Eilisiltana oli kaveriporukalla - racletten äärellä - jälleen keskustelua tulevasta New Yorkin matkasta. Yhden ystäväni kanssa lupasimme matkan itsellemme valmistujaislahjaksi jo vuosia sitten. Reissu alkaa pikkuhiljaa tulla ajankohtaiseksi, ja matkaporukkamme on myös kasvanut muutamalla hengellä. Itse lennot ja majoitukset on vielä varaamatta (asia on työn alla..), mutta tarkoituksena on viettää 10 päivää Big Applessa nauttien niin arkkitehtuurista, kulttuurista kuin shoppailustakin. Olemme kaikki arkkitehtuurin opiskelijoita, joten alaan kuuluva kohteiden pällistely excumaisessa hengessä on pakollista ;)
Itse en siis ole koskaan käynyt NYC:ssa. Jenkkilä ei kulttuurina kiinnosta juurikaan, vaikka ko. maassa onkin mielettömästi nähtävää ja koettavaa. Floridassa olen kyllä vieraillut pariin otteeseen. Toki länsirannikollakin olisi mielenkiintoista käydä kerran elämässä, ihan vain uteliaisuudesta. Olen kuullut paljon juttua siitä, miten New York on erilainen muuhun USA:han verrattuna. Miten kaikki on suurempaa ja hienompaa -kulttuuri ei ole levinnyt tähän pilvenpiirtäjien peittämään kaupunkiin. Yhtenä syynä on varmasti kansainvälisyys. New Yorkia pidetään kulttuurin kehtona, jonne taiteilijat ympäri maapallon tulevat hakemaan inspiraatiota.
City of New Yorkissa sijaitsee myös talouden keskittymä. Vuonna 1975 kaupunki ajautui rikollisuuden, mellakoiden ja muiden vastoinkäymisten johdosta konkurssiin, mutta 80-luvulla se nousi jälleen. Kaikki ovat kuulleet puhuttavan Wall Streetista ja New Yorkin pörssistä. Kaupunki on Yhdysvaltojen suurin väkiluvun ja asumistiheyden mittareilla, joten ei ihme, että mukaan mahtuu myös pörssihaita. Kolmen saaren (Manhattan, Staten Island, Long Island) yhteinen pinta-ala on n. 1200 neliökilometriä, joista yli 400 on vettä. Varsinaista maa-aluetta on siis suurinpiirtein saman verran kuin Helsingissä. Puolen miljoonan asukkaan sijasta alueelle on ahtautunut yli 8 miljoonaa ihmistä. Pilvenpiirtäjiä todella tarvitaan.
New York Cityssa on niin paljon asioita, jotka ovat tuttuja lähihistoriastamme tai populaarikulttuurista. Broadwayn musikaalit, New York Fashion Week, John Lennonin murha, lukuisten tv-sarjojen ja elokuvien sijoittuminen tähän kuuluisaan kaupunkiin... Lista on loputon. Lisäksi kukaan tuskin voi unohtaa merkinnän 9/11 tarkoitusta. Syyskuun 11. päivä vuonna 2001 kaksi kaapattua, normaalia matkustajakonetta törmäsi World Trade Centerin twin towereihin. Muistan olleeni matkalla kotiin ties mistä, kun autoradiosta kuultu uutinen iski tajuntaan. Kotona tv:stä ehdin muistaakseni nähdä toisen törmäyksen ja räjähdyksen lähes livenä. Missä sinä olit silloin?
Itse odotan reissultamme ja NYC:lta melko paljon. En kuitenkaan usko, että tulen pettymään. Kaupungissa on niin paljon kaikenlaista, että ajan ei ainakaan luulisi tulevan pitkäksi. Täytyy vain muistaa varata matkaan a) hyvät kengät, mieluummin kahdet ja b) tyhjä matkalaukku. Senhän tietää, että takaisin tullessa laukku painaa todennäköisesti n. 40 kiloa.

