastot kaappiin vanhenemaan vai mistä tuulee. niin ja kiva blogi :>

    ReplyDelete
  4. Kiva kun tulit enna ;) ♥ Itseasiassa, Polaroidin sivuilla on press releaseja, joista selviää mm. seuraava pätkä, joka kertoo että vuosi 2008 on viimeinen jolloin perinteisiä instant filmejä valmistetaan:

    'Earlier this month, company officials announced that the increased popularity of digital photography led Polaroid to plan for the exit of traditional Instant film in all formats and sizes. Although the company will halt production this year, Instant film is expected to be available into 2009.'

    Tosi harmi, mutta onneksi niitä nyt vielä saa!

    Niin ja kiitos :)

    ReplyDelete
  5. just joo, no en sit jaksanu penkoo. ihmettelin vaan kun ei ton filmin sivuilla puhuttu mitään, sielä vaan luki et suosituin filmityyppi tms mikä taas on aika ristiriitasta sen suhteen et tuotanto lopetetaan. mut elämä on

    ReplyDelete