Sinänsä kyseinen filmi ei tuonut tietouteeni juuri mitään uutta, kenties muutamia yksityiskohtia. Kuten sen, että ilmakehä on oikeasti todella ohut, ja koko maapallolla elämisen ja olemisen kannalta olennaisin osa - osa, johon me pystymme vaikuttamaan varsin voimakkaasti. Toki tämän kaltaiset asiat tulisi muistaa peruskoulu- tai lukioajoilta, mutta sallittakoon muistini huonontuminen, koska olen oikeasti kirjoittanut ylioppilaaksi 8 vuotta sitten. Kaikkihan tuntevat kouluajoilta (tai muusta yhteydestä) myös kasvihuoneilmiön. Sen, miten auringon säteet lämmittävät maapallon pintaa antaen edellytykset elämälle, ja pongahtavat takaisin avaruuteen. Sen, miten jokapäiväisestä tekemisestämme syntyy pienhiukkasia, saasteita, jotka jäävät ilmakehään leijumaan ja estävät auringonsäteiden heijastumisen takaisin alkulähteeseensä. Sen, miten lämpö jää vangiksi ilmakehäämme ja nostaa koko planeetan keskilämpötilaa.
Kasvihuoneilmiö, ilmaston lämpeneminen ja etenkin ihmisten vaikutus kyseiseen ilmiöön, on joissakin piireissä kiistelty asia. Totta, lämpötilavaihteluja on tapahtunut koko tuntemamme historian ajan ja kauemminkin. Ennen jääkautta on normaalia, että maapallon lämpötila nousee tavallista korkeammalle. Elokuvassa kuitenkin esiteltiin useita vakuuttavanoloisia käyriä, jotka saivat minut ihmettelemään epäilijöiden motiiveja. Eivätkö ne todellakaan tajua, miten me jatkuvasti edistämme planeettamme tuhoutumista? Hiilidioksidipäästöjä on mitattu 1950-luvun lopulta asti: jos CO2-päästöt ja planeetan lämpötilan nousu kulkevat käsi kädessä ja ovat nousseet viimeisen puolen vuosisadan aikana huomattavasti korkeammalle, kuin kertaakaan aiemmin, eikö hälytyskellojen pitäisi soida paatuneimmankin skeptikon päässä? Haloo!
Ja jos käyrät eivät vakuuta, on olemassa lukuisia varoitusmerkkejä ympäri maailmaa, joita ei sivuutetakaan ihan niin helposti. Luonnonmullistukset, rajut myrskyt ja jäätiköiden sulaminen on lähes arkipäivää. Näiden kaikkien seuraukset ovat järkyttäviä. Hurrikaanit jättävät jälkeensä yhä suurempia täysin tuhoutuneita alueita. Jäätiköiden ja jääalueiden sulaminen lienee kuitenkin kaikista vaarallisinta koko maapallon kannalta:
1. Kun vuoristoilta sulaa lumet, ovat monet kylät vaarassa. Lukuisat yhdyskunnat saavat makean vetensä vuoripuroista, jotka perustuvat lumen sulamiseen. Entä, kun kaikki lumi ja jää on sulanut, eivätkä purot enää virtaa?
2. Planeetallamme on lukuisia kylmiä ja lämpimiä merivirtoja, jotka luovat tietynlaisia elinoloja tiettyihin maihin ja maanosiin (jälleen perustietoa maantiedon tunnilta). Virtaukset syntyvät maanmuotojen, tuulien ja suolan määrän vaikutuksesta. Kun makean veden jäätiköt sulavat, meren suolatasapaino järkkyy. Tällöin myös merivirtaukset voivat muuttaa suuntiaan, ja saada aikaan mittavia mullistuksia. Meitä eniten kiinnostava jäätikkö on Grönlanti, jonka sulaminen vaikuttaisi merkittävästi Golf-virtaan. Kaikkihan me tiedämme mitä tapahtuisi, jos Golf lakkaisi virtaamasta.
3. Lisää sulanutta jäätä = vettä meriin -> merenpinta nousee väistämättä. Rannikoille on rakennettu suuria määriä miljoonakaupunkeja, jotka jäisivät veden alle. USA'n rannikot, Hollanti, Kiina... Mihin näiden kaupunkien asukkaat voivat paeta?
4. Jäätiköt toimivat suurina peileinä, jotka heijastavat auringon säteilyä takaisin avaruuteen. Kun näitä peilejä ei enää ole, säteet lämmittävät jään paikalla ollutta merivettä, joka lämpenee, ja sulattaa entistä nopeammin sitä ympäröivää lunta ja jäätä. Jäätiköiden sulaminen lisääntyy siis eksponentaalisesti.