Muun muassa näitä odotan:
* pienet delit, joista saa maukkaita bageleita
* periamerikkalainen leffakokemus
* Brooklyn bridge
* Carrie Bradshaw'n ja Frendien tyyppien asunnot
* arkkitehtuuri, mm. Chrysler building ja Flat Iron building
* suuri kauppa täynnä Converseja
* MoMa
* iltakävely Central Parkissa
* kaupungin silhuetin töllisteleminen Rockefeller Centerin katolta
* Staten Islandin lautta ja vapaudenpatsas
* Woodburyn outlet-myymälät
Mitä sinä odottaisit eniten New York Citylta?
Pitänee muuten tilata jossain vaiheessa New York Look Book hyllyssä jo majailevan Tokyo Look Bookin kaveriksi. Pääsee sisään kaupungin fiilikseen jo kotisohvalta ja osaa pakata sopivia vaatteita mukaan!
Kuva
Parasta olisi ehdottomasti ihan vaan kaikki amerikkalainen ruoka mitä näkee tv:ssä, Wendy's ja Cheesecake Factory esimerkiksi. Ja karkit! Äh siellä on vaan niin paljon kaikkea että iskee niin kauhea runsaudenpula... :P
ReplyDeleteNiin epistä! Mulla ei oo ikinä varaa lähtee nykkiin ;(( sitku oon mummo ni ehkä sit :D
ReplyDeletemä vaan shoppailisin ahkerasti joka minuutin :D
W, totta! Mullakin on varmaan puoli matkalaukullista täynnä karkkia takaisintullessa :D
ReplyDeleteLaura, mä alotin rahaston pitämisen parisen vuotta sitte tota matkaa varten, ni ei tarvi ihan tyhjästä kaikkia rahoja repästä :) Mut vielä säki sinne pääset!
Jei, suunnitelmanne ovat siis edenneet jo lähes toteutusvaiheeseen! Kuinka suuri lähtijäjoukko on jo koossa?
ReplyDeleteVoi voi, olen ollut kohta pari vuotta kroonisessa matkakuumeessa, mutten ole kyennyt sitä lääkitsemään. Bää. Miksei rahat pysy mun tilillä tai muutu lentolipuiksi?
Oh, NYC! Voivoi, olen mä vähän kateellinen! Kelpais myös mulle New Yorkin matka. :)
ReplyDeletePistät sitten kunnon kuva-reportaasia reissusta ;O) Nykkiin ei voi varmasti pettyä vaikkei jenkkilän kulttuuri kiinnostaisikaan, on se takuulla niiiiin mielenkiintoinen paikka!
ReplyDeletemäkin haluan! luulen et vauhkoontuisin henkaririvien välissä ja tanssisin itseni kipeäksi jossain ylikuumottavilla klubeilla. oon ollu nykissä kymmenvuotiaana mutta muistikuvat on melko hataria, en oikein edes tiedä mitä odottaisin näkeväni ja kokevani.
ReplyDeletemut toivon et tänä vuonna itellekin tulee ajankohtaiseksi toi lentolippujen etsintä nykiin <3
Leenu, jep, toivottavasti etenevät myös loppuun saakka ;) Raha jätti pari tyyppiä pois retkueesta, mutta ilmeisesti 4-5 hengen porukalla lähdetään. Ehkä helpompi ainakin liikkumisen kannalta, kun ei oo niin suuri ryhmä. Munki pitäisi varmaan yrittää saada eurot pysymään paremmin sielä tilillä, jos meinaan tuolta jotain ostaakin..
ReplyDeleteRoxy, mä olisin kateellinen myös ;D Haha. Oon toivonut pääseväni tonne niin pitkään jo!
Mikaela, kuvia on varmasti luvassa suuri liuta :) Toivottavasti ois uusi kamerakin käytössä silloin jo!
enna, pyydä vaikka viimeistään joulupukkia käväisemään Finnairin sivuilla ;) Ootan kyllä tota matkaa hulluna, vaikka samaan aikaan ois miljoona muutakin paikkaa johon tahtoisi mennä..
Oi, New Yorkiin olisi niin ihana lähteä. Lievästi olen katkera, kun kaverini lähti toissapäivänä sinne!! Samalla reissulla käyvät myös Miamissa, eli hän pääsee sekä shoppaileen että biitsille lojumaan :)
ReplyDeleteSari, woah! Kelpais! Joskin Miamissa meininki onki sitte ihan erilainen.
ReplyDelete