5. Minua aina kenties eniten harmittanut, vihastuttanut ja surustuttanut fakta lienee jääkarhut. Yhä useampia jääkarhuja on viime vuosina löydetty hukkuneena, kun ne eivät ole löytäneet jäälauttaa, jonka päällä levähtää. Niiden voimat ovat ehtyneet liian pitkien uimamatkojen vuoksi :(
Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa koko planeetan ekologiseen tasapainoon. Sen huomaa myös lisääntyneinä sairauksina ja tuholaisina sellaisilla alueilla, joilla niitä ei normaalisti ole. Malaria leviää todennäköisesti entistä pohjoisemmaksi, kun hyttyset löytävät uusia sopivia pesimispaikkoja. Kasvit siirtyvät kasvamaan eri alueille, ja kenties meilläkin voidaan pian poimia rypäleitä omasta pihasta. Kasvien mukana tulevat erilaiset ötökät, joita syövät erilaiset linnut. Erilaisia lintuja syövät erilaiset nisäkkäät. Kehä jatkuu, ja jonain päivänä katsoessamme ikkunasta ulos voimme nähdä supisuomalaisen elefantin - ellei se sitä ennen ole kuollut janoon järvien ja jokien kuivuessa.
*
Miten sitten vaikuttaa kasvihuoneilmiöön? Helposti - päästöjä vähentämällä. Tämä tarkoittaa paitsi hiilidioksidipäästöjä, myös muita pienhiukkasia joita päästämme ilmakehään kokoajan. Yksityisautoilun ja julkisen liikenteen hyvistä ja huonoista puolista puhutaan jatkuvasti. Mielestäni päättäjät eivät kuitenkaan satsaa tarpeeksi julkisen liikenteen parantamiseen ja kehittämiseen. Toinen helppo tapa normaalin ihmisen vähentää negatiivista vaikuttamistaan ilmaston lämpenemiseen, on kierrättäminen. Esimerkiksi biojätteet eivät pääse maatumaan kaatopaikalla muun jätteen seassa, vaan ne mädäntyvät ja tuottavat kasvihuonekaasuja. Ei ole iso vaiva viedä biojätteitä asuntoyhtiön keräyspisteeseen, tai hankkia kotiin omaa kompostoria. Myös muiden jätteiden kierrättäminen on tehokasta - kaikkea uutta materiaalia ei tarvitse tehdä alusta asti, vaan käytettyä roinaa voidaan hyödyntää. Näin säästytään esim. yltiöpäiseltä metsien hakkuulta, joka taas lisää hiilidioksidin määrää ilmakehässä. Kaiken kulutuksen - sähkön, veden, ostamisen - vähentäminen on hyvä alku. Suurin ilmakehän tuhoaja on toki teollisuus, mutta pienistä puroista kasvaa suuri virta, ja jokainen voi antaa oman panoksensa tulevaisuudelle.
Kaikki tämä voi kuulostaa jossittelulta, itsestäänselvyydeltä tai turhalta pelottelulta, mutta oikeasti jotain on tehtävä pian. On ajateltava omaa napaa pidemmälle. Minusta on uskomatonta, että maailman suurimpiin kuuluvat (ja samalla eniten kasvihuonekaasuja päästelevät) valtiot USA ja Kiina eivät ole ratifioineet Kioton ilmastosopimusta. Monet varmasti ajattelevat, että mitä minä pieni suomalainen täällä voin tehdä, ei se kannata, kun kiinalaiset kuitenkin tulee ja saastuttaa. Pitää kuitenkin muistaa, että Kiinakin on vasta kehittyvä talousmahti. Rikkaiden teollisuusmaiden on näytettävä esimerkkiä siitä, miten tulisi elää jotta tällä planeetalla voisi olla vielä parinkin sadan vuoden päästä. Kieltäytymällä vaikuttamasta ympäristöön positiivisesti (en nyt puhu varsinaisesta suojelusta, but you know what I mean) kielletään samalla myös kolmannen maailman valtioiden kehittyminen meidän tasollemme. On nimittäin fakta, että jos kaikki maailman valtiot kuluttaisivat samat määrät kuin esim. me suomalaiset, tarvittaisiin 3-4 maapalloa pitämään tahtia yllä.
Tunnen itse ihmisiä, jotka kieltävät ilmaston lämpenemisen olemassaolon kokonaan. Tunnen myös ihmisiä, jotka laittavat säilykepurkit ja loisteputket normaalin sekajätteen joukkoon. Toivottavasti sinä et ole yksi heistä. Minun tarkoituksenani ei ole saarnata, vaan herättää ajatuksia siitä, miten pienilläkin teoilla on merkitystä. Eikä se ole pelkkää tekopyhyyttä, sillä kukaan ei ole täydellinen. Mutta jokainen voi tehdä jotain. Mitä sinä teet?
Kuva
Kuva
Mä suhtaudun lähinnä fanaattisesti sähkölaitteisiin, aina napsuttelemassa niitä pois päältä :P Ihana toi sun banneri muuten!
ReplyDeleteItse tulin niin h****tin vihaiseksi tätä dokkaria katsellessani viime vuonna. Minun ei pitäisi ikinä katsoa dokkareita ohjelmista ja asioista joihin suhtaudun intohimolla, kiehuin muistaakseni viikkotolkulla ;O)
ReplyDeleteItse olen kasvissyöjä joten katson täyttäväni hyvin oman osuuten ilmastonmuutoksen torjunnassa...
Katsoin ko. dokumentin puolisen vuotta sitten ja ne käyrät todella järkyttivät. Varsinkin se käyrä, jonka tasolla pysymiseen tarvittiin jo nosturia. :/ Tällaiset dokumentit tuppaavat ahdistamaan, ei voi tuudittautua siihen uskoon "ei tämä ole totta", niin kuin elokuvia katsellessa taas voi.
ReplyDeleteMinäkin olen kova napsauttelemaan valoja ja telkkareita pois päältä. Lisäksi meillä kierrätetään miltei kaikki mahdollinen. =)
Hyvä aihe. Lukiessani kirjoitustasi aloin taas miettimään omaa toimintaani ks asian sunteen.
ReplyDeleteMeidän perheessämme on 1 auto. Käytämme autoa työmatkoihin, mutta jaamme työmatkamme sekä aamuin että illoin mieheni kanssa. Julkinen kulkuneuvo vie asunnoltamme työpaikalle n. 4-5 kertaisen ajan, mitä oma auto. Autolla matka vie n.10 minuuttia. Bussilla joutuisimme köröttelemään ensin keskustaan, josta taas lähes samaan suuntaan, jossa asumme, mutta uudella linjalla (vie aikaa n. 40 minuuttia ja ruuhka-aikana jopa enemmän). Keväällä siirryn pyörän sarviin, joten yksityisautoilu vähenee. :D
Välillä poden syyllisyyttä yksityisautoilusta, mutta pyrin korvaamaan tämän aiheuttamani saastutuksen monin muin keinoin. Kierrätän lähes kaikki jätteet. (Kiitos taloyhtiön, että kaikki kierrätysastiat löytyvät.) En heitä koskaan vaatteita, kenkiä tms roskiin, vaan myyn eteenpäin. (Kyllä, vaikka kuulostaa uskomattomalta, niin vieläkin on paljon ihmisiä, jotka heittävät "käytetyt" vaatteet roskiin!!) Ostan kierrätettyä. Niin vaatteita kuin huonekaluja. Pyrin mahdollisuuksien mukaan säästämään veden ja sähkön kulutuksessa.
Kirjoituksellasi oli positiivinen vaikutus, sillä jään miettimään, että voisinko tehdä vielä enemmän... :)
W, hyvä, mulla vähän sama vika ;) Joskus tosin on tv ja tietokone päällä samanaikaisesti, vaikka oikeastaan seuraisin vain toista..
ReplyDeleteMikaela, ihan sama homma! Mua alkaa vaan vihastuttaa, kun ihmiset ei tajua asioita ja jotenkin.. Huh.
Joa, aivan :/ Tietenkään aina ei voi tietää, mitä faktoja dokkareista on jätetty pois, jotta sen välittämästä kuvasta saataisiin vielä jyrkempi.. Mutta ei niissä esitettyjä asioita voi sivuuttakaan!
L, tosi kiva juttu :) Ja juuri toi, että jos tietää saastuttavansa ympäristöä jollain tavalla, koittaa sitten vaikka korvata sitä jollain toisella! Koska kukaan ei pysty tekemään kaikkea. Itsekin käytän aina täällä äidin luona ollessani autoa, koska täällä julkinen liikenne on niin p:stä ettei mitään rajaa, eikä täällä ole toimivaa polkupyörääkään. Talvisin auto on kyllä joskus niin luksusta ;) Mutta niinku sanoit, etenki kesällä on hyvä kulkea pyörällä tai mahdollisuuksien mukaan kävellen :) Ainahan voisi tehdä enemmän, mutta mielestäni se on pääasia, että löytyy edes jotain pientä jonka kokee itselleen mukavaksi toteuttaa ympäristön hyväksi!